torstai 4. joulukuuta 2014

Joulumysli

Ensin lueskelin Pikkukaupunki-lehteä, jossa oli ruokalahjaideana itse tehty mysli. Heti perään sain käsiini ihanan Hyvää joulua -keittokirjan, josta löytyi maukkaan kuuloinen Joulumysli. Se oli samantien aloitettava myslin valmistus, sillä mitä kaapista sattui löytymään.
Tässä siis kahdesta ohjeesta muokattu ja testattu, herkullinen ja ihanan jouluisen tuoksuinen mysli.

JOULUMYSLI
4 dl isoja kaurahiutaleita
2 dl kauraleseitä
2 dl pähkinöitä rouhittuna
1 dl auringonkukansiemeniä
3 rkl vaahterasiirappia
3 rkl rypsiöljyä
1 tl kanelia
1/2 tl inkivääriä
1 dl paahdettu + rouhittu pellava-mustikkaseos (esim. VALO 24h)
2 dl kuivattuja marjoja / hedelmiä oman maun mukaan (tässä mustikoita, karpaloita ja rusinoita)

1. Sekoita isossa kulhossa kaikki muut aineet paitsi paahdettu+rouhittu pellava-mustikkaseos sekä kuivatut marjat / hedelmät.
2. Levitä mysliseos leivinpaperilla peitetylle uunipannulle ja paahda sitä 220-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia. Sekoittele mysliä paahtamisen aikana pari kertaa, ettei se pala. 
3. Sekoita paahdetun myslin joukkoon pellava-mustikkaseos sekä kuivatut marjat. Pakkaa mysli lasipurkkiin tai kauniiseen paperipussiin.
SHARE:

6 kommenttia

  1. Mustikoita ja karpaloita - ihanan kuuloinen mysli! :)

    VastaaPoista
  2. Mitä tuo lasipurkin kannessa oleva tarra(?) on?

    VastaaPoista
  3. Täytyykin joskus kokeilla! Hyvän näköinen mysli!

    VastaaPoista
  4. Mä oon kanssa tehnyt muutamia kertoja mysliä, ja kyllä omatekemä hakkaa mennen tullen kaupan (ihan hyvänmakuiset kyllä) myslit! :)

    VastaaPoista
  5. Tämäkin olisi oiva lahja päiväkodin tädeille ja sedälle :)

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig