sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Maasta se pienikin ponnistaa

Mr. Murphy parkkeerasi meille vähän pidemmäksi aikaa. Mutta koitan ajatella, että parempi näin, ehkäpä tuo kutsumaton vieras älyää sitten myös olla pois pidempään. 
Arjen huolien keskellä oli aivan luksusta ottaa muutaman tunnin irtiotto. Sain ilon osallistua Kekkilän lehdistötilaisuuteen "Kevättä puutarhassa!", jossa esiteltiin tulevan kevään uutuuksia sekä inspiroiduttiin puutarhan kevättöistä.
Pöytäseuralaiseni olivat puutarhan moniosaajia ja kuuntelin korvat höröllä heidän, sekä kerrassaan hurmaavan Kekkilän puutarhurin Adrian Evansin vinkkejä puutarhanhoitoon. Näkymättömästi taoin nyrkillä otsaani useamman kerran. "Tietenkin tuo kuuluisi tehdä juuri noin, ihan päivänselvä juttu! Hei haloo minä!!" Samalla yritin näyttää rauhalliselta ja tyyneltä, vaikka muistivihon sivut täyttyivät ja kynä sauhusi ideoita talteen.
Palailen tilaisuuden antiin vähän myöhemmin, tässä kohtaa vinkkaan loistavasta lahjaideasta tulevaa kevättä ja opettajien + ohjaajien muistamista ajatellen. Sain tilaisuudesta mukaani minipuutarhan, eli kauniisti kerroksittain kootun purkitetun puutarhan. 
Minipuutarhat olivat periaatteessa samanlaisia, mutta tämä hieman yksinäinen ja jörö jurottaja kutsui minua melkeinpä nimeltä. Syyllistyn tällä hetkellä kaiken ylianalysointiin ja merkitysten etsimiseen (jopa roskisauton käydessä!). Minulle minipuutarha edusti ei niinkään kevättä, vaan tavatonta sitkeyttä ja jatkuvuutta. Pienen pienellä hoivalla sitä voi sinnitellä vaikka keskellä kivikasaa. Maasta (tai purkista) se pienikin siis ponnnistaa!
Siemenarvonnan kolme voittajaa on muuten arvottu. Tällä kertaa onni suosi seuraavia: Ruiskaunokki, Jessika ja Päivi Laitila, lämpimät onnittelut! Toivottavasti viestini on tavoittanut teidät, huhuilin osoitetietojanne palkinnon postitusta varten. Laita postia osoitteeseen kaneliajakardemummaa(at)live.fi, niin saadaan palkinto matkaan.
Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille ja pysykää kuulolla: parin viikon päästä polkaistaan käyntiin uusi keväinen arvonta!

SHARE:

34 kommenttia

  1. Onpa kerrassaan ihana, pitänee myös itsellä toteuttaa. Ensimmäinen kommentti blogiisi, vaikka jo pitkään olen seurannut, ihania kuvia, kaunis koti sekä piha sinulla :) Aurinkoista kevään odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että jätit kommenttia:) Aurinkoisia päiviä myös sinulle, kyllä se kevät sieltä tulee!

      Poista
  2. Tämä on aivan ihana, iskee jotenkin minuunkin kybällä! Taidan myöskin taiteilla tällaisen. Riihimäen lasipurkkiinkin sopisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, olisi aivan ihana myös Riihimäen lasipurkissa! Kuljetusta ajatellen tuollainen kannellinen on mainio. Tulipa vielä mieleeni, että myös ylhäältä täytettävä kynttilälyhty voisi olla veikeä:)

      Poista
  3. Onpa ihana! Kestänee huolettimammankin hoivaajan käsittelyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan niin! Meidän sisäviherkasvitilanne ei näet ole kummoinen:D

      Poista
  4. Mahtava minipuutarha! Ihanaa sunnuntaita sinulle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä vastatessa vierähti aikaa, mutta nytpä voin taas toivotella mukavaa loppuviikoa sinulle Frida!:)

      Poista
  5. Aivan mieletön lahjaidea kerrassaan ja taas joitan uusinta uutta. <3

    VastaaPoista
  6. Tässäpä minullekin oiva puutarhaidea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkapuutarha!:D Tiedänpä nyt mitä annan teille mukaan seuraavaan reissuun...

      Poista
  7. A fantastic inspiration! I Have such a plant, stones and a similar glass :)
    So let's get it started!

    VastaaPoista
  8. Onpas ihana idea, vaikka tuliaisiksi! Toivottavasti olet jo paremmalla mielellä. Ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna-Riikka! <3 Kyllä tämä tästä, askel kerrallaan. Ulkoa tulviva valo auttaa kummasti, vaikka pakkanen paukkuukin nurkissa.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. No just niin! Tuolla se jossain takahuoneessa nyt lymyää, vielä ei ole lähtenyt, muttei kyllä uskalla tulla kunnolla kyläänkään. Kohta häädetään tyyppi kovalla kädellä!

      Poista
  10. Söpö ja sitkeä kasvi ♡ Asetelma on hieno....niinkuin moni muukin minäkin sain tuosta inspiksen mitä antaa 22v pojalle lahjaksi, joka innostuu erikoisista kasveista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, uskoisin että lahjansaaja on tyytyväinen! Ja ilo on varmasti antajankin puolella, kun tietää toisen osaavan arvostaa.

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Nyt vain etsimään sopivia purkkeja ja kiviä. Päättäjäiset yms. ovat täällä ihan kohta!:)

      Poista
  12. Kyllä voi yksi minipuutarha ilahduttaa kumman paljon. Omaani olen täällä vaalinut ja miettinyt, että toivottavasti pysyisi elossa pitkään. Oli lystiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös! Ja ihan sain omani perille asti ehjänä, vaikka lopulta päädyin juoksemaan junaan:D

      Poista
  13. Kasvi purkissa on kuin taideteos! Ja lahjan saaja osaa varmasti arvostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, niin on! Tämä sopisi varmaankin myös miespuoliselle opettajalle tms. Minusta on jotenkin aina niin vaikeaa keksiä lahjoja miehille:)

      Poista
  14. Heips Maria, sain blogin aikaiseksi. Aika jännältä tuntuu pitkästä aikaa. Tuuhan kylään joku päivä :)
    http://100outdoor.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig