sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Valion jälkeen

 Eipä sitä perjantain Valio-myräkässä arvannut, kuinka upean kelin lauantai toisi tullessaan!
Myrksy ei aiheuttanut näillä main sähköjen vilkkumista kummempaa. Mutta omenapuu sai siinä määrin kyytiä, että oli parasta ryhtyä keräyspuuhiin.
Meillä on aivan ihana lahjaksi saatu omenapuu, mutta lajike on harmikseni tuntematon. Nämä alkusyksystä kypsyvät omenat ovat isoja, meheviä, sopivan hapokkaita ja täydellisiä leivontaan. Tosin tämän puun omenia vaivaa herkästi muumiotauti, mutta tänä vuonna taudin suhteen on päästy paljon normaalia vähemmällä.
Koska jopa minulla on rajani omenapiirakoiden suhteen, keitin osan omenista mehuksi. Ja koska pähkäilen tätä asiaa joka vuosi, kirjaa nyt ohjeen muistiin tänne.
OMENAMEHUA MEHUMAIJALLA 
reilut 4 l valmista omenamehutiivistettä

noin 6 kg omenoita
noin 5 dl sokeria
vettä

1. Pese ja pilko omenat. 
2. Täytä mehumaijan alaosa vedellä ja laita omenat (siemenkotineen) siiviläosaan. Meillä mahtuu kerralla noin 3 kg. Laita kansi päälle ja keitä, kunnes mehua irtoaa omenoista. Lisää omenoita mehumaijaan omenoiden painuessa kasaan. 
3. Valuta valmista mehua erilliseen kattilaan.
4. Lisää kattilassa olevaan omenamehuun sokeria oman makusi mukaan. Kuumenna, kunnes sokeri sulaa. 
5. Pullota, jäähdytä ja pakasta.

SHARE:

27 kommenttia

  1. Kuvat taas aivan ihanan näköisiä! Mikä kukka sulla kasvaa siinä omenapuun alla, se valkoinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Osui syysaurinko niin upeasti, että oli pakko tarttua kameraan:) Valkoiset kukat omenapuun alla ovat (tai siis olivat ensimmäisiin yöpakkasiin asti) valkoisia ahkeraliisoja. Kukkivat kauniisti koko kesän, vähällä hoidolla.

      Poista
  2. Oi, mikä upea omenasato! Meidän puu teki ensimmäisen oman sadon, mutta suuri osa omenoista oli käyttökelvottomia :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisesta puusta ei montaa omenaa tullut, mutta tämä yllätti iloisesti. Ensi kesänä sitten notkuu kaikki puut, sovitaan näin:)

      Poista
  3. Maistuuko noi omenat aavistuksen päärynältä? Näyttäis minusta värin puolesta aivan mun lemppari omenoilta joita mummulassa yksi puu oli, niitä kutsuttiin päärynä-omenoiksi. En tiedä virallista nimeä.
    Meillä täällä pohjosessa meni omena sato plörinäksi kun pölyttäjiä ei ollu :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä siitä oikein päärynää löytänyt, vaikka koitin oikein ajatuksella maistella viestisi jälkeen:) Ilmeisesti omenavuosi on tänä syksynä ollut huono monessa paikassa, yllättävää että tämä puu erosi massasta. Ensi vuonna uusin voimin!

      Poista
  4. Näyttää täydellisiltä! Meillä neljä vanhaa puuta tuotti valtavan sadon, mutta ovat kovin matoisia ja rupisia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivat kyllä erittäin kauniita tänä vuonna. Voi kun tietäisi miten saisi jatkumaan samanlaisena, yleensä muumiotauti syö satoa ihan kamalasti.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Eiköhän olisi Valkea kuulaat jo tähän aikaan vuodesta syöty. Kypsyy yleensä siinä elokuussa.

      Poista
    2. Minäkin tuon kypsymisajankohdan puolesta epäilen, että olisi joku muu kuin Valkea kuulas. Selvitystyö siis jatkuu!:)

      Poista
  6. Ihania kuvia ja ihana omenasato!

    VastaaPoista
  7. Omenamehu mehumaijalla <3 ihan parasta! Meidän omenasato oli ja meni jo. Satokausi oli tänä vuonna harmillisen lyhyt. Omenoita tuli melko paljon, mutta suurin osa oli miltein käyttökelvottomia. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni on sanonut samaa. Meidänkin kesäomppu Pirja oli sadoltaan kovin vaatimaton. Onneksi tämä sentään paikkasi tilannetta!

      Poista
  8. Viime vuonna saimme omenaa niin paljon että keitin samalla ohjeella osan omenoista mehuksi. Ja keksin käyttää mehua leipätaikinan nesteenä. Tulipa hyvää leipää, suosittelen kokeilemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenamehua en ole tainnutkaan leipätaikinassa käyttää, omenaraastetta kylläkin. Makoisia tuli silläkin tavalla:) Pitää testata tuo mehu myös, kiitos vinkistä!

      Poista
  9. Sama homma täällä, keittelen mielellään omput mehuiksi :) Jonain vuosina oon heittänyt keväällä pakastimeen raparperia pilkottuna ja kaivanut ne mukaan mehuun, sopii tavattoman hyvin yhteen! Kylläpä on kauniita omenoita sulla! Ois tosiaan kiva tietää lajike...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä vannon joka vuosi pilkkovani raparperia pakkaseen ja aina se vaan jää... Mansikoiden kanssa olen raparperia mehuksi keittänyt, mutta pitääkin joskus kokeilla omppujen kera. Jos niitä sinne pakkaseen asti saan:D

      Poista
  10. Oi kuinka hyvännäköisiä omenoita! Meillä pihlajanmarjakoit tekivät puissa tuhojaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli mökillä sama homma, mutta nämä säästyivät ihmeen kaupalla.

      Poista
  11. Mahtava omenasato! Toivottavasti lähivuosina meidänkin omppupuu jaksaa tuottaa kunnon sadon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti! Kohta jo tuskailet, mihin saat kaikki omenat käytettyä:)

      Poista
  12. Voi nyt heräsi pieni kateus! :) Hyvännäköisiä omenoita teillä ja muhkea sato. Itsellä tuli yhteensä ehkä viisi omppua kolmesta puusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, no sillä sadolla ei kieltämättä isoja säilöntätalkoita pidetä! Ensi vuonna oksat notkuu sulla taas, ihan varmasti.

      Poista
  13. Ihan uskomattoman upea, runsas ja herkullisen näköinen sato! Ja vielä tänä vuonna, kun oikein missään ei omenoita näy.
    Minäkin teen usein ihan perinteistä mehumaijamehua omenoistakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt täytyy kyllä esittää kiitostanssi omenalle ja hoivata erityisen hyvin. En ennen tätä postausta tiennyt, että tänä vuonna on ollut ihan yleisesti erityisen huono omenasato. Tuskailin vaan notkuvia oksia. Nyt menen sanomaan omppupuulle anteeksi ja kiitos!:)

      Poista

Blog Design Created by pipdig