Kotona!

Saavuimme koto-Suomeen viikonloppuna, suomalaista suviyötä vasten. Matka meni ennakko-odotuksia huomattavasti paremmin, mutta siitäkin huolimatta huokaisin syvään, kun koti vihdoin häämötti horisontissa. Selvisimme!

Lähtökenttämme Dulles oli yhä lähes aavemaisen tyhjä. Kentän on suunnitellut suomalainen Eero Saarinen ja kentälle hurautetaan Saarinen Circle:ä pitkin. Jostakin syystä tuo naurattaa joka kerta, suomalainen kadunnimi navigaattorissa. Kentällä aurinko onnistui paistamaan juuri sellaisesta kulmasta, että sisäpinnat näyttivät ihan välkehtivältä vedeltä.

Kaikki lennot lähtivät ajallaan ja erityisesti Washington D.C. - Lontoo välin saimme matkustaa todella väljästi. Sekä edessämme että takanamme oli tyhjää. Nyt lennoilla tarjottiin myös ateriat. Ei ole montaakaan viikkoa, kun penkillä odotti paperipussissa pelkkä vesipullo, myslipatukka ja croissant. Erityisruokavalioita ei vielä kyetty huomioimaan, mutta olimme saaneet tästä vihiä, joten pikkumiehelle oli varattu kassillinen evästä. Tosin matkustimme yötä vasten, joten kuopus oli nopeasti unessa ja syöminen jäi vähemmälle.

Heathrown kentällä Lontoossa meillä oli yli 8 h odotus. Se teki vähän tiukkaa, kun takana oli jo huonosti nukuttu yö koneessa. Kentän kaupoista osa oli avannut ovensa, mutta ruokaa sai vain yhdestä pikaruokapaikasta. Ruokailla ei saanut paikan päällä, joten ihmiset putsailivat odotushallin penkkejä desinfiointiliinoilla ja koittivat syödä vaivihkaa maskiensa alta. Meno ja väkimäärä oli huomattavasti vilkkaampaa Euroopan päässä ja turvavälien pitäminen vähän niin ja näin.

En tiedä onko itse matkanteko ollut ikinä kovin rentouttavaa (ainakaan lasten syntymän jälkeen), mutta kyllä korona jättää jälkensä reissuhalukkuuteen ainakin meidän perheessä. Koneessa ja kentillä piti olla koko ajan skarppina eikä esim. tehnyt mieli kierrellä lentokentän kaupoissa hypistelemässä tavaroita. Vessassa käynti aiheutti lähes hikikarpaloita otsalle. Yllättävän hyvin sitä on oppinut toimimaan niin, ettei koske oikeastaan mihinkään. Lisäksi käsilaukusta löytyy aina varamaskeja, desinfiointiainetta, puhdistusliinoja, kertakäyttöhanskoja...

Kotiin saavuttuamme menimme heti saunaan. Tai siis aivan ensimmäiseksi tuhosimme naapurien jättämät laku- ja salmiakkipussit, suuri kiitos niistä! Kesäyö oli harmaa ja tihkuinen, joten puutarhan kiertäminen jäi seuraavaan päivään. Joka meidän perheessä koitti heti klo 15...

Aikaerosta toipuminen on ottanut koville. Kroppa elää Amerikan aikaa ja erityisen tarkkana kellosta on vatsa! Nälkä iskee entisinä ruokailuaikoina ja toisena yönä istuimme kaikki "iltapalalla" klo 03. Perheen junioria se nauratti kovasti, onneksi tässä ei ole kiire työ- ja kouluarkeen.

Ensimmäiset päivät ovat sujuneet kotikulmia ihmetellessä. Eilen aloitin raivausurakan puutarhassa, siitä lisää seuraavassa postauksessa. Ihan jokaista penkkiä en ole vielä edes uskaltanut katsastaa ja osaa olen tiiraillut vain sormien välistä. Mutta ehkä tämä tästä viimeistään ensi kesään mennessä!

Nyt päällä on omaehtoinen karanteeni Suomen suositusten mukaisesti. Lisäksi käytämme maskeja kotipihan ulkopuolella. Oma onnenhetkeni löytyi tuulensuojasta lasitetulla terassilla. Aamukahvin kaverina oli lukematon Glorian Koti. Marraskuun numero, mutta mitäpä pienistä! Skandinaaviset sisustusjutut tuntuvat ihanan kotoisilta Amerikan runsauden jälkeen.

Mukavaa viikon jatkoa!

Eksymisiä suurkaupungissa

Lähipiirini tietää, että olen aivan järkyttävän surkea karttojen kanssa. Asia, josta aviomieheni jaksaa minua aina reissun päällä kiusoitella. Ja aivan aiheesta. 

Vakiokuvio menee niin, että tulemme ulos tavaratalon sivuovesta. Mies pyytää minua suunnistamaan hotellille ja 98% kerroista valitsen väärän suunnan. Ei siis ole ihme, että onnistuin eksymään myös viime viikkoisella Washingtonin reissulla, vaikka olen ollut kaupungissa pariin otteeseen. Tällä kertaa eksyminen oli pelkkää plussaa, sillä päädyin paikallisille kukkamarkkinoille! Flower Mart järjestetään kerran vuodessa Washington National Cathedralin pihamaalla. Hieno tapahtuma upeassa ympäristössä.

Lisää kivoista kukkamarkkinoista ja kauniista piisapanpuistosta Minttua ja mustikoita -blogissa. Pääset matkapostaukseen tästä linkistä.

Mukavaa viikon jatkoa!

Terveisiä tien päältä!

Terveisiä tien päältä, eli Washington DC:stä! Keli on täällä meidän näkökulmasta jo alkukesäisen rehevä, mutta paikalliset ihastelevat "kaunista kevättä".

Eilen tupsahdin vahingossa keskellä vuotuisia Flower Mart -kukkamarkkinoita, jotka järjestettiin Washington National Katedraalin kirkkomaalla. Pääsin ihastelemaan muun muassa tätä upeaa 'Sequestered Sunshine' itoh-pionia muiden pionien vielä pullistellessa nuppujaan.

Tarkoitus on ollut postata matkakuulumisia viikon varrelta, mutta tiukat työpäivät ja aikaero ovat velottaneet hyviä aikeita. Illat noudattavat samaa kaavaa: päivän rupeaman jälkeen syömään, suorin vartaloin sänkyyn ja ylös keskellä yötä. Kello on nytkin kolme yöllä tätä kirjoittaessani, uh huh!

Reissukuulumiset päivittyvät tällä hetkellä ainoastaan Instagramiin ja sen Storyyn. Sinne voit kurkata tästä linkistä.

Oikein mukavaa sunnuntaita!

Niin lomalla!

Täällä vietetään juuri syyslomaa vastakohtien saarella eli Lanzarotella. Kuulumiset päivittyvät loman ajan lähinnä Instagramiin.

Reissu on tähän mennessä tarjonnut tulivuoria, kuvankauniita hiekkarantoja, raakoja lenkkimaastoja ja isoja ruoka-annoksia. Ihoa hyväilevä lämpö ja energiaa antava valo saavat hymyn huulille joka päivä. Saari on täynnä kontrasteja, sekä karuja että kauniita. Mutta mitä muuta voi odottaa paikalta, joka on muovautunut nykyasuunsa massiivisten tulivuorenpurkausten tuloksena?

Lisää matkaraporttia myöhemmin, nyt suuntaan aamupalan kautta aurinkoon!

Kukkaterveisiä Nizzasta

Tällä hetkellä tuntuu, että aistit ylikuormittuvat kaikesta ihanasta. Palasin juuri pittoreskistä ja aurinkoisesta Nizzasta suloiseen Suomen suveen. Valtavasti kaikkea kaunista, minne vain päätään kääntää. Sekä siellä että täällä.

Reissuilla pyrin aina löytämään paikallisen torin tai kauppahallin. On mahtavaa kuljeksia kaikessa rauhassa, aistia tunnelmaa, nauttia väreistä, kuunnella paikallista elämänmenoa. Nizzan kukkatori, Le Marche aux Fleurs, oli yhtä ihana kuin ennenkin. Ja ne kimput! Ja pionit! Ja atmosfääri! Ja ihanat mummot ja papat toriostoksilla.

Lisää kukkatoritunnelmia Minttua ja mustikoita -blogissa täällä.

Vähiin käy

Hiihtoloma lähenee loppuaan. Kamera oli pakattu matkaan, mutta vietti suurimman osan ajasta repussa. Puhelin onneksi kulki mukana tuntureilla ja hiihtoladuilla, ja reissuterveisiä päivittyi Instagramiin ja sen Storiesiin.

Tämä upea maisemakuva on aamureippailulta Konttaisen huipulle. Se on yksi lempipaikkojani Rukan ympäristössä. Konttaiselle pääsee polkua pitkin, joka on melko tiukkaa nousua koko matkan. Huikeat maisemat huipulla ovat ehdottomasti kiipeilyn arvoiset.

Lasten kanssa retkeillessä kannattaa pakata eväät mukaan. Kuuma mehu ja suklaakeksit saavat kummasti jalan nousemaan. Matka huipulle ei ole pitkä, mutta kylläkin jyrkkä. Näin talvisaikaan alas tullaan lähinnä liukumalla. 

Edessä on vielä ajomatka kotiin, täpötäyden auton purkamista, pyykkirumbaa. Ja jostakin ihmeen syystä kiristävä housunvyötärö. Kun on koko viikon haahuillut lämpökerrastossa, syönyt tuhdisti ja kuvitellut polttavansa taukotupien munkkikalorit pakkasessa ulkoillen, on farkkujen vetäminen jalkaan aina yhtä riemukasta.

Loistavaa viikonloppua!

Ps. Vielä ehtii osallistua mahtavaan siemenarvontaan. Arvonta-aika loppuu huomenna sunnuntaina.

Kastanjoita syksyyn

Minä taisin reissussa vähän hurahtaa kastanjoihin. En niinkään niiden makuun, vaan olemukseen, kastanjametsään, sadonkorjuuseen. Siihen ihanaan jouluiseen fiilikseen, minkä näihin itse liitän. Nyt jälkikäteen tietenkin harmittaa, miksen rahdannut piikikkäitä palleroita pussitolkulla Suomeen? Minun nimittäin alkoi kovasti tehdä mieli paahdettuja kastanjoita glögin kaveriksi, mutta harmikseni luin, että Suomessa vihannestiskillä myynnissä olevat kastanjat ovat usein vähän kuivahtaneita käkkänöitä. 

Onko teillä kokemusta näistä? Oletteko onnistuneet saamaan priimaa tavaraa? Ja oletteko valmistaneet kastanjoita muulla tavoin kuin paahtamalla? Minä ainakin suuntaan hipelöimään kastanjoita kauppaan justiinsa tänään, glögi on jo odottamassa! Lisää kastanjafiilistelyä Minttua ja mustikoita -blogissa täällä.

Hyvää pyhäinpäivää ja leppoisaa viikonloppua!

Matkakuulumisia

Viikonloppuna suuntasimme muutamaksi yöksi Tallinnaan. Minä ja tytöt. Ystävykset vuosien takaa.

Nämä vuosittaiset ystäväreissut ovat terapiaa parhaimmillaan. Niillä myös säästetään aimo summa yhteiskunnan varoja, kun hoidamme itse itsemme, toisemme ja perheemme. 

Reissuilta palataan kyllä aina hieman velkaisina. On univelkaa, shoppailuvelkaa, vyötärönkiristysvelkaa. 

Mutta kerrankos sitä lomalla!

Päivät herkutellaan ja nautitaan ruokarauhasta. Kenenkään ruokaa ei tarvitse pilkkoa (vielä), ei komentaa (ainakaan usein), ei huolehtia vessareissuista (ainakaan toistaiseksi). Kahvin saa juoda kuumana ja kuohuvan kylmänä.

Jos suunnitelmissa on reissu Tallinnaan ja pidät intialaisesta ruoasta, suosittelen suuntaamaan Chakraan. Ruoka on todella hyvää (ja sitä on riittävästi!), palvelu ystävällistä ja miljöö kaunis. 

Tallinnan vanhassakaupungissa rakastan sen värimaailmaa ja tunnelmaa. Joka kertaa löytää jotakin uutta. 

 Kauniita sisäpihoja, yllättäviä yhdistelmiä, vehreitä keitaita.

Postauksen kuvat ovat sekoitus kamera- ja puhelinkuvia. 

Ja pääsinhän minäkin mukaan, itse teossa.

Arvatkaa vaan, miten vieressä olleen kahvin kävi. Jos vielä tästä ottaisin kuvan...ja tästä...ja tästä...!

Kiitos ystävät rakkaat, ensi vuonna uudestaan!

Pakko se on myöntää

Terveisiä Rukalta! Enpä olisi hiihtoloman alussa arvannut, että kirjoitan matkaraporttia näin innoissani. Taisin kokea pienen talvikäännytyksen. 

Alku oli kyllä hieman takkuinen. Jo menestyksekkäästi hiihdon saloihin sukeltanut Ohjelmointipäällikkö lanseerasi ensimmäisenä lomapäivänä uuden tyylin. Ilman sauvoja, takaperin, kiukun kera. Luonnollisesti apua tai neuvoja ei otettu vastaan. Äidin ja pojan hiihtoinnokkuudessa näytti olevan kovasti samaa. 

Kyllähän minäkin painostuksen alla taivuin ja sujautin sukset jalkaani. Lainahöyhenissä: sauvat appiukolta ja sukset anopilta. Monot sentään olivat omat.

Pääasiallisesti äiti juoksi vetojuhtana pitkin järven jäätä jälkikasvun "istuessa" pulkassa. Treeni oli kyllä tehokasta.

Mökkikylään näkynyt Konttainen päätettiin valloittaa koko perheen voimin. Reitin varrella kuningasidea ei tuntunut enää ihan yhtä kurkolta.

Perillä odotti kuitenkin huikeat näkymät. Ja alas päästiin nopeasti (ja lähes turvallisesti) peppumäkeä puiden välistä pujotellen.

Löysin minä lomalla yhden kasvihuoneenkin. Tosin sisältö ei tällaista vilukissaa miellyttänyt.

Loman elämysrikkaimman päivän tarjosi Lammintupa. Täällä täyttyi monta pikkuihmisen haavetta.

Oli huskyajelua, pororekeä, napakelkkaa, ihana taukotupa herkullisine leipomuksineen, 

 pienelle sopivaa moottorikelkkailua. 

Isot ja pienet matkalaiset ihastuivat paikan tarjontaan, toimivuuteen ja ennen kaikkea työntekijöiden mahtavaan asenteeseen. Rahoille todellakin sai vastinetta, vaikka paikka toki tarjoaa myös ilmaista iloa. Suosittelen lämpimästi!

Pakko se on siis myöntää, talvellakin voi olla kivaa. Ja näin sanoo ihminen, jonka mielestä talven ainoa hyvä puoli on ollut käärmevapaat metsäsamoilut.

Varovaisesti myönsin miehelle, että voisinhan minä ensi vuonna pakata ihan omat sukset mukaan. Jospa niille alkaa taas löytyä käyttöä, 10 vuoden tauon jälkeen.

Hyvillä mielin

Olo on miniloman jäljiltä juuri tällainen:

rento ja onnellinen.

Vaikka flunssainen Ohjelmointipäällikkö valvotti meitä (ja ehkä koko kerrosta...) hotellissa ihan samaan tapaan kuin kotona. Vaikka jokainen ultra-allergisen lapsen kanssa reissannut tietää, että ruokailu oman kodin ulkopuolella on kaikkea muuta kuin rentouttavaa. Siitä huolimatta päällimäiseksi jäi ihanan letkeä fiilis. Ja uskon, että myös muksut muistavat mukavat kylpyhetket, ratikka-ajelulut, arjesta poikkeavat "lomasäännöt", hassuttelun.

Olen iloinen ihanasta aviomiehestäni, joka järjestää pientä luksusta arjen keskelle. Joka hotellihuonetta varatessaan aina varmistaa, että vaimolle löytyy kylpyamme. Olen onnekas, että sain kaupan päälle mahtavat appivanhemmat, jotka auttavat tenavien hoidossa. 

Nytkin saimme miehen kanssa olla myös ihan kahdestaan. Istua kahviloissa, nauttia kirjakaupan tuoksusta ja tunnelmasta. Syödä ravintolassa kaikessa rauhassa, käydä elokuvissa. Nukkua kokonaisen yön ilman itkua. Herkutella aamupalalla pitkän kaavan mukaan, lukea lehden kannesta kanteen. Ja otimme todellakin kaiken irti extratunnista!

Olo on levännyt ja rento, on nollattu päätä ja kroppaa.

Hassua, mitä yksi vuorokausi voi saada aikaan!

Kaikki kuvat via Pinterest.

Nyt kohti uutta viikkoa. 

Ja ilmakin on mitä täydellisin kukkasipulien istuttamiseen!

Terveisiä Nizzasta!

Tasan viikko sitten vietimme ensimmäistä iltaa Nizzan lempeässä illassa. 

Kolme ystävää, kolme ranskalaista parveketta, kaupungin ytimessä. 

Hotellihuoneeseen kantautui ihana äänimaailma kävelykadulta: 

leppoisaa musiikkia, puheensorinaa, ravintoloiden keittiöiden kilinää ja kolinaa.

Lähtökohdat minilomalle olivat siis kutakuinkin täydelliset. 

Ja sitä se olikin, totaalinen irtiotto perheenäidin arjesta, parhaassa mahdollisessa seurassa. 

Lomalla sai tuijottaa vain omaa napaansa. Hotellihuoneesta poistuessa ei tarvinnut huolehtia käsilaukusta löytyvistä välipaloista, pillimehuista, nenäliinoista, hätävaraleluista, varavaatteista tai vaipoista. 

Kahvin sai juoda kuumana, kuohuvan kylmänä ja ruoan nauttia äidintahtisesti.

Ja vaikka ensimmäinen ero Ohjelmointipäälliköstä vähän tiukkaa tekikin, ladattiin tällä lomalla akut täyteen aurinko- ja nauruenergiaa. 

Maailmanparannuksesta puhumattakaan.

 Uni jäi vähiin, mutta matkalta palasi virkistyneitä äitejä, vaimoja, naisia, ystäviä. 

Vain yhtä jäimme kaipaamaan, toisella puolella maailmaa asuvaa ystäväämme.

Tämä laulu onkin kaikille meille. Sielunsiskoille, supernaisille. 

Kiitos! <3