keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Lastenhuoneen raikastus

Blogiyhteistyö: Sisustusliike Dreams

Pikkumies totesi eräänä iltana varpaiden ottavan kiinni sängynpäätyyn. Meinasin suitsait sukkelaan pidentää sänkyä, vaan eihän se siinä sijoilla onnistunut. Seurasi (tuttu) lumipalloefekti, jonka aikana huonekalut valssasivat ja lastenhuone raikastui. Mustavalkoinen matto sai lähtöpassit ja tilalle hankittiin käytännöllinen Pappelinan matto Sisustusliike Dreamsistä. Tämä blogiyhteistyön tiimoilta. 
Vaikka kuinka yritämme olla maltillisia ja karsia, niin tavaraa tässä huoneessa riittää. On siskolta perittyä, lahjaksi saatua, "perintökalleuksia". 
Pikkumiehellä on kotimme haastavin huone. Se on pieni, pimeähkö ja ongelmallisen mallinen. Toistaiseksi asuja on ollut huoneeseensa tyytyväinen, eikä tarttunut huonekaluvalssin yhteydessä tarjottuun suurempaan tilaan.
Työskentelynurkkauksen pöytä, tuoli, liitutaulu, kirjahylly ja karttapallovalo ovat kaikki kirppislöytöjä. Rottinkinen lelukori toimi aikoinaan halkokorina. Tykkään yhdistellä uutta ja vanhaa, kierrättää huonekaluja eri tehtävissä. Tyylipuhtautta saa meidän kodissa etsiä suurennuslasilla. Ellei tyylien sekamelska sitten ole sitä.
Euron seinälokerikossa oli aikoinaan tyttären Littlest Pet Shop -näyttely, nyt siinä säilytetään pikkuautoja.
Lastenhuoneesta löytyy monenlaista väriä, materiaalia, tyyliä ja tavaraa. Pappelinan Molly Forest maton raidat toistavat sävyjä hienosti ja kokoavat kaiken kivasti yhteen. Tämä tapahtui puolivahingossa, sillä liikeeseen mennessäni minulla oli aivan erilainen matto mielessä. Onneksi Dreamsin Jessica vinkkasi tästä, leveäraitainen matto on samaan aikaan sekä raikas että rauhoittava. Ihanasta huoltovapaudesta puhumattakaan! 
Pappelinan modernit, muovista valmistetut matot edustavat yksinkertaista ja käytännöllistä ruotsalaista muotoilua. Tahrat lähtevät matosta helposti kevyesti pyyhkimällä, tarvittaessa koko maton voi viedä vaikka suihkuun! Meillä on jo useamman vuoden ollut Pappelinan matto keittiössä työskentelytason edessä, seuraava matto on tilauksessa mökin eteiseen. Kuoseja ja kokoja on valtavasti, kurkkaa vaikka tänne.

* Blogiyhteistyö, matto Sisustusliike Dreams.

SHARE:

torstai 19. tammikuuta 2017

Mulle kans!

*Yhteistyössä: Huiskula

Koululaisella on ollut huoneessaan jo jonkin aikaa erilaisia kasveja. Flamingonkukka, kaktuksia, kukkia kulloisenkin sesongin mukaan. Nyt myös pikkumies ilmoitti haluavansa "ruukkukasviksia" omaan huoneeseensa.
Hyllyn päälle muutti kaksi pientä rahapuuta. Rahapuu on mehikasvi ja varastoi vettä lehtiinsä. Varmin tapa saada kasvi hengiltä onkin liiallinen kastelu. Sitä vaaraa meillä tuskin on tällä kastelu- ja hoitotiheydellä.
Pöydälle pääsi Sansevieria 'Friends'. Tämä anopinkieli sopii dinosaurusten kaveriksi täydellisesti. Noin niinkuin ulkomuotonsa puolesta siis. Ei sillä, että minun anoppini olisi dinosaurus!
Pikkumies jätti jo tiitiäisenä huonekasvit rauhaan muissa huoneissa. Siksi uskalsin kokeilla niitä tännekin. Satunnaisia lentokonetörmäyksiä tai lehdillä istuvia lego-ukkoja toki esiintyy.
Sekä rahapuun että anopinkielen sanotaan olevan vähään tyytyväisiä ja helppoja kasveja. Kuulostavat minun korvaani ihan täydellisiltä vihervierailta. Huonekasvipeukaloni on nimittäin jäänyt jonnekin hyötypeukalon alle.

Täällä nautitaan hetkellisesti siististä huoneesta ja ihmetellään kasvien hassuja nimiä. 

Mukavaa loppuviikkoa!

SHARE:

lauantai 30. tammikuuta 2016

Yksijalkainen

Viikko on mennyt sairastellessa, yksin ja yhdessä. Koululainen halusi huoneeseensa jonkin kasvin eloa piristämään. Katselimme kuvia ja ilokseni neiti päätyi flamingonkukkaan. Minulle tämä toi mukavia muistoja lapsuudesta. Äitini, pikkuisen boheemi ja vahvoja värejä rakastava, tykkäsi kovasti flamingonkukista. En kyllä muista, oliko niitä silloin saatavilla kuin tulipunaisina.
Lapsena kukka näytti minusta oudolta. Muoviselta ja oudolta. Myöhemmin ajatukset karkasivat tästä aina jonnekin Floridan suuntaan. Paperisateenvarjoja drinksuissa, turkoosi vesi ja pastellinsävyiset rakennukset. Nykyään kasvi näyttää minusta samaan aikaan sekä veikeältä että elegantilta. Lisäksi flamingonkukkaa saa ihanissa väreissä. Vaaleanpunaista, lilaa, limeä... 
Flamingonkukan nimi kirvoitti paljon keskustelua myös 3-vuotiaan Ohjelmointipäällikön kanssa. Faktat piti tarkistaa Wikipediaa ja Youtubea myöten.

Opimme, että flamingot (lintu) seisovat ja nukkuvat yhdellä jalalla säästääkseen lämmönkulutustaan. Viileässä vedessä seisominen viilentää  elimistöä nopeasti. Ja se mikä näyttää flamingon polvelta, onkin oikeasti sen nilkka. Upea väritys puolestaan johtuu ainakin osittain ravinnosta. Linnut reagoivat äyriäisten sisältämiin yhdisteisiin. Mutta flamingoista ei tule sinisiä, vaikka niille syöttäisi mustikoita. 
Tämä (kuulemma) helppohoitoinen kaunokainen, Anthurium Sweet Queen on Huiskulasta. Pitää toivoa, ettei pikkumies ala syöttää tätä värimuutoksen toivossa..!



* Yhteistyöpostaus, Huiskula

SHARE:

torstai 5. marraskuuta 2015

Pyhä jysäys!

Ihme on tapahtunut! Meidän kolmasluokkalaisen (=esiteinin) huoneessa on siistiä! Ja ihan ilman, että äiti a) toisti itseään 13 kertaa b) menetti hermojaan c) huusi komentoja kurkku käheänä. Tähän viimeiseen liittyen olen tullut lopputulokseen, että lapset eivät kuule kauniita pyyntöjä. Saan huomion asiaani vasta, kun otsasuoneni tykyttää uhkavaasti ja kurkku on jo käheytynyt kipeäksi.
Esiteinin huoneessa on  siis  s i i s t i ä . Tytär sai päähänsä, että haluaa huoneeseensa telkkarin. Kaikilla muilla tietenkin jo on, luonnollisesti. Samaan aikaan yläkaapissamme oli appivanhemmilta ylimääräiseksi jäänyt aparaatti. Tytär anoi nätisti ja pitkällisen keskustelun jälkeen sovimme pelisäännöistä.
Jos tv tulee huoneseen, lipaston kansilevy on kaivettava esiin tavarapinojen alta. Ja pidettävä tyhjänä. Samalla valistin, että itse sain tv:n huoneeseeni vasta rippilahjahksi. Tytär totesi, että no hei joo, se olikin joskus 90-luvulla! Nooh, itseasiassa 80-luvulla, mutta ei takerruta pikkuseikkoihin.
Huoneessa on siis tv, huone on siisti, äiti ja tytär ovat tyytyväisiä. Tiedän toki, ettei tätä riemua montaa päivää kestä. Kohta taas verryttelen äänijänteitäni naapureiden iloksi. Mutta juuri nyt on mukavan hiljaista.
SHARE:

perjantai 16. toukokuuta 2014

Alevinkki

Surffailin netissä pussilakanoita mökille ja törmäsin samalla mukavaan aleen. NetAnttilassa kaikki pussilakanat -40% normaalihinnasta vielä 18.5 eli sunnuntaihin asti.

Mökkilakanat jäivät toistaiseksi löytämättä, mutta lapsille tilasin iki-ihanat Finlaysonin Elefantti-pussilakanat. 



Kuva: Google-kuvahaku

Jos olet harkinnut näitä, nyt on hyvä hetki ostaa!

Ps. Tietääkä joku, oliko vihreä Elefantti-pussilakanasetti vain rajoitettu kampanjatuote? Jos törmäät jossakin vihreisiin Elefantteihin, vinkkaisitko tänne päin. Kiitos!:)
SHARE:

perjantai 10. tammikuuta 2014

Lumipalloefekti

Kerroin aikaisemmin, kuinka maalasin ekaluokkalaisen pöytälaatikot liitutaulumaalilla
Idea laatikoihin lähti lastenhuoneen uudesta raitamatosta. Mutta tuo raitamatto itse asiassa ostettiin uuden musta-kelta-valkoisen viirinauhan innoittamana. 
Meillehän on ehtinyt kertyä noita Jennin ompelemia viirinauhoja enemmänkin: Ohjelmointipäällikön huoneeseen, mökille ja nyt tämä järjestyksessään jo toinen tyttären huoneeseen. Ekaluokkalainen bongasi viirinauhan Jennin tuotoksia myyvän Simply Pretty-verkkokaupan sivuilta. Olin kyllä luvannut huoneeseen pientä koululaisen päivitystä, mutta enpä arvannut, että yksi valmiina ostettu viirinauha paisuu näin työlääksi!

Viirinauhan jälkeen piti siis päivittää matto. Ja raidoista päästiin pöytälaatikoihin. Jonka jälkeen sängyn jalkopäädyssä olevan hyllykön tummanruskeat korit alkoivat tuntua ihan väärän värisiltä. Joten seuraavaksi ostamaan mustaa mattapintaista spraymaalia. 
Korien suihkuttelun jälkeen maalasin vielä sängyn alla olevien muovilaatikoiden päädyt liitutaulumaalilla. 
Jos olisin jo silloin tutustunut liitutaulukontaktiin, olisin toki päällystänyt laatikoiden päädyt niillä. Mutta tuossahan ne tuli samalla sudittua. 
Näitä liitutauluhässäköitä on tyttären huoneessa enemmänkin. Esimerkiksi koreissa olevat nimikyltit. Aikaisemmin niihin piireettin kuva laatikoiden sisällöstä, mutta nykyään ekaluokkalainen huolehtii itse merkinnöistä ja järjestyksenpidosta. 
Tai no, ainakin niistä merkinnöistä.
Jossakin vaiheessa manasin Jennin viirinauhan aiheuttamaa lumipalloefektiä. Oikeasti meillä ollaan kyllä tosi tyytyväisiä muutoksiin. Ja nämä pienimuotoiset sutimiset onnistuivat myös tällaiselta kärsimättömältä poropeukalomaalarilta. Siitä huolimatta ohjelmointipäällikkö saa tyytyä omaan turkoosi-harmaasävyiseen viirinauhaansa vielä moooooonta vuotta.
SHARE:

perjantai 13. joulukuuta 2013

Lastenhuoneista ja leikkisä arvonta!

Sain kivan yhteydenoton Lekmer.fi -sivustolta. Minua pyydettiin tutustumaan sivuston valikoimaan ja valitsemaan suosikkituotteeni esiteltäväksi täällä. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä sivuilla on kaikkea mahdollista lapsiperheelle! Olen surffaillut illan jos toisenkin, ja löytänyt muun muassa monta kivaa lahjaideaa. Sen 79-kohtaisen kirjeen lisäksi, jonka Ekaluokkalaisemme Korvatunturille lähetti. Lisäksi vuoden täyttänyt Ohjelmointipäällikkömme tarvitsisi tietenkin yhtä sun toista, astioista ja vaatteista lähtien.

Meillä lastenhuoneiden kalusteet ovat enimmäkseen tuunattua, lainattua tai kirppikseltä. Lastenhuone myös näyttää päivittyvän melko tiheään. Esimerkiksi Ekaluokkalaisen huone.


Vielä vuosi sitten huoneessa oli hempeitä sävyjä,
mutta syksyllä huoneeseen tuli tyttären toiveesta mustaa ja raitaa.
Pieniä muutoksia, mutta kuitenkin uutta ilmettä ja ryhtiä.

Ohjelmointipäällikön huone puolestaan on muuttunut jo monesti ensimmäisen vuoden aikana. 
Ensin kirjahyllyina toimivat vanhat perunalaatikot,
jotka korvattiin äidin metallisilla kasvarihyllyillä.
Kunnes kirppikseltä löytyi juuri passelin kokoinen hyllykkö pieneen huoneeseen.

Kun lastenhuoneen ratkaisuihin on panostettu enimmäkseen aikaa tai kekseliäisyyttä, voi hyvällä omallatunnolla käyttää hitusen enemmän rahaa laadukkaisiin yksityiskohtiin. Esimerkiksi Färg och formin valikoimista löytyy raikkaan valloittavia vuodevaatteita. Näihin tekisi mieli pujahtaa ihan heti. Aikuisenkin. 

Ohjelmointipäällikön pinnikseen sopisi vaeltamaan harmaat lampaat tai vihreät pilvet. Tytär puolestaan tykästyi vihreisiin raitalakanoihin.

Käytännöllisiä ja hauskoja vauvantarvikkeita valmistavalla Rätt Startilta löytyi ihanan pirtsakat oranssit elefanttilakanat.  Taidan vielä jatkaa surffailua ja miettiä mitä pukilta toivoa. Ehkäpä Littlephantin Harlequin-tyynyn olohuoneeseen..?


Surffailla kannattaa sinunkin, sillä saan arpoa blogini lukijoiden kesken 50 (viidenkymmenen) euron lahjakortin Lekmer.fi-verkkokauppaan! Lahjakortti on voimassa 6kk, joten shoppailla ehtii kaikessa rauhassa.

Voit osallistua arvontaan jättämällä viestin tähän postaukseen. Anonyymit osallistujat, muistakaa jättää nimimerkki ja halutessanne myös yhteystietonne. Lisäksi arvontaan voi osallistua blogini Facebook-sivuilla tykkäämällä sivustosta ja jättämällä viestin sinne. Arvonta-aika alkaa nyt ja loppuu viikon päästä perjantaina 20.12. klo 24.


Mukavaa viikonloppua ja onnea arvontaan!
SHARE:

lauantai 2. marraskuuta 2013

Vihdoinkin!

Vihdoinkin löysin sopivan kokoisen hyllyn ohjelmointipäällikön huoneeseen. 
Vihdoinkin löysin myös uuden taktiikan kirppisostoksille ja isännän hyväksynnälle. Siis minähän meillä sisustan, mutta mielelläni kuulen myös rakkaani mielipiteen. Vaikkei sillä usein väliä olekaanTässä resepti, jos auttaisi jotakuta muutakin:

1. Laita tekstiviesti työpuhelimeen erittäin kiireisenä päivänä. Muotoile se kepeästi:" Hei kulta! Soittele jos tulee sopiva väli. Ei mitään kiireellistä. Illalla nähdään!"

2. Miehen soittaessa vastaa puhelimeen iloisella äänellä ja aloita varovasti. 
- Ei kai ole kauhea kiire? Tämä voi kyllä odottaakin.
- Ei, ei ole, kerro vaan.
- No, olen nyt keksinyt itselleni täydellisen synttärilahjan / joululahjan / häälahjan!
- Niinkö? (ilahtuneen huojentuneesti)
- Löysin kirppikseltä hyllyn ohjelmointipäällikön huoneeseen. Netissä nämä maksavat paaaljon enemmän. Saisin vielä tingattuakin. Niin, että se synttärilahja olisi siis lupa ostaa tämä hylly.
- (työkavereiden ääniä taustalla, aviomiehen hetken herpaantuminen puhelinkeskustelusta) No osta pois.
- Ai, siis niinkuin saman tien? 
- Anna palaa!
Ja sitten puhelun viime sekunneilla: 
- Ai niin, sun pitää hakea se kotimatkalla. Hylly on jo maksettu!
Tämmöistä siis tänne tällä erää. Menenkin tästä taas ihailemaan käytännöllistä, pieneen tilaan loistavasti sopivaa hyllyä.
SHARE:

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Stripes

Nyt on liitutaulumaalit kuivuneet ja pääsin laittamaan laatikot takaisin tyttären huoneeseen. Idea lähti tuosta lastenhuoneen uudesta matosta, hetken tosin mietitytti onko fiilis liikaa formularadan varikolta? Ekaluokkalainen on innoissaan, kun pääsee kirjoittamaan laatikoihinsa. Äiti puolestaan toivoo, että tavaroiden päätyminen omille paikoilleen olisi nyt hitusen todennäköisempää.
Tyttären kirjoituspöytä on muutenkin aikamoinen tuunaus. Laatikostot ovat aikoinaan Ikeasta työhuoneeseen hankitut, pöytälevy on vanhan Expedit-hyllyn sivuseinä. Mutta rakennelma on toistaiseksi toiminut loistavasti!
SHARE:

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Alennuskaupoilla

Olen tavattoman huono hyödyntämään alennusmyyntejä, tai edes ylipäätään käymään kaupoilla. (Ja tähän tekisi mieli lisätä, että sen kyllä huomaa!) Mutta kun Hesari maanantaiaamuna mainosti Vepsäläisen Desing Salea, tuli tähänkin mammaan eloa. Tarjouksessa oli näet ohjelmointipäällikön huoneeseen haaveilemani String Pocket hylly. 
Erittäin poikkeuksellisesti saimme hyllyn seinään vielä samana iltana.
Hyllyllä odottaa enolta ristiäislahjaksi saatu tennismaila pikku Agassia.
Sekä kummitädin Ameriikasta tuomat käheät Converset.
Tuleva koululainen sai oman hyllynsä viime talvena. Tosin pikkuveljen hyllyn nähtyään olisi halunnut vaihtaa valkoisen mustaan. Pikkuneidin hempeilykausi alkaa uhkaavasti tulla tiensä päähän.
Apuaaaa!

SHARE:

torstai 8. marraskuuta 2012

Pikkuinen kurkistus pikkuisen huoneeseen

Täällä alkaa olla pintaremontit pulkassa ja huoneet taas järjestyksessä. Tässä vähän esimakua (toistaiseksi vatsassa asustelevan) pienokaisen huoneesta. Aikaisemminhan pikkuhuone oli hienosti sanottuna "kirjasto" eli siis romuhuone. Nyt kirjahyllyt on siirretty toisaalle, seinät valkaistu ja vauvahuone melkein valmis. Toistaiseksi tilaan ei ole ostettu mitään uutta, pinnasängyn saimme naapurilta ja muut tavarat ovat tulevan isosiskon lahjoittamia / muualta talosta.
Värimaailma on tällä hetkellä hyvin niukka, tiedän että kevään tullen värintarve taas kasvaa. Mutta nyt joulun (ja synnytyksen) lähestyessä harmaa ja valkoinen tuntuivat harmonisilta ja rauhoittavilta.
Tänne jo laitoin puolisalaa värimaailmaan sopivia joulukoristeita odottamaan parempaa esillepanoa.
Pinnasängyn alla oleva laatikko löytyi kesällä kirppikseltä vitosella. Aika täydellinen mitoitus!
Ja isosiskon luovuttamat lelut ja kirjat saivat väliaikaisen hyllyn perunalaatikoista.
Vielä vähän verhoa, valaisinta ja päiväpeittoa, niin huone on kokonaan valmis.

SHARE:

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Järjestystä

Lastenhuoneiden pintaremontteja seurasi perusteellinen siivous, kun kaikki (myös kiinteät) huonekalut irrotettiin ja siirreettiin toisaalle. Tavarat tyhjennettiin pahvilaatikoihin, saunan lauteille, vanhempien makuuhuoneeseen... Viime päivät suunta on ollut takaisinpäin, tosin melko rajun karsinnan kera. Ja hattua täytyy nostaa eskarilaiselle: tytär on huomattavasti parempi luopumaan tarpeettomasta tavarasta kuin äitinsä!

Tyttären huoneessa on säilytystaso, jonka koreihin mahtuu paljon tavaraa. Ostin hauskat mustat metallikyltit, joihin voi kätevästi kirjoittaa / piirtää liidulla.
Nyt oikea lelukori löytyy vaivatta.
Taustalla näkyy tyttären valitsema tehosteseinäväri, Tikkurilan Y370 (Capri). Aikas räväkkä vai mitä? Sen rinnalla Ball-seinävalaisimen "turkoosi" näyttää kyllä ihan perussiniseltä. Pikkuneidin valinta tämäkin.
Seiniltä puuttuu vielä hyllyjä ja tauluja. Haaveilen sängyn yläpuolelle laitettavasta String Pocket-hyllystä, mutta emme ole ihan vielä päässeet yhteisymmärrykseen väristä.
SHARE:

tiistai 18. syyskuuta 2012

Tuolikaupat

Meillä oli joskus työhuoneessa ruma ja massiivinen toimistotuoli, joka tyttären mielestä oli talon paras istuin, koska se pyöri. Pääsin tuolista eroon vuosi sitten kirppiksellä, ja siitä asti tyttö on halunnut omaan huoneeseensa "isojen tyttöjen pyörivän tuolin". Olen ehdotellut vaikka millaisia, mutta yksikään ei ole saanut innostunutta vastaanottoa. Ja itse taas olen tyrmännyt tyttären valinnat. Joten kun naapuri soitti ja tarjosi vanhaa kässäluokan työtuolia eurolla(!), oli siihen tartuttava! 
Sekä tytär että äiti ovat olleet oikein tyytyväisiä uuteen tuoliin.
Että kiitosta vaan kovasti sinne aidan toiselle puolelle! Saa soitella jatkossakin:)
SHARE:
Blog Design Created by pipdig