keskiviikko 25. elokuuta 2021

IIlan tullen

Hyppäys hellekesästä suoraan syyskeleihin ja arkeen on tuntunut tänä vuonna jotenkin tavattoman vaikealta. Vaikka voisi kuvitella, että juuri tällaisen kesän jälkeen olisi jo valmis siirtymään syksyyn. Ettei tarvitsisi haikailla kesän perään. Mutta yllättävän koville tämä nyt ottaa.

kesäpäivänhattu-cherrybrand
Kesäpäivänhattu 'Cherry Brand'.
Onneksi puutarha tarjoaa satoa ja kukkaloistoa yltäkylläisesti. Kesähuoneen vieressä on neljä viljelylaatikkoa, joista yhden täytin tänä vuonna pelkästään kesäkukilla. Laatikon etualalla kasvaa kesäpäivänhattu 'Cherry Brand', joka on siemenestä kasvattamani kesäkukka. Sen väritys sopii elokuuhun täydellisesti. Kesäpäivänhatun takana on samaa värimaailmaa toistava puna-auringonkukka 'Ms Mars'. Takana kurkottelee jättiverbena, joka ei hätkähdä kovistakaan sateista tai tuulista.
auringonkukka-ms-mars
Puna-auringonkukka 'Ms Mars'.
Yhdessä viljelylaatikoista kasvaa daalioita. Nämä 'Cafe au lait' kaunottaret puolestaan ovat ruukuissa molemmin puolin kesähuoneen ovea. Muhkeat kukat olivat ihania jo heinäkuussa, mutta istuvat yhtä hyvin ilta-auringon kultaamaan maisemaan syyskesällä. Voisin ihastella näitä tuntitolkulla!
cafe-au-lait-daalia
Daalia 'Cafe au lait'.

daalia-cafe-au-lait

Hämärä laskeutuu iltaisin jo yllättävän nopeasti. Pimenevissä illoissa on oma tunnelmansa, mutta aamut saisivat pysyä valoisina vielä pitkään. Oma energiatasoni on suoraan riippuvainen valon määrästä. Mies aina nauraa (tai se taitaa kyllä olla enemmän sellaista epätoivoista irvistelyä), että olen aivan eri ihminen talvella ja kesällä. Allekirjoitan tämän täysin.

puutarha elokuussa

Kovasti toivon, että vielä riittäisi kelejä istuskella puutarhassa. Ihmetellä muuttuvaa värimaailmaa, haistella syyskesän tuoksuja, unohtaa kahvikuppeja sinne tänne ruukutuspöydille ja hurmaantua ilta-auringon kultaamasta maisemasta. Sateet voisivat nyt hetkeksi olla tässä ja arki muutenkin tasoittua.

Lempeää elokuun loppua!

SHARE:

torstai 5. elokuuta 2021

Elokuun iloja

Viilennyt keli ja ensi viikolla lähestyvät koulujen aloitukset ovat saaneet mielen jotenkin haikeaksi. Rakastan elokuuta, sen vahvoja värejä, sadonkorjuuta ja kauniisti hämärtyviä iltoja. Mutta samalla elokuu on itselleni täynnä haikeutta, sillä suunta on vääjäämättä kesästä poispäin. 

kesäpäivänhattu-cherry-brandy
Kesäpäivänhattu 'Cherry Brandy'.

Elokuu on vielä kuin kesää, mutta ei sitten kuitenkaan. Syyskuussa on selvä syksyn meininki, silloin saan hirmuisesti aikaan. Siivoan, säilön, sisustan. Mutta elokuu on vähän sellaista haahuilua. Mieli leijailee vielä kesässä, enkä oikein saa uutta kautta startattua. Yleensä myöhästyn jopa harrastuksiin ilmoittautumista juuri tästä syystä. Sitä kuvittelee, että arjen alkuun on aikaa vielä vaikka kuinka.

Puna-auringonkukka 'Ms Mars'
Puna-auringonkukka 'Ms Mars'.

Puutarhassa elokuu on ylitsepursuavan runsas. On kukkaloistoa, marjasatoa, meheviä tomaatteja, kasvimaan antimia. Siemenestä kasvatetut kesäkukat on viimeistään tässä vaiheessa ehtineet kukkaan. Tomaatit ovat alkaneet punertua, kesäkurpitsapenkki pullistelee satoa. Aamut ovat vielä ihanan valoisia ja päivät usein lempeitä. 

karhunvadelma
Tummanpuhuvat karhunvadelmat ovat tavattoman kauniita!

tomaatti-olivade
Luumutomaatti 'Olivade' on joka vuosi varma valinta.

tsinnia-siemenestä
Iloiset tsinniat tuovat väriloistoa elokuun puutarhaan.

Kaunopunahatut suorastaan huutavat elokuuta. Loppukesän perennan väritys ja olemus istuu elokuun kypsään puutarhaan ihan täydellisesti. Ja mikä parasta, kaunopunahatut ovat melkoisia perhosmagneetteja. 
kaunopunahattu
Näyttävät kaunopunahatut ovat loppukesän perennoja.

Café au lait -daaliat aloittivat kukinnan jo heinäkuun puolella. Upean kukan näkeminen saa aina hyvälle tuulelle.  Nämä maitokahvidaaliat kasvavat ruukuissa kesähuoneen portailla. Katse hakeutuu niihin joka kerta, kun kaarran autolla pihaan.

Daalia 'Cafe au lait'.

Kaunista, runsasta ja lempeää elokuuta!

SHARE:

perjantai 4. kesäkuuta 2021

Aamun ihanin hetki

Oma täydellinen aamuhetkeni löytyy lasitetulta terassilta. Kun ilma on vielä ihanan raikas ja valo kajastaa lempeästi terassin takana olevan syreenirivistön läpi.

lasitettu-terassi-kesaaamu

Aamuisin tunnelma on jotenkin ihanan utuinen ja pehmeä.

valkoinen-daalia-ruukussa

Nämä kuvat on otettu aamusella kuuden jälkeen. Silloin taustan lasiin heijastuva valo ja vehreys ovat kuin alati muuttuva maisemataulu!

lasitettu-terassi-aikainen-aamu

Auringon noustessa korkeammalle pehmeä valo kirkastuu ja terassin lämpötila alkaa kohota vauhdillla. On terassilla toki silloinkin vielä mukavaa, mutta nämä aikaiset aamut ovat kyllä niitä kaikkein parhaimpia.

terassisisustus-lasitettu-terassi

Välillä on ihan pakko oikaista tuohon terassin sängylle, kahvikupin höyrytessä pöydän kulmalla. Näistä hetkistä sitä aina talvella haaveilee ja nyt ne ovat taas täällä! Nautimme rauhasta ja hiljaisuudesta luultavasti yhtä paljon, Australian villipelargoni ja minä.

terassisisustus-sänky

Nuo etualan basilikat saattavat muuten olla terassilla siitä syystä, että ruukut eivät vielä mahtuneet kasvihuoneeseen... Siellä odottelee yhä taimi jos toinenkin lopulliselle kasvupaikalleen pääsyä. Mies nosteli hieman kulmiaan, sillä yleensä tämä rautahylly on toiminut kätevänä ruokien alustana terassilla ruokaillessamme. Totesin kyllä, että ongelmaan on helppo ratkaisu: uusi ja isompi kasvihuone! Ei saanut kannatusta.

lasitettu-terassi-kesäaamut

Vaikka tämä viikko on ollut kiirettä täynnä, niin aamut ovat soljuneet erityisen kivasti. Koululaiset ovat olleet hyvillä mielin, kun enää ei ole tarvinnut stressata kokeita, ei lampsia sateessa ja viimassa, ketään ei ole edes tarvinnut patistaa sängystä ylös. Fiilis on ollut mukavan kepeä.

valkoinen-daalia-ruukussa

Sitä toivotan sinullekin, huolista vapaata viikonloppua ja ihania kesäkelejä! Sekä tietenkin huimasti onnea kaikille tänä viikonloppuna koulunsa päättäville!


SHARE:

keskiviikko 17. helmikuuta 2021

Samettikukan suloa

Pari kesää sitten hehkutin kesän todellisesta yllättäjästä, sillä samettikukka 'Strawberry Blonde' ihastutti puutarhassa melkeinpä koko kesän. Sen väritys on huikean kaunis, kasvutapa tiivis ja kukintaa riittää runsaasti pitkälle syksyyn.

samettikukka strawberry blonde

Kasvi on helppo esikasvattaa, valmiita taimiakin toki löytyy jo aika kivasti. Jos et ole vielä tutustunut tähän kesäkukkaihanuuteen, niin kirjoitin siitä Viherpeukalot blogiin, Marian hyötytarhaan. Löydät 'Strawberry Blonde' samettikukkapostauksen tästä linkistä.

Kukkaisaa viikon jatkoa, vaikka nyt paukkuukin ihan hurjat pakkaset, hui!


SHARE:

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Kesä värien keskellä

Täällä näkee todella värikkäitä ruukkuistutuksia, kunnon kukkaloistoa! Ja nyt puhun julkisten tilojen istutuksista, katujen kauniista ruukkuryhmistä sekä ravintoloiden kekseliäistä yhdistelmistä. On väriä, kokoa, näköä ja korkeuseroja. 
Me suomalaiset suosimme hillitympää ja yksinkertaisempaa, mutta itse olen tänä kesänä kovasti ihastunut rentoihin ja leikkisiin ruukkuryhmiin. Inspiraatiota on nyt tarjolla Versoilevan uusimmassa artikkelissa, löydät sen tästä linkistä.

SHARE:

keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Hengissä!

Hengissä! Siinä summaus viime päivien fiiliksistä. Kouluvuosi on pyörähtänyt täällä käyntiin ja iso mörkö on vihdoin kohdattu. Ihan ongelmitta koulunaloitus ei sujunut, mutta kuten amerikkalaiselle naapurillemme ensimmäisen koulupäivän jälkeen sanoin: "We've survived!"
Esikoinen, 13-vuotias tyttäremme, aloitti paikallisen middle schoolin 8. luokan. Pikkukaupungin menoon ja kouluihin tottuneelle yli 1700 oppilaan pyöriminen ahtailla käytävillä on ollut melkoinen kokemus. Energia menee tällä hetkellä lähinnä luokasta toiseen navigoidessa, sillä oppituntien välille on varattu 5 minuuttia luokista / rakennuksista siirtymiseen. Koska tytär pärjäsi kesällä järjestetyssä kielikokeessa "liian hyvin", hän ei ole oikeutettu ulkomaalaisille tarjottuihin kieliopintoihin. Näin ollen esimerkiksi matikan sanasto on aika hepreaa (ihan koko perheelle). Enpä ole ikinä joutunut miettimään, mikä on esimerkiksi harppi, jakaja tai osamäärä englanniksi. 

Ekaluokkalainen meni ensimmäisenä päivänä kouluun todella reippaasti ja yllätti näin koko perheen! Tosin pitkän päivän aikana ehti iskeä koti-ikävä pariinkiin otteeseen ja pienelle miehelle tuli suru puseroon. Lounaseväätkin meinasivat jäädä syömättä, sillä kielitaidottomana aika menee toisten toimien tarkkailemiseen. Itse pääsee mukaan aina vähän jälkijunassa. Summaus oli tästä huolimatta, että koulussa oli ihan kivaa! Ei voi kuin ihailla näiden pienten ihmisten sitkeyttä ja suomalaista sisua. Periksi ei anneta, vaikka varmasti tekisi mieli. Äiti on yrittänyt ottaa oppia jälkikasvustaan ja pysyä positiivisella mielellä, vaikka koulujen aloitus on ehdottomasti ollut koko ulkomaille muuton haastavin osuus.
Kouluvuotta on aloiteltu helteisessä säässä. Vielä tänään mittari näyttää reilusti yli kolmenkymmenen, mutta huomisesta eteenpäin pitäisi olla jo maltillisempaa keliä. Koulujen ilmastoinnit eivät ole kuten kaupoissa tai kotitaloissa (eli hyytävän kylmiä), joten luokkatilat voivat käydä hyvinkin kuumiksi päivän aikana.
Kulunut kuuma kesä laittoi kesäkukat koville, mutta valkoinen poutapilvi on rakastanut etukuistin paahdetta. Siitä on kesän aikana kasvanut muhkea pallo. Ilmava poutapilvi ja edellisen asukkaan jättämä raskas ruukku luovat yhdessä hauskan kontrastin.
Toinen paahteessa viihtynyt kesäkukka on tämä 'Royal Dark Burgundy' pelargoni. En yleensä ole punaisten kukkien ystävä, mutta tämän samettinen pinta ja upean täyteläinen ja syvä väri saivat ostamaan kukan. Ja onneksi niin, sillä montaa eri kasvia olen tässä edessä yrittänyt pitää, mutta vain nämä kaksi ovat viihtyneet ongelmitta.
Syyskuusta huolimatta syksy tuntuu täällä vielä jotenkin kaukaiselta, kun kouluunkin suunnataan shortseissa. Tosin aamuisin on jo paljon viileämpää ja iltaisin hämärä laskeutuu aikaisemmin. Minä pidän sormia ristissä, että koulutien alku ei olisi lapsille liian kuoppainen. Kotiläksyjä tehdään koko perheen voimin ja äidillä on ollut opettelemista lounaslaukkujen pakkaamisessa. Aamuiseen koulukierrosrumbaan menee lähes puolitoista tuntia. Mutta kunhan rutiinit ja reitit tulevat tutuiksi, kaikki varmasti helpottuu. 

Oikein hyvää syyskuun alkua!

SHARE:

tiistai 28. elokuuta 2018

Should I stay or should I go..?

Blogiyhteistyö: GreenCare

Kauhea dilemma. Mitä tehdä ruukuissa yhä kukoistaville kesäkukille? Jatkaako hellää hoivaa vai antaako mennä? Kaikki lehdet, blogit ja instatilit pursuavat jo toinen toistaan kauniimpia syysistutuksia. Täällä päin lämpötilat huitelevat kuitenkin vielä 20 asteen tienoilla. Tiedän kokemuksesta, että krysanteemit ja syklaamit näivettyvät turhan nopeasti aurinkoisella terassillamme, jos nyt intoudun niitä istuttamaan.
Kesäkukat saivat koko kesän GreenCare Puutarhan KESÄ -kesäkukkalannoitetta. Sitä vaaleanpunaista, kasteluveteen sekoitettavaa. Pitäisikö lopettaa lannoitus ja kastelu, ja kiikuttaa sitten loppuaan lähestyvät kukat kompostiin? Koska eihän niitä tietenkään voi sinne suoraan kipata. Vähän kuin juhlien jälkeen: kukaan ei enää pysty syömään kermakakkua, mutta roskiksen sijaan kakku jemmataan useammaksi päiväksi jääkaappiin. Jostakin syystä on helpompaa hankkiutua kakusta eroon välisäilytyksen (jääkaapin) kautta. Näyttää olevan sama homma kesäkukilla.
Jos olet jo ahkeroinut syyskukkaistutuksia, niin Puutarhan KESÄ -lannoite käy myös niille. Toivon mukaan saamme pitkän ja lämpimän syksyn, jolloin syyskukat eivät pärjää pelkällä vedellä. Silloin tällöin lannoitetta kasteluveteen ja syysihanuudet jaksavat kukkia pidempään!
Vieläkö teillä kesäkukat kukoistavat vai oletteko jo siirtyneet syksyisempiin istutuksiin?


*Blogiyhteistyö:
PuutarhanKesä GreenCare
SHARE:

torstai 16. elokuuta 2018

Ahkerat liisat

Omenapuun alle toukokuussa istutetut ahkeraliisa kukkivat yhä upeasti. Paahteisesta kesästä ja laiskasta kastelijasta huolimatta. Tänä vuonna heittäydyin ihan villiksi ja kokeilin kokovalkoisen kukkamaton sijaan kahta väriä. Yhdistelmästä tuli heti uusi suosikkini!
Lisää ahkerasti kukkivasta ahkeraliisasta ja tämän kesän kokemuksista Marian hyötytarhassa, Viherpeukalot blogissa. Postaus löytyy täältä.

Kaunista loppuviikkoa, se on taas kesä!
SHARE:

torstai 19. heinäkuuta 2018

Ihanat mummokukat!

Pelargonit ovat mummokukista kaikkein hurmaavimpia. Miten voikin vanha klassikko yllättää aina vaan uudelleen. Nyt kesähuoneen akkunalla kasvaa sekä ruusunnuppupelargoni että tulppaanipelargoni.
Lisää näistä vanhanajan kaunottarista Marian hyötytarhassa, Viherpeukalot blogissa. Pääset pelargonipostaukseen tästä linkistä.


Kaunista loppuviikkoa!
SHARE:

torstai 12. heinäkuuta 2018

Kaverina kesäkoiso


Blogiyhteistyö: Huiskula
Sain Huiskulasta blogiyhteistyönä hauskan kesäkukkayllätyksen, rungollisen kesäkoison. Saadessani kasvin se oli täynnä nuppuja, mutta yhtään kukintoa ei vielä ollut avautunut. Vein rungollisen koison suojaan tuulilta ja rankkasateilta kasvihuoneeseen. Eräänä aurinkoisena kesäaamuna se odotti minua kasvarin lämmössä upeasti kukkien. 
Kesäkoisot viihtyvät auringossa ja kestävät kuulemma myös sadetta ja tuulta. En ole vielä uskaltanut testata, sillä kesäkoiso kukkii parhaillaan niin kauniisti, etten halua ottaa mitään riskejä. Minulla on joskus aikaisemmin ollut violetti kesäkoiso, mutta tämä valkoinen oli itselleni uusi tuttavuus. On kyllä mahdottoman kaunis!
Kesäkoisot kukkivat runsaasti ja ovat varsin helppohoitoisia. Ne eivät tarvitse paljoa ravinteita, mikä on sinänsä yllättävää, koska kesäkoiso kukkii koko kesän ajan. Multakin olisi hyvä pitää mielummin tasaisen  kuivahkona kuin tasaisen kosteana. 
Kesäkoisossa on aivan valtava määrä nuppuja, joten toivon tästä pitkää iloa. Kesäkoiso on yksivuotisena kasvatettava kesäkukka, mutta sen voisi kuulemma myös talvettaa viileässä ja valoisassa paikassa. Onko teillä kokemusta kesäkoison talvettamisesta?
Ihanan lämmintä viikon jatka!

* Blogiyhteistyö: 
kesäkoiso Huiskula
SHARE:

lauantai 30. kesäkuuta 2018

Kesän todellinen yllättäjä!


Olen tavattoman hämmentynyt. En olisi kuuna päivänä uskonut, että hehkuttaisin samettikukkaa sen kauneuden vuoksi. Sillä on kyllä monia loistavia ominaisuuksia (ötökkäkarkoitin, sitkeä, helppo, loistava ruokien koristelussa), mutta että vielä häkellyttävän kauniskin. Tämähän on kaikkien tätikukkien tätikukka! Olen sanaton.
Tämän kesän uusi kokeilu on ollut samettikukka 'Strawberry Blonde'. Sain keväällä Impectan siemeniä Mustila Puutarhasta blogiyhteistyön tiimoilta ja niiden joukossa olivat myös nämä kaunottaret. Suunnittelin kasvattavani samettikukat ötökkäsyöteiksi kasvimaan laidalle. Samettikukat vetävät puoleensa muun muassa kirppoja, eli ne harhauttavat tuholaiset pois hyötykasvien luota.
Siemenpussissa kyllä luvattiin "kiehtovaa värien vaihtelua syvän mahonginpunaisesta vadelmanpunaiseen, persikanväriseen ja sitruunankeltaiseen". Mutta siemenpusseissa nyt välillä luvataan yhtä sun toista. Siksi kai olenkin niin ällikällä lyöty. Yhdessä yksilössä näin montaa kaunista sävyä!
Kukat avautuivat ensin tummanpunaisina, mutta ovat siitä lähteneet vaihtamaan väriä ihan miten sattuu. Jokainen päivä rivi näyttää jotenkin erilaiselta. Toisten väri syvenee, toisten vaalenee. Kasvutapa on muutenkin aivan ihanteellinen: tiivis ja itsestään haarova. Olen tavattoman huono latvomaan kesäkukkia. Näitä ei edes tarvitse, jei!

Jos 'Strawberry Blonde' ei ole vielä tuttu lajike, laita nimi muistiin ensi kesää varten! 

SHARE:

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Kesäkukkailoa

Blogiyhteistyö: Huiskula

Viime ajat ovat menneet niin tiiviisti keittiöpuutarhan parissa, että kesäkukkaistutukset ovat meinanneet jäädä retuperälle. Onneksi Huiskulasta saapui blogiyhteistyön tiimoilta ihana yllätyspaketti.
Olen tänä vuonna yrittänyt hillitä mopon karkaamista, eli tilannetta, jossa kasvihuone on täynnä taimia eikä minulla ole paikkaa mihin niitä istuttaa. Yleensä henkilökohtainen missioni näyttää olevan paikallisten puutarhaliikkeiden ja torikojujen tyhjentäminen kasveista. Kotona sitten ihmettelen, että mihin näitä taas saa mahtumaan. Tänä vuonna sovin sisäisen hamstraajani kanssa, että uusia ei saa ostaa, ennen kuin vanhat on istutettu. Ja hei, tämä toimii! Ainakin osittain...
Koska kasvimaa on pitänyt kiireisenä, laitoin kesäkukkataimet odottamaan puulaatikkoon. Siellä tuuli ei pääse riepottelemaan pieniä ruukkuja ja istutusvuoroaan odottelevat kesäkukat voi nostaa esille "valmiina" istutuksena.
Laatikon päädyssä on tummalehtinen koristebataatti. Bataatti sopii monenlaisiin istutuksiin ja tuo tässä ihanaa kontrastia muuten hempeään kokonaisuuteen. Bataatti kasvaa kesän aikana muhkeaksi ja tekee pitkät versot, joten se on mainio reunakasvi esimerkiksi korkeisiin ruukkuihin. Se muodostaa hauskan yhdistelmän herkän poutapilven kanssa.
Toisessa päädyssä laatikkoa rönsyilee hopeaputous. Taustalla muutama isokukkainen kesädaalia. Alakuvan sirosara on nimensä mukaisesti siro ja aika matalakasvuinen. Erilaisilla koristeheinillä ja saroilla saa kesäkukkaistutuksiin keveyttä ja niittymäistä tunnelmaa.
Väliaikaisesta istutuksesta tuli niin kiva, että taidan laittaa kasvit lopulliseen ruukkuunsa kutakuinkin samassa järjestyksessä. Joko teillä on kaikki kesäkukat istutettu?
Kukkaisaa viikon jatkoa!

* Blogiyhteistyö: 
kesäkukat Huiskula
SHARE:

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Miten tähän taas tottuu?

Uh huh, kun nyt tuntuu kylmältä! Kroppa ja mieli ehtivät jo tottua lempeään lämpöön ja päivästä toiseen toistuvaan helteeseen. Kestäisin tämän alle kymmenen asteen lämpötilan ja hyytävän viiman, jos luvassa olisi edes sadetta. Toivotaan, ettei tässä tarvitse kärvistellä ihan turhaan.


Maa huutaa kosteutta ja kuivattava tuuli pahentaa tilannetta entisestään. Kasvihuoneessa kaikki on kuitenkin hyvin, ansarin suojissa viihtyvät sekä tomaatit että nämä ihanat pelargonit. Erityisesti tuo etualan ruusunnuppupelargoni 'Apple blossom' hurmaa raikkaalla värityksellään. Ripaus limenvihreää vaalenapunaisen kanssa on herkullinen yhdistelmä!

Mukavaa tiistaita, pitäkää kesähatuista (tai pipoista) tänään kiinni!

SHARE:
Blog Design Created by pipdig