sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Kesän kaunein salaatti

Vesimeloni-fetasalaatti on kesäruokien klassikko, joka jalostuu kesän kauneimmaksi salaatiksi mansikoilla ja mustikoilla höystettynä. Ja nyt todellakin tekee mieli syödä raikasta ja viileää, sillä täällä ollaan juuri melkoisen helleaallon kourissa. Lapset tykkäävät, mutta meille vanhemmille riittäisi vähempikin.
Onneksi pihassa riittää varjopaikkoja, kiitos isojen puiden. Täällä on hyvä pilkkoa, kokkailla ja herkutella. Raikkaan ja maukkaan kesäsalaatin ohjeen löydät nyt Versoilevan uusimmasta artikkelista täältä. 

Kaunista sunnuntaita!

SHARE:

torstai 27. kesäkuuta 2019

Iso ilo pienistä asioista

Aivan kuten Suomessa, myös täällä kaunein valo loistaa aikaisin aamulla tai illansuussa. Päivisin aurinko porottaa polttavasti, tälläkin viikolla lämpötilat ovat 32-36 asteen välillä. Siinä on taas totuttelemista Pohjolan talvikauden jälkeen.
Olen jo monesti (ainakin Instan puolella) todennut, että pihamme ei varsinaisesti ole puutarha, vaan enemmänkin sellainen villiintynyt pöheikkö. Paria asia rakastan kuitenkin jo nyt. Etupihan kuningasmagnolia ja sen valtavat valkoiset kukat ovat tietenkin ihan omaa luokkaansa. 
Sydäntä sykäyttää myös tämä portti takapihalle. Periamerikkalaiseen tapaan takapihat ovat korkeiden aitojen suojissa. Niin korkeiden, että näiden yli ei todellakaan näe naapurin puolelle. Jos asuisimme täällä kauemmin, muovaisin takapihasta ihanan keitaan. Raamit olisivat kyllä kunnossa: korkeita puita, sopivasti varjoa, sisäänkäynti hauskasti kaartaen. Juuri sillä tavalla, että kaikki ei lävähdä näköpiiriin kerralla, vaan maisema avautuisi pikku hiljaa.
Nyt tyydyn ihastelemaan aikaisten aamujen valoa ja iltojen varjojen leikkiä. Kontin saavuttua teen kyllä pikku siistimistä. Esimerkiksi harjalle, haravalle  ja kunnon oksasaksille olisi täällä käyttöä!
Omien ulkokalusteiden yhä puuttuessa olen nauttinut aamukahvit terassin pikkupöydän ääressä muun perheen vielä nukkuessa. Se hyvä puoli korkeista lämpötiloista on, että tällainen vilukissakin tarkenee ulkona jo aamuvarhaisella.
Erityisen suurta iloa tällä viikolla on tuottanut multapussin avaaminen. Se tuoksu ja tuntu! En tiedä lähtevätkö basilikansiemenet edes kasvuun näillä helteillä, mutta kyllä vaan oli mahtavaa törkätä kädet (törkeän kalliiseen) multapussiin. Purkit on tarkistettava ensimmäiseksi aamulla ja viimeiseksi illalla. Hassua ajatella, että Suomessa olen ollut purkkien, purnukoiden, ison keittiöpuutarhan ja kasvihuoneen ympäröimänä. Ja nyt saan vähintäänkin yhtä isoa iloa näistä muutamasta purkista. Niin se ihmismieli mukautuu.

Täällä jatketaan virastoissa juoksemista ja perusasoiden selvittelyä. 

Mahtavaa loppuviikkoa sinne!

SHARE:

maanantai 24. kesäkuuta 2019

Terkkuja uudesta kodista!

Terkkuja täältä Amerikankodista! Olin alunperin ajatellut, että laitan kotikuvia vasta sitten, kun olemme saaneet omat tavarat perille. Mutta siihen menee vielä hetki jos toinenkin, joten tässä vähän esimakua tulevasta.
Asumme vuokralla omakotitalossa Washington DC:n esikaupunkialueella. Naapurusto on ihanan rauhallinen, kodikas ja turvallinen. Kotimme on tilava tiilitalo, jonka ehdoton helmi on suuri keittiö. 
Asunnonetsintä oli melkoisen haastava ja stressaava projekti. Väki vaihtuu Washingtonissa tiheään, joten hyvät asunnot tulevat ja menevät silmänräpäyksessä. Meille ehdottomasti tärkein kriteeri oli lasten koulut: ne määräytyvät osoitteen (kotikadun ja jopa asunnon numeron mukaan). Koulut on täällä arvioitu asteikolla 1-10 ja saimme useammalta taholta kuulla, ettei lapsia kannata laittaa alle 8 kouluihin. Tavoitteena oli siis löytää kaksi kiitettävää koulua ja tässä kodissa tuo kriteeri täyttyi kirkkaasti. Sitten oli tietenkin huomioitava yleinen turvallisuus, koulumatkat, miehen työmatka ja vasta sen jälkeen alettiin miettiä asunnon viihtyisyyttä, kodikkuutta ja toimivuutta. 
Ehdimme katsastaa jos jonkinmoista taloa ja asuntoa. Tässä talossa oli kympin koulujen lisäksi myös muita etuja: vanhoille taloille tyypilliset lattiamatot oli vaihdettu puulattioihin. Jostakin syystä amerikkalaistaloissa (ainakin vuokramarkkinoilla olevissa) on tosi usein tummanruskea keittiö. Tämä oli niitä harvoja, joissa keittiön pääväritys oli vaalea. 

Suurin osa makkareista on maalattu rauhallisen neutraaleilla sävyillä. Vessat sen sijaan ovat ehtaa 70/80 -lukua värikkäine kylpyammeineen (ei siis luvassa kylppärikuvia!). Myös kodinhoitohuone kaipaisi kipeästi remonttia. Kellarikerroksen rec-room (jossa yleensä sijaitsee tv-tila ja vierashuone) puolestaan on mukavan väljä ja viihtyisän vilpoisa.
Kodin tuntua on yritetty tehdä muutamalla tavaralla: tuoreilla kukilla, parilla viherkasvilla, kauniilla saippuapulloilla, kotoisilla aamukahvimukeilla. Tuntuu hölmöltä hankkia uutta tavaraa, kun kontti Suomesta on matkalla tänne. Odotan kuin kuuta nousevaa, että saan käyttöön omat astiat, hyllyt ja kaiken sen pikkutilpehöörin, jolla luodaan omannäköinen koti.
Tavaran puutteesta huolimatta, tai oikeastaan juuri siksi, tässä on ehtinyt iskeä aikamoinen tavarakrapula.  Kontin lähdettyä asuimme Suomessa minimivarustuksella. Sama linja on jatkunut täällä ja tähän on itse asiassa tottunut yllättävän nopeasti. Nyt tuleva tavararöykkiö jo vähän hirvittää. Kaapeissa on ollut ihanan väljää, mutta kohta sieltä saapuu pannuja, kannuja ja kattiloita, talvivaatteita, askarteluroippeita, työhuoneen sisältö, kuppeja ja kippoja. Saas nähdä ryhdynkö konmarittamaan saman tien vai sujahtaako sitä sitten kuitenkin tavarapaljouden keskelle. Pitääkö mantrani "more is more" paikkansa myös jatkossa?
Lapset saivat ennen muuttoa valita mukaansa uudet lakanat, jotka tuotiin tänne jo matkalaukuissa. Tuomaan vähän Suomi-fiilistä. Pikkumies päätyi hauskaan Finlaysonin Villipedot-settiin. Mukana on tietenkin myös kaikkialle seuraava Rekku-koira. Huomasin vasta nyt, että Rekulla on yhä kanyyli käpälässään muistona keväisestä munuaisleikkauksesta (pikkumiehen, ei Rekun).
Tässä pikaesittely uudesta kodistamme. Laitan lisää kuvia myöhemmin, kun koti alkaa muokkautua näköiseksemme.

Oikein mukavaa uutta viikkoa, täällä vasta käydään nukkumaan sunnuntain puolella!

SHARE:

lauantai 22. kesäkuuta 2019

Hyvää juhannushuomenta!

Täällä ei varsinaisesti juhannusta vietetä ja itseltäkin se meinasi livahtaa ohi muuttokiireiden keskellä. Tänään on kuitenkin tarkoitus lähteä rannalle nautiskelemaan vapaasta viikonlopusta.

Mediassa kyllä mainittiin, että perjantai oli vuoden pisin päivä. Paikallisille se oli samalla virallinen kesän aloitus. Olin hieman hämmentynyt, kun aamusella luin "kesän ensimmäisen päivän" koittaneen. 
Viikossa olen jo kehittänyt itselleni aamurutiinit (rakastan rutiineja!). Perheen vielä nukkuessa hipsin alakertaan kahvinkeittoon. Aamupala noudattelee pitkälti samaa kaavaa päivästä toiseen: maustamatonta jogurttia, mysliä, tuoreita hedelmiä. Ja kaneli-rusina-baageleita tuorejuustolla. Vähän kuin herkuttelisi pullaa aamupalaksi, mutta kuitenkin astetta terveellisempää. Ihan ykköstä!

Meillä on aivan ihanat naapurit, jotka toivottivat meidät tervetulleiksi ensimmäisenä päivänä kotitekoisen myslin kera. Kohta mysliherkku alkaa loppua, pitänee varovasti tiedustella saisinkin ohjetta. Tässä oli ainakin paljon pähkinöitä, kanelia ja hunajaa, aika herkkua siis.
Mukavaa juhannuksen jatkoa sinne! On ollut ihana seurata juhannuksen viettoa Instassa ja Facebookissa: saunomista, kokkoja, mansikkakakkuja, kuohuvaa. Mökkimaisemia, kukkakimppuja ja veneretkiä. Kaukana, mutta kuitenkin lähellä. 

Kuullaan taas!


SHARE:
Blog Design Created by pipdig