Kävin eilen työtapaamisessa, josta palasin kotiin intoa ja ideoita puhkuen. Jo tapaaminen itsessään oli ihanan inspiroiva, mutta vähintäänkin yhtä iso merkitys oli sillä, että tapasimme livenä. Ei minkään verkossa tapahtuvan sovelluksen kautta, vaan ihan perinteisesti kahvikupposen äärellä. Tuo tuntui aivan luksukselta, sillä olen edellisen kerran tavannut ihmisiä työn puolesta kasvotusten syyskuussa.
Olen koko ajan ajatellut, että koronaelämä on sopinut itselleni yllättävän hyvin. Olen kotihiiri ja teen muutenkin pääsääntöisesti töitä kotoa käsin. Kertaakaan ei ole tuntunut, että seinät kaatuisivat päälle tai että olisi pakko päästä reissuun. En ole kärsinyt tylsyydestä, tekemisen puutteesta tai mökkihöperyydestä. Tai niin ainakin olen luullut. Eilen havahduin huomaamaan, miten suurta luksusta "vanhan elämän" normaali onkaan.
Tällä hetkellä iloitsen myös tulppaanisesongista. Lähikaupasta on helppo napata uusi nippu matkaan vaikka jokaisella kauppakerralla. Värejä löytyy yllättävän kivasti. Juuri nyt inspiroivat keväiset pastellisävyt. Ne antavat toivoa tulevasta, kun ulkona on tasaisen harmaata ja väritöntä.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti