Eteenpäin

Viikonloppuna vietettiin hautajaisia.

Olo on huojentunut, surullinen, helpottunut, väsynyt.

Siunauskappelissa ajattelin, etten ikinä selviä muistotilaisuuden puheestani. Itku takertui kurkkuun isoksi möhkäleeksi ja silmät täyttyivät kyynelistä. Vaikka Ohjelmointipäällikkö teki kaikkensa naurattaakseen äitiään.

Pappi puhui kauniisti ja sain lohtua erityisesti muutamasta lauseesta. 

Itseään on turha soimata tekemättömästä.

 Haluan uskoa, että isä ja äiti ovat taas tavanneet. Ja katselevat meitä sieltä jostakin. 

Muistotilaisuus oli pieni ja lämminhenkinen. Kuulumisten vaihtoa sukulaisten kesken, hauskoja muistoja, naurua. 

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, kohti kevättä ja valoisampia aikoja.

Tietyllä tavalla uusi alku tämäkin.