Juhlan tuntua

Tänään juhlitaan paitsi isiä ja isoisiä, niin myös meidän pikkumiestä. Mittarissa on kokonaiset kahdeksan vuotta. Alku ei ollut aikoinaan helppo ja matkan varrelle on sattunut kaikenlaisia mutkia. Hämmästelen yhä joka päivä, että saimme luoksemme tällaisen ihmeen! Maailmaa hyvin positiivisten lasien läpi katsova pikkumies on opettanut vanhemmillaan vuosien varrella aivan valtavasti.

Ilmassa on siis juhlan tuntua. On herkkuja, kynttilöitä ja yhdessäoloa. Olemme jo kaivaneet joitakin joulukoristeita esiin. Nyt saa fiilistellä, juhlistaa, iloita ja koristaa vaikka joka päivä. Koronaepidemian kiihtymisvaihe pakottaa taas entistä tiiviimmin kotiin. Kaikki ilonaiheet ovat tervetulleita.

En ole aikaisemmin ollut mikään tuoksukynttilöiden ylin ystävä. Liekö tuoksut jalostuneet vai oma hajuaisti huonontunut, mutta nykyään tykkään poltella kynttilöiden joukossa myös jotain tuoksuvaa. Tämä miellyttävä Amber-tuoksukynttilä sekä kauniit paperiset kuusenkoristeet löytyivät H&M:n valikoimasta.

Sohvalla istuessa on helppo uppoutua lempeän rauhalliseen tunnelmaan. Se on nyt enemmän kuin paikallaan, sillä heti selän takana on totaalinen kaaos! Keittiöremonttimme on alkanut ja tällä hetkellä astiat pestään saavissa kylpyhuoneessa, ruoka lämmitetään mikrossa olohuoneessa ja kahvit keitetään kodinhoitohuoneessa. Joten todellakin nautiskelen tiukan rajauksen tunnelmasta.

Oikein ihanaa sunnuntaita kaikille sekä onnea päivänsankareille!

Synttäribrunssi

Meillä vietettiin eilen miehen synttäreitä. Siipan lahjatoive on ollut jo vuosia sama: kortit lapsilta ja rauhassa nautittu brunssi. Allergisessa lapsiperheessä rennoin brunssi on toistaiseksi syntynyt itse tehden. Niin nytkin.

Aamulla siis kahvipannu tulille, hakemaan kukkia puutarhasta ja kattamaan brunssipöytää lasitetulle terassille. Yleensä olemme nauttineet synttäribrunssin kesähuoneessa, sillä siellä on huomattavasti suurempi pöytä ja enenmmän tilaa levittäytyä. Mutta tällä hetkellä kesähuone toimii muuton välivarastona. Mahdumme sinne ehkä samoihin aikoihin kuin saunaan, joskus joulun tienoilla...

Keli vaihtui kertaheitolla helteisestä syksyiseksi. Olisin vielä mielelläni paistatellut päivää auringossa, mutta luonto kyllä janosi vettä. Siitä huolimatta maisema on ollut yllättävän rehevä ja vehreä. Se lasitetulla terassilla onkin juuri parasta, ja erityisesti juuri sadesäällä. Saa olla sisällä, mutta kuitenkin ulkona.

Nuo maljakossa olevat kultapallot ovat muuten aivan ihania leikkokukkina! Ne kaartuilevat maljakossa rennosti sinne tänne, täysin oman mielensä mukaan.

Niin se kiemurtelee ja kaartuilee elämäkin, ihan oman päänsä mukaan. Illan tullen saimme suru-uutisia. Osittain odotettuja, mutta kyllä se silti aina pysäyttää. Saa miettimään elämää ja sen kulkua. Matkan varrelle osuneita kiemuroita. Menetyksiä, menestyksiä ja yllätyksiä. 

Joten toivotan teille nyt oikein rauhaisaa sunnuntaita. Samaan aikaan sekä vähän haikeissa että huojentuneissa tunnelmissa. Aikaa rakkaiden kanssa. Pienistä asioista nauttimista. Helli itseäsi, muista ystävää viestillä, kerää kukkia maljakkoon. Iloitse juuri tästäkin päivästä. <3

Jos tähdet ovat oikeassa asennossa

Tulin huikkaamaan pikaheipat, sillä täällä on aloitettu arki todellisella ryminällä. Viimeinen lomapäivä eli maanantai oli kaikkea muuta kuin rentoa chillailua ja pulssin tasailua. Päivä sisälsi vauhtia ja vaaratilanteita yli oman tarpeen, mutta illalla sänkyyn päästiin kuitenkin yhtenä kappaleena. Tosin unta jouduttiin odottelemaan tavanomaista pidempään. Lasten uusien koulujen tuoma jännitys valvotti niin koululaisia kuin äitiäkin. Ja jälleen kerran suorastaan kadehdin miehen rentoa suhtautumista tällaisissa tilanteissa. Ei näkynyt kynsien pureskelua tai hermostunutta sängyssä pyörimistä siinä osoitteessa!

Kun ensimmäinen koulupäivä oli saatu kunnialla ohi, saikin aloittaa seuraavan päivän stressaamisen. Edessä oli pikkumiehen kontrollipäivä Uudessa Lastensairaalassa. Kuopuksen munuainen operoitiin reilu vuosi sitten, mutta tarvittavat jälkitarkastukset jäivät välistä Amerikassa koronan takia. Päivään lähdettiin siis hieman pelonsekaisin tuntein. Uutiset olivat kuitenkin juuri sellaisia kuin tässä vaiheessa oli suotavaa. Lukuisista tutkimuspäivistä ja kivuliaasta leikkauksesta huolimatta Uusi Lastensairaala on kuopukselle aina mieluisa paikka, kiitos upeiden ja lapsiystävällisten puitteiden. Ihan piti toista kotimatkalle houkutella!

Tänään, jos tähdet ovat oikeassa asennossa ja jumalat suosiollisia, pihaan pitäisi viimein kaarta merillä seilannut konttimme. Jihuu!! Tuleviin päiviin mahtuu paitsi raivoisaa tavaroiden purkamista, niin myös hammaslääkäriä, tarkastuksia, häitä. Ehkä ne tavarat viimeistään jouluun mennessä ovat löytäneet paikoilleen. Puhelin piippaa muistutuksia tuon tuosta, sillä oma kovalevy taitaa olla jo liian täynnä. Asiat menevät yhdestä korvasta sisään ja välittömästi toisesta ulos.

Ilmassa on jo syksyn tuntua, vaikka viikonlopulle onkin luvattu mahtavaa säätä. Nautitaan siis vielä ihanasta lämmöstä. Loistavaa loppuviikkoa!

Miltä nyt tuntuu?

Olemme olleet reilun kuukauden Suomessa ja saaneet toistuvasti vastata kysymykseen: "miltä nyt tuntuu, onko ihanaa olla taas kotona?" Toisaalta aika on mennyt hurjaa vauhtia, toisaalta tuntuu, että vastahan hyvästelimme kotimme Washington D.C:n esikaupunkialueella. Kotiympyrät Suomessa tuntuvat juuri nyt samaan aikaan sekä tutuilta että kuitenkin jotenkin vierailta.

Ensimmäiset päivät menivät ikävöidessä takaisin: lämmintä säätä, ystäviä, lenkkeilymaastoja, naapuruston kauniita taloja ja pihoja. Suomi näyttäytyi varsin energiatehokkaana ja taloudellisena, käytännöllisyys kaikessa kauneuden edelle menevältä. 

Entinen kukkakauppa, nykyinen deli Georgetownin kaupunginosassa.

Karanteeniaikaan lapset joutuivat kahdesti liikkumaan julkisessa paikassa, maskit päällä tietenkin. Erityisesti nuorimmainen koki olonsa ensimmäistä kertaa todella epämukavaksi, koska "kaikki tuijottivat". Meidän melkein 4 kuukauden normaalista olikin tullut epänormaalia.

Normaalisti turistien täyttämä National Mall koronapandempian aikaan.

Kun karanteenit oli kärvistelty ja tulotarkastukset lääkärissä läpikäyty, pääsimme taas arjen kulmaan kiinni. Oli todella ihmeellinen fiilis käydä ruokakaupassa, mutta vielä ihmeellisempää oli mennä vaateostoksille. Vaatteita sai sovittaa! Kaupat olivat auki! Kukaan ei säännöstellyt asiakkaiden määrää!

Crepe myrtle eli kiinankutrio kukkii näyttävästi kesän kuumimpaan aikaan.

Kaupassa käynnin helppouden lisäksi olen iloinnut muun muassa näistä asioista:

• pikaruokapaikoista saa gluteenittomia tuotteita (hampparit, subit, pizzat).
• kaupasta löytyy ihan kaikkea myös laktoosittomana, jihuu!
• monipuoliset karkkivalikoimat, oolalaa!
• ruisleipä, ruisleipä ja ruisleipä.
• ruoka on Suomessa huomattavasti edullisempaa.
• saa istua kahviloissa, eikä vain napata kahvia nopeasti mukaan.
• on ihmeellistä päästää lapsi (tuleva tokaluokkalainen) menemään yksin ystävänsä luo. Ei kuskaamisia eikä etukäteen järjestettyjä ja valvottuja leikkitreffejä.
• koulu alkaa Suomessa normaalisti ensi viikolla. Saimme tietää, että molempien lasten koulut Amerikassa jatkuvat etäopiskeluna koko syyslukukauden.
• etäisyydet ovat pieniä ja liikenne vähäistä. Siksi myös asioiden hoito on nopeaa.
• erityistä hilpeyttä on aiheuttaneet ämpäritarjoukset! Onkohan näitä missään muualla päin maailmaa?

Lapset olivat nopeasti kuin kotonaan suurkaupungin sykkeessä.

Great Falls luonnonpuisto lähellä kotikulmia.

Näitä puolestaan vielä kaipaan Amerikasta:

• auringonpaistetta, jota oli tarjolla lähes joka päivä, ympäri vuoden. 
• vehreyttä ja luonnon monimuotoisuutta, jopa suurkaupungin välittömässä läheisyydessä.
• ihmiset olivat kohteliaita ja hyväntuulisia, yleinen ilmapiiri kannusta ja positiivinen.
• vaikka liikennettä oli paljon, se oli toiset huomioon ottavaa ja siksi myös sujuvaa.
• kansainvälisessä yhteisössä oli helppo luoda ystävyyssuhteita nopeasti.
• ihmiset pitivät kiinni koronaohjeista ja turvaväleistä. Välillä tuntuu, että Suomessa tullaan aivan iholle. Esimerkiksi kaupan kassajonossa tai julkisissa kulkuvälineissä.
• tsiljoonat pitkin kevättä kukkivat koristepuut ja naapuruston upeat pihat.
• revittävät multasäkit! Multapusseissa oli "katkoviiva", jota pitkin säkit oli helppo avata siististi ja ilman työkaluja. Ihan ykkösjuttu!
• sanoinko jo lämpimän sään ja auringonpaisteen? 

Magnoliat täyttivät keväisen kauupngin.

Chinatownin koristeellinen kaariportti.

Upeat kuningasmagnoliat kukkivat alkukesästä.

Summa summarum: on helppoa olla kotona. Sitä tietää miten asioita pitää hoitaa, minne soittaa, missä käydä. Pieni pala sydäntä jäi kuitenkin itärannikkolle, sillä koko perhe tunsi olonsa kotoisaksi juuri siinä ympäristössä, ihanien ihmisten keskellä. Toivon, että lasten pirtaan tarttui paikallista ystävällisyyttä, positiivisuutta ja toisten huomioimista. Siihen kun liitetään suomalainen sisukkuus, itsenäisyys ja jämptiys, niin uskon lasten saaneen jo nyt paljon eväitä elämään.

"Out of the mountain of despair a stone of hope" -Martin Luther King, Jr. muistomerkki.

Osa perheestä lähti seikkailuun pitkin hampain, ja vuoteen mahtui kaikenlaista yllättävää ja ikävää. Summatessamme asioita vuoden saldon jäi kuitenkin selvästi plussan puolelle. Nyt toivon lapsille nopeaa sopeutumista, ystävien löytymistä ja Suomen parhaista paloista nauttimista. Muisteltavaa näistä muutoista riittää taatusti koko loppuelämäksi!

Kotona!

Saavuimme koto-Suomeen viikonloppuna, suomalaista suviyötä vasten. Matka meni ennakko-odotuksia huomattavasti paremmin, mutta siitäkin huolimatta huokaisin syvään, kun koti vihdoin häämötti horisontissa. Selvisimme!

Lähtökenttämme Dulles oli yhä lähes aavemaisen tyhjä. Kentän on suunnitellut suomalainen Eero Saarinen ja kentälle hurautetaan Saarinen Circle:ä pitkin. Jostakin syystä tuo naurattaa joka kerta, suomalainen kadunnimi navigaattorissa. Kentällä aurinko onnistui paistamaan juuri sellaisesta kulmasta, että sisäpinnat näyttivät ihan välkehtivältä vedeltä.

Kaikki lennot lähtivät ajallaan ja erityisesti Washington D.C. - Lontoo välin saimme matkustaa todella väljästi. Sekä edessämme että takanamme oli tyhjää. Nyt lennoilla tarjottiin myös ateriat. Ei ole montaakaan viikkoa, kun penkillä odotti paperipussissa pelkkä vesipullo, myslipatukka ja croissant. Erityisruokavalioita ei vielä kyetty huomioimaan, mutta olimme saaneet tästä vihiä, joten pikkumiehelle oli varattu kassillinen evästä. Tosin matkustimme yötä vasten, joten kuopus oli nopeasti unessa ja syöminen jäi vähemmälle.

Heathrown kentällä Lontoossa meillä oli yli 8 h odotus. Se teki vähän tiukkaa, kun takana oli jo huonosti nukuttu yö koneessa. Kentän kaupoista osa oli avannut ovensa, mutta ruokaa sai vain yhdestä pikaruokapaikasta. Ruokailla ei saanut paikan päällä, joten ihmiset putsailivat odotushallin penkkejä desinfiointiliinoilla ja koittivat syödä vaivihkaa maskiensa alta. Meno ja väkimäärä oli huomattavasti vilkkaampaa Euroopan päässä ja turvavälien pitäminen vähän niin ja näin.

En tiedä onko itse matkanteko ollut ikinä kovin rentouttavaa (ainakaan lasten syntymän jälkeen), mutta kyllä korona jättää jälkensä reissuhalukkuuteen ainakin meidän perheessä. Koneessa ja kentillä piti olla koko ajan skarppina eikä esim. tehnyt mieli kierrellä lentokentän kaupoissa hypistelemässä tavaroita. Vessassa käynti aiheutti lähes hikikarpaloita otsalle. Yllättävän hyvin sitä on oppinut toimimaan niin, ettei koske oikeastaan mihinkään. Lisäksi käsilaukusta löytyy aina varamaskeja, desinfiointiainetta, puhdistusliinoja, kertakäyttöhanskoja...

Kotiin saavuttuamme menimme heti saunaan. Tai siis aivan ensimmäiseksi tuhosimme naapurien jättämät laku- ja salmiakkipussit, suuri kiitos niistä! Kesäyö oli harmaa ja tihkuinen, joten puutarhan kiertäminen jäi seuraavaan päivään. Joka meidän perheessä koitti heti klo 15...

Aikaerosta toipuminen on ottanut koville. Kroppa elää Amerikan aikaa ja erityisen tarkkana kellosta on vatsa! Nälkä iskee entisinä ruokailuaikoina ja toisena yönä istuimme kaikki "iltapalalla" klo 03. Perheen junioria se nauratti kovasti, onneksi tässä ei ole kiire työ- ja kouluarkeen.

Ensimmäiset päivät ovat sujuneet kotikulmia ihmetellessä. Eilen aloitin raivausurakan puutarhassa, siitä lisää seuraavassa postauksessa. Ihan jokaista penkkiä en ole vielä edes uskaltanut katsastaa ja osaa olen tiiraillut vain sormien välistä. Mutta ehkä tämä tästä viimeistään ensi kesään mennessä!

Nyt päällä on omaehtoinen karanteeni Suomen suositusten mukaisesti. Lisäksi käytämme maskeja kotipihan ulkopuolella. Oma onnenhetkeni löytyi tuulensuojasta lasitetulla terassilla. Aamukahvin kaverina oli lukematon Glorian Koti. Marraskuun numero, mutta mitäpä pienistä! Skandinaaviset sisustusjutut tuntuvat ihanan kotoisilta Amerikan runsauden jälkeen.

Mukavaa viikon jatkoa!

Juhlien jälkeen

Juhlat on nyt juhlittu. Viikonloppuna ehdittiin tavata vielä monta ystävää. Emme hyvästelleet, vaan sanoimme näkemiin. Takataskussa on nyt kutsuja moneen maahan ja lupauksia jälleennäkemisistä. Aika näyttää, mitkä tulevat toteutumaan. Ja palaako vapaa-ajan matkustelu ylipäätään enää ikinä entiselleen koronan jälkeen?

Rakastan juhlien jälkeisiä aamuja. Tunnelma on silloin iloisen rento ja jotenkin raukea. Jääkaapissa on edellisen päivän herkkuja ja maljakoissa on kukkia. Itse juhlapäivää siivittää usein kiire ja pitkä todo-lista. Seuraavana aamuna koti huokuu vielä juhlatunnelmaa, mutta rennolla otteella. Pöytäliinassa saattaa olla kahvikupin rinkula tai tilkka punaviiniä,  siivoaminen saa kuitenkin odottaa. Ensin keitetään aamukahvit ja viipyillään juhlafiiliksissä.

Seuraavaksi onkin laitettava hihat heilumaan, sillä edessä on muutto! Koti lähtee kontissa kohti Suomea vähän ennen meitä. En odota urakkaa mitenkään innolla, sillä muuttaminen on mielestäni yksi stressaavimpia puuhia. Kaikki se tavarapaljouden läpikäyminen. Lasten koulupaperit ja piirrustukset. Pikkumiehen laatikonpohjalla olevat "aarteet". Maltanko nyt luopua mummon perintömaljakosta, kun en ole sitä aikoihin käyttänyt? (No en tietenkään malta!)  Onko sanomalehti muistettu perua? Entä sähkö- ja kaasusopimukset? Onko pankkitilit lopetettu, puhelinliittymät lakkautettu, muistettu ilmoittaa kaikille mahdollisille tahoille? Voiko joku kääntää eksyneet postit? Mitä tehdä kaappiin jääneille ruokatarvikkeille, mausteille ja siemenpusseille? Pakastinkin pitää vielä sulattaa ja uuni jynssätä. Apuaaaa!!!

Loppuun vielä kaksi kuvaa, jotta saan pulssini taas tasaantumaan. Koulut loppuivat täällä viime viikolla ja vaikka kouluvuosi oli todella rankka, selvisi jälkikasvu siitä upeasti. Vuodessa oli pakko kasvaa aivan hirveästi, pikakelauksella. Päällimmäiseksi jäi kuitenkin hyvät muistot ja kaipuu takaisin. Lasten kasvutarinaa on ollut ihmeellistä seurata!

Mukavaa viikkoa, minä hautaudun nyt laatikkovuoren keskelle!

Korona-arkea Amerikassa

Kotikoulua on nyt käyty joitakin päiviä ja harrastettu sosiaalista eristäytymistä. Se on tarkoittanut ulkoilua vain perheen kesken, metsäretkiä, lukuisia leffoja, erilaisen kotirytmin luomista. Ensin menivät kiinni koulut, sitten museot ja kirjastot, sitten ravintolat ja kahvilat. Nyt myös monet kaupat, sekä suuret ketjut että pienet yrittäjät, sulkevat oviaan. Liikkumista on alettu rajoittaa. Sähköpostiin kilahtaa taukoamatta ilmoituksia elämän muuttumisesta.

Aamut aloitetaan kotikoululla ja "ope" pitää kahvitauot pihalla.

Kelin niin salliessa ruokatunteja venytetään jätskin verran.

Nukkumaan mennessä kahlasin läpi uutiset täältä ja maailmalta. Iso virhe. Yön pyörin levottomasti ja olin onnellinen, että pikkumies oli hakeutunut viereen nukkumaan. Se toi kummalla tavalla lohtua. 

Lapsille tämä kaikki on toistaiseksi jännää seikkailua. Koulu siirtyi kotiin, vanhemmat ovat jatkuvasti paikalla, ollaan yhdessä ja lähekkäin. Olemme selittäneet taudin vaaroja, mutta varsinkin pienempi on vielä aika lailla maailman uutisten ulottumattomissa. Ja hyvä niin. 

Päivittäisistä kävelylenkeistä on tullut henkireikiä.

Olemme onnekkaita, sillä kotikulmilla on paljon upeita retkikohteita ja metsäreittejä.

Meillä on sikäli erikoinen tilanne, että yksi suomivieraistamme jäi meille jumiin. Paluu kotiin onnistunee aikaisintaan pääsiäisen jälkeen. Kyseessä on nuori aikuinen ja lapset ovat innoissaan. Heillä on muutakin seuraa kuin juntit vanhempansa. Vaikka mieliala on toistaiseksi pysynyt korkealla, yritän kuulostella nuoren ihmisen fiiliksiä herkällä korvalla. Milloin iskee koti-ikävä tai ultimaalinen ketutus? Mitä minä vieraana aikuisena voin tehdä oloa helpottamaan? Eilen kyselin nuoren lohturuokia. Olemme sopineet pelisäännöistä, omasta ajasta ja omasta tilasta. Onneksi talossa on tilaa jokaiselle, sekä yksinoloon että yhdessä puuhaamiseen.

Washington DC:n tyhjät kadut tuntuvat kovin epätodellisilta. Onneksi luonto tarjoaa juuri parastaan.

Tämän postauksen kuvat ovat puhelimeen taltioituneita hetkiä viime päiviltä. Kevättä, kotikoulua, ulkoilua. Tavallista arkea, jos tässä vaiheessa nyt mikään enää on tavallista.

Pysytään vahvoina, nyt sitä suomalaista sisua todellakin tarvitaan!

Tällä viikolla laidasta laitaan

Saimme tällä viikolla ensimmäistä kertaa hennon lumipeitteen. Eihän tuo nyt valtavan kauaa maassa pysynyt, mutta aurinkoinen pakkaspäivä sai kaiken näyttämään vielä astetta jouluisammalta. Viikko onkin ollut melkoista äärimmäisyydestä toiseen menoa. Ensin asteita oli +17 ja seuraavana päivänä pakkasta lumen kera.

Myös tunteet ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Saimme alkuviikosta esikoisen kanssa aikaistetun joululahjan: mies oli hankkinut meille liput Mariah Careyn joulukonserttiin. Konsertti oli juuri niin näyttävä ja suureellinen kuin tähdeltä saattoi odottaa. Lavasteet ja asut vaihtuivat tiheään, lavalla kävi kaikkea gospelkuorosta joulupukkiin ja lihaksikkaista miestanssijoista siroon ballerinaan. Artistin ääni oli yhä upea ja laaja-alainen. Klassikkobiisi "All I Want for Christmas Is You" sai väkisinkin jalan vipattamaan. Kerrassaan mahtava kokemus sekä äidille että tyttärelle!

Viikko oli kaikin puolin joulun sävyttämä. Oli ystävien tapaamista (kaikki tuntuvat lähtevän jouluksi jonnekin, joten ennen joulua treffaillaan ahkerasti), joululeivontaa (2 satsia piparkakkuja tehty, kolmas lienee vielä tehtävä), lahjaostoksia (oi verkkokauppojen helppoutta!). Toki viikko oli myös hampaiden kiristelyä koulu- ja työasioiden suhteen, pientä sairastelua, ikuista sisarusten nahistelua.

Valitettavasti kouluviikko jouduttiin päättämään kovin raskain sydämin. Ekaluokkalaisen koulukaveri jäi koulubussin töytäisemäksi ihan tässä meidän kotikulmilla, pikkukadulla. Kaikkien tähtien täytyi olla väärässä asennossa, sillä tapahtumaketju johti lopulta pienen koululaisen kuolemaan. Perjantai alkoi paitsi todella harmaana ja sumuisena, myös kymmenillä kysymyksillä. Koulun kunniaksi on sanottava, että asioista tiedottaminen toimi hienosti kelloon katsomatta. Perjantaina koulussa olivat vastassa kriisityöntekijät ja tapahtunutta puitiin joka luokka-asteella lasten ikään sopivalla tavalla. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun jouduin kertomaan pikkumiehelle ikätoverin kuolemasta. Oli hämmentävää huomata, miten luontevasti lapsi osaa suhtautua näin isoon asiaan.

Joka kerta kun kuulen jonkun menettäneen läheisensä, vatsaani kouraisee sisuskaluja myöten. Vaikka äitini yllättävästä kuolemasta on jo yli 20 vuotta, muistan edelleen täysin kirkkaasti ensimmäisen aamun kuoleman jälkeen. Nanosekunnin ajan unesta herättyäni kaikki oli hyvin, kunnes tajuntaani iskeytyi, ettei mikään enää ole kuten ennen. Olin keskellä ylioppilasvuottani ja yhtäkkiä äitiä ei enää ollut. Ensimmäisenä yönä nukuttu muutama tunti tarjosi hetkellisesti autuaan unohtamisen. Sen jälkeen heräsin jokaiseen uuteen aamuun raskain mielin. Jostakin syystä tuo nanosekunnin kestänyt siirtymä autuaasta tietemättömyydestä viiltävään totuuteen on piirtynyt mieleeni ja tuntomuistiini kaikkein vahvimpana. 

Pikkumies kertoi opettajan ja osan oppilaista itkeneen, kun asiaa käytiin läpi koulussa. Samaan hengenvetoon pieni ihminen totesi, että vaikka sydän olisi halunnut itkeä, kroppa laittoi vastaan. Kerroin, miten jokainen suree omalla tavallaan ja täysin omaan tahtiinsa. Että itku voi tulla myöhemmin, hyvin yllättävässäkin paikassa. Omat murheet ja mielipahat saivat tämän kaiken keskellä taas vähän perspektiiviä. 

Illalla otin pikkumiehen viereeni nukkumaan, kylki kylkeä vasten. Pieni käsi hakeutui käteeni, puristi sormet sormieni väliin. Kirjoitan tätä nyt yhdellä kädellä, tasaisen tuhinan säestämänä. Ja päätin juuri, että jatkossa elämä tarvitsee huomattavasti vähemmän nurinoita ja huomattavasti enemmän halittelua.

Olipahan viikonloppu!

Olipahan viikonloppu! Täällä juhlittiin 7-v synttäreitä useammassa erässä. Ensin koulussa, sitten naapureiden kesken ja lopulta vielä "virallisten" juhlien merkeissä. Samalla tuli testattua talon juhlakestävyys, sillä sunnuntain synttärijuhlissa oli 32 vierasta, ikähaarukka vauvasta melkein vaariin. Hyvin toimi ja tilaa löytyi kaikille. Ja mikä parasta, pahimmat sokerihumalat päästiin purkamaan takapihalle. Marraskuun sunnuntai tarjosi vielä mukavaa säätä.

Juhlavalmistelut olivat kohtuullisen mittavat. Allergialeivonnaisten tarjoaminen täällä vaatii viitseliäisyyttä ja myös hieman kekseliäisyyttä. Ystäväni kysyi hiljattain, mitä olen kaivannut eniten Suomesta. Äkkiseltään vastasin ruisleipää, mutta asiaa hieman mietittyäni totesin, että allergiaperheen elämä on Suomessa todella paljon helpompaa. Oli sitten kyse kouluruokailusta, kahvilassa herkuttelusta tai kotikokkailuista. Onneksi aikaa oli koko viikonloppu ja keittiössä tilaa jokaiselle kipolle ja kupille.

Pikkumiehen kiertäessä muiden synttäreitä olen kiinnittänyt huomiota muutamaan asiaan. Kuten jo viime postauksessa totesin, emme ole olleet yksilläkään kotisynttäreillä. Kodin ulkopuolella järjestettävillä synttäreillä (erilaiset sisäleikkipuistot) tarjolla on kuulemma "aina pizzaa ja kakkua". Yleensä suoraan juhlapaikalta tilattuna, valmiina synttäripakettina.

Me järjestimme riskillä kotisynttärit, tosin mietimme muutamia ohjelmanumeroita lasten viihdykkeeksi. Herkuttelun jälkeen siirryimme takapihalle Olympialaisten pariin, jota seurasi valokuvavihjeillä varustettu aarteenetsintä. Aarteena oli pienet goodie bagit eli lahjapussukat, jotka täällä kuuluvat synttäreiden vakiokalustoon. 

Paikallinen ystäväni varoitteli etukäteen, että ihmiset eivät joko ilmoittaudu juhliin rsvp:stä huolimatta tai ilmoittautuvat, mutta jättävätkin tulematta, jos keli on liian huono. Enkä nyt puhu mistään hurrikaanista tai tornadosta, vaan sateesta ja tuiskusta. Meidän vieraskaartimme tosin saapui kuuliaisesti juhlimaan ja kaikki muistivat ilmoittautuakin etukäteen.

Vieraiden nuoresta iästä johtuen juhliin saavuttiin perhekunnittain. Suomessa tämän ikäiset juhlivat jo keskenään, mutta täällä vielä vanhempien kera. Vaikka tarjottavia piti tästä syystä varata huomattavasti enemmän, oli pikkuvesseleiden vanhempien läsnäolo myös helpotus. Erilaiset vastuukysymykset ovat täällä oikeasti vakava asia ja vahinkotilanteissa juhlien järjestäjä / kiinteistön omistaja saattaa joutua huikeisiin korvausvelvollisuuksiin. Tiedän tapauksen, jossa perhe perui kotisynttärit mahdollisten loukkaantumisten (ja sitä seuraavien korvausvaateiden) pelossa, sillä he olivat vuokranneet pihalleen pomppulinnan. Jos osallistut vieraana esim. seikkailupuistossa järjestettäviin juhliin, pitää ennen juhlia allekirjoittaa moni(kymmen)sivuinen vastuuvapautussopimus tai muuten juhlapaikalle ei ole asiaa.

Kotileivonnaisten tarjoaminen herätti suurta ihmettelyä. Sain toistuvasti vastata kysymykseen, että ihanko itse nämä leivoin? Olin taannoin vanhempainyhdistyksen aamukahvilla (erään vanhemman kotona), jonne jopa kahvi tuotiin pahvikanistereissa suoraan kahvilasta.

Lahjoja ei avata synttäreiden aikana vaan vasta vieraiden lähdettyä. En oikein tiedä mistä tapa kumpuaa? Eikö lahjoja avata vertailun pelossa? Halutaanko välttää kiusallisia tilanteita, joissa lahjansaajalla onkin jo sama tavara ennestään?  Tämä on vielä vähän hämärän peitossa, mutta maassa maan tavalla. Ohjeistimme siis sankaria malttamaan mielensä. Helppoa se ei ollut, varsinkaan kun muutama lahjoista annettiin lahjapussissa. Jossakin vaiheessa juhlia pikkumies tuli kuiskuttamaan korvaani, joskos hän saisi edes vaivihkaa kurkata pussin sisään..?

Koulussa synttäreitä juhlittiin Birthday Bash -tapahtumassa. Kerran kuussa kouluaikaan järjestetään synttärijuhlat kaikille sen kuun aikana syntyneille. Tarjolla on suolakaloja, kuppikakkuja ja sitruunalimonaadia. Meidän pikkumies ei ole ollenkaan tottunut juoman makuun, mutta paikallisille juoma näyttää olevan kuin meidän Mehukatti. Halpaa, sitä saa kaikkialta ja sitä tarjotaan kaikkialla. Vanhemmat ja sisarukset saavat myös osallistua sankarin koulusynttäreihin. Varsinaisena juhlapäivänä karkkien jakaminen, laulaminen tms. ei enää kuulu ohjelmaan.

Täällä yritetään toipua juhlahulinasta, sillä kuten naapurimmekin totesi "äänestä päätellen teillä olla hyvät kekkerit!" Mitään ei hajonnut, suklaata ei löytynyt sohvan välistä, kukaan ei loukkaantunut, riitaantunut tai nostanut oikeussyytettä. Vieraat viihtyivät reilusti yliajalle. Voimme siis taputella itseämme tyytyväisinä selkään ja todeta, että suomalaiset synttärit eivät ollenkaan kalvenneet amerikkalaisille juhlille.  

Nyt toivon rauhallisempaa viikon jatkoa, ihanaa hygge-marraskuuta sinne!