perjantai 10. toukokuuta 2013

Työnjohto tiukkana

Meillä ei nykyään paljoa lorvita. Tai oikeastaan pitäisi sanoa, että meillä ei kauheasti saada aikaan. On tuo 6-kuukautinen ohjelmointipäällikkö sen verran ahkera. Ja jos puuhasteluun tulee tilaisuus, silloin on parasta toimia tuli persuksissa. 
Samainen työnjohtaja saattaa viheltää pelin poikki milloin vain, ja lisäminuutteja ei yleensä heru. Joten tällä hetkellä olen erityisen iloinen jokaisesta jollakin tavalla loppuun saatetusta (tai edes aloitetusta) pihahommasta! 
Posti toi kasvariin lisätilaa Kivikankaalta puuhyllyn muodossa. Onneksi hylly oli nopea asentaa.
Siemenkasvatus on vähän heikoissa kantimissa, mutta kyllähän sitä yhteen hyllyyn saa mahdutettua kaikenlaista muuta "tärkeää" purkkia ja purnukkaa!
"In the garden",
siellähän sitä lähiviikot. Toivon mukaan jopa lähikuukaudet!

SHARE:

19 kommenttia

  1. Hah, hauska postaus, näin se taitaa tuossa vaiheessa olla :) Ihana kasvihuone!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi! Joo, hommia ei kerralla ehdi paljoa tehdä, mutta kaikki on kotiinpäin:)

      Poista
  2. Ihana pieni työnjohtaja työssään! Ei näitä asioita huumorilla oteta, vakavaa puuhaa tämä arvointi. :) Kaunis kasvihuone kyllä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä saattaa työtahti löystyä jos heittää hymyjä väliin:)

      Poista
  3. Tiukka on työnjohtajan ilme. No mercy! =D Mutta joo, sama kuvio täällä. Eipä siinä oikein auta selitellä kädet mullasta mustina (tai maalista valkoisena), että äiti ei nyt JUST voi ottaa syliin...;)
    Tsemppiä! Kyllä ne työt ehditään tekemään :) Kasvari näyttää iiiihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hommat odottavat myös tulevina vuosina. Ja toisaalta, aina löytyy syypää sekasotkulle, jos kotiin pamahtaa yllätysvieraita..:D

      Poista
  4. Ohjelmointipäällikkö vaikuttaa tomeralta :) Mutta niinhän se on, että tärkeimmät asiat ensin. Mukavia puutarhahetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomera on, ja vaativa myös! Mutta saahan sitä perunaa kaupastakin, jos ei kaikkia istutuksia ehdi tänä vuonna tehdä...

      Poista
  5. Tosi kova tapaus taitaa tämä pomonne olla! Tekee sitten, kun ehtii (eli ehkä muutaman vuoden kuluttua).

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Se on meikäläiselle ihan henkireikä. Kuppi kahvia kasvarissa pojun aamu-unien aikaan antaa hyvän latauksen päivään ja hyvittää huonon yön.

      Poista
  7. Kunhan vain tuo sade lakkaisi...

    VastaaPoista
  8. Topakan näköinen työnjohtaja! Täällä tumpelo kaipaisi simppeleitä ohjeita siitä, miten olette tehneet nuo rajaukset pihalla siis laatat hiekan ja nurmikon välissä. Onko siinä käytetty jotain raunanauhaa vai miten? Oma osaamisen ei kerta kaikkiaan riitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti ihan käydä pihalla tarkistamassa... Eli nurmikon ja laatan välissä on sitä sellaista rumaa vihreää muovista reunanauhaa. Osassa rajauksista laattojen alla on suodatinkangasta ja siinä päällä + kivien välissä kivituhkaa.

      Olen joskus rajannut pieniä kukkapenkkejä ihan pelkillä tiilillä, mutta niitä on vaikeaa saada pysymään siisteinä ihan vain multaan painettuna. Rikka puskee väleistä läpi + talven jälkeen ovat olleet ihan vinksin vonksin. Eivät nuo mitkään viivasuorat nytkään ole, mutta meille kelpaavat:)

      Poista
  9. Kevät vaan on kaunista aikaa! Muutenkin kiva blogi sinulla, eli uusi lukija ilmoittautuu. :)

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig