Onnen hetkiä luoden

Juuri nyt iloitsen valosta, auringonpaisteesta, värikkäistä kukkasista ja kevään lähestymisestä. Mutta kaiken ilon keskellä, tässä pähkähullussa maailmassa, kaipaan välillä totaalista rauhoittumista. Aivojen nollausta. Mielen tasoittumista. Silloin suuntaan kesähuoneeseen.

Kesähuone uinuu vielä Ruususen unta. Maljakoissa on syksyltä jääneitä syyshortensioita, tavarat on mullin mallin, lattialla laatikoita ja nurkassa kasa tyynyjä ja peittoja. Koko tila odottaa perusteellista kevätsiivousta.

Mutta riittää, kun mahdun tähän pöydän ääreen ja saan istahtaa hetkeksi alas kahvikupposen kanssa. Hengittelen syvää, tuijottelen ikkunasta, kuuntelen ovenraosta kuuluvaa linnunlaulua.

Ilmassa on kevään merkkejä, paksusta lumikerroksesta huolimatta. Sisuskaluja kalvanut huoli alkaa valon myötä vähän helpottaa. Eihän se maailmantilannetta mihinkään muuta, mutta jospa oma pienoinen lamaantuminen vaihtuisi nyt mukaviin kevätkiireisiin. 

"Remember to create opportunities for happiness"

Tämä lause löytyi aikuisten omenajuoman korkin sisäpuolelta. Normaalisti nämä tuntuvat joko  hassunhauskoilta tai korneilta. Mutta nyt tuo kyllä osui omaan pirtaan ja ajan hermoon. 

Luodaan onnen hetkiä ja nautitaan lähestyvästä keväästä!

Ei meinaa perässä pysyä!

Tammikuu viilettää eteenpäin sellaista vauhtia, ettei meinaa enää perässä pysyä! Vähän sama fiilis kuin roikkuisi jäistä mäkeä alaspäin kiitävän pulkan kyydissä kynsin hampain. Ei sillä, että ihan viime aikoina olisin jäisiä pulkkamäkiä laskenut. Mutta kontrolli on mennyt jo aikaa sitten, ja nyt vaan yritetään kompuroida mukana.

Ei tämä pelkästään huono asia ole. Sehän tarkoittaa, että myös kevät lähenee samalla vauhdilla! Tammikuussakin on jo saatu nauttia suorastaan keväisistä päivistä, on kyllä ollut harvinaisen valoisa ja aurinkoinen talvi. Tykkään ihan hirmuisesti!

Välillä on pakko pysähtyä ja ottaa aikaa rauhalliselle kahvikupilliselle. Aina parempi, jos samalla saa ihastella tuoreita tulppaaneja. Blogi päivittyy nyt harmillisen harvakseltaan, aktiivisemmat kuulumiset löytyvät tällä hetkellä Instagramin puolelta.

Toivotan tammikuuhun valoisia päiviä, ihania tulppaaneja ja rauhallisia hetkiä arjen kiireiden keskelle. 

Voikaa hyvin ja pysykää terveinä!

Iloa pienistä asioista

Kävin eilen työtapaamisessa, josta palasin kotiin intoa ja ideoita puhkuen. Jo tapaaminen itsessään oli ihanan inspiroiva, mutta vähintäänkin yhtä iso merkitys oli sillä, että tapasimme livenä. Ei minkään verkossa tapahtuvan sovelluksen kautta, vaan ihan perinteisesti kahvikupposen äärellä. Tuo tuntui aivan luksukselta, sillä olen edellisen kerran tavannut ihmisiä työn puolesta kasvotusten syyskuussa.

Olen koko ajan ajatellut, että koronaelämä on sopinut itselleni yllättävän hyvin. Olen kotihiiri ja teen muutenkin pääsääntöisesti töitä kotoa käsin. Kertaakaan ei ole tuntunut, että seinät kaatuisivat päälle tai että olisi pakko päästä reissuun. En ole kärsinyt tylsyydestä, tekemisen puutteesta tai mökkihöperyydestä. Tai niin ainakin olen luullut. Eilen havahduin huomaamaan, miten suurta luksusta "vanhan elämän" normaali onkaan.

Tällä hetkellä iloitsen myös tulppaanisesongista. Lähikaupasta on helppo napata uusi nippu matkaan vaikka jokaisella kauppakerralla. Värejä löytyy yllättävän kivasti. Juuri nyt inspiroivat keväiset pastellisävyt. Ne antavat toivoa tulevasta, kun ulkona on tasaisen harmaata ja väritöntä.

Paljon pieniä iloisia asioita loppuviikkoosi!

Minun Suomeni

Aika ulkomailla toi jälleen kerran perspektiiviä omaan ajatteluun ja suhtautumiseen kotimaahan. Mikä on hyvin, missä olisi petrattavaa, mistä kerroin ylpeydellä ja millaiset asiat jätin keskusteluissa ehkä jopa tietoisesti mainitsematta.

Suomalaisuus on näyttäytynyt paluun jälkeen ennen kaikkea käytännöllisyytenä. Oli kyseessä sitten julkinen rakentaminen tai kodin sisustaminen, jouheva arki on kaiken perusta. Välillä jopa tylsyyteen asti. Olemme harkitseva kansa, joka ei hötkyile. Järki voittaa tunteet.

Koronavuosi on tuonut omat mausteensa kaikkeen. Koronan tuomat haasteet ja rajoitukset ovat todennäköisesti olleet helpompia suomalaisille kuin monelle muulle kansalle. Viihdymme omissa oloissamme, olemme tunnollisia ja kuuliaisia. Meistä on myös paljastanut ihan uusia piirteitä. Olemme astuneet ulos poteroistamme, emme vain hamstrataksemme vessapaperia, vaan myös auttaaksemme muita. Jopa täysin vieraita, pyyteettömästi. On jaettu iloa ikkunoissa, autettu kauppareissuissa, pysähdytty ja kysytty "Miten voit?"

Verkkoon siirtynyt yhteiskunta on mahdollistanut asioiden hoitoa, opiskelua, työntekoa ja harrastuksia turvallisesti etänä. Samaan aikaan verkossa vietetty aika on näyttäytynyt myös ihmisten kärsimättömyytenä ja kärkkäytenä. Tyytymättömyys ja mielipiteet paukutetaan julki saman tien, ilman sen kummempia suodattimia. Elinpiiri ja näkökulmat ovat alkaneet kaventua oman navan ympärille.

Itse olen ihmetellyt esimerkiksi maskikeskustelun aiheuttamia suuria tunteita. Maskien on koettu loukkaavan  itsemääräämisoikeutta. Olen aina pitänyt suomalaisia maalaisjärjen omaavana kansana. Lainkuuliaisina, sinnikkäinä ja ohjeita kunnioittavina. Mutta nyt tuntuu, että monesti nähdään vain yksilön oma etu, isompi perspektiivi on hukassa.

Itsenäisyyspäivänä sytytämme kynttilän paitsi 103-vuotiaalle Suomelle niin myös lastemme iso-ukille, joka lähti sotaan 17-vuotiaana. Häntä kuluneen vuoden vessapaperi-tukkuostokset ja maskigate olisi varmasti naurattanut. "Ei päivää ilman vahinkoa, kana söi kaksi haukkaa" oli ukin vakiosanontoja. Se ei tarkoittanut niin sitten mitään, mutta sillä kuitattiin tapahtumat, kun meno kävi liian totiseksi. 

Minun Suomeni on kaunis myös keskellä kaamosta. Se on rauhaa ja sinisiä hetkiä. Minun Suomeni on yhteen hiileen puhaltamista, suoraselkäisyyttä, perinteitä. Se on kirkasta katsetta tulevaan, itsensä kunnioittamista, toisista huolehtimista. Ja naurua, muistetaan myös se!

Hyvää ja arvokasta itsenäisyyspäivää kaikille!

Upea aloitus!

Kylläpäs syyskuu aloitti upeasti! Niin kaunis ja kesäinen päivä, näitä ihan tsiljoona lisää kiitos!

Kauneus ja kukkaenergia tuli tarpeeseen, sillä meillä alkoi nyt arki isolla A:lla. Toki lapset ovat jo aloittaneet koulun, muuttohässäkkä on vienyt aimo annoksen aikaa ja töitäkin on tehty. Mutta eilen kuskasin miehen juna-asemalle ennen kukonlaulua, sillä edessä on taas muutosten syksy. Johan tässä sai kokonaisen yhden vuoden nukkua saman katon alla. Nyt palasimme normaaliin, eli miehen reissuelämään.

Kyllähän tähän on yhteisten vuosien varrella tottunut, mutta silti ero tuntuu aina erityisen ikävältä loman tai vaikkapa vain yhteisen viikonlopunkin jälkeen. Pari yötä menee ja sitten sitä saa taas juonen päästä kiinni. Ja voi tehdä kaikkea, mikä toista ärsyttää iltaisin... Kuten syödä sängyssä kirjaa lukien, rapisuttaa lakupussia mielin määrin tai nukahtaa valot päällä. Näistä on tullut jo ihan vitsi, mies väittää aina löytävänsä näkkärinmuruja lakanoistaan. Mutta joku raja sentään minullakin!

Taas piti käydä napsimassa tuoreita kultapalloja maljakkoon. Lupaan, että tämäkään EI ollut viimeinen kultapallopostaus, niin rennon kauniita nämä ovat. Todellisia köyhän naisen daalioita. Toivottavasti sää jatkuu kukille suosiollisena pitkään, vaikka jostakin korva nappasi jo hallavaroituksen. Apua, ei vielä!

Aurinkoista syyskuun aloitusta!

Synttäribrunssi

Meillä vietettiin eilen miehen synttäreitä. Siipan lahjatoive on ollut jo vuosia sama: kortit lapsilta ja rauhassa nautittu brunssi. Allergisessa lapsiperheessä rennoin brunssi on toistaiseksi syntynyt itse tehden. Niin nytkin.

Aamulla siis kahvipannu tulille, hakemaan kukkia puutarhasta ja kattamaan brunssipöytää lasitetulle terassille. Yleensä olemme nauttineet synttäribrunssin kesähuoneessa, sillä siellä on huomattavasti suurempi pöytä ja enenmmän tilaa levittäytyä. Mutta tällä hetkellä kesähuone toimii muuton välivarastona. Mahdumme sinne ehkä samoihin aikoihin kuin saunaan, joskus joulun tienoilla...

Keli vaihtui kertaheitolla helteisestä syksyiseksi. Olisin vielä mielelläni paistatellut päivää auringossa, mutta luonto kyllä janosi vettä. Siitä huolimatta maisema on ollut yllättävän rehevä ja vehreä. Se lasitetulla terassilla onkin juuri parasta, ja erityisesti juuri sadesäällä. Saa olla sisällä, mutta kuitenkin ulkona.

Nuo maljakossa olevat kultapallot ovat muuten aivan ihania leikkokukkina! Ne kaartuilevat maljakossa rennosti sinne tänne, täysin oman mielensä mukaan.

Niin se kiemurtelee ja kaartuilee elämäkin, ihan oman päänsä mukaan. Illan tullen saimme suru-uutisia. Osittain odotettuja, mutta kyllä se silti aina pysäyttää. Saa miettimään elämää ja sen kulkua. Matkan varrelle osuneita kiemuroita. Menetyksiä, menestyksiä ja yllätyksiä. 

Joten toivotan teille nyt oikein rauhaisaa sunnuntaita. Samaan aikaan sekä vähän haikeissa että huojentuneissa tunnelmissa. Aikaa rakkaiden kanssa. Pienistä asioista nauttimista. Helli itseäsi, muista ystävää viestillä, kerää kukkia maljakkoon. Iloitse juuri tästäkin päivästä. <3

Ihmeellinen tunne

Maanantaiaamuna en oikein tiennyt miten päin olla. Mies lähti töihin ennen seitsemää, molemmat lapset kouluun kahdeksaksi. Saatettuani pienemmän matkaan palasin tyhjään kotiin. Tein aamupalan ja istuin lukemaan uutisia. Koko ajan oli tunne, että olin unohtanut jotain, että kaikki ei nyt ole kunnossa. Kunnes tajusin, etten ole ollut tyhjässä talossa sitten maaliskuun!

Elämä Suomessa tuntuu nyt kovin vapaalta. Lapset saavat kulkea lähialueilla ihan itsekseen, kaupoissa ei säännöstellä asiakkaiden määrää, ei ole maskipakkoa. Siinä muuten yksi asia jota en ymmärrä, en sitten niin ollenkaan. Annetaan suosituksia toinen toisensa perään ja sitten ihmetellään, kun iso joukko ihmisiä antaa piutpaut karanteeneille ja suojatoimenpiteille. Nooh, parempi kun en nyt lähde sille tielle tai alkaa puhisuttaa oikein urakalla. 

Koti alkaa pikku hiljaa muotoutua, mutta purkuhommia riittää vielä yllin kyllin. Huonekalut ovat jo melkein löytäneet paikkansa, vaikka tavoilleni uskollisesti toki harrastan huonekaluvalssia. Varmasti vielä pitkään. Taulut odottavat ripustamista, matot levittämistä, lamput asentamista, laatikot tyhjäämistä ja pientavarat omia paikkojaan. Lukuisista paperipinoista puhumattakaan. Oma koti tuntuu samaan aikaan turvallisen tutulta, mutta kuitenkin jotenkin oudolta ja uudelta. Tältä varmasti tuntuu pareista, jotka eron jälkeen päätyvät takaisin yhteen!

Nyt jatkan rymsteeraamista, jotta saan tilaa työpöydälle ja -koneelle. Siitä se lähtee, arki toden teolla!

Jos tähdet ovat oikeassa asennossa

Tulin huikkaamaan pikaheipat, sillä täällä on aloitettu arki todellisella ryminällä. Viimeinen lomapäivä eli maanantai oli kaikkea muuta kuin rentoa chillailua ja pulssin tasailua. Päivä sisälsi vauhtia ja vaaratilanteita yli oman tarpeen, mutta illalla sänkyyn päästiin kuitenkin yhtenä kappaleena. Tosin unta jouduttiin odottelemaan tavanomaista pidempään. Lasten uusien koulujen tuoma jännitys valvotti niin koululaisia kuin äitiäkin. Ja jälleen kerran suorastaan kadehdin miehen rentoa suhtautumista tällaisissa tilanteissa. Ei näkynyt kynsien pureskelua tai hermostunutta sängyssä pyörimistä siinä osoitteessa!

Kun ensimmäinen koulupäivä oli saatu kunnialla ohi, saikin aloittaa seuraavan päivän stressaamisen. Edessä oli pikkumiehen kontrollipäivä Uudessa Lastensairaalassa. Kuopuksen munuainen operoitiin reilu vuosi sitten, mutta tarvittavat jälkitarkastukset jäivät välistä Amerikassa koronan takia. Päivään lähdettiin siis hieman pelonsekaisin tuntein. Uutiset olivat kuitenkin juuri sellaisia kuin tässä vaiheessa oli suotavaa. Lukuisista tutkimuspäivistä ja kivuliaasta leikkauksesta huolimatta Uusi Lastensairaala on kuopukselle aina mieluisa paikka, kiitos upeiden ja lapsiystävällisten puitteiden. Ihan piti toista kotimatkalle houkutella!

Tänään, jos tähdet ovat oikeassa asennossa ja jumalat suosiollisia, pihaan pitäisi viimein kaarta merillä seilannut konttimme. Jihuu!! Tuleviin päiviin mahtuu paitsi raivoisaa tavaroiden purkamista, niin myös hammaslääkäriä, tarkastuksia, häitä. Ehkä ne tavarat viimeistään jouluun mennessä ovat löytäneet paikoilleen. Puhelin piippaa muistutuksia tuon tuosta, sillä oma kovalevy taitaa olla jo liian täynnä. Asiat menevät yhdestä korvasta sisään ja välittömästi toisesta ulos.

Ilmassa on jo syksyn tuntua, vaikka viikonlopulle onkin luvattu mahtavaa säätä. Nautitaan siis vielä ihanasta lämmöstä. Loistavaa loppuviikkoa!

Miltä nyt tuntuu?

Olemme olleet reilun kuukauden Suomessa ja saaneet toistuvasti vastata kysymykseen: "miltä nyt tuntuu, onko ihanaa olla taas kotona?" Toisaalta aika on mennyt hurjaa vauhtia, toisaalta tuntuu, että vastahan hyvästelimme kotimme Washington D.C:n esikaupunkialueella. Kotiympyrät Suomessa tuntuvat juuri nyt samaan aikaan sekä tutuilta että kuitenkin jotenkin vierailta.

Ensimmäiset päivät menivät ikävöidessä takaisin: lämmintä säätä, ystäviä, lenkkeilymaastoja, naapuruston kauniita taloja ja pihoja. Suomi näyttäytyi varsin energiatehokkaana ja taloudellisena, käytännöllisyys kaikessa kauneuden edelle menevältä. 

Entinen kukkakauppa, nykyinen deli Georgetownin kaupunginosassa.

Karanteeniaikaan lapset joutuivat kahdesti liikkumaan julkisessa paikassa, maskit päällä tietenkin. Erityisesti nuorimmainen koki olonsa ensimmäistä kertaa todella epämukavaksi, koska "kaikki tuijottivat". Meidän melkein 4 kuukauden normaalista olikin tullut epänormaalia.

Normaalisti turistien täyttämä National Mall koronapandempian aikaan.

Kun karanteenit oli kärvistelty ja tulotarkastukset lääkärissä läpikäyty, pääsimme taas arjen kulmaan kiinni. Oli todella ihmeellinen fiilis käydä ruokakaupassa, mutta vielä ihmeellisempää oli mennä vaateostoksille. Vaatteita sai sovittaa! Kaupat olivat auki! Kukaan ei säännöstellyt asiakkaiden määrää!

Crepe myrtle eli kiinankutrio kukkii näyttävästi kesän kuumimpaan aikaan.

Kaupassa käynnin helppouden lisäksi olen iloinnut muun muassa näistä asioista:

• pikaruokapaikoista saa gluteenittomia tuotteita (hampparit, subit, pizzat).
• kaupasta löytyy ihan kaikkea myös laktoosittomana, jihuu!
• monipuoliset karkkivalikoimat, oolalaa!
• ruisleipä, ruisleipä ja ruisleipä.
• ruoka on Suomessa huomattavasti edullisempaa.
• saa istua kahviloissa, eikä vain napata kahvia nopeasti mukaan.
• on ihmeellistä päästää lapsi (tuleva tokaluokkalainen) menemään yksin ystävänsä luo. Ei kuskaamisia eikä etukäteen järjestettyjä ja valvottuja leikkitreffejä.
• koulu alkaa Suomessa normaalisti ensi viikolla. Saimme tietää, että molempien lasten koulut Amerikassa jatkuvat etäopiskeluna koko syyslukukauden.
• etäisyydet ovat pieniä ja liikenne vähäistä. Siksi myös asioiden hoito on nopeaa.
• erityistä hilpeyttä on aiheuttaneet ämpäritarjoukset! Onkohan näitä missään muualla päin maailmaa?

Lapset olivat nopeasti kuin kotonaan suurkaupungin sykkeessä.

Great Falls luonnonpuisto lähellä kotikulmia.

Näitä puolestaan vielä kaipaan Amerikasta:

• auringonpaistetta, jota oli tarjolla lähes joka päivä, ympäri vuoden. 
• vehreyttä ja luonnon monimuotoisuutta, jopa suurkaupungin välittömässä läheisyydessä.
• ihmiset olivat kohteliaita ja hyväntuulisia, yleinen ilmapiiri kannusta ja positiivinen.
• vaikka liikennettä oli paljon, se oli toiset huomioon ottavaa ja siksi myös sujuvaa.
• kansainvälisessä yhteisössä oli helppo luoda ystävyyssuhteita nopeasti.
• ihmiset pitivät kiinni koronaohjeista ja turvaväleistä. Välillä tuntuu, että Suomessa tullaan aivan iholle. Esimerkiksi kaupan kassajonossa tai julkisissa kulkuvälineissä.
• tsiljoonat pitkin kevättä kukkivat koristepuut ja naapuruston upeat pihat.
• revittävät multasäkit! Multapusseissa oli "katkoviiva", jota pitkin säkit oli helppo avata siististi ja ilman työkaluja. Ihan ykkösjuttu!
• sanoinko jo lämpimän sään ja auringonpaisteen? 

Magnoliat täyttivät keväisen kauupngin.

Chinatownin koristeellinen kaariportti.

Upeat kuningasmagnoliat kukkivat alkukesästä.

Summa summarum: on helppoa olla kotona. Sitä tietää miten asioita pitää hoitaa, minne soittaa, missä käydä. Pieni pala sydäntä jäi kuitenkin itärannikkolle, sillä koko perhe tunsi olonsa kotoisaksi juuri siinä ympäristössä, ihanien ihmisten keskellä. Toivon, että lasten pirtaan tarttui paikallista ystävällisyyttä, positiivisuutta ja toisten huomioimista. Siihen kun liitetään suomalainen sisukkuus, itsenäisyys ja jämptiys, niin uskon lasten saaneen jo nyt paljon eväitä elämään.

"Out of the mountain of despair a stone of hope" -Martin Luther King, Jr. muistomerkki.

Osa perheestä lähti seikkailuun pitkin hampain, ja vuoteen mahtui kaikenlaista yllättävää ja ikävää. Summatessamme asioita vuoden saldon jäi kuitenkin selvästi plussan puolelle. Nyt toivon lapsille nopeaa sopeutumista, ystävien löytymistä ja Suomen parhaista paloista nauttimista. Muisteltavaa näistä muutoista riittää taatusti koko loppuelämäksi!

Juhlien jälkeen

Juhlat on nyt juhlittu. Viikonloppuna ehdittiin tavata vielä monta ystävää. Emme hyvästelleet, vaan sanoimme näkemiin. Takataskussa on nyt kutsuja moneen maahan ja lupauksia jälleennäkemisistä. Aika näyttää, mitkä tulevat toteutumaan. Ja palaako vapaa-ajan matkustelu ylipäätään enää ikinä entiselleen koronan jälkeen?

Rakastan juhlien jälkeisiä aamuja. Tunnelma on silloin iloisen rento ja jotenkin raukea. Jääkaapissa on edellisen päivän herkkuja ja maljakoissa on kukkia. Itse juhlapäivää siivittää usein kiire ja pitkä todo-lista. Seuraavana aamuna koti huokuu vielä juhlatunnelmaa, mutta rennolla otteella. Pöytäliinassa saattaa olla kahvikupin rinkula tai tilkka punaviiniä,  siivoaminen saa kuitenkin odottaa. Ensin keitetään aamukahvit ja viipyillään juhlafiiliksissä.

Seuraavaksi onkin laitettava hihat heilumaan, sillä edessä on muutto! Koti lähtee kontissa kohti Suomea vähän ennen meitä. En odota urakkaa mitenkään innolla, sillä muuttaminen on mielestäni yksi stressaavimpia puuhia. Kaikki se tavarapaljouden läpikäyminen. Lasten koulupaperit ja piirrustukset. Pikkumiehen laatikonpohjalla olevat "aarteet". Maltanko nyt luopua mummon perintömaljakosta, kun en ole sitä aikoihin käyttänyt? (No en tietenkään malta!)  Onko sanomalehti muistettu perua? Entä sähkö- ja kaasusopimukset? Onko pankkitilit lopetettu, puhelinliittymät lakkautettu, muistettu ilmoittaa kaikille mahdollisille tahoille? Voiko joku kääntää eksyneet postit? Mitä tehdä kaappiin jääneille ruokatarvikkeille, mausteille ja siemenpusseille? Pakastinkin pitää vielä sulattaa ja uuni jynssätä. Apuaaaa!!!

Loppuun vielä kaksi kuvaa, jotta saan pulssini taas tasaantumaan. Koulut loppuivat täällä viime viikolla ja vaikka kouluvuosi oli todella rankka, selvisi jälkikasvu siitä upeasti. Vuodessa oli pakko kasvaa aivan hirveästi, pikakelauksella. Päällimmäiseksi jäi kuitenkin hyvät muistot ja kaipuu takaisin. Lasten kasvutarinaa on ollut ihmeellistä seurata!

Mukavaa viikkoa, minä hautaudun nyt laatikkovuoren keskelle!

Kaupungissa kytee

Viikonloppu alkoi ihanassa kesäkelissä ja täällä meidän lähiössä olisi ollut helppo uppoutua auringonpaisteeseen, kirkkaansiniseen taivaaseen ja naapuruston kukkaloistoon. Mutta Washington D.C:n keskustasta kantautui toisenlaisia uutisia. Puoliso oli aikaisella pyörälenkillä nähnyt rikottuja ikkunoita, töhrittyjä monumentteja ja mielenosoitusten jälkipyykkiä.

Levottomuudet ja kuohunta alkoivat viikko sitten, kun afroamerikkalainen George Floyd kuoli valkoisen poliisin käsittelyssä Minneapolisin kaupungissa Minnesotassa. Kyse ei tietenkään ole vain yksittäisestä tapahtumasta, vaan rotusorron pitkä historia, kevään koronakriisi, sitä seurannut työttymyysaalto, kodittomuus ja rahattomuus lähtivät nyt purkautumaan rajuina mellakoina.

Olemme kuluvan viikon aikoina puhuneet näistä asioista paljon kotona, sillä paikallinen uutisointi on luonnollisesti pyörinyt tapahtumien ympärillä. Lapsille on yritetty selittää asioita ikätasoon sopivalla tavalla. Suuntasin sunnuntaipäivänä keskustaan katsastamaan tilannetta omin silmin. Näennäisesti kaupunki näytti siltä kuin koronan aikaan on tottunut: pääkaupungiksi todella autiolta ja rauhalliselta. Mutta mitä lähemmäs Valkoista taloa tuli, sen selvemmin alkoi näkyä edellisten päivien mielenosoitusten merkkejä. Seiniin ja ikkunoihin oli spreijattu tekstejä, rikottu liikkeiden ja ravintoloiden laseja ja ovia, oli töhritty patsaita sekä kansallisia monumenttejä, ja ripustettu iskulauseilla varustettuja lakanoita.

Valkoisen talon ympäristö oli suljettu autoliikenteeltä. Tunnelma päivällä oli rauhallinen, mutta odottava. Ilmassa oli selvästi sellaista pinnan alla kytee -fiilistä. Valkoisen talon edustalla on totuttu näkemään mielenosoittajia milloin mistäkin aiheesta. Nyt paikalla oli joitakin kymmeniä rotusortoa vastustavia, rauhallisesti banderollejaan kantaneita miehiä ja naisia.

New York Times uutisoi aikaisemmin, miten presidentti Trump vietiin viikonlopun aikana turvaan Valkoisen talon bunkkeriin. Sunnuntaina kaikki Valkoista taloa ympäröivät yleiset puistot oli suljettu ja alueella partioi huomattavat määrät poliiseja, salaisen palvelun työntekijöitä ja kansalliskaartin edustajia.

Sunnuntaipäivä näyttäytyi lähinnä jälkien siivoamisella. Kaupungin työntekijät puhdistivat julkishallinnon rakennuksia ja yksityisyrittäjät keräsivät kokoon lasinsirpaleita, sekä kiinnittivät levyjä oviin ja ikkunoihin. Teksteissä ja hashtageina näkyvä "fuck12" viittaa poliisin vastustamiseen.

Lisääntyneet poliisipartiot ydinkeskustassa viestivät, että samaan aikaan valmistauduttiin uuteen iltaan ja mahdollisiin levottomuuksiin. Tilanne pahenikin pimeän tultua siinä määrin, että Washington D.C:n pormestari julisti yöksi ulkonaliikkumiskiellon ja myös kansalliskaartin joukot kutsuttiin paikalle vahvistamaan Valkoisen talon turvallisuutta. 

Illan aikana sytytettiin tulipaloja, poltettiin lippuja ja vahingoitettiin lisää rakennuksia. Osa mielenosoittajista on ilmeisesti tullut "ulkopuolelta" ja mellakoita on organisoitu anarkistien toimesta. Rauhallisesti alkaneet mielenosoitukset ovat nyt muuttuneet joksikin aivan muuksi.

Omalla kohdalla ilmassa ei ole pelkoa, mutta vältämme nyt tiettyjä paikkoja ennen tilanteen rauhoittumista. Tämä on yksi hullu tapahtumaketju lisää yllätysten koronakevääseen. Toivottavasti tahti alkaisi pikku hiljaa rauhoittua.