Miltä nyt tuntuu?

Olemme olleet reilun kuukauden Suomessa ja saaneet toistuvasti vastata kysymykseen: "miltä nyt tuntuu, onko ihanaa olla taas kotona?" Toisaalta aika on mennyt hurjaa vauhtia, toisaalta tuntuu, että vastahan hyvästelimme kotimme Washington D.C:n esikaupunkialueella. Kotiympyrät Suomessa tuntuvat juuri nyt samaan aikaan sekä tutuilta että kuitenkin jotenkin vierailta.

Ensimmäiset päivät menivät ikävöidessä takaisin: lämmintä säätä, ystäviä, lenkkeilymaastoja, naapuruston kauniita taloja ja pihoja. Suomi näyttäytyi varsin energiatehokkaana ja taloudellisena, käytännöllisyys kaikessa kauneuden edelle menevältä. 

Entinen kukkakauppa, nykyinen deli Georgetownin kaupunginosassa.

Karanteeniaikaan lapset joutuivat kahdesti liikkumaan julkisessa paikassa, maskit päällä tietenkin. Erityisesti nuorimmainen koki olonsa ensimmäistä kertaa todella epämukavaksi, koska "kaikki tuijottivat". Meidän melkein 4 kuukauden normaalista olikin tullut epänormaalia.

Normaalisti turistien täyttämä National Mall koronapandempian aikaan.

Kun karanteenit oli kärvistelty ja tulotarkastukset lääkärissä läpikäyty, pääsimme taas arjen kulmaan kiinni. Oli todella ihmeellinen fiilis käydä ruokakaupassa, mutta vielä ihmeellisempää oli mennä vaateostoksille. Vaatteita sai sovittaa! Kaupat olivat auki! Kukaan ei säännöstellyt asiakkaiden määrää!

Crepe myrtle eli kiinankutrio kukkii näyttävästi kesän kuumimpaan aikaan.

Kaupassa käynnin helppouden lisäksi olen iloinnut muun muassa näistä asioista:

• pikaruokapaikoista saa gluteenittomia tuotteita (hampparit, subit, pizzat).
• kaupasta löytyy ihan kaikkea myös laktoosittomana, jihuu!
• monipuoliset karkkivalikoimat, oolalaa!
• ruisleipä, ruisleipä ja ruisleipä.
• ruoka on Suomessa huomattavasti edullisempaa.
• saa istua kahviloissa, eikä vain napata kahvia nopeasti mukaan.
• on ihmeellistä päästää lapsi (tuleva tokaluokkalainen) menemään yksin ystävänsä luo. Ei kuskaamisia eikä etukäteen järjestettyjä ja valvottuja leikkitreffejä.
• koulu alkaa Suomessa normaalisti ensi viikolla. Saimme tietää, että molempien lasten koulut Amerikassa jatkuvat etäopiskeluna koko syyslukukauden.
• etäisyydet ovat pieniä ja liikenne vähäistä. Siksi myös asioiden hoito on nopeaa.
• erityistä hilpeyttä on aiheuttaneet ämpäritarjoukset! Onkohan näitä missään muualla päin maailmaa?

Lapset olivat nopeasti kuin kotonaan suurkaupungin sykkeessä.

Great Falls luonnonpuisto lähellä kotikulmia.

Näitä puolestaan vielä kaipaan Amerikasta:

• auringonpaistetta, jota oli tarjolla lähes joka päivä, ympäri vuoden. 
• vehreyttä ja luonnon monimuotoisuutta, jopa suurkaupungin välittömässä läheisyydessä.
• ihmiset olivat kohteliaita ja hyväntuulisia, yleinen ilmapiiri kannusta ja positiivinen.
• vaikka liikennettä oli paljon, se oli toiset huomioon ottavaa ja siksi myös sujuvaa.
• kansainvälisessä yhteisössä oli helppo luoda ystävyyssuhteita nopeasti.
• ihmiset pitivät kiinni koronaohjeista ja turvaväleistä. Välillä tuntuu, että Suomessa tullaan aivan iholle. Esimerkiksi kaupan kassajonossa tai julkisissa kulkuvälineissä.
• tsiljoonat pitkin kevättä kukkivat koristepuut ja naapuruston upeat pihat.
• revittävät multasäkit! Multapusseissa oli "katkoviiva", jota pitkin säkit oli helppo avata siististi ja ilman työkaluja. Ihan ykkösjuttu!
• sanoinko jo lämpimän sään ja auringonpaisteen? 

Magnoliat täyttivät keväisen kauupngin.

Chinatownin koristeellinen kaariportti.

Upeat kuningasmagnoliat kukkivat alkukesästä.

Summa summarum: on helppoa olla kotona. Sitä tietää miten asioita pitää hoitaa, minne soittaa, missä käydä. Pieni pala sydäntä jäi kuitenkin itärannikkolle, sillä koko perhe tunsi olonsa kotoisaksi juuri siinä ympäristössä, ihanien ihmisten keskellä. Toivon, että lasten pirtaan tarttui paikallista ystävällisyyttä, positiivisuutta ja toisten huomioimista. Siihen kun liitetään suomalainen sisukkuus, itsenäisyys ja jämptiys, niin uskon lasten saaneen jo nyt paljon eväitä elämään.

"Out of the mountain of despair a stone of hope" -Martin Luther King, Jr. muistomerkki.

Osa perheestä lähti seikkailuun pitkin hampain, ja vuoteen mahtui kaikenlaista yllättävää ja ikävää. Summatessamme asioita vuoden saldon jäi kuitenkin selvästi plussan puolelle. Nyt toivon lapsille nopeaa sopeutumista, ystävien löytymistä ja Suomen parhaista paloista nauttimista. Muisteltavaa näistä muutoista riittää taatusti koko loppuelämäksi!

Kaupungissa kytee

Viikonloppu alkoi ihanassa kesäkelissä ja täällä meidän lähiössä olisi ollut helppo uppoutua auringonpaisteeseen, kirkkaansiniseen taivaaseen ja naapuruston kukkaloistoon. Mutta Washington D.C:n keskustasta kantautui toisenlaisia uutisia. Puoliso oli aikaisella pyörälenkillä nähnyt rikottuja ikkunoita, töhrittyjä monumentteja ja mielenosoitusten jälkipyykkiä.

Levottomuudet ja kuohunta alkoivat viikko sitten, kun afroamerikkalainen George Floyd kuoli valkoisen poliisin käsittelyssä Minneapolisin kaupungissa Minnesotassa. Kyse ei tietenkään ole vain yksittäisestä tapahtumasta, vaan rotusorron pitkä historia, kevään koronakriisi, sitä seurannut työttymyysaalto, kodittomuus ja rahattomuus lähtivät nyt purkautumaan rajuina mellakoina.

Olemme kuluvan viikon aikoina puhuneet näistä asioista paljon kotona, sillä paikallinen uutisointi on luonnollisesti pyörinyt tapahtumien ympärillä. Lapsille on yritetty selittää asioita ikätasoon sopivalla tavalla. Suuntasin sunnuntaipäivänä keskustaan katsastamaan tilannetta omin silmin. Näennäisesti kaupunki näytti siltä kuin koronan aikaan on tottunut: pääkaupungiksi todella autiolta ja rauhalliselta. Mutta mitä lähemmäs Valkoista taloa tuli, sen selvemmin alkoi näkyä edellisten päivien mielenosoitusten merkkejä. Seiniin ja ikkunoihin oli spreijattu tekstejä, rikottu liikkeiden ja ravintoloiden laseja ja ovia, oli töhritty patsaita sekä kansallisia monumenttejä, ja ripustettu iskulauseilla varustettuja lakanoita.

Valkoisen talon ympäristö oli suljettu autoliikenteeltä. Tunnelma päivällä oli rauhallinen, mutta odottava. Ilmassa oli selvästi sellaista pinnan alla kytee -fiilistä. Valkoisen talon edustalla on totuttu näkemään mielenosoittajia milloin mistäkin aiheesta. Nyt paikalla oli joitakin kymmeniä rotusortoa vastustavia, rauhallisesti banderollejaan kantaneita miehiä ja naisia.

New York Times uutisoi aikaisemmin, miten presidentti Trump vietiin viikonlopun aikana turvaan Valkoisen talon bunkkeriin. Sunnuntaina kaikki Valkoista taloa ympäröivät yleiset puistot oli suljettu ja alueella partioi huomattavat määrät poliiseja, salaisen palvelun työntekijöitä ja kansalliskaartin edustajia.

Sunnuntaipäivä näyttäytyi lähinnä jälkien siivoamisella. Kaupungin työntekijät puhdistivat julkishallinnon rakennuksia ja yksityisyrittäjät keräsivät kokoon lasinsirpaleita, sekä kiinnittivät levyjä oviin ja ikkunoihin. Teksteissä ja hashtageina näkyvä "fuck12" viittaa poliisin vastustamiseen.

Lisääntyneet poliisipartiot ydinkeskustassa viestivät, että samaan aikaan valmistauduttiin uuteen iltaan ja mahdollisiin levottomuuksiin. Tilanne pahenikin pimeän tultua siinä määrin, että Washington D.C:n pormestari julisti yöksi ulkonaliikkumiskiellon ja myös kansalliskaartin joukot kutsuttiin paikalle vahvistamaan Valkoisen talon turvallisuutta. 

Illan aikana sytytettiin tulipaloja, poltettiin lippuja ja vahingoitettiin lisää rakennuksia. Osa mielenosoittajista on ilmeisesti tullut "ulkopuolelta" ja mellakoita on organisoitu anarkistien toimesta. Rauhallisesti alkaneet mielenosoitukset ovat nyt muuttuneet joksikin aivan muuksi.

Omalla kohdalla ilmassa ei ole pelkoa, mutta vältämme nyt tiettyjä paikkoja ennen tilanteen rauhoittumista. Tämä on yksi hullu tapahtumaketju lisää yllätysten koronakevääseen. Toivottavasti tahti alkaisi pikku hiljaa rauhoittua.

Kuuluisuuksia ja kauniita kaupunkipihoja

Täällä pääkaupungissa on todella vahva puutarhakulttuuri ja kauniit pihat ovat kunnia-asia. Kävin ihastelemassa Kaloraman kaupungiosaa, joka on tunnettu vehreistä kaupunkipihoistaan, suurista taloista ja niiden kuuluisista asukkaista. Sunnuntaikävelyllä voi törmätä vaikka Obaman perheeseen!

Lue lisää Versoilevan uusimmasta artikkelista ja käy samalla nappaamassa ideoita kotipihaan kokeiltavaksi. Artikkeli löytyy tästä linkistä.

Oikein mukavaa sunnuntaita ja hyvää juhlapäivää kaikille äideille!

Juhla, jota ei koskaa tullutkaan

Washington DC on maailmankuulu kirsikkapuistaan ja keväisistä kirsikankukkajuhlistaan. Tänne matkataan pitkienkin etäisyyksien päästä ihastelemaan keskustassa sijaitsevan Tidal Basin -vesialueen ympärillä olevia tuhansia kirsikkapuita.

Kirsikkapuut ympäröivät koko Tidal Basin -vesialuetta. Alue sijaitsee Washington-monumentin ja muiden merkittävien muistomerkkien välittömässä läheisyydessä.

Kirsikkapuiden kukinta vetää vuosittain tänne Yhdysvaltain pääkaupunkiin reilusti yli miljoona ihmistä. Kirsikankukkajuhlat, Cherry Blossom Festival, ajoittuvat neljälle perättäiselle viikonlopulle ja sisältävät kaikkea mahdollista paraateista piknikkeihin. Juhla on täällä koko kevätkauden päätapahtuma, jota on vietetty jo lähes 90 vuoden ajan.

Helmikuun lopussa alkoi virallinen kirsikkapuiden tarkkailu ja kukintahuipun laskenta. Kevään etenemistä seurattiin niin erilaisilla verkkosivuistoilla kuin Washington Postissakin. Parhaan kukintoajan arvioitiin osuvan maaliskuun loppuun ja päivää tarkenneltiin tuon tuosta. Meillekin oli tulossa kaksi settiä vieraita Suomesta ja kovasti pähkäilimme, osuuko paras sesonki juuri vierailuun. No olisihan se osunut, vaan kun ei tullut vieraita eikä juhlia.

Me kävimme ihastelemassa kukintaa pariin otteeseen. Pilvisenä ja viileänä päivänä alueella sai kävellä suhteellisen rauhassa ja koronaetäisyyksien pitäminen onnistui. Mutta juuri ennen huippukukintaa koko suuri puistoalue eristettiin poliisinauhoilla. Huippu osui viikonloppuun ja upean kesäiseen säähän, joten viranomaiset epäilivät ihmisten itsekuria (ja aivan syystä). Rantareitin kapeat polut ja painavina nuokkuvat kirsikkapuiden oksat vetivät ihmisiä puoleensa huonommassakin kelissä. Keskustan kirsikkapuuparatiisilla on valtavan suuri merkitys turistien lisäksi myös paikallisille.

Mistä kaikki oikein on saanut alkunsa? Tammikuussa vuonna 1910 Washington D.C sai 2000 kirsikkapuuta lahjoituksena Japanilta. Vain kaksi viikkoa myöhemmin puiden todettiin olevan sairaita ja kantavan mukanaan tuholaisia, joten koko puulähetys määrättiin tuhottavaksi polttamalla. Maiden hyvät suhteet eivät tästä kuitenkaan kärsineet ja jo saman vuoden joulukuussa Japanista lähti uusi, tällä kertaa yli 3000 puun lahjalähetys kohti Amerikkaa. Lähetys sisälsi 13 eri lajiketta pinkkeinä ja valkoisina kukkivia kirsikkapuita. Nyt nuo Tidal Basinille istutetut kaunokaiset sekä niiden jälkeläiset ovat kevään suurimpia tähtiä. Alkuperäisistä puista on jäljellä noin sata. Ne kasvavat lähellä Martin Luther Kingin muistomerkkiä.

Suurin osa Tidal Basinin nykyisestä 3700 kirsikkapuusta on Yoshino-lajiketta. Tämän lisäksi on hyvin paljon Japaninkirsikkaa (Prunus Kanzan), joka kukkii pari viikkoa Yoshinoa myöhemmin. Kevät Washington DC:ssä on kaunista aikaa, osui matka tänne kirsikkapuiden kukintahuippuun tai ei. Erilaisia kukkivia puukaunottaria riittää ympäri kaupunkia koko keväälle!

Mitä pistetään tulemaan?

Tasan viisi viikkoa sitten vietimme ensimmäisen yön uudessa kodissamme. Viiden viikon aikana on ehtinyt tapahtua kaikenlaista, mutta myös arki on astunut kuvaan. On aikatauluja, hoidettavia asioita, pyykkäämistä, siivoamista, nahisteluja, itkua ja naurua.

Suurkaupungin kyljessä asuminen tarjoaa omat haasteensa, mutta myös valtavasti ihmeteltävää. Washington DC on turistin paratiisi, sillä monet kohteista ovat ilmaisia. Lapset ovat tunnistaneet monumentteja ja muistomerkkejä tv-ohjelmien perusteella. Ja vaikka olen itse käynyt täällä useamman kerran, on näiden kiertely aina yhtä mielenkiintoista.

Kävimme ihmettelemässä ja kuuntelemassa Presidenttiparia Amerikan Itsenäisyyspäivänä 4.7. Kaiken kaikkiaan aika surrealistinen kokemus, mutta olihan se mentävä, kun kulmilla kerran oltiin.

Kotiin on aina kiva palata ja naapuruston kadut alkavat jo hahmottua. Kaikenlaisia kommelluksia tapahtuu silti melkeinpä päivittäin. Milloin syynä on kulttuurierot, milloin kieliongelmat tai vaan erilainen tapa toimia.

Siitä päästäänkin sujuvasti tämän postauksen tärkeimpään kysymykseen: millaisia juttuja täältä haluaisitte lukea, millaiset asiat teitä kiinnostavat? Arkea, juhlaa, samankaltaisuuksia, eroja? Kotikuvia, kasvien ihmettelyä, nähtävyyksiä? Kommelluksia, onnistumisia? Sana on vapaa ja vastaan mielelläni kysymyksiin. Eli millaisia postauksia pistetään jatkossa tulemaan?

Perjantaina suuntaan orientaatioon miehen työpaikalle. Muistikirja ja kynä on jo pakattu! Perhe lähtee kiertelemään nähtävyyksiä minun viettäessäni päivää auditorion uumenissa. Lämpömittarin huidellessa yli +40 asteen viileä ja hämyisä luentosali tosin tuntuu oikein hyvältä vaihtoehdolta.

Mukavaa viikonlopun aloitusta! 

Eksymisiä suurkaupungissa

Lähipiirini tietää, että olen aivan järkyttävän surkea karttojen kanssa. Asia, josta aviomieheni jaksaa minua aina reissun päällä kiusoitella. Ja aivan aiheesta. 

Vakiokuvio menee niin, että tulemme ulos tavaratalon sivuovesta. Mies pyytää minua suunnistamaan hotellille ja 98% kerroista valitsen väärän suunnan. Ei siis ole ihme, että onnistuin eksymään myös viime viikkoisella Washingtonin reissulla, vaikka olen ollut kaupungissa pariin otteeseen. Tällä kertaa eksyminen oli pelkkää plussaa, sillä päädyin paikallisille kukkamarkkinoille! Flower Mart järjestetään kerran vuodessa Washington National Cathedralin pihamaalla. Hieno tapahtuma upeassa ympäristössä.

Lisää kivoista kukkamarkkinoista ja kauniista piisapanpuistosta Minttua ja mustikoita -blogissa. Pääset matkapostaukseen tästä linkistä.

Mukavaa viikon jatkoa!