tiistai 29. maaliskuuta 2016

Terassielämää

Oi voi kun sitä jo kaipaa terassielämää! Onnekkaimmat kahvittelivat terassilla pääsiäisauringossa, itse ihastelin lumien sulamista toipilaana ikkunan takaa. Meillä terassikausi avataan "virallisesti" aina vappuna, vaikka usein vielä hytistäänkin ulkovaatteet päällä.
Mutta ne kesäaamut, kun vihdoin tarkenee olla terassilla vaikka yöpaidassa. Kävellä paljain varpain, tuoksutella alkukesän syreenejä.
Tai ne ihanat heinäkuun helteet, kun kaikki elämä keskittyy ulos. Ruoanlaitto, oleskelu, vieraiden kestitseminen.
Kun kaapista löytyy aina marenkia ja kermavaahtoa kesäisten yllätysvieraiden varalle. Ja kakuntäytteet poimitaan kotipihasta.
Kun kasvit kehräävät lämmössä ja valossa (kunhan saavat tarpeeksi vettä ja ravinteita!).
Tai ne upeat elokuun aamut, kun puutarha notkuu satoa ja kukkia, ja luonnon yltäkylläisyys melkein salpaa hengen.
Viime kesänä meidän terassilla kukoisti banaani. Tänä vuonna kokeilen taatusti jotakin vähintään yhtä hullua. Tarpeeksi iso ruukku, kunnon salaojitus ja laadukasta multaa. Alan uskoa, että Suomen suvessa voi kasvattaa melkeinpä mitä vaan! 
Mitä erikoisuuksia sinun terassillasi tai parvekkeellasi kasvaa kesäisin? Persikkapuu ruukussa? Avocadoa, mangoa, bataattia, granaattiomenaa..? Vinkkejä ja ideoita otetaan ilolla vastaan!
SHARE:

34 kommenttia

  1. Ihania kuvia ja tunnelmia!♥♥♥
    Onneksi ollaan kesää kohti menossa ja kaikki tuo ihanuus on pian edessä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta Ritva! Sen voimalla sitä jaksaa ne pilvisemmätkin päivät, kun tietää että koko ajan vain paranaa ja lähenee:)

      Poista
  2. Aivan ihania kesäunia, juuri tuota kaikkea sitä odottaa jo niin malttamattomana...<3

    Aivan upea banaanipuu! Itse laitoin viikonloppuna pääsiäiskakun jäljiltä jääneen mangon jättiläismäisen siemenen/kiven ruukkuun kasvamaan, saapa nähdä lähteekö kasvamaan...:) Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mielenkiinnolla odotan mangokuulumisia! Banaanipuusta kasvoi tosiaan yhdessä kesässä aivan huikea, mutta syksyn tullen tuli myös banaanipuun loppu:/ Tosin jälkikasvua on tulossa jo vauhdilla, että eiköhän samaan päästä tänäkin kesänä:)

      Poista
  3. Huokaus <3 Meillä on terassi vielä rakentamatta, vanha purettiin jo pari kesää sitten pois. Jospa tänä kesänä mies joutaisi nikkaroimaan uuden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä elämä siirtyy terassille heti sopivan kelin myötä. Ja öisin retkeillään kesähuoneessa:) Toivotaan, että mies joutaa pian nikkarointipuuhiin!

      Poista
  4. Ainiin toi banaani! En kestä, mun on pakko löytää jostain samanlainen meille =D Odotan todella apljon terassielämää. Eilen kävin lapioimassa lunta( jota on siis paljon) pois istutuslaatikoista ja vähän sieltä täältä missä se sulaa mielestäni aivan liian hitaasti. Hassua, että ensin koko talvi kolataan lunta sivuun ja nyt me lapioidaan sitä takaisin kivetyksille sulamaan. Terassilla on vielä ainakin 20 senttiä lunta mutta toivotavasti lämmin viikko tekee tehtävänsä. Ihanaa kevään odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ha ha, meillä ihan sama meininki! Juuri tyhjäsin istutuslaatikoita ja niiden ympäristöä lumesta:D Yleensä viskon lunta lapiolla etupihan kivetykselle, siitä kun sulaa nopeimmin. Mutta joku vuosi joku höyrypää taisi KOLATA lunta nurmikolta ajoradan reunalle...Meidän talon kohdalla oli ilmestyneet mystiset lumivallit sulan tien kohdalle:D Mutta mitäpä sitä ei kevään eteen tekisi!

      Viime vuonna banaania myi ainakin Viherpeukalot. Yllä olevan kuvan jättiläinen tosin koki kovan kohtalon jouduttuaan syksyn tullen sisälle. Mutta kolmesta jälkeläisestä yksi jatkoi iloisesti kasvuaan ja siitä näyttää tulevan ihan emokasvinsa kaltainen! Eksotiikkaa luvassa siis myös tänä kesänä!:D

      Poista
  5. Yksi vuosi löysin hirssiä, joka oli tosi kaunis. En siis satomielessä sitä istuttanut, vaan nimenomaan koristekasviksi. En ole sitä sittemmin löytänyt, mutta heti laitan taas jos löydän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti piti googlata, kaunis on! Minä kuulin, että paikallisessa puutarhassa olisi myynnissä mansikkamaissia, siis punajyväistä. Siitäpä mahtaisi saada veikeää popcornia?? Kokeiluun lähtee sekin!:)

      Poista
  6. Täälläkin on kevät viimeinkin,ihanaa lukea blogiasi ja odotella,että luonto puhkeaa kukkaan.Tänä vuonna aion laittaa Tomtaton kasvamaan takapihalleni,saa nähdä mitenkä se tällä korkeudella kasvaa ja onnistuu.Ihanaa kevään jatkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla Tomtaton tuotti viime kesänä huikean tomaattisadon, muttei yhtään perunaa?? En tiedä olinko kastellut liikaa vai mistä johtui? Mutta tomaatit olivat tosi herkkuja ja satoa sai pitkään. Menestystä kokeiluun!:)

      Poista
  7. Oi, noita kaikkia hetkiä odotan niin kärsimättömänä. Onneksi ulkona nytkin paistaa aurinko lupaavasti ja kevään tulon oikeastaan jo haistaa.
    Mä en ole vielä mitään valtavan erikoista kokeillut, mutta tänä kesänä aioin laittaa terassit notkumaan koristekasveista ja kaikenlaisista naposteltavista herkkukasveista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse pääsin vasta tänään kunnolla nauttimaan kevätauringosta. Kasvarissa tuppasi ihan kuuma tulemaan, hyvä kun en saman tien raahannut sinne tomaatteja!:) Kuulin, että Turun messuilla olisi minipersikkaa, sellainen olisi ihan ehdottomasti saatava. Ja ei, en suostu enää mihinkään takatalviin tai pakkasiin, tämä ihan sivuhuomautuksena sääherralle!

      Poista
  8. Juuri vaihdoin pari vuotiaalle avokadolle mullat ja ruukun :)

    Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, mahtavaa! Joskus muinoin ulkomailla asuessani teimme guagamolea ystäväni puutarhan avokadopuista. Voi että oli herkkua! Satoisaa kasvatusta siis sinulle!:)

      Poista
  9. Ihanaa odottaa kevättä näiden kuvien kanssa. Vihdoin lumet ovat sulaneet ja nurmikko odottaa haravoitsijaa. Kokeilumielessä kylvin kolme vuotta sitten kaupasta ostamieni royal gala- omenoiden siemeniä. Ja suureksi hämmästykseksi ne ovat selvinneet talven pakkasista kasvihuoneessa. Jännää odotella ensimmäisiä kukkia, sadosta puhumattakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullapa on siellä jännät ajat menossa, hienoa! Ja vähän kateellisena kyllä luin haravoimisesta ja muusta. Meillä on vielä ihan kunnon kerros lunta. Ainoastaan ajotiet alkavat olla sulia. Mutta perässä tullaan, ihan varmasti!:)

      Poista
  10. Niin kauniita kuvia!
    Kesää jo odotetaan kovin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Ja sama odotus on täälläkin. Tässä vaiheessa aika menee onneksi jo melkoista vauhtia. Kohta jo grillit tirisee ja lehdet puhkeavat puihin!

      Poista
  11. Ai vitsi miten ihana kirjotus <3 ja parasta on se, että tämä kaikki on tulossa seuraavaksi, ihan nurkan takana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Niina, lähemmäs mennään joka päivä! Kevät on kyllä aivan huippua aikaa, kun kaikki ihana on vielä edessä päin <3 Melkein jo tuntee lempeän kesätuulen iholla ja ruohon pistelyn jalkapohjissa:)

      Poista
  12. Voi miten ihania terassitunnelmia! Ja kohta se on totta tänäkin vuonna!
    Omalla pihalla en mitään erikoisuuksia kasvata, mutta olen aivan innoissani "kakkospuutarhoistani".
    Siskoni asuvat Israelissa ja heidän puutarhojaan pääsen hoitamaan kerran, pari vuodessa. Aina yhtä mielenkiintoista on kerätä passionia pensasaidasta, rypäleterttuja terassin katosta, sitruunoita, oliiveja, appelsiineja ja aprikooseja puista! Ja yrttejä, nehän ovat isoja pensaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule, ihan herahti vesi kielelle tuosta kuvauksestasi! Oikein unelmien "kakkospuutarha"!

      Poista
  13. Keväaurinko saa kyllä ihanat tunnelmat aikaiseksi! Löysin vähän aikaa sitten banaanin taimia puutarhakaupasta ja muistin teidän kesäbanaanin. Onneksi jätin tällä kertaa ostamatta, sillä tila alkaa olla vähissä. 😀 Omat erikoisuudet ovat sitruuna- ja appelsiinipuu, tosin ne ovat vielä ihan uutukaisia. Bataatti versoo jo hurjana ja jääkaapissa on mantelipuu kylmäkäsittelyssä. Katsotaan mitä niistä tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siis mantelipuun siemenet ovat kylmäkäsittelyssä... 😛😀

      Poista
    2. Tuota bataattia minunkin tekisi mieli kokeilla, pitääkin tutkailla vieläkö ehtii? Ja mantelipuu, kuulostaa ihanan herkältä. Paljon menestystä mielenkiintoisiin kokeiluihin!:)

      Poista
  14. Kesää odotellessa... ihania kuvia! Ah, noita värejä.
    Mukavaa tiistaita ♡

    VastaaPoista
  15. Oi että mitä kuvia, enää muutama päivä ja kyllä se sitten kaikkein tuulettomimpaan suojaisaan paikkaan jo hellelukemia pukkaa. ;)

    VastaaPoista
  16. Näyttää niin ihanalta että tulen suorastaan kipeäksi kesäikävästä!!

    VastaaPoista
  17. Ihanista kuvista tuli mieleen, että osallistutteko avoimiin puutarhoihin kauniilla puutarhallanne? Haluaisin viikunapuun, kiiviköynnöksen nektariinipuun yms. Ihanuuksia.

    VastaaPoista
  18. Kyllä nuo aamut käyvät jo mielessä päivittäin. Itse en ole vielä suunnitellut istutuksia, menen niiden kanssa aika fiiliksellä eli joka vuosi on arvoitus, mitä kannan myymälästä kotiin ;D

    VastaaPoista
  19. Ihania fiilistelykuvia! Tule kesä tule! :)

    VastaaPoista
  20. Aivan kade, kun teillä etelämmässä pääsette aloittamaan kaiken paljon aikaisemmin ja valinnanvaraa löytyy. Ihan sairaaksi tulee sinunkin ihanista blogikuvauksista ja fiilistelyistä. Täälläpäin kun on vielä 30 cm lunta! Mutta kun alkukesä koittaa, niin silloin ei enää malta oikein nukkuakaan. Minun maaailmaani pääset tutustumaan blogissani takaloroppola.blogspot.fi. Tervetuloa blogikylään!

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig