sunnuntai 30. elokuuta 2020

Sesongin lämpimäisiä: tsatsikisämpylät

Kylläpäs oli ihanaa pitkästä aikaa leipoa leipää! Saada inspis ja ryhtyä saman tien hommiin, sen kummemmin raaka-aineita pähkäilemättä. Tällä kertaa sämpylätaikinaan sujahti keltaista kesäkurpitsaa.

Koronakeväänä ei kauheasti päässyt leivänleipomiselle leveilemään. Meidän alueen kaupoista Amerikassa loppui ensin jauhot, sitten hiivat ja lopulta vaihtokauppaa käytiin asukasryhmän sähköpostilistalla kuin mustassa pörssissä konsanaan. Joku tiesti varovasti kuiskia pienestä leipomosta, josta saattaisi tiskin alta löytyä jauhoja, kunhan ilmoitti olevansa tietyn henkilön ystävä. Kuivahiiva oli kovaa valuuttaa.

tsatsikisämpylät kesäkurpistasta
Rakastan leipomista, erityisesti leivän leipomista. Se tuntuma sormissa, kun tiedät työn alla olevan juuri oikeanlaisen leipätaikinan. Ja kun pääset maistamaan uunituoretta leipää rehdisti voin kanssa. Siinä ollaan tietynlaisten perusasioiden äärellä.
tsatsikisämpylät
Mehevät tsatsikisämpylät saavat makua muun muassa kesäkurpitsasta, yrteistä ja valkosipulista. Reseptin löydät Versoilevan uusimmasta artikkelista täältä.

SHARE:

2 kommenttia

  1. Herkulliselta näyttävät! Täytyy kokeilla, kun kesäkurpitsaakin tuntuu riittävän. Kiitos reseptivinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä tulee kyllä mukavan meheviä ja maukkaita, suosittelen kokeilemaan!:)

      Poista

Blog Design Created by pipdig