Kauanko menee stailaukseen?

Eräs toimittaja kysyi taannoin, kauanko minulla menee aikaa Instagram-kuvien stailaukseen? Piti oikein pohtia asiaa, katsella omaa feediä ja todeta sitten, että aikaa menee kyllä tosi vähän. Suurin osa insta-kuvistani on puutarhasta, sen rakenteista tai lähikuvia kasveista. Niitä ei erityisemmin stailata,  kuvaustilanne on juuri sellainen millaiseksi kulloinenkin sää on sen luonut. Kuvanottoa edeltää lähinnä otollinen ajoitus: aurinko paistaa tietystä kulmasta ja luo mielenkiintoisen tunnelman. Tai huomaan kesken puutarhapuuhien uuden, kivan kuvakulman. Silloin on syöksyttävä hakemaan kamera, vaikka kädet olisi miten syvällä mullassa ja savessa.

Toki varta vasten otetut ruokakuvat, tuotekuvat tai yhteistöihin liittyvät kuvat syövät kaikkinensa helposti todella monta tuntia. Se on tarkkaa puuhaa, kun tuotetta siirretään 3 milliä oikealle ja sitten kaksi milliä takaisin vasemmalle. Työkaverin kanssa tällaistenkin tekeminen on hauskaa, mutta yksinään touhuillessa meinaa kyllä välillä turhauttaa. Eräässä työrupeamassa meitä oli kolme pilkunviilaajaa samassa setissä, se ei tosiaan ollut mikään maailman nopein kuvauspäivä...!

Näitä kotikuvia ei ole stailattu (muuten olisin toki ravistellut leivänmurut pöytäliinasta ja ottanut seinätelineestä ainakin työkalut pois). Harmaa talvipäivä ja ulkoa heijastunut lumikerros loivat jotenkin rauhallisen ja kivan tunnelman. Istuin sohvalla läppäri sylissä kun jäin tuijottamaan eteeni. Ja taas oli napsittava muutama kuva.

Sen sijaan kodinhoitohuoneesta tai meikäläisen työhuoneesta ei yllätyskuvia oteta, ei vaikka olisi miten upea valo tai loiste. Paikalle pitäisi ensin lähettää raivauspartio, pelkkä kuvien tiukka rajaaminen ei noissa tiloissa auta.

Välillä on hyvä tarkastella myös omaa elämää tiukemman rajauksen läpi. Tämä viikko on ollut yhtä Mr. Murphyn vierailua, päivästä toiseen. Nyt koitan keskittyä vain kivoihin asioihin ja ummistaa silmät kaikelta tylsältä. Nekin kyllä hoituvat asia kerrallaan, muttei kannata pilata koko viikkoa moisten takia.

Lempeää loppuviikkoa!

Tavaratuskailua, eli onko vähemmän enemmän?

Olen aina tykännyt kausisisustaa, eli muuttaa kodin ilmettä pienillä jutuilla vuodenaikojen mukaan. Lähinnä se on tarkoittanut sohvan irtotyynyjä, koska meillä ei harrasteta verhoja ja pöytäliinatkin on useimmiten hyvin neutraalia sävyä.

Mutta nyt tämän kaiken kestävän kehityksen, konmarituksen ja muun keskellä tuntuu, ettei sellainen ole oikein enää hyväksyttävääkään. Pääsiäistekstiilit, hui kauhistus! Joululakanat, ihan humpuukia! Ja siis mitä, glögiä varten omat kupit, kuka hullu sellaisia säilyttää ympäri vuoden??

Itsekin kyllä tuskailen kaappien tavaramäärän kanssa ja samaisesta syystä esimerkiksi kirppiksellä tulee nykyään käytyä todella harvoin. Siitäkin huolimatta, että olen tehnyt siellä vuosien varrella ihan huippulöytöjä (kuten kuvissa näkyvä baarikärry, jonka ostin aikoinaan synttärilahjaksi miehelleni).

Mutta nyt siis pohdin, että mitä tehdä jo olemassa oleville kausitekstiileille ja muille tavaroille? Säilytänkö, koska kuitenkin tykkään niitä vaihdella, vai laitanko kiertoon, koska kaapit kuuluisivat kuulemma olla tyhjää täynnä. Mitä tyhjempi kaappi, sen helpompi elämä. Näin ne sanovat. Tällaisella hamstaraajalla tuo on vielä kokeilematta...

Vieläkö teillä sesonkisisustetaan? Vai joko olette laittaneet kaiken sellaisen kiertoon ja konmarittaneet kodin simppeliksi? Lehtijutuissa aina ihailen minimalistisia koteja, mutta jotenkin tuo tuntuu omalla kohdalla täysin saavuttamattomalta utopialta. Taidankin siis poiketa tänään sen kunniaksi kirppikselle!

Sunnuntai-iloa!

Valokylpyjä

Tammikuu on päässyt totaalisesti yllättämään valoisuudellaan. Paksu lumikerros totta kai valostuttaa maisemaa, mutta aurinkokin on piristänyt päivää ihanan usein. 

Kun koti kylpee valossa, omakin energiataso on ihan toista luokkaa. Ei tosin niin suurta, että auringon paljastamat likaiset ikkunat saisivat aikaan mitään reaktiota. Ja onhan se nyt muutenkin kesähommia. Nyt on saanut ihan riittämiin keskittyä lumitöihin.

Eilen oli taas klassinen kahden lumityön päivä. Iltamyöhäisellä pihalla puhistessani mietin, että seuraavaa, joka hehkuttaa ottamaan lumityöt "treenin kannalta" kumaisen kyllä kolalla. Ainoa ilo lumitöistä on kolaamiseen liittyvät meemit, joita lähettelen ahkerasti toisaalla töissä olevalle miehelleni. Suurta kukkakimppua ahkeruudestani odotellessa. Koska runsas lumimäärä on tietenkin siipan syy.

Mutta takaisin sisätiloihin ja valokylpyihin. Suurehko kirjoraitamatti muutti tv-huoneesta ruokailutilan puolella paremman valon toivossa. Tämä kyllä viihtyy puolivarjossa, mutta edellinen asuinpaikka oli selvästi liian pimeä. Tämä onkin siitä jännä kaveri, että se aloittaa elämöimisen pimeän tultua. Iltasella lehdet menevät suppuun ja isosta kasvista kuuluu kova kahina.

Tammikuun parhaita puolia on ehdottomasti tulppaaniaika! Ja kyllä, maljakko on sama kaikissa kuvissa, sillä kuvat ovat eri aikaan otettuja. Uuden ja avaramman keittiön myötä on ollut ihanaa pitää leikkokukkia myös keittiön työtasolla. Keittiössä tulee kuitenkin vietettyä melkeinpä eniten aikaa.

Tammikuun kiitäessä vauhdilla ja Amerikan vallanvaihdon tapahduttua rauhallisesti voi todellakin toivotella valoisampia aikoja! Ja oikein ihanaa viikonloppua!

Terveisiä uudesta keittiöstä!

Terveisiä uudesta keittiöstä! Tai tarkemmin sanottuna täältä baarijakkaroilta. Keittiö on vielä hieman vaiheessa, joten aloitellaan ensin yhdestä kulmasta. Lopullinen keittiöesittely on luvassa sitten myöhemmin.

Lähtiessämme suunnittelemaan uutta keittiötä kaikilla perheenjäsenillä oli yksi ja sama toive: jonkin sortin saareke. Sellainen, jonka ääressä voisi syödä välipalaa, lukea sanomalehteä tai vaikka tehdä läksyjä. Amerikan kodissamme meillä oli valtavan kokoinen keittiö ja siellä valtavan kokoinen saareke. Aika nopeasti kaikki toimintomme keskittyivät sen ympärille. Saarekkeen toiselle puolelle mahtui heittämällä viisi tuolia ja syvyyttäkin oli vallan ruhtinaallisesti. (Kuvia sikäläisestä keittiöstämme löytyy mm. tästä vanhasta postauksesta.)

Nooh, nyt lähtökohta oli kovin erilainen ja tsiljoona kertaa pienempi. Mutta niin vain taitava suunnittelija sai toiveemme toteutettua ja siinä se nyt on, saareke ja baarijakkarat! Tästä on jo tainnut tullut kaikkien suosikkipaikka. Ja hyvin tuohon mahtui koko nelihenkinen perhe juomaan glögiä, kun otettiin jokainen sivu käyttöön eikä tarvinnut välittää koronaetäisyyksistä.

Vilauttelin kuvia näistä keskiviikkona saapuneista baarijakkaroista Instagramin Storyssa. Sain niistä niin paljon kyselyjä, että tässä vielä kaikille tiedot keskitetysti:

Tuolit ovat HAY:n Cornet baarijakkarat, tässä matalampana versiona (korkeus 65 cm). Tuolia on saatavana kahdessa eri korkeudessa ja useammassa värissä. Itse tykästyin juuri tähän malliin tuolin ilmavuuden vuoksi. Kuvissa ei näy, mutta lähellä tuota saareketta sijaitsee olohuoneen ja keittiön välissä oleva takka. Tila vaati siis sirot tuolit, jotta siitä ei tullut liian tunku ja tunkkainen. Tuolien vaalea väritys sopi hyvin muuhun sisustukseemme.

Erityiset pluspisteet jalkojen poikkiputkien epäsymmetrisyydestä. Jokaiselle istujalle on löytynyt sopivalla korkeudella oleva jalkatuki. Se mikä yllätti, oli tuolien raskaus. Mutta eipähän tarvitse pelätä korkean jakkaran keikkaamista.

Ostin Cornet baarijakkarat Finnish Design Shopista. Samaista tuolia on saatavilla muualtakin, osassa verkkokaupoista hieman edullisemminkin, mutta niissä oli viikkojen toimitusajat. Voitte arvata, että kukaan meillä ei olisi malttanut odotella jakkaroiden saapumista, nyt kun saareke vihdoin oli valmis. Finnish Design Shopista tilattuna toimitusaika oli vain muutaman päivän.

Kuten alussa mainitsin, keittiöremontti on vielä hieman kesken, harmillisesta mittavirheestä johtuen. Joudumme odottelemaan uuden tason saapumista ties miten pitkään. Mutta sähköt ja vedet (sekä kaikki kodinkoneet) saatiin käyttöön tällä viikolla, eli melkein maalissa jo!

Syksyn sävyjä makuuhuoneessa

Makuuhuone sai viikonloppuna pienen syyspäivityksen. Pidin kyllä kovasti makkarin vaaleasta ja ilmavasta tunnelmasta, mutta nyt syksyn myötä aloin kaivata mausteisempia sävyjä. 

Lakanat ja päiväpeitto vaihtuivat vaaleista syksyn lämpimiin väreihin. Pieni aloe sujahti tummanvihreään Kastehelmi-purkkiin ja lattialle sai jo levittää taljan viileiden aamujen ajamana. Aika uskomatonta, miten muutama tekstiili ja pari pientä yksityiskohtaa loivat tilaan heti ihan erilaisen tunnelman. Makkarista tuli jotenkin pesämäisempi, teki heti mieli sujahtaa takaisin sänkyyn!

Taulut eivät ole vieläkään päässeet seinille asti. Sängyn päätyseinällä oli ennen pintaremonttia 3-osainen teos, mutta sen väritys on nyt hieman liian viileä. Juuri sen verran, että sävyt tappelevat nykyisten seinien kanssa. Nostin kuitenkin yöpöydälle pari pikkutaulua, ne sopivat ajankohtaan ja sävymaailmaan oikein kivasti. Aikaisemmin nämä olivat osa 5 kuvan kollaasia (postaus kollaasista Amerikankodin seinällä löytyy tästä linkistä).

Makkariin paistaa aamuaurinko ja vielä toistaiseksi näkymä ikkunoista on ollut ihanan rehevä. Luulenpa, että viherkasvit alkavat lisääntyä makkarissa sitä mukaa kuin maisema ulkona muuttuu paljaammaksi. Ja sitten pitää tietenkin lisätä kynttilöitä ja vilttejä ja vino pino kirjoja ja teekuppeja ja ja ja ja... Vaihtaako makuuhuone teillä sävyä vuodenaikojen mukaan vai pitäydyttekö kerran hyväksi havaitussa?

Mukavaa viikon jatkoa!

Syksyn odottelua lasitetulla terassilla

No en minä varsinaisesti vielä syksyä odottele, mutta koska se sieltä vääjäämättä saapuu, niin parempi varautua jotenkin. Ja varautumisella tarkoitan tässä kohtaa lopunkesän pitkittämistä.

Lasitettu terassi oli meillä aika lailla ainoa käytössä oleva huone Suomeen paluumme jälkeen. Talon huutaessa tyhjyyttään terassilta löytyi sekä ruokapöytä että jonkin sortin sohva (vanha sairaalavuode). Terassilla oli myös järkyttävä määrä kaikkea muuta tavaraa säilössä ja ehdin siivouspuuhiin vasta hiljattain. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sillä olen tilannut terassikelejä vielä pitkälle syksyyn.

Täälläkin olisi vielä pieniä purkuhommia. Toistaiseksi ruukut saavat odotella pinossa sinkkihyllyssä. Ruukkujen välissä on palat paksua paperia, se helpottaa niiden erottelua myöhemmin. Ei ole nimittäin ihan kerta tai kaksi, kun ruukut ovat jymähtäneet tiukasti toisiinsa kiinni.

Yöt ja aamut ovat jo varsin kirpsakoita. Onneksi terassille paistaa aurinko aamuvarhaisesta alkaen, jolloin pieni tila lämpenee nopeasti. Ovi ruokailutilasta terassille on auki aamusta alkaen ja vielä tässä vaiheessa syksyä lasitettu terassi todellakin on yksi lisähuone taloon. Siellä syödään päivän ateriat, höpötellään puhelimessa ja nautitaan toistaiseksi vehreästä syyskuusta. Iltaisin tarkenee istuskella terassilämmittimen läheisyydessä.

Kaunista alkusyksyä!

Sehän alkaa näyttää kodilta!

Täällä on vihdoin päästy siihen pisteeseen, että olemme saaneet valoa kansalle, tauluja seinille ja kynttilöitäkin on jo kaivettu esiin. Tämä ei toki tarkoita, että hommat olisi tehty ja voisi heittäytyä sohvalle makaamaan. Saunan lauteet ovat yhä täynnä laatikoita. Mutta edes yksi huone alkaa olla valmis ja tuntuu taas ihan ikiomalta kodilta.

Huomaan nyt kuvia katsoessani, että ajatukset ovat jo selvästi syksyssä. Olohuone kylpee paitsi elokuun valossa, niin myös syyskesän okran sävyissä.

Niin ihanaa, kun kulunut viikko on sään puolesta ollut paljon parempi kuin alunperin ennustettiin. Huomaan odottavani pimenevää syksyä hieman kauhulla, vaikka syksyn lapsi olenkin. Viime vuonna pääsin valoisan, värikkään ja kauniin syksyn makuun siinä määrin, etten muunlaista välttämättä enää välittäisi kokea.

Eli kaihtimet ylös, kaikki valo sisään ja auringosta nauttimaan. Vielä on elokuuta jäljellä!

Valoisaa viikon jatkoa!

Ihmeellinen tunne

Maanantaiaamuna en oikein tiennyt miten päin olla. Mies lähti töihin ennen seitsemää, molemmat lapset kouluun kahdeksaksi. Saatettuani pienemmän matkaan palasin tyhjään kotiin. Tein aamupalan ja istuin lukemaan uutisia. Koko ajan oli tunne, että olin unohtanut jotain, että kaikki ei nyt ole kunnossa. Kunnes tajusin, etten ole ollut tyhjässä talossa sitten maaliskuun!

Elämä Suomessa tuntuu nyt kovin vapaalta. Lapset saavat kulkea lähialueilla ihan itsekseen, kaupoissa ei säännöstellä asiakkaiden määrää, ei ole maskipakkoa. Siinä muuten yksi asia jota en ymmärrä, en sitten niin ollenkaan. Annetaan suosituksia toinen toisensa perään ja sitten ihmetellään, kun iso joukko ihmisiä antaa piutpaut karanteeneille ja suojatoimenpiteille. Nooh, parempi kun en nyt lähde sille tielle tai alkaa puhisuttaa oikein urakalla. 

Koti alkaa pikku hiljaa muotoutua, mutta purkuhommia riittää vielä yllin kyllin. Huonekalut ovat jo melkein löytäneet paikkansa, vaikka tavoilleni uskollisesti toki harrastan huonekaluvalssia. Varmasti vielä pitkään. Taulut odottavat ripustamista, matot levittämistä, lamput asentamista, laatikot tyhjäämistä ja pientavarat omia paikkojaan. Lukuisista paperipinoista puhumattakaan. Oma koti tuntuu samaan aikaan turvallisen tutulta, mutta kuitenkin jotenkin oudolta ja uudelta. Tältä varmasti tuntuu pareista, jotka eron jälkeen päätyvät takaisin yhteen!

Nyt jatkan rymsteeraamista, jotta saan tilaa työpöydälle ja -koneelle. Siitä se lähtee, arki toden teolla!

Viidakkotunnelmissa eli remppakuulumisia

Instagramin seuraajat ovat jo remppakuvia nähneet, lähinnä siellä alati muuttuvien tarinoiden (Story) puolella. Sinne on niin näppärää napsia kuvia pitkin projektia, koska kamera ei tietenkään ikinä ole lähellä. Ja vaikka olen järjestyksen ystävä, niin tällä hetkellä ihan kaikki tavarat ovat hukassa. Toistuvasti. Koska niille ei ole omia paikkoja. Koska kontti seilaa vielä maailman merillä. 

Mutta siis niitä remppakuulumisia. Täällä on tehty pientä pintaremonttia, eli maalattu / tapetoitu huoneita. Nythän tämä on ollut tavattoman kätevää, sillä huoneet ovat pääasiassa tyhjiä. Remonttiapulaisten aikataulujen vuoksi värit ja kuosit piti valita kovalla kiireellä. Ja hämmentävää kyllä, kaikki on mennyt toistaiseksi ihan nappiin! Kuten tämä viidakkotapetti, johon ihastuin välittömästi sen tapettikirjassa nähtyäni. Ja jota nyt livenä suorastaan rakastan!

Olen yleensä pahemman luokan jahkailija. Mutta ehkä nämä remppapäätökset ovat tässä Amerikanvuoden tapahtumien valossa olleet sen verran pieni juttu, että sain kerrankin jotakin aikaan nopeasti. Ystäväkin analysoi, että kun on kiire, niin yleensä ne ensimmäiset valinnat ovat niitä parhaita. Ei ole aikaa tulla katumapäälle tai venkslata ees taas.

Kolmeen eri huoneeseen tuli tapettia, muut huoneet maalattiin hyvin hillityillä sävyillä. Tämä viidakkotapetti on Rebel Wallsin valikoimasta ja on nimeltään "Mischievous Monkeys". Valokuvatapetti tehtiin määrämittaan seinän mukaan, tänne sitä tuli yhdelle seinälle ja loput seinät on maalattu Tikkurilan Paperilla. Ihastuin siis tapettikirjan kuvaan päätä pahkaa, mutta vasta nimeä tutkailtuani tajusin, että toden totta, tapetissa seikkailee myös ilkikurisia apinoita. Hetki tuota piti pureskella, mutta nyt pienet uteliaat apinat ovat osoittautuneet varsin hauskaksi yksityiskohdaksi. Ja takuuvarmaksi puheenaiheeksi vieraiden kanssa.

Tämä huone on oikeasti tv/vierashuoneemme, vaikka nyt haluaisin sen kyllä työhuoneekseni! Huone aukeaa olohuoneen perältä ja tapettiseinä on kuin jättiläismäinen taulu. 

Palaan laajempaan remppapäivitykseen tulevissa postauksissa. Nyt pitäisi käydä läpi varastot ja epämääräiset pahvilaatikot, ennen kuin tavaraa alkaa vyöryä sisään ihan toden teolla. Yllättävän hyvin sitä oppii elämään niukalla varustuksella ja nyt tuleva tavaramäärä jo vähän hirvittää. Tosin kävin tismalleen samat fiilikset läpi vuosi sitten toisessa päässä. Ja kyllähän se lopulta ihan joululta tuntui, kun sai taas omat jutut ympärilleen. Mihinkäs sitä kotihiiri karvoistaan pääsee.

Kotona!

Saavuimme koto-Suomeen viikonloppuna, suomalaista suviyötä vasten. Matka meni ennakko-odotuksia huomattavasti paremmin, mutta siitäkin huolimatta huokaisin syvään, kun koti vihdoin häämötti horisontissa. Selvisimme!

Lähtökenttämme Dulles oli yhä lähes aavemaisen tyhjä. Kentän on suunnitellut suomalainen Eero Saarinen ja kentälle hurautetaan Saarinen Circle:ä pitkin. Jostakin syystä tuo naurattaa joka kerta, suomalainen kadunnimi navigaattorissa. Kentällä aurinko onnistui paistamaan juuri sellaisesta kulmasta, että sisäpinnat näyttivät ihan välkehtivältä vedeltä.

Kaikki lennot lähtivät ajallaan ja erityisesti Washington D.C. - Lontoo välin saimme matkustaa todella väljästi. Sekä edessämme että takanamme oli tyhjää. Nyt lennoilla tarjottiin myös ateriat. Ei ole montaakaan viikkoa, kun penkillä odotti paperipussissa pelkkä vesipullo, myslipatukka ja croissant. Erityisruokavalioita ei vielä kyetty huomioimaan, mutta olimme saaneet tästä vihiä, joten pikkumiehelle oli varattu kassillinen evästä. Tosin matkustimme yötä vasten, joten kuopus oli nopeasti unessa ja syöminen jäi vähemmälle.

Heathrown kentällä Lontoossa meillä oli yli 8 h odotus. Se teki vähän tiukkaa, kun takana oli jo huonosti nukuttu yö koneessa. Kentän kaupoista osa oli avannut ovensa, mutta ruokaa sai vain yhdestä pikaruokapaikasta. Ruokailla ei saanut paikan päällä, joten ihmiset putsailivat odotushallin penkkejä desinfiointiliinoilla ja koittivat syödä vaivihkaa maskiensa alta. Meno ja väkimäärä oli huomattavasti vilkkaampaa Euroopan päässä ja turvavälien pitäminen vähän niin ja näin.

En tiedä onko itse matkanteko ollut ikinä kovin rentouttavaa (ainakaan lasten syntymän jälkeen), mutta kyllä korona jättää jälkensä reissuhalukkuuteen ainakin meidän perheessä. Koneessa ja kentillä piti olla koko ajan skarppina eikä esim. tehnyt mieli kierrellä lentokentän kaupoissa hypistelemässä tavaroita. Vessassa käynti aiheutti lähes hikikarpaloita otsalle. Yllättävän hyvin sitä on oppinut toimimaan niin, ettei koske oikeastaan mihinkään. Lisäksi käsilaukusta löytyy aina varamaskeja, desinfiointiainetta, puhdistusliinoja, kertakäyttöhanskoja...

Kotiin saavuttuamme menimme heti saunaan. Tai siis aivan ensimmäiseksi tuhosimme naapurien jättämät laku- ja salmiakkipussit, suuri kiitos niistä! Kesäyö oli harmaa ja tihkuinen, joten puutarhan kiertäminen jäi seuraavaan päivään. Joka meidän perheessä koitti heti klo 15...

Aikaerosta toipuminen on ottanut koville. Kroppa elää Amerikan aikaa ja erityisen tarkkana kellosta on vatsa! Nälkä iskee entisinä ruokailuaikoina ja toisena yönä istuimme kaikki "iltapalalla" klo 03. Perheen junioria se nauratti kovasti, onneksi tässä ei ole kiire työ- ja kouluarkeen.

Ensimmäiset päivät ovat sujuneet kotikulmia ihmetellessä. Eilen aloitin raivausurakan puutarhassa, siitä lisää seuraavassa postauksessa. Ihan jokaista penkkiä en ole vielä edes uskaltanut katsastaa ja osaa olen tiiraillut vain sormien välistä. Mutta ehkä tämä tästä viimeistään ensi kesään mennessä!

Nyt päällä on omaehtoinen karanteeni Suomen suositusten mukaisesti. Lisäksi käytämme maskeja kotipihan ulkopuolella. Oma onnenhetkeni löytyi tuulensuojasta lasitetulla terassilla. Aamukahvin kaverina oli lukematon Glorian Koti. Marraskuun numero, mutta mitäpä pienistä! Skandinaaviset sisustusjutut tuntuvat ihanan kotoisilta Amerikan runsauden jälkeen.

Mukavaa viikon jatkoa!

Juhlien jälkeen

Juhlat on nyt juhlittu. Viikonloppuna ehdittiin tavata vielä monta ystävää. Emme hyvästelleet, vaan sanoimme näkemiin. Takataskussa on nyt kutsuja moneen maahan ja lupauksia jälleennäkemisistä. Aika näyttää, mitkä tulevat toteutumaan. Ja palaako vapaa-ajan matkustelu ylipäätään enää ikinä entiselleen koronan jälkeen?

Rakastan juhlien jälkeisiä aamuja. Tunnelma on silloin iloisen rento ja jotenkin raukea. Jääkaapissa on edellisen päivän herkkuja ja maljakoissa on kukkia. Itse juhlapäivää siivittää usein kiire ja pitkä todo-lista. Seuraavana aamuna koti huokuu vielä juhlatunnelmaa, mutta rennolla otteella. Pöytäliinassa saattaa olla kahvikupin rinkula tai tilkka punaviiniä,  siivoaminen saa kuitenkin odottaa. Ensin keitetään aamukahvit ja viipyillään juhlafiiliksissä.

Seuraavaksi onkin laitettava hihat heilumaan, sillä edessä on muutto! Koti lähtee kontissa kohti Suomea vähän ennen meitä. En odota urakkaa mitenkään innolla, sillä muuttaminen on mielestäni yksi stressaavimpia puuhia. Kaikki se tavarapaljouden läpikäyminen. Lasten koulupaperit ja piirrustukset. Pikkumiehen laatikonpohjalla olevat "aarteet". Maltanko nyt luopua mummon perintömaljakosta, kun en ole sitä aikoihin käyttänyt? (No en tietenkään malta!)  Onko sanomalehti muistettu perua? Entä sähkö- ja kaasusopimukset? Onko pankkitilit lopetettu, puhelinliittymät lakkautettu, muistettu ilmoittaa kaikille mahdollisille tahoille? Voiko joku kääntää eksyneet postit? Mitä tehdä kaappiin jääneille ruokatarvikkeille, mausteille ja siemenpusseille? Pakastinkin pitää vielä sulattaa ja uuni jynssätä. Apuaaaa!!!

Loppuun vielä kaksi kuvaa, jotta saan pulssini taas tasaantumaan. Koulut loppuivat täällä viime viikolla ja vaikka kouluvuosi oli todella rankka, selvisi jälkikasvu siitä upeasti. Vuodessa oli pakko kasvaa aivan hirveästi, pikakelauksella. Päällimmäiseksi jäi kuitenkin hyvät muistot ja kaipuu takaisin. Lasten kasvutarinaa on ollut ihmeellistä seurata!

Mukavaa viikkoa, minä hautaudun nyt laatikkovuoren keskelle!

Tervetuloa kylään!

Koronarajoitukset ovat estäneet kaikki kevään juhlat ja kyläilyt. Nyt kutsunkin teidät etäkahville meille! Samalla saatte pienen kotikierroksen.

Aamuaurinko paistaa keittiöön ihanasti.

Keittiö on L:n muotoinen ja suuri. Tästä on tullut koko perheen suosikkihuone.

Olemme nyt kahdesti siivonneet kodin lattiasta kattoon asuntonäyttöä varten (siksipä kehtasin teidätkin kutsua!). Perhe ei ihan ymmärtänyt puunaamista, saattoivat jopa vähän purnata, mutta kuuroille korvilleni. Perustelin asiaa kaikkien edulla. Mitä enemmän asunto herättää kiinnostusta ja mitä nopeammin se menee, sen harvemmin täytyy tehdä näyttösiivous ja avata ovea vieraille ihmisille. Perheen kuopus kuuluu riskiryhmään, joten siivoan näin korona-aikaan myös näyttöjen jälkeen...

Olohuone on valoisa ympäri vuoden. Seinällä on Jenniemilia Designin upea työ.

Ruokailutilasta aukeaa vehreä näkymä.

Koronakeväänä asuntonäytöt eivät ole mikään maailman mukavin juttu. Ymmärrän kyllä, että talon omistaja haluaa löytyy uudet vuokralaiset mahdollisimman nopeasti. Normaalisti väki vaihtuu täällä DC:n ympäristössä tiheään ja asuntojakin on tarjolla kivasti. Vaan nyt kaikki on mennyt uusiksi. Monet uudet työkomennukset ja opintolinjat eivät ala suunnitellusti. Väki ei siirry edes maan sisällä, ulkomaista puhumattakaan. Töitä tehdään etänä, koulut pysyvät suljettuina ja matkustusrajoitukset ja karanteenit tekevät asioista monin verroin hankalampaa.

Sinänsä talon omistaja on järjestänyt asiat meidän kannalta hienosti: näytöt on sovittu pidettäväksi vain joka toinen sunnuntai ja keskitetysti pari tuntia kerrallaan. Jokaiselle jaetaan ovella suojamaski ja hanskat.

Työhuoneen vanha tiiliseinä tuo kivasti särmää muuten vaaleaan kotiin.

Kun itse etsimme asuntoa vuosi sitten, näytöt olivat aina yksityisiä.  Ensin löysimme potentiaalisen asuntoilmoituksen, sitten soitimme välittäjällemme, joka järjesti näytön ja kohta olimme jo paikan päällä ihmettelemässä. Usein jopa muutaman tunnin varoajalla. Ulos tullessamme pihaan saattoi kaartaa seuraava välittäjä ja perhe. Täällä nimittäin talon avain on usein sijoitettu numerolukolla varustettuun boksiin, josta jokainen asuntoa näyttävä saa sen tietyllä numerokoodilla. Koodi puolestaan löytyy omistajalta tai alkuperäiseltä asuntoa välittävältä firmalta. Eli samaa asuntoa voi esitellä sekä Huoneistomaailman Hanna että Talonvälittäjä Tuure. Ei niinkuin Suomessa, jossa välitettävä asunto on tietyn toimiston "omaisuutta".

Yläkerrassa sijaitsee "master bedroom", jossa on amerikkalaiseen tapaan myös kylppäri ja vaatehuone.

Ekaluokkalaisen huoneessa on hyvin tilaa leikeille.

Teini on itse sisustanut valoisan huoneensa.

Olemme viihtyneet tässä kodissa loistavasti. Oli itse asiassa hämmentävää, miten nopeasti sitä sopeutui uuteen ympäristöön. Alusta alkaen oli tiedossa, että täällä vietetään vain rajallinen aika ja se on rajoittanut esimerkiksi hankintojen tekoa. Amerikankotimme on huomattavasti Suomen taloa tilavampi, joten ei ole ollut järkevää ostaa kookkaita mattoja tai lipastoja, joita emme saisi mahtumaan Suomeen. Mies on kyllä jo esittänyt epäilyjä tavaran määrästä, mutta herran jestas, onhan siellä nyt odottamassa tyhjä talo ja kesähuone ja kasvihuone ja lasitettu terassi. Ja kesämökin aittaankin mahtuu ja ja ja...!

Kellarikerroksessa on amerikkalaistaloille tyypillisesti avoin monitoimitila. Tv-tilan taakse jää samankokoinen alue leikeille, askartelulle ja jumppamiselle.

Kellarikerroksen vierashuoneen yhteydessä on oma kylpyhuone.

Aiomme nauttia  jäljellä olevasta ajasta ja asumisesta täällä täysin rinnoin. Lentoliput on varattu heinäkuulle, toivon mukaan joku kone vie silloin myös Suomen suuntaan. Lapset tosin ilmoittivat ettei ollenkaan haittaa, vaikka paluu siirtyisi kuukausilla eteenpäin!

Talon puutarha on vähän niin ja näin, mutta patio on mukavan suojaisa ja viihtyisä.

Kiva kun poikkesit kylään ja nähdään taas!