maanantai 5. marraskuuta 2018

Päivän (kuukauden) asu

Kotona työskentelyssä on puolensa ja puolensa. Työpäivät voi pitkälti suunnitella itse. Taukoja voi pitää kun siltä tuntuu. Toisaalta, tauoilla tulee laitettua pyykkiä tai siivottua aamun jälkiä. Ja töitä tulee todellakin vietyä kotiin! Ulkonäöllisesti kotona työskentely on varsin rentoa. Ehostamisen voi jättää kokonaan, hiukset sujahtavat ponnarille ja vaatetus koostuu yleensä kulahtaneista farkuista ja paksusta villapaidasta. Ovikellon yllättävä kilahdus saa ensimmäiseksi vilkaisemaan peiliin. Tosin siinä vaiheessa on jo liian myöhäistä tehdä mitään.

Syyslomareissulla törmäsin espanjalaiseen Oysho-myymälään. Merkki oli itselleni uusi tuttavuus. Enimmäkseen alusvaatteita ja yöpukuja, mutta myös vapaa-ajanvaatteita ja uimapukuja. Puuterimaisia värejä, pehmeitä materiaaleja, naisellista ja tyttömäistä. Oyshon myymälää ei löydy Suomesta, mutta verkkotilaukset kyllä onnistuvat.
Ostin itselleni mukavan kotitoimistoasun, jolla kehtaa myös avata oven tai poiketa kauppaan. Värimaailma iski suoraan syksyiseen värihermoon. Tässä siis kotitoimistopäiväni pähkinänkuoressa: kiristämättömät vaatteet, villasukat, kynttilöitä, sesongin kukkia ja monta kupillista kahvia. Sekä tietenkin tietokone ja puhelin. 

Entäs te muut kotona työskentelevät? Laittaudutteko joka aamu kuin ulkopuolelle töihin lähtiessä vai tuleeko kotona laahustettua milloin missäkin rytkyissä?
SHARE:

4 kommenttia

  1. Itselläni on kodin yhteydessä pieni hoitola ja olen tottunut laittamaan itseni jo aamusta "kuntoon" kun jotkut, useimmiten vanhemmat ihmiset haluavat tulla aikaa varaamaan tai lahjakorttia ostamaan paikanpäältä. Onhan sitä joskus tullut mentyä ovelle aika nuhjuisenakin, mutta pyrin kyllä huoliteltuun ulkonäköön. Hyvää alkavaa viikkoa sinne :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä totta, että kun jo aamusta laittautuu kuntoon, koko päivä alkaa vähän ryhdikkäämmin. Omat päivät pyörivät lähinnä itseni seurassa, niin välillä tuo kyllä tuppaa jäämään:D Mukavaa työviikon aloitusta sinnekin!

      Poista
  2. Pari päivää sitten olin sattumalta vähän siistimmin pukeutunut kotiaamusta huolimatta ja paketin tuonut lähetti kehui asuani. Menin todella hämilleni:-O Pyörin etäpäivinä yleensä (=aina) leggareissa ja harmaassa villapaidassa. Jotain väriä koitan sipaista aamusin poskiin ja kulmakarvoihin, pelästyn muuten itse peilistä kurkistelevaa haamua. Ja lapset kavereineen varmaan pelästyisivät myös.

    Kiva asu sulla tuossa, kyllä kelpaa avata ovea satunnaisille kulkijoille ja muillekin.

    VastaaPoista
  3. Ihana asukokonaisuus sinulla ,pitää vilkaista niitä verkkosivuja. Olisi ollut kiva nähdä ne sinun päälläsi. Mutta ehkä joskus,

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig