maanantai 26. tammikuuta 2015

Kiitos!

Lämmin kiitos teille tsempistä, myötäelämisestä ja ihanista viesteistänne viime viikkojen aikana. 
Isäni menetyksen kanssa samaan syssyyn saimme hieman huonoja uutisia lapsemme terveyteen liittyen. Silloin mietiskelin nimimerkin "Mumma" minulle jättämää hienoa viestiä:


Suhtautukaamme murheeseen
kuin raskaan lumen painama oksa:
Joko kestän
tai katkean,
mutta toukokuun tullen jossakin kukkii oksa.


Mieheni viikon mittainen loma sattui kreivin aikaan, keskelle pahinta kaaosta. Sain vaipua ajatuksiini ja vain olla, toisen huolehtiessa arjen rullaamisesta. 
Tosin lapsiperheessä ei liiaksi pääse synkistelemään. Nauru, kiukku ja vaaratilanteet seuraavat toisiaan päivästä toiseen. Viikon kylki kyljessä oltuamme totesin, että perheemme on aivan pähkähullu. Mutta mieletön voimavara tämä hölmöläisjengi kyllä on!
Toivon, että postaukseni saavat taas pikku hiljaa aitoa iloa ja väriä. 
Ääntä ja eloa tässä huushollissa ainakin piisaa! <3

SHARE:

27 kommenttia

  1. Ei muuta kun tuulta päin ja voimatoivotuksia vastatuuleen <3 tsemppiä koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija! <3 Välillä vastatuulta ja kevään myötä toivottavasti taas paljon myötätuulta. Sitähän se on, elämä.

      Poista
  2. Tsemppiä Maria! Niin kliseistä kuin se onkin, niin aika usein auttaa <3

    VastaaPoista
  3. Voimia! Arjen hulinassa huomaa, että lapsilla on käsittämätön kyky nostaa hymy taas huulille. Rinnalla seisovan puolison merkitystä unohtamatta. Kaikkea hyvää kevään odotukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä lapset ovat aivan mahtavaa terapiaa surun keskellä. Joskin sitten myös aiheuttavat äidille välillä terapian tarvetta..:)

      Poista
  4. Voimia, onneksi olet saanut aikaa myös surra, kun miehesi tarttui puikkoihin. Surutyö on tärkeää. Ja perheen avulla selviää kaikesta, niin uskomaton kallio ja voimavara se on. <3

    Halauksia täältä alkavaan viikkoon. <3

    VastaaPoista
  5. Perhe on todella arvokas voimavara, niin hyvässä kuin pahassakin.
    Haleja Maria <3

    VastaaPoista
  6. Oikein paljon voimia arjen keskelle. <3

    VastaaPoista
  7. Kuvasi tuovat iloa katsojalle ja toivottavasti myös sinulle itsellesi lohtua.

    VastaaPoista
  8. Jokainen perhe taitaa olla omalla laillaan pähkähullu :) Jaksamista kevätauringon odotteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se taitaa olla:) Valitettavan harvoin vain on mahdollisuutta olla todella kylki kyljessä. Onneksi nyt oli, vaikkakin ikävissä merkeissä. Pähkähulluus on hyvästä!:)

      Poista
  9. Hurjasti voimia ja tsemppiä teidän perheelle!

    VastaaPoista
  10. Piiiiitkä poissaolo itselläni blogimaailmasta ja miten surullisia uutisia täältä löysinkään.
    Lämmin osanotto isäsi poismenon johdosta ❤️ Kovasti tsemppiä ja jaksamisia haluan lähettää omalta osaltani minäkin perheellenne, kyllä teitä nyt koetellaankin yhdellä kertaa. Perhe on uskomaton voimavara!

    Kuvasi ovat kyllä tavattoman kauniita, jäin tuijottelemaan niitä pitkäksi aikaa.
    Jotenkin tuntuu ettei oikein ole sanojakaan tällä hetkellä...
    Auringonpilkahduksia ja valoa kevätpäivien odotteluun! ❤️

    VastaaPoista
  11. Voimia sinulle <3 Itse elän vaikeaa aikaa, tulevaisuus on hämärän peitossa, mutta et usko kuinka paljon voimaa ja hyvää mieltä sain, kun selailin blogiasi taaksepäin ja näin ihania puutarha ja kukkakuviasi. Uskon, että kaikesta selviää, pikkuhiljaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinua <3 Minä puolestani toivotan sinulle paljon valoa ja voimia tulevaan. Kiitos kauniista viestistäsi!

      Poista
  12. Voimahalit, joskus elämä antaa sitäkin laitaa jota ei soisi kellekkään. Mutta ihana kuulla että elämänilo voittaa ja kauniit värit näkyvät jälleen :) Tsemppiä sinne ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei tässä parane kauaa synkistellä, vaikka surut onkin surtava. Onneksi jokaisen talven jälkeen koittaa aina jossakin vaiheessa kevät. <3

      Poista
  13. Lovely post! :)

    I would like to invite you to my blog! I would be so happy if we support each other on Bloglovin, GFC and Instagram!
    Do it and let me know! :)

    Blog | Facebook Page | Bloglovin | Instagram

    VastaaPoista
  14. Voimia ja kaikkea hyvää ♥

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig