keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Pakkomielle

Kun takkakausi syksyn tullen alkoi, muodostin pienen pakkomielteen tavallisen, varaavan takan jälkilämmön ja ruoanlaiton yhdistämisestä. Haaveissa oli aamulla takassa hautunut, ihanan pehmeä puuro. Ensimmäiseksi kokeiluun lähti ohrauunipuuro kokonaisista ohrasuurimoista. Rakenne ei kuitenkaan ollut halutun kaltainen. Maukasta ohrarieskaa loppupuurosta kyllä tuli.

Seuraavaksi kokeilin kaurapuuroa hylamaitoon, mutta tuotteelle ominaisesti puuro punertui eikä meinannut kelvata perheen pienimmälle. Veteen tehtynä puuro taas oli jotenkin mautonta, kun on tottunut maitopohjaiseen. Mutta näistä satseista leivottiin maukkaita sämpylöitä!


Seuraavaksi aion kokeilla riisipuuroa laktoosittomaan maitojuomaan, katsotaan kuinka sitten käy... Alla maukas kaurapuurosämpyläresepti ylijäämäpuuron kanssa taisteleville.
KAURAPUUROSÄMPYLÄT
2 dl maitoa
noin 3 dl kaurapuuroa
1-2 tl suolaa
1-2 rkl siirappia
kourallinen auringonkukansiemeniä
1 pss kuivahiivaa
6-7 dl hiivaleipäjauhoja
2 rkl öljyä
Voiteluun: vettä + auringonkukansiemeniä

Lämmitä maito ja puuro kädenlämpöä kuumemmaksi (+42 astetta). Sekoita joukkoon siirappi, suola ja auringonkukansiemenet. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään hiivaleipäjauhoja ja sekoita huolellisesti nesteen joukkoon. Alusta taikina hiivaleipäjauhoilla, lisää loppuvaiheessa öljy.

Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa noin 40 minuuttia. Leivo sämpylöiksi ja anna kohota liinan alla vielä noin 15 minuuttia. Voitele vedellä ja ripottele päälle auringonkukansiemeniä.

Paista 225 asteisen uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.
SHARE:

12 kommenttia

  1. Meillä on kanssa taisteltu aina tuon "punertavan" hyla-puuron kanssa. Nyt olenkin tehnyt jo muutaman kerran riisipuuron Laktoosittomaan maitojuomaan ja haudutellen miedolla lämmöllä pitkään puuro on myös pysynyt valkoisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut saman ja ainakin liedellä haudutettaessa puuro on pysynyt valkosena. Ehkä tuo yön yli jälkilämpö on vaan liian pitkä aika, pitänee siirtää toiveet aamupuurosta iltapuuroksi.

      Poista
  2. Odotan innolla kokeilun tuloksia, lämmitän joka aamu poikien kanssa takkaa, joten lämpö olisi hyvä yhdistää ruuanlaittoon. Oletko päivällä luurin ääressä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä takka lämmitetään yleensä vasta iltaisin. Pitänee siirtyä aamulämmityksiin, sillä parin tunnin haudutusaika olisi just passeli. Makaronilaatikkoa olen jo tehnyt ja se onnistui hyvin!

      Yritetään uudet luuritreffit myöhemmin:)

      Poista
  3. tuoretta leipää tai sämpylää :) ja voita ja kylymää maitoa, siinä vasta yhdistelmä! mie en taistele ylijäämäpuuron kans , ko ei tuu puuroa keiteltyä, mutta muuten sitten leivoskellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuore leipä ja päälle sulava voi, se on tosiaan lyömätön yhdistelmä!

      Poista
  4. Kiva idea! Minusta on tullut laiska puuron keittäjä, lapsille kun ei oikein maistu kun riisipuuro vaikka itse tykkäisin pitkään haudutetusta luomukaurapuurosta. Eipä sitä tule itselle keiteltyä :(

    VastaaPoista
  5. Laktoositon maitojuoma kestää pitkän hauduttamisen, tosin sekin (kuten myös tavallinen maito) saattaa hieman punertua, jos oikein tosi pitkään hauduttaa.

    VastaaPoista
  6. Kiva ohje. Meillä menee kaikki puuro hyvällä halulla.

    VastaaPoista
  7. Kiitos ohjeesta, puuroa ei jää koskaan yli, mutta voisihan sitä ensi keralla tehdä enemmän ihanien sämpylöiden toivossa.

    VastaaPoista
  8. Hei, tätä reseptiä pitää kokeilla. Kiitos näistä! Ja kuvakin on taas kuin jostain ruokalehdestä. <3

    VastaaPoista
  9. Minä tein juuri laktoosittomasta maitojuomasta uuniriisipuuroa viikonloppuna. Hyvin sieti olla 2 h uunissa ja värikään ei muuttunut ja maku oli herkullinen :)

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig