tiistai 12. tammikuuta 2016

Antaa tulla vaan!

Täällä ei ole vielä toistaiseksi joutunut rehkimään lumihommissa. Ei, vaikka kerrankin olisi ollut välineistö kunnossa hyvissä ajoin. Toisin kuin vaikkapa silloin, kun mies suuntasi parin viikon työmatkalle ja lumikola lepäsi varaston välikatolla. Lunta tietenkin tuprutti taukoamatta monta päivää. No, kola saatiin kaivettua muutaman (kymmenen) ärräpään ja ehkä parin kiukkusen puhelun saattelemana. Siitä lähtien lumikolaa on säilytetty varaston seinällä. Kesät talvet.
Sain Fiskarsilta talvisen paketin, jossa oli muun muassa kätevä SnowXpert autolapio. Ohjelmointipäällikkö sai sen käsiinsä ennen kuin lapio ehti auton peräkonttiin asti. Viime viikon lumisade riitti juuri ja juuri pienen pulkkamäen rakentamiseen. Kevyt pikkulapio olikin oikein passeli mäen muotoiluun. 
Autolapiolla olisi hyvä huhkia lunta myös kasvarin ympäriltä. Jotenkin minua aina kylmää heilua lasiseinien vieressä pitkävartisilla työkaluilla.
SnowXpert lumentyötimessä on puolestaan pitkä, mutta erittäin kevyt alumiinivarsi. Sillä lykkii raskaampaakin lunta selkäänsä telomatta. Erityisen hyvin se sopii pihamme käytäville. Joku älypääpuutarhuri on nimittäin joskus ajatellut, että sellainen puolivilli rönsyilevä piha olisi aikas ihana. Joten tästä(kään) lumikolalle mitoitetusta käytävästä ei enää kolalla lykitä. Ellei halua ajoittaa reilummanpuoleista harvennusoperaatiota juuri talveen. 
Nyt on uhkailtu sen sorttisilla lumimäärillä, että täällä ollaan valmiina. Pienimmästä isoimpaan. Antaa tulla vaan!
Ai niin, ja pulkkamäestä riitti runsaasti riemua! Ei sitä kummoisia tarvita, kun pikkuväki ottaa kaiken ilon irti. Pieni asennetsekkauksen paikka taas itsellekin.

* Fiskars blogiyhteistyö

SHARE:

maanantai 2. marraskuuta 2015

Ulkosisustamista ja arvonta!

Nyt kun suurimmat puutarhakiireet ovat helpottaneet, on mukava näpräillä koristeita kotipihan kaunistukseksi. Tarkoitus ei ole masentaa, mutta menee useampi kuukausi, ennen kuin kukkaloisto taas värittää puutarhaa. Nyt onkin hyvä hetki katsastaa, miltä oman kodin sisääntulo näyttää.
Itse tykkään "ulkosisustaa" ulko-oven ja muiden kulkuväylien välittömään läheisyyteen. Harvapa sitä puutarhakierrokselle pimeässä ja koleassa lähtee. Mutta jo pari kanervaa, iltapimeässä tuikkivat kynttilät ja vihreät havut toivottavat vieraat tervetulleiksi, kutsuvat astumaan peremmälle.
Teen yleensä havutähtien (löydät ohjeen täältä) lisäksi myös kransseja tai suurempitöisiä havuköynnöksiä. Ajasta ja appiukon kaatamista havupuista riippuen.
Hommasta ei kannata ottaa stressiä. Termoskannullinen glögiä ja hyvät hanskat ovat tämän puuhan a ja o.
Joulun lähestyessä lisäilemme lasten kanssa vähän punaista sinne ja tänne. Ja niin löytää pukkikin perille!
Ihania vinkkejä askartelemiseen, luonnonmateriaalien työstämiseen sekä herkullisia leivontaohjeita löytyy kauniista kirjoista Kaislatähti ja laventelikranssi ja Kaarnasydän ja sammalkranssi. Sain Kotipuutarha-lehdeltä arvottavaksi yhden kumpaakin kirjaa!
Voit valita, lähdetkö tavoittelemaan kumpaa tahansa vai vain toista kirjaa. Ja tässähän on oiva joululahjavinkki, jos itseltäsi jo löytyvät nuo kirjat!
Voit osallistua arvontaan yhdellä, kahdella tai kolmella arvalla:

1. Yhden arvan saat jättämällä viestin tämän postauksen perään. Anonyymit osallistujat, muistakaa jättää nimimerkki ja mielellään myös sähköpostiosoite.

2. Kaksi arpaa saat olemalla / liittymällä blogini lukijaksi. (Lukijat / Liity tähän sivustoon -palkki tuolla oikeassa reunassa) ja jättämällä viestiä.

3. Lisäarvan voi lunastaa blogin Facebook-sivuilla. Käy tykkäämässä sivustosta ja jätä puumerkki itsestäsi.


Arvonta-aika alkaa NYT ja päättyy kahden viikon päästä maanantaina 16.11.2015 klo 24.

Onnea arvontaan ja mukavaa marraskuuta!

* Arvonta-aika on päättynyt

* Ps. Jos arvonnan voittajia ei tavoiteta 2 viikon kuluessa arvonnan päättymisestä, arvonta suoritetaan uudestaan.


SHARE:

torstai 8. lokakuuta 2015

Viimeisiä viedään

Pari pakkasyötä laittoi kummasti vauhtia sadonkorjuuseen. Nyt keittiö on täynnä tomaattitölkkejä, omenaämpäreitä, juureksia ja avomaankurkkuja. Ja tyttären kauhuksi myös öttiäisiä. Koitan keittää, paistaa ja säilöä minkä ehdin. Olo on sekoitus maalaisemäntää, marttaa ja rouva Patmorea. Aikas ihanaa! 
Sain apuja sadonkorjuuseen Fiskars-blogiyhteistyöstä. Meillä on nimittäin ensimmäistä kertaa tilanne, että omenoiden keruuseen ei enää riittänyt varpailla seisominen ja ylös kurkottaminen.
Apuvoimiakin saapui Fiskars QuikFit Hedelmäpoimurin kanssa. Koululaisen kummitäti pääsi heti testikäyttäjäksi ja valokuvamalliksi. Ja hurahti poimuriin täysin.
Katselin vierestä, kun teleskooppivarteen yhdistetty puuvillapussi täyttyi omenoista kerta toisensa jälkeen.
Ilmeisen koukuttavaa toimintaa. Nyt puu on putsattu, ja kuten ylempää huomata saattaa, myös puun alla oleva kaunis kukkamatto on pakkasöiden jäljiltä muisto vain! Sainkin edellisessä omenapostauksessa useamman kyselyn tämän kuvan valkoisista kukista.
Ne ovat ahkeraliisoja, kesäkukkia siis. Omenapuu sijaitsee pääterassimme vieressä ja ahkeraliisat viihtyvät tuossa mainiosti. Istutan ne aina kesäkuun alkupuolella ja pikku hiljaa kukat leviävät peittäväksi matoksi. Kukkien kauniisti koko kesän. 
Kesäkuu 2015
Ensimmäisiin yöpakkasiin asti. 

Nyt tulet takkaan ja taloa lämmittämään! Ja samalla vielä mehumaija porisemaan.
Mukavaa loppuviikkoa!

* Fiskars-blogiyhteistyö
SHARE:

maanantai 7. syyskuuta 2015

Syksyn myötä. Ja arvonta!

Joitakin vuosia sitten lehtimyyjä soitti syksyllä. Hän tarjosi puutarhalehteä talvea vasten. Tuhahdin vähän ja totesin, että kiitos, mutta ei kiitos. "Luen puutarhalehtiä paljon mielummin kesäaikaan". Ha haa, mikä vitsi!
Kuinka moni puutarhaharrastaja ehtii lukea puutarhalehtiä (tai ylipäätään mitään) kesäaikaan? Perehtyä vinkkeihin ja neuvoihin, soveltaa luettua omaan pihaansa? Itselläni ainakin lehdet tuppaavat kesällä kasaantumaan lehtikoriin. Villakoirien kaveriksi.
Puutarhan syystöiden jälkeen on ihana vetää henkeä ja antaa syksyn sateiden tulla. Silloin käperryn sohvan nurkkaan ja kaivan lehtikorin esiin. Selailen lehtiä, käännän sivuja hiirenkorville. Ideat jäävät muhimaan samalla, kun armollinen lumi peittelee keskeneräiset projektit näkymättömiin.
Tammikuussa linnoittaudun keittiön pöydän ääreen, iso mukillinen kahvia nenän alla. Mieli vaeltaa jo pitkälle kevääseen. Kaivan esiin kaikki uudet ja vanhat vuosikerrat ja avaan piirustuslehtiön. Kynä sauhuten sommittelen uutta kukkapenkkiä. Hahmottelen porttia kasvimaalle. Ehkäpä kehikko tuonne ja uusi viljelylaatikko tänne...
Kirjoitan muistiin paahteessa pärjäävien perennojen nimiä. Kerään talteen vinkkejä siemenuutuuksista. Haaveilen tulppaaniloistosta.
Oma energiataso nousee uusiin lukemiin maan sulamisen myötä. Jopa rikkaruohojen nyppiminen tuntuu keväällä loistopuuhalta. Kunhan vain saa olla ulkona ja tehdä! Lapio kuorii nurmea, kanttaa, kaivaa. Ei sitä silloin enää ehdi sohvalla lorvia ja lehtiä lueskella.
Ajoitus onkin nyt ihan täydellinen, sillä Kotipuutarha-lehti tarjoaa blogini lukijoille arvontapalkinnoksi viiden kuukauden määräaikaisen jakson lehteään. Yhden palkinnon arvo on 41€. Saan arpoa kaksi (2) kappaletta Kotipuutarhan palkintotilauksia!


Voit osallistua arvontaan yhdellä, kahdella tai kolmella arvalla.

1. Yhden arvan saat jättämällä viestin tämän postauksen perään. Anonyymit osallistujat, muistakaa jättää nimimerkki!

2. Kaksi arpaa saat olemalla / liittymällä blogini lukijaksi. (Lukijat / Liity tähän sivustoon -palkki tuolla oikeassa reunassa) ja jättämällä viestiä.

3. Lisäarvan voi lunastaa blogin Facebook-sivuilla. Käy tykkäämässä sivustosta ja jätä puumerkki itsestäsi.


Arvonta-aika alkaa NYT ja päättyy kahden viikon päästä maanantaina 21.9.2015 klo 24.

Onnea arvontaan ja tsemppiä syystöihin!

SHARE:

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Kohta päästään perille!

Kohta päästään perille, nimittäin kasvihuoneeseen!
Joka vuosi mietin, millaisella aikataululla olen tomaattihommia tehnyt. Jostakin syystä joku aina hävittää huolella kirjatut ja arkistoidut muistiinpanoni... Tänä vuonna päätin laittaa tiedot muistiin tänne, niin löydän ne myös jatkossa.
Sain testattavaksi Nelson Gardenin Rootmaster-pienoiskasvihuoneen ja kylvin tomaatinsiemenet siihen 8.3.2015. Tässä taimien esikasvatukseen sopivassa laatikossa on itsekastelutoiminto, joka toimii kastelunauhojen ja pohjakaukalon avulla. Tänä vuonna multiin pääsi Marmandino One, Sungold, Chocolate Cherry, Pink Plum Baby sekä Ace 55 tomaatinsiemeniä. Rootmaster-minikasvihuoneeseen mahtuu 32 tainta. Yhteensä istutin 43 tomaatinsiementä.
Kylvin siemenet kosteaan taimimultaan, noin puolen sentin syvyyteen. Kylvökset peitin minikasvihuoneen kannella. 
Koska siemen itää parhaiten lämpimässä, laitoin kylvökset pesuhuoneen lattialle nauttimaan lattialämmityksestä. Pari päivää myöhemmin siirsin hennot tomaatinalut ikkunan edessä olevalle pöydälle. Kymmenen päivää myöhemmin tomaatintaimet yrittivät jo kääntyillä kohti valoa.
Kolme viikkoa kylvöstä koulin taimet. Rootmaster-minikasvihuoneen kennoston solut aukeavat kirjan tavoin, joten taimet oli helppo siirtää säästämiini maito- ja mehutölkkeihin. 
Laitoin tölkkien pohjalle lekasoraa ja ravinteikasta taimimultaa, ja upotin taimet entistä kasvusyvyyttä syvempään, aina alimpaan lehtipariin asti. Leikkasin tölkkien pohjasta yhden kulman, jotta liika kasteluvesi pääsee valumaan pois.
Olin varannut tomaatintaimille korkeat muovilaatikot, jotta taimia olisi helppo kuljettaa kasvihuoneeseen karaistumaan. No, lämpimät kelit ovat antaneet odottaa itseään ja taimet ovat ehtineet hurahtaa sisätiloissa melkoisiin mittoihin. 
 Tuki-grillitikut jäivät hetkessä lyhyiksi. 
En ole ikinä aikaisemmin hoitanut tällaista viidakkoa tässä vaiheessa kevättä. Hieman kauhuissani yritän luottaa, että nämäkin honkkelit taimet vankistuvat, kun pääsevät lopullisesti muuttamaan multiin kasvihuoneeseen. 
Kunhan taas muistaa istuttaa taimet entistä syvempään. Näin mullan alle jääneeseen varteen kasvaa uusia juuria ja tomaatti saa vahvan juuriston.

Mitenkäs teidän tomaattitilanne? Ja onko minulla vielä toivoa noiden hujoppien kanssa?

SHARE:

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Kiirettä pitää!

Niinhän tässä aina käy. Ensin kevään odotus tuntuu tuskaisen pitkältä, ja hetikohta on jo niin paljon hommaa ja kiirettä, ettei meinaa edes peruspihajuttuja ehtiä tehdä. Puhumattakaan niistä kaikista talven aikana virinneistä suurista suunnitelmista. Haaveet kyllä pitävät virkeinä ja auttavat odotuksen yli, eli ei niitäkään sovi unohtaa!
Olen aikaisemminkin kertonut, etten ole kummoinen esikasvattaja. Kaikenlaista viritelmää ja kokeilua pitää kuitenkin olla, ja onnekseni tomaatit suostuvat kasvamaan tarjoamissani olosuhteissa.  
Tykkään ja suosin lajeja, jotka voi kylvää suoraan kasvimaalle. Varmoja, helppoja, luotettavia. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset lehtisalaatit, retiisit, porkkanat, lehtimangoldi ja monet yrtit. Ja jos joku menee pieleen, aina voi syyttää säätä. 
Jos et ole vielä ehtinyt täyttää siemenvarastojasi, niin nyt olisi loistava arvonta tiedossa! Sain nimittäin Kotipuutarha-lehdeltä ison kasan Hortus Luxus -sarjan vihannesten siemeniä arvottavaksi. Setissä on sekä esikasvatettavia että suorakylvöön sopivia lajikkeita. Jokainen setti sisältää yhteensä 20 pussia vihannesten siemeniä ja saan arpoa 3 settiä.
Suorakylvöön sopivia ovat mm. veikeä 'Red Head' retiisi, joka on valkoisen ja pinkin sävyinen rapea ja mieto lajike. 
Yksi lemppareistani on pehmeän mehukas ja punaruotinen lehtimangoldi 'Fantasy'. 
Salaatinlehtisekoite 'Speedy Mix' sisältää erittäin nopeasti kasvavia, eri makuisia ja muotoisia salaatteja. Sitä voidaan kasvattaa myös ympäri vuoden sisällä. 

Palkintosetin esikasvatusta tarvitsevia lajikkeita on mm. erityisesti ruukkukasvatukseen kehitetty kesäkurpitsa 'Patio Star F1 Hybrid'. Esikasvatettavaksi tai suorakylvöön sopii puolestaan avomaakurkku 'Diamant F1 Hybrid'. Lisäksi löytyy porkkanaa, kurpitsaa, maissia ja montaa muuta, yhteensä siis 20 erilaista siemenpussia. Ihan tässä jo vesi herahtaa kielelle, kun miettii ihanan rapsakkaa ja maukasta satoa, todellista lähiruokaa!
Voit osallistua arvontaan seuraavasti: 

* Jättämällä viestin tähän postaukseen. Anonyymit osallistujat, muistakaa jättää nimimerkki!

* Lisäarvan voit lunastaa blogin Facebook-sivuilla. Käy tykkäämässä sivustosta ja jätä puumerkki itsestäsi.

Arvonta-aika alkaa NYT ja päättyy viikon päästä maanantaina 27.4.2015 klo 24.


Onnea arvontaan ja sormet multaan!

* Edi. Arvonta on päättynyt.

SHARE:

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kaverille kans!

Parhaimmillaan puutarhamessut ovat kuin blogien lukemista livenä. Valtavasti uusia ideoita, kekseliäitä ratkaisuja, uutta, perinteistä, ja mikä parasta, tuoksujen ja hipelöintiefektin kera!
Veljeni kummasteli kerran, miten naisten pitää kaupassa koskea joka ikistä vaatekappaletta, kenkää, laukkua. Sivellä kylkeä, tunnustella sormenpäillä. Ja totta, syyllistyn siihen itsekin. Pelkkä katsominen ei riitä. En oikein tiedä onko tämä luvallista, mutta teen puutarhamyymälöissä (ja messuilla) samaa. Lehden hento hipaisu, rungon tunnustelua, kukan tuoksuttelua. 
Vaikka kuljen messuilla etukäteen tehty ostoslista kourassa, niin joka kerta sieltä tarttuu mukaan yhtä sun toista listan ulkopuolelta. Tarjontaa on valtavasti ja silmä löytää aina jonkin kivan erikoisuuden, vaikkapa rungollisen basilikan. Ja mukaanhan se lähtee. 
Messujen jälkeen on hauskaa lukea messupostauksia. Vaikka blogikuvissa saattavat toistua samat kohteet, ovat kuvakulmat kuitenkin erilaisia ja ideoita saa yhä vain lisää. 
Kevään aikana on taas lukuisia puutarhamessuja ja -tapahtumia ympäri Suomea. Ne tuovat ihanan keväisen tuulahduksen keskelle tuskaisinta odotusta. Toisaalta messujen jälkeen on entistä vaikeampaa pysyä pöksyissään. Sitä haluaisi päästä istuttamaan kaikki ihanuudet puutarhaan ihan heti siltä seisomalta!
Kotipuutarha-lehti tarjoaa nyt blogini lukijoille mahdollisuuden saada messulippuja sekä Turkuun että Tampereelle seuraavasti:

* kahden messulipun paketti Turun messukeskuksen Piha & Puutarha -messuille, jotka järjestetään 10. - 12.4.2015.

* kahden messulipun paketti Tampereen Puutarhamessuille, jotka järjestetään Supermessujen yhteydessä 17.-19.4.2015.

Osallistu siis arvontaan ja voita messuliput itsellesi ja kaverillesi valitsemaasi kohteeseen! 

Voit osallistua arvontaan sekä täällä blogin puolella, Facebookissa tai vaikka molemmissa. Jätä viesti ja muista mainita, tavoitteletko messulippuja Turkuun vai Tampereelle. Arvonta-aika alkaa NYT ja loppuu tiistaina 31.3.2015 klo 24.

Onnea arvontaan ja idearikasta messuilua mihin päin Suomea sitten oletkin menossa!

SHARE:

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Kevätkutinaa!

Tässä vaiheessa, kun maa on vielä umpijäässä, on ihanan terapeuttista upottaa kädet multaan edes sisätiloissa. 
Tai no, kesähuoneessa.
Se olikin aivan loistava paikka tähän puuhaan!
Jälkiä ei tarvinnut siivota välillä pois, kuten perhe vaatii vaikkapa keittiössä (nipoja...). Kesähuoneen istutusasema olikin pystyssä useamman päivän. Äidin leikkimökkiin ei silloin ollut muilla asiaa.
Multiin pääsi muun muassa tomaatinsiemeniä (Marmandino One, Sungold, Tigerella, Chocolate Cherry, Pink Plum Baby, Ace 55) sekä munakoisoa ja latva-artisokkaa. Noita kahta jälkimmäistä en ole aikaisemmin kokeillut, katsotaan kuinka puutarhurin käy!
Sirot violetit yrttisakset ovat Nelson Gardenilta ja pääsin testailemaan niitä blogiyhteistyön merkeissä. Niillä oli varsin näppärää leikata siemenpussit siististi auki, minä kun olen normaalisti tällaista pussinrepijä-koulukuntaa.
Ihanien kevätkiireiden keskeltä on mukavaa huhuilla kolmea onnekasta Kevätmessuille lippupaketin voittanutta:

Eli lämpimät onnittelut teille Neili, Maria K. ja Marika Taina!

Laittakaapa yhteystietonne minulle osoitteeseen kaneliajakardemummaa(at)live.fi, niin saadaan liput nopeasti matkaan. Kevätmessuthan ovat jo ensi viikolla, 26. - 29.3.2015. 


Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille ja kiitos Kivikankaalle messulippujen lahjoittamisesta. Toivottavasti nähdään messuilla!

SHARE:
Blog Design Created by pipdig