lauantai 25. helmikuuta 2017

Kevätarvonta!

Blogiyhteistyö: Nelson Garden

Laitan yleensä siemenet multiin vasta maaliskuun alussa, kun hiihtolomat on lomailtu. Silloin lomalla ei tarvitse stressata taimien hyvinvoinnista. Olen onnistunut kasvattamaan latva-artisokat ja jättiverbenat tällä aikataululla, vaikka niille suositellaan aikaisempia kylvöjä.
Sain Nelson Gardenilta arvottavaksi ja testattavaksi varsin hauskan kuuloisen Easy to Grow -setin. Kookoskuiduista ja turpeesta valmistetuissa kennoissa on siemenet ja ravinteet valmiina. Ainoa asia, mitä pitää muistaa, on kätevien kennojen kastelu.
Enhän minä loman yli malttanut odotella, vaan näitä oli päästävä testaamaan saman tien! Toinen setti sisältää kahden amppelitomattilajikkeen siemeniä: 3 kennoa 'Tumbelling Tom Yellow' -lajiketta ja 3 kennoa 'Gartenperle' -lajiketta. Pakkauksessa on tarkat ohjeet puuhaan, vaikka tämän yksinkertaisemmaksi ei kylvöt enää voi muuttua.
Pakkaus toimii pienoiskasvihuoneena. Ensimmäiseksi poistetaan kansi ja kaadetaan siihen pari senttiä vettä. Siemenkapseleiden kasvualusta laitetaan kannen päälle ja annetaan vetäytyä noin 5 minuuttia. Yllä olevasta kuvasta näkee hyvin, miten siemenkennot imaisevat kosteuden itseensä.
Seuraavaksi poistetaan siemenkapseleiden päällä oleva muovisuojus. Pienistä koloista pilkistävät siemenet. Minikasvihuoneen kansi päälle ja koko komeus lautaselle. Ja kylvöt ovat valmiit!
Seuraavaksi sama proseduuri Basilika & Oregano setin kanssa. Setti sisältää kolme kennoa basilikaa ja kolme kennoa oreganoa. Minulle tuli näistä mieleen suklaiset minimuffinssit, niin veikeitä nämä valmiit kapselit ovat!
Kylvöjen tekeminen tällä tavoin oli niin siistiä puuhaa, että teki mieli levitellä multaa pöydälle edes kuvausmielessä. Ja ihan turhaan raivasin sivupöydän tyhjäksi, koska tämän olisi ihan hyvin voinut tehdä vaikka keskellä ruokapöytää. Jään suurella mielenkiinnolla odottamaan, miten homma etenee.
Ja sitten siihen arvontaan!

Arvontapalkinto sisältää kaksi kappaletta Easy to Grow -esikasvatussettejä: 
1 kpl Amppelitomaatti ja 1 kpl Basika & Oregano -esikasvatussettiä, 
eli yhteensä 12 siemenkapselia (esitelty yllä). 
Lisäksi mukaan lähtee monipuolinen Puutarhan Ilo -siemenkuvasto ja lehti.

* Yhden arvan saat jättämällä viestin tähän postaukseen. Anonyymit osallistujat, muistakaa jättää nimimerkki ja mielellään myös sähköpostiosoite, jotta mahdollinen voittoviesti tavoittaa juuri sinut!

* Kaksi arpaa saat olemalla / liittymällä Kanelia ja kardemummaa -blogini lukijaksi ("Lukijat"-laatikko blogin oikeassa reunassa, näkyy Internet-versiossa) ja jättämällä viestin tämän postauksen perään.

* Kolmas arpa on jaossa blogin Facebook-sivuilla. Käy tykkäämässä sivustosta ja jätä puumerkki itsestäsi arvontapäivityksen alle.

Arvonta alkaa NYT ja päättyy viikon kuluttua lauantaina 4.3.2017 klo 24. Jos voittajaa ei tavoiteta viikon sisään, suoritetaan uusi arvonta.

Onnea matkaan ja vehreää kevään odotusta!

* Edit. Arvonta on päättynyt.

SHARE:

142 kommenttia

  1. Mukana kolmella arvalla! Olisi hauska kokeilla noin helppoa kasvatusta.

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Blogger- ja fblukijana kolmella arvalla mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Mukana mukana!!! Viime keväänä tollaset oli varsin käteviä ;)
    T. Kati Vekkeli

    VastaaPoista
  4. Mukaan, ehdottomasti! Ihana arvonta.

    VastaaPoista
  5. Ihana arvonta,minulla ei ole milloinkaan onnistanut basilikan eikä muunkaan kasvattaminen siemenistä,mutta tämä vaikuttaa siltä,että pakko ois onnistua tai sitten ei onnistu mikään.Mukana 3 arvalla.
    tuulalievonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Kolmella arvalla tosissaan mukana 😀

    VastaaPoista
  7. Näin siistiä hommaa tekee mieli kokeilla! Tänään menee basilikat ja chilit multiin ja sotku on taattu :-)
    Mukana arvonnassa.
    sipe.ahoranta@jippii.fi

    VastaaPoista
  8. Joka kevät laitan siemeniä purkkeihin hirveällä innolla. Mullat lentelee pitkin pöytää ja lattioita. Mutta tuo systeemi on tosi siistiä. Tahtoisin kokeilla.
    riitta.hartikainen@pp1.inet.fi Onko kolme arpaa.

    VastaaPoista
  9. ompas kätevät , onnistuiskohan noilla ekakertalainenkin ? ;) pkkirsi@suomi24.fi 3 arpaa

    VastaaPoista
  10. Mukana.
    hot.frendi@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Mukana. Näitä olis upea päästä kokeilemaan.
    Mickey.boster @ g.....

    VastaaPoista
  12. Voi että kun on kätevää! Ehkäpä minäkin onnistuisin tuolla setillä. :) 3 arvalla mukana. piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Mukana täällä kahdella arvalla ja heti kohta facen puolella! Ompa mainio keksintö palkintona!!!

    VastaaPoista
  14. Mukana kolmella! Noita olisi mukava päästä kokeilemaan :)

    VastaaPoista
  15. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  16. Mukana kahdella arvalla, fb ja täällä

    VastaaPoista
  17. Mukana yhdellä arvalla, tässä minäkin voisin onnistua
    tarjaksi@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Mukavia palkintoja 😍 kiva olisi kokeilla noita - ja varsinkin sitten maistella 😉😊 eli mukana olen 2 arvalla

    VastaaPoista
  19. kyllä vain kiinnostaa, olen bloggerlukija, eli kaksi arpaa täällä, facen puolella omansa.

    VastaaPoista
  20. Kahdella mukana!
    Tällä mäkään en voi epäonnistua :D

    VastaaPoista
  21. Tietysti mukaan, yhdellä arvalla. Annemaarit

    VastaaPoista
  22. Mukana blogissa yhdellä arvalla ja Facebookissa toisella :)

    Ulla
    unisposti(at)gmail.com

    VastaaPoista
  23. Taisin nähdä näitä ohimennen kaupassa ja ihmettelin että mitä ihania.. :D Kyllähän tuota jo pitäisi pikapuoliin esikasvatukset aloittaa, mutta tilanpuutteen takia sitä ei vielä edes uskalla miettiä (kasvatustilat ja työhuone samassa) :D Aika kivoja noi "suklaauffinssit", täytyy kyllä tutustua tarkemmin mitä kaikkea esimerkiksi löytyy. :)

    VastaaPoista
  24. Mukana 2 arvalla. Käteviä ovat, lisäpotit olisi tarpeen :) tuli taas ostettua kauppareissulla lisää siemeniä...

    VastaaPoista
  25. Lukijana kahdella mukana.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Mukana kolmella arvalla :-) kaikkionhetkentassa@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Mukana kahdella arvalla!
    v.laitinen@msoynet.com

    VastaaPoista
  28. Mukana!! Ihanaa tämä kevät aika!!!

    VastaaPoista
  29. No nyt on helppoa !
    Osallistun yhdellä arvalla.
    Ulpu

    rituha@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Mukana kahdella arvalla! Viime keväänä kasvatin lehtikaalit noin :) Leena

    VastaaPoista
  31. Mukana kolmella arvalla. En olekaan vielä koskaan kokeillut amppelitomaattien kasvatusta, olisi kiva ylläri voittaa siemenet tästä!

    VastaaPoista
  32. Yhdellä mukana.
    sanameris (a) luukku.com

    VastaaPoista
  33. Ihanan kätevän oloisia! Noiden kanssa ei taitaisi edes innokas 3v apulainen saada sotkua aikaiseksi. Mukana arvonnassa! tkorhonen87@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Kokeillaan jos arpaonni osuisi kohilleen :) Tomaatinsiemenet on jo hankittuna, mutta basilikaa ei vielä.
    Mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  35. Noin helpot kylvöt luulisi minultakin onnistuvan!Kahdella mukana (muistaakseni olen lukijasi, mutta jos en ole, niin yhdellä sitten). En saanut lukijat-laatikkoa auki!

    VastaaPoista
  36. Mukana arvonnassa! Iloista kevättä sinulle! :)
    mononen.elina@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Kahdella arvalla koitan onneani. Todellakin tutustumisen arvoiset kylvöt.

    VastaaPoista
  38. Vau, kahdella mukana!!

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  39. Kiva arvonta, mukana kahdella.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Yhdellä arvalla mukana.

    sahannu (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Ihanan helppoa taimien kasvatusta, vaikka pakko on saada sormetkin multaan! Arvontaan mukaan!

    VastaaPoista
  42. Kaksi arpaa :)
    ida.kojo@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Kuulostaapa näppärältä kasvatukselta. Ja, kiitos muistutuksesta, itse en ole vielä ajatellutkaan taimien kasvatusta.
    Mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  44. No nyt on kylväminen helppoa:)
    Kahdella arvalla mukana,

    VastaaPoista
  45. Mukana kahdella!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  46. Mukana olen :) olen myös uusi seuraaja, ihana blogi!! heidihuusko @ hotmail.com

    VastaaPoista
  47. Mukana kolmella arvalla :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  48. Kolmella arvalla mukana :) Noita esikasvatussettejä käyttämällä ottaisin lapsetkin mielellään mukaan puuhaan, eikä tarvitsisi ainakaan imuroida pitkin lattiaa olevia multia kylvöjen jälkeen, niin kuin yleensä.

    VastaaPoista
  49. Nehän ovat kuin puutarhastelijan runebergintorttuja ;) Kolme arpaa minulle! :)

    VastaaPoista
  50. Mukana! Jos noilla vaikka kerrankin kasvatus onnistuisi :)

    VastaaPoista
  51. Kuulostaa mahtavalta! Yhdellä arvalla mukaan. :)

    - Saraana (saraana.makela@gmail.com)

    VastaaPoista
  52. Kahdella mukana. Kuulostaa niin kätevältä, että onnistuu jopa minulta ja osan antaisin tyttärelleni parvekkeelle kasvamaan.
    sudemi@luukku.com

    VastaaPoista
  53. Mukana kolmella arvalla!
    Kyllä näytti yksinkertaiselta kylvöhommalta. Mielenkiinnolla odotan, miten lähtevät kasvuun:)

    VastaaPoista
  54. Kaksi arpaa. Ihana arvonta :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  55. 1. Kiva arvonta. Sopisi tällaiselle aloittelijalle.
    Oonjustiina(A) gmail.com

    VastaaPoista
  56. Kahdella arvalla mukaan kivojen tuotteiden arvontaan. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Hauskoja muffinsseja, olen mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  58. Käteviä! Kahdella arvalla mukanana!
    tittap@hotmail.com

    VastaaPoista
  59. Kolmella mukana näin hienossa arvonnassa!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  60. Voiko siistimmäksi enää mennä noilla seteillä. Arvonnassa mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  61. Mukana,aurinkoa aurinkoa!
    T.mapemess@hotmail.com

    VastaaPoista
  62. Voi, ehdottomasti mukana arvonnassa. Noita pitää päästä testaamaan, kuulostaa helpolta hommalta.

    VastaaPoista
  63. Yhdellä arvalla mukana:)
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  64. Olispa kiva kokeilla, vaikuttaa tosi näppärältä konstilta. Yhdellä arvalla arvonnassa.

    VastaaPoista
  65. Täällä odotellaan niin innoissaan kevään istutuspuuhia :)

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  66. 2 arpaa :) Pitäähän sitä onneaan koittaa.

    VastaaPoista
  67. Sairaslomalla on aikaa lukea ihania puutarhablogeja ja inspiroitua keväästä. Nyt inspiroiduin näistä helpoista kylvöjutskista.

    - Elma -
    thlkmaki@gmail.com

    VastaaPoista
  68. Kolmella arvalla mukana.
    klaara49(at)luukku.com

    VastaaPoista
  69. Mukana. Oonkin kattellu nuita kaupassa mutta mukaan ei oo vielä lähtenyt !

    VastaaPoista
  70. Hieno setti, olisi mukava tapa kasvatella :)
    Kahdella arvalla mukana, talviuninalle@gmail.com

    VastaaPoista
  71. Voi miten näyttääkin hauskalta. Tuollaisia olisi kyllä mukava päästä kokeilemaan. Kahdella arvalla mukana.
    marjo.vesanto@gmail.com

    VastaaPoista
  72. Mukana yhdellä arvalla! :-) Anna, ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  73. Kolmella arvalla arvonnassasi mukana :) olen jo jonkin aikaa seuraillut blogiasi täällä ja facebookissa
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  74. Kahdella arvalla mukana! :)
    aidafounnn@gmail.com

    VastaaPoista
  75. Mukana kahdella arvalla! Tämän helpommaksi ei taida kylvöt mennä.

    VastaaPoista
  76. Hauska arvonta! Haluan mukaan😊

    VastaaPoista
  77. Onpa hauska arvonta! Kahdella arvalla mukana. :)
    joku.varpuslintu[ät]gmail.com

    VastaaPoista
  78. Mukaan kahdella arvalla =)!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  79. Arvonnassa mukana yhdellä arvalla:-)
    m.mattila@nic.fi

    VastaaPoista
  80. olispa hauska testata! Olen mukana kahdella arvalla :) aemilia. heikkala @ gmail. com

    VastaaPoista
  81. Tualla tyylillä mäki voisin onnistua. Kaharella mukana.

    VastaaPoista
  82. Bloggerlukijana Leena
    osallistuu siis kahdella arvalla mukaan.
    Mukava nähdä, mitä sieltä sinun purkeista nousee, joten muistahan aina
    välillä ottaa kuvaa meille. leenvikki(at)gmail.com

    VastaaPoista
  83. Jännä kokeilu olisi jos voittaisin :D
    jaanaair@gmail.com

    VastaaPoista
  84. Tomaatti ja basilika kuuluvat ehdottomasti kesän makuihin ja tuoksuihin. Yhdellä mukana täällä ja yhdellä fb:ssa.
    -Kipsuli-
    fredriikka1@luukku.com

    VastaaPoista
  85. Wau! Enpä ole moisia kokeillutkaan. Kahdella arvalla niitä tavoittelemassa!
    rakkauttajamaanantimia@gmail.com

    VastaaPoista
  86. Tottakai osallitutaan tällaiseen kisaan (2-arpaa,kommentti ja FB)
    Kiitos mukavasta blogista.
    Mari.pajunen(@)rejlers.fi

    VastaaPoista
  87. Näitä haluaisin päästä kokeilemaan. Yhdellä arvalla mukana.
    janedoe65@luukku.com

    VastaaPoista
  88. Kiva arvonta. Lapset taatusti tykkäisi olla pikku-puutarhureita. Mukana kolmella arvalla.
    vaillasilausta@gmail.com

    VastaaPoista
  89. Arvalla mukaan, t. leenak

    VastaaPoista
  90. Kahdella arvalla mukaan :)
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  91. Kahdella arvalla mukaan :)
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  92. 2 arvalla mukana
    kattilanhenki@luukku.com

    VastaaPoista
  93. Mukana kolmella arvalla fb-ja bloggerlukijana.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  94. Mukana yhdellä arvalla.
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista
  95. Kahdella arvalla mukana tässä hienossa arvonnassa!
    mustankissantytar@luukku.com

    VastaaPoista
  96. Kahdella arvalla kokeilen onneani. Tuollaisia en ole ennen kokeillut ja olisi jännä niitä testailla :)

    VastaaPoista
  97. Tahdon!!!
    ja yhdellä arvalla yritän ...
    Mukavaa maaliskuun alkua! ;o)

    VastaaPoista
  98. Kahdella arvalla mukaan :)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  99. Kahdella arvalla mukana. Jospa arpaonni suosis.. :)

    VastaaPoista
  100. Näyttää hauskalta!

    Riikk4

    VastaaPoista
  101. Mukana kahdella arvalla! :)
    wivi_95@hotmail.com

    VastaaPoista
  102. Mukana kahdella

    maiju_a@hotmail.com

    VastaaPoista
  103. Mielenkiintoisia nuo valmiit kasvatussetit. Kahdella mukana:)

    VastaaPoista
  104. Noita oliskin ihana päästä kokeilemaan :) Mukaan arvontaan kahdella
    viljari@live.fi

    VastaaPoista
  105. Ehdottomasti mukana! Vaikeaa muistaa, että kaikki ihanuus on pian nurkan takana kun meilläkin satoi lunta parikymmentä senttiä juuri kun pääsi kevään odotuksen makuun... Arvonnassa siis kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  106. Hei, noita olisi kiva kokeilla vaihteeksi!

    VastaaPoista
  107. mukana arvonnassa - siisti systeemi!

    hannahirn@gmail.com

    VastaaPoista
  108. Kahdella arvalla mukana tavoittelemassa tätä mielenkiintoista palkintoa :) jani.koskinen83(at)gmail.com

    VastaaPoista
  109. Todellakin - uusi kasvukausi on ihan lähellä! Ja ihana aurinko paistaa jo! Kahdella arvalla mukana! Mielenkiintoinen tuote tosiaankin, helpommaksi ei voi enää muuttua!

    VastaaPoista
  110. Oi, olen kolmella arvalla mukana! Klikkaan vielä facebookin puolellekin tykkäyksen :)

    VastaaPoista
  111. Kaikilla kolmella arvalla mukana. Ihan tulee keväinen olo ;).

    VastaaPoista
  112. Mukana, mukana minäkin!
    Tuote kuulostaa todellakin kokeilemisen arvoiselta.
    -Maarit Rainio

    VastaaPoista
  113. Näytti mielenkiintoiselta :)! Mukana myös.
    sirkka.lehdikko@hotmail.com

    VastaaPoista
  114. Kyllä vaikuttaa helpolta, mukana arvonnassa ehdottomasti :) Niin, siis kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  115. Yhdellä mukana
    lumikki1@luukku.com

    VastaaPoista
  116. Mukaan kolmella arvalla.
    texas-86 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  117. Kahdella arvalla osallistun. Olisipa mukava kasvatussetti kyllä. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  118. Osallistun yhdellä arvalla. Aurinkoa päivääsi!
    Avene

    VastaaPoista
  119. Osallistun yhdellä arvalla. Ihanaa kevättä!
    riittakarhu@hotmail.com

    VastaaPoista
  120. Mukana yhdellä arvalla!
    janika.siren@hotmail.com

    VastaaPoista
  121. Messissä kahdella arvalla! Koitin viime vuonna tomaatteja noista ja hyvin toimi. :)

    VastaaPoista
  122. Mukaan yhdellä arvalla ! NAm :) tiiakemppi (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  123. Oi, näillä olisi helppo päästä alkuun.

    Yhdellä arvalla mukana. Mukavia puutarhatöitä kevääseen! :-)
    johanna.tuulia@hotmail.fi

    VastaaPoista
  124. Kolmella mukaan. Mikä lie puutarhurin kuume iskenyt, eli olisi siis oiva auttaja juuri tähän hätään. :)
    ssofia.o@hotmail.com

    VastaaPoista
  125. Yhdellä arvalla mukana, tuo näyttää melkein liian helpolta :)

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig