sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Runebergstårta

Viikonloppu on vilahtanut vauhdilla, onneksi sairastelujen lisäksi oli mukavaakin ohjelmaa. Itse kävin rentoutumassa kasvarissa Runebergin torttujen kera. 
Kyllä se kuulkaas mieli jo halajaa kevättä, kovasti sormet syyhysivät sipulikukkien pariin. Mutta eipä tuonne käpyjä kummempaa koristelua vielä uskalla laittaa.
Itse olen Runebergin torttujen suuri ystävä ja nämä tortut leivottiin tällä ohjeella.
Olihan minulla kasvarissa toki seuralainenkin, nykyisin jopa puhelinta tärkeämpi kapine. Siellä se itkuhälytin nököttää kasvarin tarvikekorissa.
Ja ihan en ehtinyt koko torttua nauttimaan...
Mitä tulee otsikon toiseen kotimaiseen, niin meillä on jo vuosikausia ollut keittiön seinällä Martta Wendelin kalenteri. Siitä on hyvä tarkistaa nimipäivät yms. aamukahveja keitellessä. Vuosi vaihtui, mutta uusi kalenteri uupui. Tammikuukin tuli ja meni ilman kalenteria. Vihdoin sain itseni kirjakauppaan (ei muuten nykyään mikään itsestäänselvyys) ja ostin kalenterin. Seinällekin sen laitoin, kirjoitin helmikuun menot ja tapaamiset. Ja vasta nyt huomasin, että olen ostanut ruotsinkielisen kalenterin! Ja ihan täydellä hinnalla. Oi voi, eipä tarvitse tänä vuonna nimpparimuistamisia miettiä. 
Ha en bra Runebergsdag!
SHARE:

9 kommenttia

  1. Oi miten herkullisen näköinen ja kauniit kuvat!

    VastaaPoista
  2. Ihanat värit kuvissa! Pitäisipä itsekin herkutella runebergin tortuilla. :)

    VastaaPoista
  3. Oi miten herkullisen nakoisia! pitaiskohan kokeilla???
    Paivitin just blogiini meidan viikon ruoat.

    VastaaPoista
  4. Nam, ihanan herkullisen näköisiä kuvia! <3 Itkari on kyllä mainio keksintö. :)

    VastaaPoista
  5. Naaaaam! Olin koko päivän meidän Lippakioskilla mut pullat unohtui! Amatääri, höh ;) Kevättä odotellaan täälläkin...

    VastaaPoista
  6. Nami, ihanan aurinkoiset kuvat, kyllä se kevät sieltä tulee kovalla tohinalla, oikein mukavaa alkavaa viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  7. Runebergit on kyllä hyviä!! Juuri kuten kuva kertoo!

    VastaaPoista
  8. Mä söin koko vuoden edestä tänään runebergintorttuja joten niin vaan kuin onkin tosi houkuttelevan näköiset kuvat niin ei tee enää mieli torttusia. Loppuviikolla pitää vaihtaa pulliin, ei nekään pahoja ole... ;)
    Blogissani on tunnustus sinulle, käypäs kurkkaamassa!

    VastaaPoista
  9. Waude, mitkä kuvat tortusta! Kunpa osaisin kuvata noin...

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig