Olin muutamaa aamua aikaisemmin autolla ajaessani nähnyt lupaavan etelärinteen, joka pakkasyön jälkeen kimalteli aamuauringossa täynnä hentoja krookuksen nuppuja. Täällä on aivan valtavasti kaneja, joten mietin kyllä, ehdinkö nähdä krookuksia kukassa.
Pari päivää myöhemmin pakotin lapset kukkakävelylle ja siellähän ne meitä odottivat, suloisesti kevätaurinkoon kurkotellen.
Näin itseni kirmaamassa krookuspellossa hameenhelmat liehuen. Teini kuvaisi täydellisiä kevätkuvia ja kaikilla olisi kivaa. Tosiasiassa minä makasin jalkakäytävällä (koska tokihan näin matalat kukat on kuvattava maan tasosta). Lapset juoksivat kiljuen pakoon, sillä krookusmättäistä kuului äänekäs surina. Minä yritin huudella perään, että tulkaa nyt ihastelemaan, nauttikaa tästä tuoksusta ja kevään äänistä! Ihan sain yksinäni huudella.