lauantai 19. marraskuuta 2011

Puolukkainen ruislesepiirakka


Viikonloppurutiineihin kuuluu ehdottomasti päiväkahvit. Nyt leivottiin "mitä kaapista sattuu löytymään" -periaatteella (ja sieltähän löytyy!). Ulkonäkö ei ole kaksinen, mutta maku on mehevä. Oikeastaan ihan terveystuote! Maistuu erittäin hyvin myös perheen pienimmälle, puolukasta huolimatta. Vanilja pyöristää makua mukavan pehmeäksi. Ohje on alunperin repäisty talteen ruislesepurkista.
PUOLUKKAINEN RUISLESEPIIRAKKA
1 dl juoksevaa margariinia (tai margariinin ja rypsiöljyn sekoitusta, kun kumpaakaan ei ollut riittävästi)
1 muna
1/2 dl sokeria
1 dl ruisleseitä
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
2-3 dl puolukoita
200g vaniljatuorejuustoa (tai 2 dl purkkivaniljakastikkeen ja maustamattoman jogurtin sekoitusta / kermaviiliä yms)
1 muna
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Sekoita rasvan joukkoon muna, sokeri, leseet ja vehnäjauhot, joiden joukkoon leivinjauhe on sekoitettu. Sekoita tasaiseksi. Painele taikina kevyesti voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Käytä tarvittaessa apuna jauhoja.
Levitä puolukat pohjan päälle. Sekoita täytteen muut ainekset keskenään ja kaada seos puolukoiden päälle. Paista 200 asteisen uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.
SHARE:

2 kommenttia

  1. Ruislese, puolukka ja vaniljatuorejuusto: pakko olla hyvää ja siltä näyttääkin. Näyttää myös ihan lemppariltani, jota aikoinaan tarjosin miehelleni, kun hän tuli ensimmäistä kertaa kylään:)

    VastaaPoista
  2. Taisi olla varsin koukuttava piirakka;) Ainekset on tosiaan tässä ohjeessa kohdallaan. Ja jos tuote sisältää puolukkaa ja ruista, voi sitä surutta syödä usemman palan!:)

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig