keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Perunarieskat

Peruna ei taida nykyään olla kovin pop. Itse olen perunan suuri ystävä ja pidän erityisesti sen jatkokäytön monipuolisuudesta. Tähteeksi jääneitä perunoita pystyy hyödyntämään niin monella tapaa. Aikaisemmin postasin täällä, miten hyötykäyttää tähteeksi jäänyt perunamuusi maukkaisiin rieskoihin. Nyt pitää vielä vinkata, että rieskat onnistuvat mainiosti myös keitetyistä perunoista!

Tarkemman rieskaohjeen löydät siis täältä, kuvan rieskat tein alla olevan ohjeistuksen mukaan.
Eli:
raasta keitetyt perunat (tähteeksi jäi kolme perunaa) raastimen karkealla terällä. Laita raaste kulhoon, sekoita joukkoon 1/4 - 1/2 dl maitoa. Lisää reiluhko loraus juoksevaa margariinia sekä suolaa 1/2 - 1 tl. Lisää seoksen joukkoon 1 kananmuna ja ohrajauhoja, sekoita tasaiseksi. 
Nostele taikinanokareita uunipellille leivinpaperin päälle ja taputtele rieskoiksi jauhoisin käsin. Pistele rieskat haarukalla ja paista uunissa 250 asteessa, kunnes rieskoissa on kaunis paistoväri.
SHARE:

12 kommenttia

  1. Oli pop tai ei niin minulle ainakin maistuu. Peruna on monipuolinen ja edullinen kasvis. Tuota ohjetta täytyy kokeilla, naapuri toi perunasäkin kellariin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä! Meillä tosin jää harvemmin yli keitettyjä perunoita, kun viipaloin niitäkin leivän päälle... Alle kerros Dijonia, päälle perunaviipaleita, ripaus suolaa ja mustapippuria. Ja kotiäidin pikalounas on valmis!:D

      Poista
  2. Prunarieskat ovat suurta herkkuani! Samoin bataatirieskat, joita tein eilen illalla. Olen aivan koukussa.

    VastaaPoista
  3. Kiva, kun vinkkasit keitetyn perunan sopivuudesta rieskoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli taas näitä sarjassamme "miten en ole tätä aikaisemmin älynnyt" -oivalluksia. Onneksi niitä vielä sentään joskus tulee:D

      Poista
  4. Pitääpäm kokeilla seuraavan kerran kun perunoita keitetään ja jää yli :) Hyville näyttää.

    VastaaPoista
  5. Rieskat ovat hyviä! Täytyypä kokeilla, helppo ohje. Voi tehdä iltapalaksi suit sait sukkelaan, jos vaan on keitettyjä perunoita jäänyt( koiralta se sitte on pois).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi koiraparkaa! Välitä anteeksipyyntöni:) Meillä rieskat ovat juurikin iltapala tai aamupala-ainesta, nopeasti helppoa hyvää.

      Poista
  6. Tein maidottomana sen Jennin raparperipiirakan, kommentoin sinne reseptimuutokset :) Ihan onnistunut kokeilu, käy kurkkaamassa mun tekemät muutokset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kävin katsastamassa. Pitää ehdottomasti kokeilla, taitanee maidoton ruokavalio jatkua ainakin raparperiaikaan asti... En tiennytkään että löytyy noin monipuolisia makuja, kun en ole kaurajogurtteja syönyt. Kiitos vinkistä!

      Poista

Blog Design Created by pipdig