tiistai 2. helmikuuta 2016

Hellää hoivaa ja arvonta!

Tähän aikaan vuodesta on hyvä hetki tarkastella huonekasvien vointia. Oma mieli kirmaa auringonsäteiden myötä vauhdilla kohti kevättä. Viherkasvit tarvitsevat nekin piristyruisketta. Ne ovat eläneet pimeimmän kauden säästöliekillä, kuivassa huoneilmassa. Nyt alkaa olla aika herätellä kasveja kevääseen.   
Itse olen huonekasvien suhteen kausipuutarhuri. Ne selviävät, jos selviävät. Viime kesänä puutarhassa oli kuitenkin niin mielenkiintoisia kasvituttavuuksia, että olen nyt yrittänyt talvettaa näitä parhaan kykyni mukaan. 
Esimerkiksi laakeripuu nauttisi talvesta eniten viileässä ja kosteassa. Moista komboa ei ole tarjolla, joten laakeripuu on ollut normaalissa huoneenlämmössä. Kuivuneita lehtiä on runsaasti, mutta toistaiseksi kasvi on hengissä ja vieläpä mukavan vihreä.
Kalamondiini innostui kukkimaan siirrettyäni sen sisälle lokakuussa. Pienen sitruspuun kukista tuli kerrassaan huumaava tuoksu ja satoakin on saatu, parin hedelmän tahtia. Tämäkin kasvi tulisi talvettaa valoisassa paikassa, mutta alhaisessa lämpötilassa.
Olen kerännyt kaikki kasvit olohuoneen ikkunalle heräilemään uuteen kasvukauteen. Pilvisenä päivänä nostan sälekahtimet ylös, auringon porottaessa suojaan kasvit suoralta auringonvalolta. Osa lehdenkärjistä on kuivunut, tämä kuulemma johtuu kuivasta huoneilmasta. Huonekasveja kannattaakin tutkailla viikoittain, jolloin huomaa helpommin muutokset kasvin värissä, sekä mahdolliset lehdissä tai mullan pinnalla muhivat tuholaiset. 
Banaani nauttii virkistävästä sumuttelusta muiden viherkasvien tavoin. Lehtiin kertyneen pölyn voi pyyhkiä kostealla liinalla. Talvella lisään sumuttelu- tai kasteluveteen kasveja vahvistavaa merileväuutetta. 
Sain Kotipuutarha-lehdeltä ja Oy Neko Ab:lta arvottavaksi loistavan hoivapaketin huonekasvien hoitoon. Setti sisältää Neko Orkidea-ravinteen, Kasviravinteen, Merileväuutteen ja Calendula-voiteen.

Orkidea-ravinne on nestemäinen erikoislannoite kaikille orkidealajeille. Kasviravinne on runsaasti kukittava yleisravinne sisä- ja ulkokasveille. Eloperäinen merileväuute sopii kaikille kasveille ympärivuotiseen käyttöön. Calendula-voide puolestaan on luonnonkosmetiikkaa itse puutarhurille. Muun muassa kehäkukan hoitavia ominaisuuksia sisältävä voide soveltuu kuivuneelle ja ärtyneelle iholle sekä rohtuneille huulille.

Sain arvottavaksi yhteensä kolme settiä ja voit osallistua arvontaan seuraavasti: 

* Jätä viesti tähän postaukseen. Anonyymit osallistujat, muistakaa jättää nimimerkki!

* Lisäarvan voit lunastaa blogin Facebook-sivuilla. Käy tykkäämässä sivustosta ja jätä puumerkki itsestäsi arvonta-tilapäivityksen alle.

* Arvonta-aika alkaa NYT ja päättyy kahden viikon kuluttua 15.2.2016 klo 24. 

Onnea arvontaan!

* blogiyhteistyö

167 kommenttia:

  1. Pakkohan tähän on osallistua kun olen sellanen kasvifriikki😊 Ja fb ssä toki myös👍🏻 kevättä odotellessa❤️

    VastaaPoista
  2. Itsekin herää näin valon lisääntyessä panostamaan omaan hyvinvointiin,eihän sitä sovi jättää viherkasveja huomiotta,mukana kisassa arvonnassa.

    VastaaPoista
  3. Mahtavat palkinot! Osallistun! =D

    VastaaPoista
  4. Kivat kukat kalamondiinis. Hyvinhän on kasvit pimiästä aijasta selevinny. Mukana arvonnas.

    VastaaPoista
  5. Onpas sinulla kiva setti kasveja sisällä! :)

    VastaaPoista
  6. Mukana arvonnassa! Jospa tämän setin myötä saisin minäkin kasvini pysymään hengissä! :)

    VastaaPoista
  7. Wau, hienosti olet saanut herkkikset talvetettua. Itse kävin juuri kellarissa tutkimassa pelargonien tilanteen. He ovat olleet lähes täysin heitteillä, mutta onneksi vaatimattomina säilyneet hengissä :) Ps. kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  8. Mukana yhdellä :) syvalta.sanna@Gmail.com

    VastaaPoista
  9. Mukana yhdellä :) syvalta.sanna@Gmail.com

    VastaaPoista
  10. Erittäin tarpeellinen palkinto :). Olen mukana kahdella arvalla + peukut pystyssä :)

    VastaaPoista
  11. Mukana ehdottomasti! :) Yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  12. Osallistun täälläkin.Aurinkoista kevään odotusta!

    VastaaPoista
  13. Moi!
    Onpa hyvä setti. Kiitos hyvästä blogista ja mukavaa talven jatkoa :)

    VastaaPoista
  14. Osallistun täälläkin, kasvini taitaisivat tarvita näitä todella kipeästi :)

    VastaaPoista
  15. Arvonnassa mukana! :)
    aidafounnn@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Mukana täällä ja facebookissa!

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Mukana. Ihana palkinto. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Hyvä setti kasveille. Mukana arvonnassa.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  19. mukana tokikin :) pkkirsi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  20. Setti tulisi sopivasti kasvien huoltoaikaan. Mukana!

    VastaaPoista
  21. Mukana arvonnassa
    hanttu.laine@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Mukana arvonnassa kahdella arvalla. Keväänodotusta!

    VastaaPoista
  23. Mukana 2 arvalla.
    marjajkivinen at gmail.com

    VastaaPoista
  24. Muutaman kukan elossapitäminen onnistuisi varmaan helpommin hoitavilla ravinteilla, terkuin Suska Koivulasta.

    VastaaPoista
  25. kevättä ilmassa, kun päivä jo hieman pitenee. Siis katse on kodin kaunistamisessa. Arvalla mukana tässä kivassa arvonnassa. Murunen:
    tarjaksi@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Mukaan arvontaan. Itsekin vein kasvit jo suihkuhuoneeseen ja suihkuttelin talven pölyt pois lehdiltä, kohti kevättä siis! 🌿

    VastaaPoista
  27. Mukana yhdellä arvalla.
    m.mattila@nic.fi

    VastaaPoista
  28. Mukana arvonnassa.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  29. Mukana arvonnassa, palkinto minun mieleeni :)

    anskumansku76@hotmail.fi

    VastaaPoista
  30. Minkäslaisen kohtalon koki se sun iso banaani, on menny multa ihan ohi?
    Mukaan arvontaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Oivoi, mimun kasvini ovat niin huonossa kunnossa, että kiittäisivät kovasti näistä aineista. Mukaan arvontaan
    sudemi@luukku.com

    VastaaPoista
  32. Mukana! :)

    unmuumeili(at)outlook.com

    VastaaPoista
  33. Kyllä tulisi tarpeeseen moinen paketti, sekä kasveille että puutarhurille!

    VastaaPoista
  34. Mukana ihanassa arvonnassa.
    Tuikku

    VastaaPoista
  35. Merilevä rules! Arvonnassa mukana :)

    ssmakinen(at)yahoo.com

    VastaaPoista
  36. Mukana 😃Kati.vekkeli@elisanet.fi .

    VastaaPoista
  37. Mukava paketti, alkaa viherpeukkua syyhyttämään :D
    Vaikka lunta tulee taivaan täydeltä, niin alkaa kyllä olemaan mielessä keväthommat :D
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  38. Ei ole meidänkään huonekasvit talvesta taas tykänneet:( Ajattelinkin mullan vaihdon yhteydessä kokeilla mullan sekaan kahvinporoja ja kananmunankuorisilppua,joka ohje oli Kotipuutarha-lehdessä.Kelpais kyllä tuo arpajaisvoittokin<:

    VastaaPoista
  39. Yhdellä arvalla mukana! Kivan näköinen muuten tuo sinun kukka"pöytäsi", nyt mä tarttisin ihan ehdottomasti tuollaisen vanhan penkin :D

    VastaaPoista
  40. Mukana arvonnassa. Nimim. Katja. Hot.frendi@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Mukana ollaan.
    Valitettavasti vain yhdellä arvalla, koska en ole facebookissa :)

    VastaaPoista
  42. Mukana, sisäkasvini tarvitsivat tosiaan nyt piristystä!

    VastaaPoista
  43. Oispas tarpeeseen tuleva arvontavoitto. Mukana yhdellä arvalla.
    marjo.vesanto@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Mukana yhdellä arvalla. Viehättävä sitruskassvi.

    VastaaPoista
  45. Mukana arvonnassa. Pelakuut, muraatit ja hortensiat talvehtivat meillä viileässä. Syksyllä maasta nostetut kielot aloittelevat kukintaa keittiössä ja tuovat terveisiä keväästä! Terveisin leenak

    VastaaPoista
  46. Ehdottomasti mukana, hanna.ukkola@gmail.com :)

    VastaaPoista
  47. Alkaa tuntua keväältä pikkuhiljaa, ja huonekasvitkin sen huomaavat.

    VastaaPoista
  48. Juu tosiaan pitää alkaa hoivaamaan sisäkasveja ja sainkin postauksestasi uuden idean:)
    Mukana yhdellä:amto(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  49. Mukana kisassa. Kevättä odotellen menninkäismuori tomera.

    VastaaPoista
  50. Osallistun täällä ja tykkään facebookissa! Vanhin ruukkukasvini on 43 vuotias, sain sen ollessani 8 v. Olen siis koko ikäni rakastanut kasveja.
    veronica.laitinen@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  51. Mukana arvonnassa!
    Ja olipa hyvä kun muistutit tuosta merileväuuttesta. Mulla pitäisi sitä jossain kaapin kätköissä liru olla, mutta eipä se siellä kaapissa seistessään huonekasveja hyödytä! :D

    VastaaPoista
  52. Mukana kisassa. Huonekasvit ovat huonossa hapessa. Pitäisi ryhdistäytyä niiden hoitamisessa.
    lmattss@luukku.com

    VastaaPoista
  53. Merileväuutetta en olekaan koskaan kokeillut, kiitos vinkistä!
    Lähden mukaan arvontaan, susanna.koivunen(at)outlook.com

    VastaaPoista
  54. Just tänään kattelin uusia kukkia, kun entiset on menneet talven aikana kukkien taivaaseen. Siis mukana arvonnassa ja uusia kukkia hankkimaan.
    -päivi-

    VastaaPoista
  55. Sormet jo syhyy kevättä odotellessa, että pääse kasvi- ja kukkamaan kimppuun!
    Hautnina at gmail com

    VastaaPoista
  56. Kukat kaipaa jo kevättä...
    Osallistun arvontaan.
    jaanaheikkala at gmail.com

    VastaaPoista
  57. Mukana täällä ja facebookissa :)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Huonekasvit ovat pikkuhiljalleen heräilemässä, uutta kasvustoa on jo näkyvissä. Kiva arvonta ja yhdellä arvalla olen mukana.

    VastaaPoista
  59. Mukana ollaan! :)
    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  60. Kelpaisi. Eva, eva(a)iki.fi

    VastaaPoista
  61. Olisipa tarpeellinen paketti! Mukana arvonnassa.
    - Taittu-

    VastaaPoista
  62. Kiitos hyvistä vinkeistä :) nämä aineet tulisivat tarpeen.

    VastaaPoista
  63. Kiitos hyvistä vinkeistä :) nämä aineet tulisivat tarpeen.

    VastaaPoista
  64. Tarpeellisia olisivat kyllä! Jospa onnetar kerrankin suosisi.

    VastaaPoista
  65. Yhdellä arvalla mukana. Kevättä kohti!

    VastaaPoista
  66. Olisipas mukava paketti! Meillä onkin paljon sisäkukkia, joiden hoito on jäänyt pahasti retuperällä... Tuollaiset tuotteethan voisivat innostaa vaihtamaan multia ja huolehtimaan kasviparoista muutenkin paremmin. Osallistun siis! hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  67. Kokeilenpa arpaonneani! Hoito sekä käsille että sisäkukille olisi kyllä tässäkin huushollissa tarpeen! timmarjo(at)gmail(piste)com

    VastaaPoista
  68. Mukana arvonnassa! Olen hieman huono huonekasvien kanssa- olisipa ihana voittaa lannoitteita! Ja erityisesti kiehtoo tuo voide!

    VastaaPoista
  69. Mukana kivassa arvonnassa.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  70. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  71. Mukana arvonnassa. Hyvä ja tarpeellinen arpajaisvoitto.

    VastaaPoista
  72. Mukana :-) t. Hannele

    VastaaPoista
  73. Nämä ravinteet tulisivat todelliseen tarpeeseen, koskaan ennen eivät viherkasvini ole voineet niin huonosti kuin tänä talvena. näyttää siltä, että osa on jo menetetty vai saisiko tästä vielä avun?
    T: Titta tittap@hotmail.com

    VastaaPoista
  74. Hienosti ovat laakeripuut selvinneet huoneilmassakin.
    Mukana arvonnassa yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  75. Osallistun innolla! Tiina, ilona68@jippii.fi

    VastaaPoista
  76. Kuulostaa hyvältä paketilta näin kevättä odotellessa.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
  77. Kiva arvonta ja mukana. paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  78. Aivan mahtavastihan nuo huonekasvisi ovat talvehtineet! Tosi kiva arvonta :-)

    VastaaPoista
  79. Kahdella arvalla mukana, Facebookissa nimelläni Elise H..
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  80. Lannoittelua kohta käynnistelemässä eli mukana arvonnassakin totta kai :)

    VastaaPoista
  81. Mukana arvonnassa myös!

    Päivi J.

    VastaaPoista
  82. Hyvin kasvisi ovat talvehtineet. Omani tarvitsivat tosiaankin tuota palkintoa, joten osallistun tähän arvontaan.

    SusannaK

    VastaaPoista
  83. Osallistun arvontaan.
    Heidi
    heidihalmela@hotmail.com

    VastaaPoista
  84. Hyviä vinkkejä- ja juuri sopivaan aikaan! :) Mukana arvonnassa kahdella arvalla.
    lhisom(at)utu.fi

    VastaaPoista
  85. Mukana arvonnassa. Kasvit ja puutarhurikin näyttää niin nuupahtaneilta, että ravinteet tulisi varmasti tarpeeseen :)

    VastaaPoista
  86. Upea palkinto, kotikasvit kaipaavatkin vitamiineja.

    VastaaPoista
  87. Mukana arvonnassa! Omat viherkasvit kaipaisivat todellakin ravinneboostia.
    humppalulla (at) gmail.com

    VastaaPoista
  88. Oletpa onnistunut talvituksesssa! Meillä alkaa juuri yrttien istutus :) Yhdellä mukana!
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  89. Mukana arvonnassa! Noille olisi kyllä käyttöä... :)

    -Saraana (saraana.makela@gmail.com)

    VastaaPoista
  90. ompa mukava arvonta..mukana ollaan:)
    sartzu ät kymp.net

    VastaaPoista
  91. Tänä talvena toin kesäkukkaamppelitkin sisälle viileään, näyttää useat niistä selviävän elossa talven yli.

    VastaaPoista
  92. Minulla on ainoastaan muutama viherkasvi sisällä, koska keväisin taimipotit vievät kaiken saatavilla olevan tilan. Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  93. Yhdellä arvalla mukaan mukavaan arvontaan ... ;o)

    VastaaPoista
  94. Yksi arpa. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  95. Mukana arvonnassa.
    miia.s.dahl@gmail.com

    VastaaPoista
  96. Myös mukana arvonnassa. Annaleena H.

    VastaaPoista
  97. Mukana arvonnassa. Hyvin ovat kasvit talvehtineet.

    VastaaPoista
  98. Kasvini tarvitsevat lisäpotkua, osallistun

    VastaaPoista
  99. Tulikin juuri mieleen kastella talvehtimassa (?) olleet pelakuut... mukana arvonnassa pelastamassa vihreyttä1 :)
    Helinä (helieli73@gmail.com)

    VastaaPoista
  100. Yhdellä arvalla mukana.Lisäravinteita tarvitaan näin kevään kynnyksellä.
    paivi.englund@gmail.com

    VastaaPoista
  101. Ihana hoitosetti!
    Hienosti on oliivipuusi säilyneet, itsellä kuoli talvenaikana.

    VastaaPoista
  102. Mukana arvonnassa! :) Minulla onkin ollut jo toista vuotta projekti saada orkidea kukkimaan uudelleen, mutta vielä ei ole onnistunut. Olen selvästi parempi kesäkukkien hoitaja kuin sisäkasvien. :D

    wivi_95@hotmail.com

    VastaaPoista
  103. Mukana arvonnassa.
    erja.makila@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  104. Kiitos, mukana mukavassa arvonnassa :) Näitäkin olisi kiva kokeilla.
    Terveisin Avene

    VastaaPoista
  105. Mulla on vain kolme huonekasvia,mutta nekin ovat huonolla hoidolla...Tälläinen piristysruiske auttaisi niitäkin varmasti! Mukana arvonnassa:)

    VastaaPoista
  106. Onpas niin tarhuria kuin kukkiakin piristävä arvonta, yhdellä mukana! Roudaan näin keväisin ja myös syksyisin kaikki kukat pesuhuoneeseen, suihkutan ne oikein kunnolla ja sitten vielä suihkupullosta mäntysuopaliuosta, kukkien lehdet kiiltävät kauniisti ja kasvu kiihtyy ihan silmissä! Pian se taas pitäisi tehdä.

    VastaaPoista
  107. Mukana yhdellä arvalla! Jotain virkistettä tarttis itsekkin :))
    Terveisin Leena Etelä-Pohojanmaalta

    VastaaPoista
  108. Aina kannattaa onneaan kokeilla. Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  109. Kyllä nuo kukkalaudan asukit kaipaisivat näitä. hippu(at)outlook.com

    VastaaPoista
  110. Mukana!
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  111. Kahdella arvalla mukana :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  112. Kahdella arvalla mukana :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  113. yhdellä arvalla mukaan! emilia_ho@hotmail.com

    VastaaPoista
  114. Olen aika uusi puutarhuri ja koko ajan oppii uutta. Esimerkiksi tämä Neko on uusi merkki minulle. Taidan tutustua siihen paremmin, tuli arpavoittoa tai ei, sillä suomalaiset tuotteet kiinnostaa!

    VastaaPoista
  115. Näilläköhän saisin kasvini henkiin :) Mm. kiinanruusu otti ja heitti henkensä pitkässä, pimeässä syksyssä ja talvessa.
    2 arvalla mukana.

    VastaaPoista
  116. Mukana arvonnassa, jospa huonekasvitkin kiittäisi hoivapaketista! :)

    VastaaPoista
  117. Mukana arvonnassa myös! Huonekasveja on talven jäljiltä vähän ja nekin sitäkin huonommassa kunnossa...
    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
  118. Mainio arvonta! Innolla mukana :)

    matonen

    VastaaPoista
  119. Mukana kahdella arvalla :)
    -Karoliina

    VastaaPoista
  120. Mukana olen. Kiitos muistutuksesta, täytyypä huomenna laittaa kasviravinnetta huonekasveille. :)

    VastaaPoista
  121. Yhdellä arvalla kokeilen onneani kivassa arvonnassa!

    VastaaPoista
  122. Juuri eilen mietin että nyt on aika ryhdistäytyä kukkien hoidossa. Kevät koittaa ja on jo ihanan valoisaa. Mukana näin hyvässä arvonnassa.
    sirkka.lehdikko@hotmail.com

    VastaaPoista
  123. Mukana arvonnassa :) Aurinkoista kevättä!

    VastaaPoista
  124. Mukana. Ihanaa ystävänpäivää ❤

    Larry

    VastaaPoista
  125. Mukana ollaan! Hyvää Ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  126. Talven aikana nuo kukkaseni näytttävät vähän kärsineiltä, mutta kun kevättä kohden mennään niin yleensä kyllä piristyvät!
    Yhdellä arvalla mukana!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  127. Minun sisäkasvini tarvitsevat todellakin piristysruisketta! Yhdellä mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  128. Mukana arvonnassa
    veronica.laitinen@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  129. Ehdinpäs vielä näin ystävänpäivänä mukaan arvontaan. Kasvit tarvitsevat ravinteita ja hellää hoitoa. nina40fi@gmail.com

    VastaaPoista
  130. Mukana tätäkin kautta. :)
    -Siny-

    VastaaPoista
  131. Yhdellä arvalla mukana :) jessiheinonen11@gmail.com

    VastaaPoista
  132. Mukana!
    Heposia@gmail.com

    VastaaPoista
  133. Kiva, kun muistuttelet nyt noista sisäkukista! Mukana yhdellä!

    VastaaPoista
  134. Mukaan arvontaan :)
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  135. Mukana mukavassa arvonnassa.
    marjo.vesanto@gmail.com

    VastaaPoista
  136. Näkisitpä anopinkieleni. Kokeilen onneani yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  137. Mukana arvonnassa 2 arvalla.Hyvimpä olet saanut kasvisi säilymään,voi kun olisi minullakin sellainen paikka,missä vois säilytellä ja kasvattaa kaikenlaista.Multasormea jo kamalasti syyhyttää,mutta pakko malttaa vielä hiukan aikaa.Täällä itä-suomessa on vielä sen verran kylmää ja pilvistä.

    VastaaPoista