torstai 10. toukokuuta 2012

Kylvöpuuhissa

Laiska puutarhuri ryhdistäytyi ja ryhtyi kylvöpuuhiin. "Salaattipenkkiin" istutettiin nimensä mukaisesti erilaisia salaatteja, mutta myös yrttejä ja retiisejä. Vieressä pilkottaa harsolla peitellyt perunat.
Harson saa kätevästi pysymään paikoillaan asettamalla liepeiden päälle pari heinäseivästä.
Isännän nikkaroiman kasvatuslaatikon lämmössä itää (toivottavasti!) kesäkurpitsan siemenet. Myöhemmin ne siirretään kasvimaalle ja ylimääräiset jaetaan naapureille. Kasvihuoneen suojissa on basilikakylvökset, kuvassa thaibasilika.
Ulkona saviruukussa ihana suklaaminttu heräilee uuteen kasvukauteen. Ruohosipulia on käytetty jo jonkin aikaa.
Ja ehkäpä viikonloppuna pääsee tekemään kevään ensimmäiset raparperiherkut!
SHARE:

29 kommenttia

  1. Voi miten paljon kaikkea ihanaa! Meikäläisen raparpereista näkyy vasta noin muutama sentti mullan alta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vaihe kylvöpuuhissa on niin mukavaa, kun kaikki onnistuu täydellisesti omassa päässä. Heinä-elokuusa paljastuu sitten totuus:)

      Poista
  2. Nii just! Miten sulla voi olla raparperi noin isoa jo!!
    Ja piiitkä on salaattipenkki!

    Kyllä nämä puuhat on mukavia :) Satoa odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla kuvassa vähän optinen harha, ei tuo penkki nyt niin kamalan piiiitkä ole. Mutta raparperit on kyllä oikeasti juuri noin isoja, itsekin ihmettelen!

      Poista
  3. Näyttää hyvältä.
    Onkohan sinulla jotain vinkkiä siihen, miten merkitä mitä missäkin kasvaa? Sellainen versio, mikä kestää tuulet ja tuiskut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kokeillut kaikenlaista puu/metallitikkuhässäkkää, mutta nykyään piirrän paperille "istutuskartan", jota säilytän samassa paikassa siemenpussien kanssa. Ja hyvinhän nuo sitten muistaa, kun alkavat kunnolla kasvaa.

      Tämä järjestelmällisyys ei valitettavasti päde puutarhamme muihin kasveihin, eli varsinkin näin keväällä pihakierros on aina yllätyksiä (usein nimettömiä yllätyksiä) täynnä:D

      Poista
  4. Näyttääpä houkuttelevalta tuo kasvimaasi. Kylvöjä ja harsoja täälläkin.

    VastaaPoista
  5. Parvekeviljelijä täällä huokailee - olisipa meilläkin oma piha!

    Toisin sanoen, hyvältä näyttää! Ja vau, suklaaminttua, kuulostaa mielenkiintoiselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin suklaamintun vuosi sitten puutarhamessuilta ja hyvin viihtyi kesän ruukussa. Talveksi kyllä siirsin maahan, mutta nyt kaivoin taas ruukkuihin, sillä kuten kaikki mintut, tämäkin on kova leviämään. Maistuu kivalta esim. hedelmäsalaateissa, jäätelön kera, leivonnaisissa. Eniten käytin kuitenkin kahvin kanssa: kesällä tuli harrastettua päiväkahvilla näitä valmiita cappucino-juomajauheita, eli pussi mukiin ja kuuma vesi päälle. Kun sekaan heitti muutaman suklaamintun lehden, tuli niistä ihana maku ja tuoksu!

      Poista
  6. Minäkin ihmettelin noita valtavan kokoisia raparpereja, ei meillä vielä noin isoja ole, lähelläkään. Tosin me kyllä siirrettiin viime kesänä raparperit uuteen paikkaan, kun olivat mukamas isännän konereitin varrella ;-)

    -Tuija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaoin isoksi levinneen raparperin joitakin vuosia sitten ja pari vuotta kesti, että siirretty osa sai alkuperäisen kiinni sekä nopeudessa että tuottavuudessa (kasvavat vierekkäin). Nyt sitä tuleekin sitten taas ihan pikkuisen liikaa..:)

      Poista
  7. Onpa hienot kylvölaatikot. Erityisesti tykkään siitä, että ne eivät ole tavalliset suorakulmiot. Tuo sepeli (?) polku välissä on tosi ryhtiä tuova ja houkutteleva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselleni olisi kyllä kelvannut suorakulmiotkin, mutta kun kaikki laatikot on tehty eri aikaan (hyvin rajalliseen tilaan) ne nyt on mitä on. Ei siis minkäänlaista suunnitelmallisuutta, kiva kuulla jos miellytti silmää:) Nurmi laatikoiden välistä kaivettiin ylös viime syksynä ja vaihdettiin sepeliin. Olen kyllä ollut todella tyytyväinen!

      Poista
  8. Meillä vasta haaveillaa istuttamisesta. Tälläkin hetkellä tulee vettä kaatamalla:(

    Ja nuo teidän raparperit!! Siis ihan huiman kokoisia!

    VastaaPoista
  9. Komeat kylvöpaikat sinulla, kyllä' siellä' kelpaa häärätä. Munlla vasta maan jyrsiminen suunnitelmissa, mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mia: Sateen jälkeen paistaa aina aurinko:) Ja sitten sitä vasta onkin hyvä istuttaa, kosteaan ja lämpimään maahan!

      mummeli: juurikin näin, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Ihanaa, että vielä on aikaa suunnitella. Kohta hutkin itse taas menemään sellaisella vauhdilla, että suunnitelmistä ei enää ole tietoakaan! Ja mitään ei siinä vaiheessa enää tule kirjattua ylös...

      Poista
  10. Heippa. Ahkerana olet siellä ollutkin, pitäisi ottaa mallia ;)
    Sinulle olisi tunnustus blogissani, nappaa taskuun jos haluat!

    VastaaPoista
  11. Oho, onpas komeat viljelykset! Ja uskomatonta, että raparperi rehottaa jo tuohon malliin. Ihanaa!

    VastaaPoista
  12. Tosi kivat laatikot ja mukavasti viljelypinta-alaa. Kyllä taidatte jo viikonloppuna päästä herkuttelemaan raparperillä :)

    VastaaPoista
  13. Kaikkea muuta kuin laiska oot ollu. :) Kiitos, kun ilahdutat meitä näillä ihanilla ja inspiroivilla kuvilla! Sari

    VastaaPoista
  14. Onpa upeat viljelmät ja ihanan selkeää! Ja yhdyn muihin ihastelijoihin, uskomattomat raparperit! Mökillä on vasta pari senttiä näkyvissä, ei toiveitakaan raparperiherkuista vielä hetkeen täällä suunnalla. :)

    VastaaPoista
  15. Cheri: ihanaa aikaa tämä!:)

    Henna: kuulostaa ihanalta. Mansikka-aika varsinkin on aivan huippua!

    VastaaPoista
  16. Raparperi on entisen kasvimaamme kulmalla. Viime vuonna jouduin itku silmässä luopumaan kasvimaasta, kun tilalle nousi kasvihuone. Siksi noita laatikkohässäköitäkin on nyt rakennettu. Mutta siis kasvimaa oli aivan täydellisessä paikassa, kevätaurinko alkoi nopeasti sulattaa, kosteus pysyi maassa hyvin ja satoa tuli runsaasti. Vanhoista asukeista jäi ainoastaan raparperi, lipstikka ja ruohosipuli. Tykkään kyllä kovasti tästä laatikkoviljelemisestäkin, mutta kastelun kanssa täytyy olla tarkempana. Nuo vanhat uskolliset kasvavat avomaalla ihan itsekseen.

    Raparperipaistoksen ainekset löytyvät nyt kaapista, vielä kun sitä pääsisi nauttimaan auringonpaisteessa!:)

    VastaaPoista
  17. Sinulle on tunnustus blogissani: http://kohtikotisaarta.blogspot.com/2012/05/versatile-blogger-award.html. Ole hyvä:-)

    VastaaPoista
  18. Siis suklaaminttuko...Minullekin ja heti :)

    VastaaPoista
  19. Onpa pikkusen siisti kasvimaa ;)

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig