maanantai 8. huhtikuuta 2013

Pulla päivässä pitää pällin kunnossa

Kuten tuolla mökkipostauksessa mainitsin, minulle rapsahti ennen pääsiäistä munaton ja maidoton (+soijaton ja naudaton) imetysdietti. Tässä onkin ollut vähän opettelemista. Maidotonta olen harjoitellut reilut kolme kuukautta, mutta tällaiselle "rentoudun leipomalla" ihmiselle tuo munattomuus onkin aikamoinen haaste. Ei-menny-niinku-Strömsössä kokeiluja on jo vaikka kuinka, mutta alla kuitenkin erittäin hyväksi havaittu munaton ja maidoton (sekä soijaton ja naudaton, hah hah!) korvapuustiohje Maijalta. Päätinkin, tässä taas yhden epäonnistuneen marjapiirakkakokeilun jälkimainingeissa, että pitäydyin ainoastaan luotettavien blogikollegoiden ohjeissa. Saa siis vinkata, jos olisi ohjeita tarjolla!
KORVAPUUSTIT
(munaton ja maidoton)

2 1/2 dl kaurajuomaa
1 pss kuivahiivaa
1 dl sokeria
1/2 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
n. 7 dl vehnäjauhoja
100 g maidotonta margariinia (esim. Sunnuntai laktoositon+maidoton)

väliin:
n. 50 g maidotonta margariinia
sokeria
kanelia

voiteluun ja päälle:
1 dl vettä
1/2 dl sokeria
raesokeria

Lämmitä kaurajuoma n. 42 asteiseksi. Sekoita joukkoon suola, sokeri ja kardemumma. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään vehnäjauhoja ja lisää jauhot taikinaan. Alusta taikina kimmoisaksi lisäämällä vähitellen vehnäjauhoja. Lisää pehmeä rasva alustamisen loppuvaiheessa. Vaivaa taikinaa, kunnes se irtoaa kädestä ja taikinakulhon reunoista.

Kohota taikinaa lämpimässä paikassa, kunnes se on kohonnut lähes kaksinkertaiseksi.

Vaivaa kohonneesta taikinasta ilmakuplat pois jauhotetulla pöydällä. Kauli taikinasta suorakaiteen muotoinen levy. Levitä pehmeä rasva levylle. Ripottele päälle sokeria ja kanelia. Kääri levy tiukalle rullalle, jätä saumat alaspäin. Leikkaa rulla vinottain kolmioiksi ja paina kolmion kärki keskeltä alas litteäksi.

Kohota korvapuusteja leivinliinalla peitettynä. Kiehauta vesi ja sokeri, ja voitele pullat sokerivedellä. Ripottele päälle raesokeria. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla 10-15 minuuttia.
SHARE:

16 kommenttia

  1. Täällä yksi munaton kiittää reseptistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, lähdenkin tästä heti kahlaamaan sinun leivontareseptejäsi läpi!:)

      Poista
  2. Voi mitä herkkuja! Yritän elää kevyellä linjalla.. huoh. Kiitos lipuista, tulivat perille!

    VastaaPoista
  3. Kiitos ohjeesta, tällä voisi yllättää munattomat ja maidottomat vieraat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti yllättyisivät ikihyviksi!

      Ainakin itse vuosien varrella, erinäisten ruokarajoitusten kanssa, en ole ikinä odottanut mitään erityistarjottavaa. Mutta tottahan sitä tulee valtavan iloiseksi, jos pääsee jotain ihan luvallista syömäänkin! Ja toisaalta, emäntänä olen kokenut suuria ilon hetkiä, kun olen pystynyt tarjoamaan erityisherkkuja vieraille (jotka eivät ole sitä osanneet odottaa). Mutta tämä kyllä vaatii sen, että rajoitukset ovat tiedossa etukäteen. Ja se taas ei aina olekaan ihan helppo homma...

      Poista
  4. Jopas sulle tuli kerrakseen haastetta. Resepti ja tuotos näyttää kuitenkin hyvälle. Tsemppiä ruokavalion kanssa!

    VastaaPoista
  5. Voihan huumorinkukka!!:) Siis toi että jatkat aina "munaton ja maidoton sekä soijaton ja naudaton, hah hah", sillä minäkin kirjoitan aina gluteeniton, laktoositon, mauton ja hajuton.. Zemppiä ruokavalio muutokseen, hiljaa hyvä tulee ja makuja myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huumorilla höystettynä hiekkakin maistuu paremmalta!:D Ja onhan tässä toki se hyvä puoli, että jotkin tuotokset olen saanut "herkutella" ihan itse. Eivät ehkä olisi maistuneet koirallekaan, jos meillä sellainen olisi!

      Poista
  6. Ompas mahtavan näköiset puustit, slurps :P Ja ihan paras otsikko tällä postauksella :D

    VastaaPoista
  7. Maukkaita pullia korillinen :)
    Itse olen ihan vapaaehtoisesti vältellyt maitotuotteita ja munia. Pullien leipomisen kohdalla lopputulos on minusta täydellinen. Käytän itse intiaanisokeria (raffinoimaton rukosokeri), se antaa pullataikinaan pehmeän, hiukan toffemaisen maun. Suosittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uups, minulla olikin aikaisemmin tuota intiaanisokeria käytössä, mutta olen unohtanut koko tuotteen. Pitääkin taas hankkia, kiitos vinkistä!

      Poista
  8. Maidottomissa leivonnaisissa olen käyttänyt Alpron ja muita soija tai kaurapohjaisia vaniljakastikkeita ja ruokakermoja. Niillä saa moneen leivonnaiseen kermaista tuntua. Varsinkin marjapiirakkojen päälle niillä tai esim. soijavaniljajugurtilla saa "kermaisen" täytteen. Sitä ei oikeastaan kukaan ole huomannutkaan etten aina käytä kermaviiliä tai rahkaa (jos haluan itsekin syödä, yleensä haluan). Ohjeita ei nyt ole antaa, koska muuttelen "tavalliset" reseptit tarpeen mukaan maidottomiksi, laktoosittomiksi jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maidottomuus oli yllättävän helppoa toteuttaa, kun nykyään on jo laajalti vaihtoehtoja tarjolla. En saa käyttää soijapohjaisia valmisteita, eli se pikkuisen kaventaa tarjontaa. Ongelmia onkin aiheuttanut lähinnä tuo munattomuus, kananmunan ominaisuuksia (kuohkeus / sidosaine) on vaikea korvata. Tai ainakaan minä en ole vielä keksinyt. Banaania olen kokeillut esim. mokkapaloihin, mutta ei se banaanikaan joka paikkaan sovi. Mutta ehkä harjoitus tekee mestarin?:D

      Poista

Blog Design Created by pipdig