Ihmeellinen tunne

Maanantaiaamuna en oikein tiennyt miten päin olla. Mies lähti töihin ennen seitsemää, molemmat lapset kouluun kahdeksaksi. Saatettuani pienemmän matkaan palasin tyhjään kotiin. Tein aamupalan ja istuin lukemaan uutisia. Koko ajan oli tunne, että olin unohtanut jotain, että kaikki ei nyt ole kunnossa. Kunnes tajusin, etten ole ollut tyhjässä talossa sitten maaliskuun!

Elämä Suomessa tuntuu nyt kovin vapaalta. Lapset saavat kulkea lähialueilla ihan itsekseen, kaupoissa ei säännöstellä asiakkaiden määrää, ei ole maskipakkoa. Siinä muuten yksi asia jota en ymmärrä, en sitten niin ollenkaan. Annetaan suosituksia toinen toisensa perään ja sitten ihmetellään, kun iso joukko ihmisiä antaa piutpaut karanteeneille ja suojatoimenpiteille. Nooh, parempi kun en nyt lähde sille tielle tai alkaa puhisuttaa oikein urakalla. 

Koti alkaa pikku hiljaa muotoutua, mutta purkuhommia riittää vielä yllin kyllin. Huonekalut ovat jo melkein löytäneet paikkansa, vaikka tavoilleni uskollisesti toki harrastan huonekaluvalssia. Varmasti vielä pitkään. Taulut odottavat ripustamista, matot levittämistä, lamput asentamista, laatikot tyhjäämistä ja pientavarat omia paikkojaan. Lukuisista paperipinoista puhumattakaan. Oma koti tuntuu samaan aikaan turvallisen tutulta, mutta kuitenkin jotenkin oudolta ja uudelta. Tältä varmasti tuntuu pareista, jotka eron jälkeen päätyvät takaisin yhteen!

Nyt jatkan rymsteeraamista, jotta saan tilaa työpöydälle ja -koneelle. Siitä se lähtee, arki toden teolla!