keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Hengissä!

Hengissä! Siinä summaus viime päivien fiiliksistä. Kouluvuosi on pyörähtänyt täällä käyntiin ja iso mörkö on vihdoin kohdattu. Ihan ongelmitta koulunaloitus ei sujunut, mutta kuten amerikkalaiselle naapurillemme ensimmäisen koulupäivän jälkeen sanoin: "We've survived!"
Esikoinen, 13-vuotias tyttäremme, aloitti paikallisen middle schoolin 8. luokan. Pikkukaupungin menoon ja kouluihin tottuneelle yli 1700 oppilaan pyöriminen ahtailla käytävillä on ollut melkoinen kokemus. Energia menee tällä hetkellä lähinnä luokasta toiseen navigoidessa, sillä oppituntien välille on varattu 5 minuuttia luokista / rakennuksista siirtymiseen. Koska tytär pärjäsi kesällä järjestetyssä kielikokeessa "liian hyvin", hän ei ole oikeutettu ulkomaalaisille tarjottuihin kieliopintoihin. Näin ollen esimerkiksi matikan sanasto on aika hepreaa (ihan koko perheelle). Enpä ole ikinä joutunut miettimään, mikä on esimerkiksi harppi, jakaja tai osamäärä englanniksi. 

Ekaluokkalainen meni ensimmäisenä päivänä kouluun todella reippaasti ja yllätti näin koko perheen! Tosin pitkän päivän aikana ehti iskeä koti-ikävä pariinkiin otteeseen ja pienelle miehelle tuli suru puseroon. Lounaseväätkin meinasivat jäädä syömättä, sillä kielitaidottomana aika menee toisten toimien tarkkailemiseen. Itse pääsee mukaan aina vähän jälkijunassa. Summaus oli tästä huolimatta, että koulussa oli ihan kivaa! Ei voi kuin ihailla näiden pienten ihmisten sitkeyttä ja suomalaista sisua. Periksi ei anneta, vaikka varmasti tekisi mieli. Äiti on yrittänyt ottaa oppia jälkikasvustaan ja pysyä positiivisella mielellä, vaikka koulujen aloitus on ehdottomasti ollut koko ulkomaille muuton haastavin osuus.
Kouluvuotta on aloiteltu helteisessä säässä. Vielä tänään mittari näyttää reilusti yli kolmenkymmenen, mutta huomisesta eteenpäin pitäisi olla jo maltillisempaa keliä. Koulujen ilmastoinnit eivät ole kuten kaupoissa tai kotitaloissa (eli hyytävän kylmiä), joten luokkatilat voivat käydä hyvinkin kuumiksi päivän aikana.
Kulunut kuuma kesä laittoi kesäkukat koville, mutta valkoinen poutapilvi on rakastanut etukuistin paahdetta. Siitä on kesän aikana kasvanut muhkea pallo. Ilmava poutapilvi ja edellisen asukkaan jättämä raskas ruukku luovat yhdessä hauskan kontrastin.
Toinen paahteessa viihtynyt kesäkukka on tämä 'Royal Dark Burgundy' pelargoni. En yleensä ole punaisten kukkien ystävä, mutta tämän samettinen pinta ja upean täyteläinen ja syvä väri saivat ostamaan kukan. Ja onneksi niin, sillä montaa eri kasvia olen tässä edessä yrittänyt pitää, mutta vain nämä kaksi ovat viihtyneet ongelmitta.
Syyskuusta huolimatta syksy tuntuu täällä vielä jotenkin kaukaiselta, kun kouluunkin suunnataan shortseissa. Tosin aamuisin on jo paljon viileämpää ja iltaisin hämärä laskeutuu aikaisemmin. Minä pidän sormia ristissä, että koulutien alku ei olisi lapsille liian kuoppainen. Kotiläksyjä tehdään koko perheen voimin ja äidillä on ollut opettelemista lounaslaukkujen pakkaamisessa. Aamuiseen koulukierrosrumbaan menee lähes puolitoista tuntia. Mutta kunhan rutiinit ja reitit tulevat tutuiksi, kaikki varmasti helpottuu. 

Oikein hyvää syyskuun alkua!

SHARE:

8 kommenttia

  1. Opettajana oli kiva kuulla, miten koulun aloitus siellä on sujunut. Alkuvaikeuksia on kaikilla, mutta onneksi päivä päivältä on varmasti helpompaa. Aurinkoista syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pikku hiljaa pienin askelin:) Vielä näyttää lasten fiilikset menevän hyvin laidasta laitaan, molemmilla omat onnistumisensa ja vastoinkäymisensä. Äitinä sitä yrittää kuunnella ja tsempata, ehkä neuvoakin vähän, mutta eipä sitä pääse toisen taakkaa keventämään. Toivotaan vahvoja mieliä ja hyviä kokemuksia <3

      Poista
  2. Ihanaa kuulla, että alkuun on päästy kuitenkin! Varmasti päivä päivältä on helponpaa! Ihanan isot kukat kauniissa ruukuissa. Ne pitävät auringosta ja lämpimästä :) Mukavaa loppuviikkoa! Tepa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tepa:) Viikonloppua kohti onneksi jo mennään, tulee kyllä tarpeeseen! Ensi viikolla saadaan vieraita Suomesta, niin sekin varmasti vie sitten lasten ajatuksia muualle <3

      Poista
  3. Asioilla on tapana järjestyä!Tsemppiä sinne kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Aikku! Hienosti ovat juniorit hommansa handlanneet, pakko nostaa hattua ja korkealle <3

      Poista
  4. mukava lukea kuulumisista. aivan kuin tuo ruukku olisi odottanut valkoisen poutapilven muuttoa, niin upea pari niistä on tullut:))
    istahda hetkeksi kauniille terasille, nauti hetkestä, kaikki sujuu

    VastaaPoista
  5. Ihana kuulla teidän kuulumisia!
    Ja ihanat ovat myös nämä kuvat.
    Tsemppihalauksia tuleviinkin hetkiin kaikille! <3

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig