keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Valmiina!

Täällä on viime päivät puunattu nurkkia, sillä saamme tänään ensimmäiset vieraat Suomesta. Jihuuu!! Lapset olivat koko aamun kuin kissat pistoksissa, sillä lähdemme heti koulupäivän päätyttyä kohti lentokenttää. Ekaluokkalainen uhosi tarraavansa mummon kylkeen eikä luvannut irrottaa siitä moneen päivään. 
On mielenkiintoista nähdä, miten isovanhempien vierailu vaikuttaa lapsiin? Iskeekö koti-ikävä kovemmin vai saavatko he tästä lisää voimaa kohdata haasteita? Koulurutiinit alkavat pikku hiljaa muodostua, mutta siitä huolimatta eteen tulee joka päivä jokin uusi asia tai tilanne. 

Eilen vietimme vanhempainiltaa teinin koulussa. Olimme etukäteen saaneet tyttären lukujärjestystä mukailevan lukkarin sekä koulun kartan, ja niiden avulla meidän piti suoriutua kolmetuntisesta minikoulupäivästä. Olin täysin uupunut tuon illan jälkeen! Oppituntien välissä oli samat 5 minuuttia aikaa löytää seuraavaan luokkaan / rakennukseen kuin tyttärelläkin. Meinasimme myöhästyä mieheni kanssa joka tunnilta, yksin olisin taatusti eksynyt jo ensimmäisen vaihdon yhteydessä. Vessakäyntiä tai jutustelua muiden kanssa ei voinut edes harkita, niin kiire koko ajan oli. En voi kuin nostaa hattua todella korkealle 13-vuotiaalle pikkukaupungin tytölle, joka luovii vieraalla kielellä 1700 oppilaan koulussa ja selviää hengissä joka päivä. Olen sanaton.
Paikalliset puhuvat jo syksystä, vaikka mittari lupaa tällekin päivälle +34 astetta. Lisäsin jo syysvärejä sisustukseen ja ostin ensimmäiset koristekurpitsat. On ihanaa, miten täällä otetaan kaikki irti syksystä! Auringonvalo on selvästi erilaista ja hämärä laskeutuu jo aikaisemmin. Kuvista voi huomata, että olohuoneen kadunpuoleiset sälekaihtimet ovat alhaalla, kun taas pihanpuoleisia pidän aina yläasennossa. En ole ollenkaan verhoihmisiä, onneksi puiset ja leveät kaihtimet ovat kauniit myös ala-asennossa. Jostakin syystä oma mieli on rauhallisempi, kun kadulta ei näe ihan suoraan sisään, vaikka tämä onkin äärimmäisen turvallista aluetta.
Nyt käyn vielä hakemassa kukkia maljakkoon ja sitten ollaan valmiina vastaanottamaan vieraat. Kohti lentokenttää siis.

Oikein ihanaa loppuviikkoa ja kuullaan taas!

SHARE:

1 kommentti

  1. Ihanaa, kun saatte läheisiä vieraita, varmasti isovanhemmillakin on jo ollut ikävä teitä! Kauniit syysvärit kodissa, samoja on myös täällä, koti Suomessa: Täällä oli eilen hellettä + 26,8 astetta, Lappeenrannassa mitattiin lämpimin päivä koskaan syyskuussa Suomessa :D Tänään on sitten meillä satanut koko päivän vettä ja erittäin voimakas tuuli riepottelee lehtiä puista. Mukavaa loppuviikkoa sinne vieraitten kanssa :) Terv Tepa

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig