tiistai 3. joulukuuta 2019

Joulu tuli taloon!

Joulu tuli kuin tulikin heti kiitospäivän jälkeen, aivan kuten täällä on tapana. Aikaisemmassa postauksessa mietiskelin, milloin paikalliset tuovat kuusen sisään? Koulun pihalla suoritetun gallupin vastaus oli hyvin selvä: viimeistään joulukuun alusta. Joten enhän minä mitenkään voinut olla epäkohtelias ja osoittaa kintaalla tällaista perinnettä. Ja ihme kyllä, edes siippaa ei tarvinnut ylipuhua. Kuusikaupoille suunnattiin viime viikonloppuna.
Aitojen kuusien hinnat näyttivät vaihtelevat noin 50 eurosta useisiin satasiin, kuusen koosta ja ostopaikasta riippuen. Meille "oikea" kuusi oli päivänselvä valinta, mutta esimerkiksi tyttäreni 13-v luokkakaveri iloitsi perheensä ensimmäisestä aidosta kuusesta. Kuusikauppoja kierrellessämme näin kyllä tekokuusen, joka olisin hyvin voinut kotiuttaa myös meille, niin aidolta ja kauniilta se näytti. Tämä toki näkyi myös oksasta riippuvasta hintalapusta, sillä ikikuusen hinta huiteli 800(!!) euron tienoilla. Kuusi toki sisälsi valot, mutta silti...
Kuusia myydään täällä vähän kuten syksyllä Halloween-kurpitsoja. On varta vasten pystytettyjä kuusikauppoja, mutta niitä saa myös puutarhaliikkeistä, ruokakauppojen pihoilta, rautakaupoista ja kuusifarmeilta. Monet koululuokat, järjestöt ja kirkot keräävät rahaa hyväntekeväisyyteen kuusikaupoilla. Oikeanlaisen kuusen valintaan käytetään hetki jos toinenkin ja parhaimmillaan sitä voi tehdä lämmintä omenasiideriä nautiskellen ja joululauluja kuunnellen. Palveluun kuuluu myös kuusen kiinnittäminen auton katolle, eli ostokokemus on tehty kaikin puolin helpoksi.
Valoja tuikkiva kuusi odotti lapsia olohuoneessa 1. adventtiaamuna. Samaan aikaan adventtikalenterista paljastui nippu karkkikeppejä, eli se tarkoitti kuusen koristelua. Yökkärit päällä, sateen ja tuulen vihmoessa ikkunaan kaivoimme laatikosta kotoa tuttuja koristeita. Yksi joululaatikoista tosin on jäänyt jonnekin matkan varrelle. Osa kodin koristeista ja esimerkiksi kuusenjalka puuttuivat. Onneksi älysimme tarkistaa tämän ennen kuusikaupoille suuntaamista. Jalka ostettiin samasta paikasta ja runko modifioitiin jo paikan päällä jalkaan sopivaksi. 
Lapsia mietitytti etukäteen, mahtaako joulufiilistä löytyä uudessa ympäristössä ja "vääränlaisessa" kelissä. Mutta kuusi sai kyllä ihmeitä aikaan! On ihanaa, kun kuusesta on nyt aikaa nauttia normaalia pidempään. Vähän tosin huolestuttaa neulasten pysyminen, eli kastelun kanssa saa olla tosi tarkkana!
Nyt kun on saatu joulu ja joulukuu hyvään vauhtiin, on aika kilistellä laseja Suomelle. Huomenna suuntaamme viralliselle Itsenäisyyspäivän vastaanotolle ja perjantaina juhlimme sitten perheen kanssa. Ja onhan se pakko katsella myös Linnan juhlia! 


Ihanaa joulukuun ensimmäistä viikkoa ja lähestyvää Itsenäisyyspäivää! 

SHARE:

6 kommenttia

  1. Upean kuusen olette löytänyt! Kauniisti koristeltuna on ihana odotella joulua :) Minulla on ikikuusi, ollut siitä saakka, kun nuorimmalla tyttärellämme todettiin allerginen-astma :( Onneksi on todella upea tämä ikikuusikin ja viikonlopuksi sen jo koristelin. :) Ihania Itsenäisyyspäivän juhlia! Tepa

    VastaaPoista
  2. Niin lempeän joulutunnelman olettekin jo saaneet luotua sinne! <3
    Minä juuri mietin milloin laitan pienen tekokuuseni olohuoneeseen.
    Ehkä viikon päästä vasta kuitenkin. Poika lähtee Suomeen jouluksi niin on kiva että hänkin ehtii nähdä oman kodin joulutunelman ennen mummolaa.
    Ihanaa joulun aikaa sinne teille!
    Täälläkin sataa ja myrskyää tänään!

    VastaaPoista
  3. Näyttää niin ihanalta ja kotoisalta! <3

    VastaaPoista
  4. Todella komea kuusi! Itse pitää odottaa vielä sinne aatonaattoon kuusen kanssa, mutta täälläkin jotkut koristelevat kuusen jo joulukuun alussa. Pääsee kunnolla tunnelmaan jo ajoissa. Hauska varmaan viettää välillä siellä Joulua :)

    VastaaPoista
  5. Havumetsän tuoksuista ja hyvää itsenäisyyspäivää teidän perheelle🌲🇫🇮

    VastaaPoista
  6. Ihanan tunnelman tekee kyllä kuusi, kauniisti koristeltu. Meillä on kaksi tekokuusta, alhaalla vihreä ja ylhäällä valkoinen. Valkoisen kuusen saa koristaa lapsenlapsi jouluaattona. Alhaalla olevan koristelemme itse jouluaattoa edeltävänä viikonloppuna. Mukavaa Itsenäisyyspäivää sinne.

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig