Kun elämä vyöryy päälle "väärällä" tavalla (voi tietenkin kysyä, mikä olisi se oikea tapa), yritän hakea mielenrauhaa ja järjestystä pääkoppaan kotia siivoamalla. En varsinaisesti pidä siivoamisesta, en saa minkäänlaista tyydytystä pölyjen pyyhkimisestä tai imurin heiluttamisesta. Mutta tavaroiden järjestäminen, esimerkiksi sekalaisen paperipinon selättäminen, tuo hetkellistä helpotusta ahdistukseen. Kun vaatehuoneen hyllylle ilmestyy tyhjä kolo kaatuilevien paitapinojen sijaan tuntuu, että koko elämä on hetken järjestyksessä. Tunnistatteko te tämän fiiliksen?
Satuin näkemään televisiosta jakson konmaritusta ja innostuin taas käymään läpi omia kaappejani. Oikeaoppisesti jokaisen tavaran kohdalla olisi syytä pysähtyä miettimään, tuottaako juuri tämä esine itselleni iloa? Ja jos ei tuota, on aika luopua siitä, kiittämällä ja hyvästelemällä tuo esine. Tässä kohtaa itseäni alkoi kyllä naurattaa, sillä luopuminen ei ollut yhtään sen helpompaa (tai vaikeampaa) saatesanojen kera.
Törmäsin myös aikapulaan. En ymmärrä miten ihmiset ehtivät käydä läpi kaikki kaapit, varastot ja laatikot? Itse tarvitsisin vähintään kuukauden siivousloman. Samaan aikaan kun yhden kohdan järjestys toi helpotusta ja hyvän fiiliksen, päälle vyöryi epätoivo kaikesta edessä olevasta tavaramäärästä ja ennen kaikkea siihen kuluvasta ajasta.
Tavaroiden arvottaminen tuottaa itselleni tuskaa. Perusperiaatteena olen pitänyt, että jos en ole käyttänyt jotakin vaatetta vuoteen, tuskin tulen sitä enää käyttämäänkään. Muodoton vaate ei muutu istuvaksi, pieneksi jääneet farkut eivät tulevaisuudessakaan sujahda jalkaani. Mutta kun rakastaa esineitä joilla on tarina, on vaikeaa luopua yhdestäkään. Kummitädiltä saatu kristallimaljakko muistuttaa omintakeisen huumorin omanneesta naisesta. Tai tämä ylikrumeluuri ruusukannu, osa englantilaista kahvisettiä. Esillä ehkä noin kerran vuodessa jos sitäkään, mutta tärkeä muisto lapsuudesta. Melkoisia turhakkeita siis, jotka vievät paljon kaappitilaa. Mutta samalla kuitenkin merkityksellisiä, osa historiaani. Säilytänkö vai luovunko?
Mikä on teidän vinkkinne rankalla kädellä karsimiseen? Teettekö hyllyn kerrallaan silloin tällöin vai rysäytättekö koko kodin ympäri viikonlopun aikana? Ja mitä tehdä niille ihanan kamalille muistoesineille, jotka eivät varsinaisesti sovi oman kodin tyyliin, mutta joista ei malttaisi luopua? Viedä ne mökille..?
Hei,
VastaaPoistaKeräilijä luonteelleni on todella vaikea luopua tavaroista ja niitä on todellakin liikaa.
Mutta pikkuhiljaa jotakin olen myynyt ja vienyt hyvätekeväisyyteen. Sen olen jo oppinut että siivous fiilis on tärkeä,pakolla siitä ei tule mitään.Lahjoja jopa ihan lapsuudesta olen säästänyt,ne ovat muistoja ja onhan siihen naapurin mummolta saatuun maljakkoon kiva laittaa ne kevään ensimmäiset valkovuokot.
Olen ajatellut että paljon turhempaakin varastoistani löytyy. Yritä olla ahdistumatta siivousurakasta,tee vaikka hylly tai laatikko kerrallaan.
Hyvää kevään odotusta!
Itse olen ottanut aina pienissä erissä esimerkiksi vaatehuoneen, jonkun lipaston, keittiön vetolaatikot.. Ei missään nimessä kannata myllätä koko huushollia kerralla, ei ehkä edes yhtä huonetta. Itselleni päänvaivaa tuottaa eniten suhteellisen huonot kaappitilat sekä aina sekaisin oleva vaatehuone.
VastaaPoistaÄlä nyt ainakaan tuosta maljakosta luovu, on se vaan niin kaunis !!!
VastaaPoistaHuoh, ihan samaa hommaa täälläkin yritetään epätoivoisesti tehdä! Minä menen kaappi kerrallaan läpi ja varsinkin vaatteita lähtee kierrätykseen isojakin pinoja. Minulla on ollut kirppispöytä silloin tällöin ja ihan kivasti olen saanut myytyä ylimääräistä tavaraa. Osan lahjoitan suoraan paikkakunnan kirppikselle.
VastaaPoistaOn minullakin paljon sellaista lahjaksi saatua kaapeissa, joista ei vaan voi luopua. Ei kaikkea tarvi siivota pois, kyllä muistojakin pitää olla.
Vaikea kysymys! Minä muutin vuosi sitten pienempään asuntoon, kun olen nyt yksin (mieheni menehtyi syöpään, muutama vuosi sitten) ja toiselle paikkakunnalle! Tein muuttoa tosi rankalla kädellä, lahjoitin Fidaan, 2 pakettiautollista tavaraa. Sitten myin taidelasia muutaman kpl ( ei niistä juuri mitään makseta?) Siksi päätin lahjoittaa Fidaan, suurimman osan. Huonekaluja vei lapsenlapseni, yhden pakettiauton kuormallisen :D Vaatteita lähti todella paljon myös. Nyt on täällä varastossa vielä muutamia pahvilaatikoita purkamatta....eli ei ole tarvittu vuoden aikana! Joten ilmeisesti pitää varasto käydä läpi, vaikka kesällä ja hävittää vielä jotakin pois. Muutamia maljakoita ym olen kaivannut, sitten muistanut, että senkin laitoin pois :) Kyllä se helpottaa, kun saa jonkin paikan raivattua, mutta tunteet on ollu pakko jättää sivuun :) Terveisin Tepa
VastaaPoistaInventaario tekee niin kodille kuin mielellekin hyvää.
VastaaPoistaKaappi kerrallaan teen itse siivouksen.
Vien kirppikselle tai kierrätykseen suurimman osan siitä mitä en enää tarvitse tai mikä ei vain istu omaan tyyliin. Täällä on myös hyviä hyväntekeväisyyskauppoja, jotka ottavat kaikkea ilolla vastaan.
Meillä on täällä niin pieni talo että ei juuri mihinkään mahdu enää mitään jollei siivoa vanhaa pois! =D
Siivousintoa sinne!
Minä olen oikeastaan päässyt siihen pisteeseen ettei kaapissa ole kuin kaikki tarpeellinen. Se tavara mitä nyt on, on karsittavissa vielä pariin muuttolaatikkoon joka lähtisi mukaani jos päättäisin muuttaa vaikka viikon päästä muualle. Hommaan yleensä sitä mitä juuri sillä hetkellä tarvitsen ja laitan sen heti myyntiin tai kiertoon kun sillä ei ole enää käyttöä, niin tavaraa ei kerry kaappeihin. Olen ajatellut, että kun ei tarvitse raahata sitä kaikkea tavaraa mukana ja huolehtia siitä on tavallaan vapaampi elämään. Minulle tärkeät asiat eivät ole ns. aineellisia ja viihdyn tosi hyvin ulkona ystävien luona ja tietenkin kesäisin puutarhassa. :-)
VastaaPoista~Katja
Meillä haasteita tuottavat kirjat. Seinät notkuvat jos jonkinlaisia opuksia ja kirjahyllyissä on jo kaksi kerrosta peräkkäin. Voin huoleti luopua tavarasta ja vaatteista, mutta kirjojen pois laittaminen tuntuu vaikealta. Antikvariaatit eivät usein kirjoja enää tahdo, sukulaisilla/tuttavilla ei riitä mielenkiintoa, joten mitä tehdä? Hyllyissä on satojen kirjailijoiden vuosien työn tuloksia. Sanoihin muodostuu tunneside, niin hassulta kuin se kuulostaakin.
VastaaPoista