keskiviikko 20. tammikuuta 2021

Uusia tuulia

Meillä vietettiin alkuviikosta kotipäivää pienen flunssapotilaan kanssa. Sängynreunalla lehtiä selaillessani tajusin, etten ole muistanut kertoa teille uuden vuoden tuomista uusista tuulista!
kolumni-kotipuutarhalehti-mariakesanen
Kirjoitan nykyään kolumnia Kotipuutarha-lehteen ja ensimmäinen kirjoitus näki päivänvalon vuoden ensimmäisessä numerossa. 
kolumni-kotipuutarhalehti
kuokalla&kauhalla
"Kuokalla & kauhalla" -nimi viittaa sekä keittiöpuutarhaan että toiseen rakkauteeni, ruokaan. Kyseinen kolumni on ehkäpä sellainen kolumnin ja pakinan välimaastoon sijoittuva kirjoitus. Välillä mukana menossa on myös perhe, halusivat sitä tai eivät. Esimerkiksi ensimmäisen kolumnin yhteydessä seikkailee appiukko. Lupa kysyttiin tietenkin vasta jälkikäteen, sillä käytin taktiikkana kollegani usein viljelemää lausetta: "Helpommin saa anteeksi kuin luvan". Katsotaan kuinka miniän vielä käy...
maria-kesanen
Tämä sadonkorjuuaikaan napattu kuva päätyi palstan alareunaan profiilikuvaksi. Kohtahan sitä pääsee taas tositoimiin, niin mahtavaa!
varikkaat tulppaanit

Mukavaa viikon jatkoa!

SHARE:

3 kommenttia

  1. Hienoa! Huomasin tuon lehdestä. Oikein mukava juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Pirjo!:) Ja vielä ainakin puheväleissä appiukon kanssa;D Mukavaa talviviikon jatkoa!

      Poista
  2. Mahtavaa! Pitääkin päästä pikapuoliin lehden ääreen. En ole vielä kirjoitustasi nähnyt. Onnea ja iloa alkaneen vuoden uusiin tuuliin ❤

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig