sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Iloa elämässä!

Tiina Tina's blogista ja Heidi Heddas blogista laittoivat Hyvän mielen haasteen, johon oli tietenkin tartuttava. Kiitos tästä mukavasta haasteesta!

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

 Hyvää mieltä ovat tuoneet ainakin seuraavat asiat:
- vielä alkuviikosta sairaalassa olleet lähisukulaiset ovat molemmat päässet kotiin
- perjantai 13. päivä osoittautui meidän perheelle varsinaiseksi onnen päiväksi!
- ystäviltä saadut kannustavat ja sydämelliset viestit
- viikonlopun sade on sulattanut paaaaksun kerroksen lunta ja tulppaanien yms. alkuja näkyy ympäri pihaa. Ihanaa!
- tyttären korva- ja poskiontelotulehdus alkaa parantua
- perhe on vetänyt erityisen paljon yhtä köyttä koko viikon
- kukilla täytetty kasvihuone ja siellä kahvittelu
- lähestyvät kesäkirppikset, joita jo 6-vuotias neitimmekin odottaa innokkaasti:)
- appiukolta saatu muhkea tulppaanikimppu
- lähestyvä kesä ja kaikki siihen liittyvä haaveilu, suunnittelu ja touhottaminen
Hellepäivä 30.6.2011

Nämä nousivat mieleen ihan päällimmäisinä. Hyvän mielen haasteen laitan eteenpäin

Punaisen koulun Keittäjälle

Hyvää mieltä ja paljon iloa tähänkin päivään!

SHARE:

8 kommenttia

  1. oi oi... 2 kuukautta ja on tuollaiset ilmat.. toivottavasti. Ihanaa!!

    Ihan super mahtavaa että sait listattua nuin monta kivaa asiaa. Tuli ihan hyvä mieli itsellekin :)

    VastaaPoista
  2. Ihan parhaita ilon aiheita listattuna siinä! Kiitos haasteesta ja hyvää mieltä rutkasti lisää. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta! Jo siitä tuli hyvä mieli : ). Yritän palailla tuohon lähiaikoina!

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Olitpa listannut mukavia asoita (taisi olla tarkoituskin). Nyt pitää tehdä oma lista. Aurinkoa ensi viikkoon!

    VastaaPoista
  5. Kiitos haasteesta, palaan tähän vielä! Juuri nyt on vähän kaikenlaista tohinaa, mutta kivaa sellaista. :)

    VastaaPoista
  6. Tänne poikenneena ja lukiksi samalla kirjautuneena, nyt ihastelemaan suloisia kuviasi.
    Ilona

    VastaaPoista
  7. Tällaiset hyvän mielen haasteet on kivoja, kun saa samalla levitettyä iloa ympäriinsä. Kuka sitä nyt jaksaa möllöttää, kun lukee listakaupalla aurinkoisia ajatuksia:D

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig