torstai 31. toukokuuta 2012

Kysymyksiä ja vastauksia

Laura kyseli edellisen syreenipostauksen yhteydessä, "mikä toi ihana turkoosi juttu noiden kukkien alla on?" Se on nurin niskoin oleva, kirppikseltä viidellä eurolla ostettu puulaatikko. 
Toistaiseksi laatikko on ulkokäytössä: apupöytänä / säilytyslaatikkona / kasvarin tavaroiden säilöjänä. Ehkä tämä(kin) kulkeutuu talven tullen sisään, kunhan saan vähän fiksailtua sitä.

Pari postausta alempana anonyymi kyseli puun alla olevaa kasvia. 
Kukka on rohtosuopayrtti, joka kasvaa ja rönsyilee nopeasti ja lähes missä vaan. Kukkiva kuva on otettu heinäkuun helteillä ja kyseisen yksilön olen tuonut aikoinaan mökiltä. Nyt siitä on jo jaettu monelle!

Sitten ihan muunlaisiin kysymyksiin. Olen saanut hauskan haasteen viidestä blogista, anteeksi etten ole ehtinyt vastata näihin aikaisemmin! Ketään tuskin kiinnostaa lukea vastauksiani 55 eri kysymykseen, joten vastaan ensimmäiseksi lähetettyyn haasteeseen, tässä siis Hannan kysymykset blogista Sinisen talon väki.





1. Kuinka monta kertaa olet muuttanut elämäsi aikana?
Tätä piti ihan pohtia ja laskea. Olen muuttanut 14 kertaa viimeisen 20 vuoden aikana. Sitä ennen tuli asuttua koko lapsuus ja nuoruus samassa talossa. Ja nykyisessäkin kodissa ollaan sentään jo asuttu 8 vuotta. Opiskeluaika ja avioliiton alku oli siis aikamoista laatikoiden kanniskelua!
2. Rakkain huonekalusi?
Kyllä se taitaa olla viime kesänä tehty kirppislöytö, turkoosi puusohva.
3. Vapaalla parasta tekemistä?
Puutarhassa möyriminen.
4. Unelmakotisi, asutko siellä jo nyt vai millainen se olisi?
En asu. Unelmakoti on appiukon painajainen: vanha puutalo (vaatimattomasti joku pappila tai kartano), jossa on isot lasikuistit, leveät lankkulattiat, suuret huoneet, valtava puutarha. Olemme mieheni kanssa remonttipuuhissa ihan onnettomia ja käsistään kätevä appiukko pelkää joutuvansa työorjaksi "unelmakotiini":D
5. Lempikasvisi?
Syreeni, ehdottomasti!
6. Paras kirja jonka olet lukenut?
Tämä on vaikea...Luen lähinnä kevyttä ja rentouttavaa chick-litiä, mutta itkettävin ja sillä tavalla mieliin jäänyt on Dorothy Koomson "My Best Friend´s Girl". Kyynelkanavat aukenivat jo tokalla sivulla!
7. Mitä pelkäät eniten?
Jos läheisten kuolemaa ei lasketa, niin käärmeitä. Yäk, hui ja apua!
8. Kerro yksi asia jossa olet todella hyvä.
Leipomisessa. Ainakin tyttäreni mielestä.
9. Mitä sinulla on liikaa? (Omasta tai toisten mielestä)
Tavaraa. Erityisesti mieheni mielestä.
10. Mikä piirre toisissa ihmisissä ärsyttää sinua yli kaiken?
Vaikka olen luonteeltani jo kotiseutunikin puolesta peruspessimisti, en jaksa kovin kauaa kuunneella turhasta ruikuttajia. Mielipiteitä saa ja täytyykin olla, mutta sellainen jatkuva vali-vali-virsi saa näkemään punaista.
11.  Mistä pidät itsessäsi eniten?
Osaan nauttia arjesta ja pienistä asioista. 

Kiitokset haastesta myös Katille Gardeniaan, pionille Anun puutarhaanValkoisen leinikin Hannelle sekä Jennille Keski. blogiin! Hauskoja vastauksia on saanut lukea jo niin monesta blogista, että jätän tylsästi laittamatta haasteen eteenpäin. Kiitos, kumarrus ja anteeksi!

8 kommenttia:

  1. Kivoja vastauksia ja oli kiva lukea kun ne olivat lyhyitä ja ytimekkäitä, kun itselläni on.... voisiko sitä sanoa huonoksi piirteeksi (tai sitten ei) niin tapana kirjoittaa paljon..kommentoinkin aina paljon kun minä tykkään kirjoitella..10 vastaus on ihan samanlainen kuin minullakin olisi :)
    Sellainen ainainen ruikutus ei ole kivaa kuultavaa, koska elämästä tulisi nauttia ja osata arvostaa sitä mitä ympärillä on...eikä aina ruikuttaa..
    11-vastaus on myös hyvä, pienistä asioista syntyy suuri ilo, ihan vaikka pienestä kirppislöydöstä...
    Tussa pikkukuvassa oikeallahan varmaan näkyykin tuo sinun turkoosi puusohvasi, oikea namu..turkoosi on ihana väri ja on minunkin suosikki, vaikkei meillä ole mitään turkoosia kodissa mutta ideoita turkoosille olisi kyllä :)
    Mukavaa torstaita sinulle :)

    VastaaPoista
  2. Upea tuo rohtosuopayrtti! Siis vau, sitä voisi hyvin laittaa meille vaikka omenapuun juurialueelle. Turkoosi laatikko on kyllä löytö mun makuun, huippuhieno!

    Kivaa loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä juuri johonkin puun alle, perennapenkissä jyrää helposti muut alleen. Mökillä tätä on navetan seinustalla vuorotellen iiriksen kanssa, siinä molemmat vahvat pärjäävät vierekkäin.

      Poista
  3. Ihastuttava piha <3 * huokailee ja haaveilee*

    VastaaPoista
  4. Toi "turkoosi juttu" on kyllä siis niin ihana! Kiitos vastauksesta! Miksen mä osu oikeille kirppareille? :D

    Kivoja vastauksia, munkin pitäis vastata muutamiin..kääk, oon unohtanut...

    VastaaPoista
  5. Mullakin nämä tahtovat aina kasaantua ja siinä vaiheessa haaste on ehtinyt kiertää jo lähes joka blogin, enkä saa ikinä laitettua näitä eteenpäin. Vaikka tunnustukset ja haasteet kyllä lämmittävät mieltä ihan joka kerta:)

    VastaaPoista