perjantai 13. joulukuuta 2013

Lastenhuoneista ja leikkisä arvonta!

Sain kivan yhteydenoton Lekmer.fi -sivustolta. Minua pyydettiin tutustumaan sivuston valikoimaan ja valitsemaan suosikkituotteeni esiteltäväksi täällä. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä sivuilla on kaikkea mahdollista lapsiperheelle! Olen surffaillut illan jos toisenkin, ja löytänyt muun muassa monta kivaa lahjaideaa. Sen 79-kohtaisen kirjeen lisäksi, jonka Ekaluokkalaisemme Korvatunturille lähetti. Lisäksi vuoden täyttänyt Ohjelmointipäällikkömme tarvitsisi tietenkin yhtä sun toista, astioista ja vaatteista lähtien.

Meillä lastenhuoneiden kalusteet ovat enimmäkseen tuunattua, lainattua tai kirppikseltä. Lastenhuone myös näyttää päivittyvän melko tiheään. Esimerkiksi Ekaluokkalaisen huone.


Vielä vuosi sitten huoneessa oli hempeitä sävyjä,
mutta syksyllä huoneeseen tuli tyttären toiveesta mustaa ja raitaa.
Pieniä muutoksia, mutta kuitenkin uutta ilmettä ja ryhtiä.

Ohjelmointipäällikön huone puolestaan on muuttunut jo monesti ensimmäisen vuoden aikana. 
Ensin kirjahyllyina toimivat vanhat perunalaatikot,
jotka korvattiin äidin metallisilla kasvarihyllyillä.
Kunnes kirppikseltä löytyi juuri passelin kokoinen hyllykkö pieneen huoneeseen.

Kun lastenhuoneen ratkaisuihin on panostettu enimmäkseen aikaa tai kekseliäisyyttä, voi hyvällä omallatunnolla käyttää hitusen enemmän rahaa laadukkaisiin yksityiskohtiin. Esimerkiksi Färg och formin valikoimista löytyy raikkaan valloittavia vuodevaatteita. Näihin tekisi mieli pujahtaa ihan heti. Aikuisenkin. 

Ohjelmointipäällikön pinnikseen sopisi vaeltamaan harmaat lampaat tai vihreät pilvet. Tytär puolestaan tykästyi vihreisiin raitalakanoihin.

Käytännöllisiä ja hauskoja vauvantarvikkeita valmistavalla Rätt Startilta löytyi ihanan pirtsakat oranssit elefanttilakanat.  Taidan vielä jatkaa surffailua ja miettiä mitä pukilta toivoa. Ehkäpä Littlephantin Harlequin-tyynyn olohuoneeseen..?


Surffailla kannattaa sinunkin, sillä saan arpoa blogini lukijoiden kesken 50 (viidenkymmenen) euron lahjakortin Lekmer.fi-verkkokauppaan! Lahjakortti on voimassa 6kk, joten shoppailla ehtii kaikessa rauhassa.

Voit osallistua arvontaan jättämällä viestin tähän postaukseen. Anonyymit osallistujat, muistakaa jättää nimimerkki ja halutessanne myös yhteystietonne. Lisäksi arvontaan voi osallistua blogini Facebook-sivuilla tykkäämällä sivustosta ja jättämällä viestin sinne. Arvonta-aika alkaa nyt ja loppuu viikon päästä perjantaina 20.12. klo 24.


Mukavaa viikonloppua ja onnea arvontaan!
SHARE:

127 kommenttia

  1. Arvonnassa mukana! :) Tuolta sisustuspuolelta löytyi ihania tarvikkeita, joten käyttäisin voiton ehdottomasti niihin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kivasta postauksesta ja inspiroivista kuvista. Sain niistä heti idean, että meidänkin pojan huoneen tyyliin sopisi tuollaiset metalliset hyllyköt. Säilytystilaa kun tuppaa olemaan aina liian vähän. Niin, ja myös arvonnassa mukana :)

    VastaaPoista
  3. Mukana! Kummipojalle löytyi tuolta monenlaista mukavaa :)

    VastaaPoista
  4. Ehdottomasti mukana! :)

    Raikkaat huoneet on molemmilla, ihanasti toteutetut ja viihtyisät! :)

    VastaaPoista
  5. Tosi näppärät huoneet on teän lapsukaisilla :) Lekmer-kaupasta löytyy tosiaan paljon kivoja juttuja joten tietysti haluan arvontaan mukaan!

    T. Tinde

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia ja ihania tuotteita, mukana ollaan!

    Terv. Fia
    martikainen31(at)gmail.com

    VastaaPoista
  7. Ehdin jo tehdä joululahjatilaukseni joulupukin pikkuapulaisena Lekmeristä, mutta ehkä sitä ei olisi kehdannut paljastaa, koska yksi pikku lisä bonus pukinkonttiin ei haittaisi, vaan ei enää ehdi kun tämä arvonta jo päättyy!! Mutta haluaisin voittaa, olisi sitten vaikka synttärilahja jo valmiiksi hankittuna. Osallistun siis arvontaan, kiitos! :)

    VastaaPoista
  8. Arvonnassa mukana :) Tuolla sivustolla on kyllä mielettömästi kaikkea ihanaa :)

    VastaaPoista
  9. Kivat lastenhuoneet. Hyllyltä bongasin muuten tutun palikkalaatikon, jollainen on ollut aikoinaan meilläkin. Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  10. Ihana tuo tyttäresi huone. Olin aika yllättynyt mitä valitsit noilta sivuilta. Kivoja lakanoita.
    Ja mukana tietenkin. Hyvää adventtiaikaa perheellesi!

    Sirkku Pirkanmaalta

    VastaaPoista
  11. Ihana arvonta, mukana ollaan! Kauniita ja seesteisiä huoneita teillä. :)
    herttanelli at gmail piste com

    VastaaPoista
  12. mukana arvonnassa. Sivuilta löytyy kaikkea mukavaa lapsille...

    VastaaPoista
  13. Ihanat värit!
    Mukana arvonnassa ^_^

    VastaaPoista
  14. Ihania kuvia ja tosi kiva arvonta :) Mukana arvonnassa ehdottomasti, kivaa Lucianpäivää!

    VastaaPoista
  15. Minäkin mukana.

    Ostin äskettäin tyttöjen huoneeseen tuollaisen raidallisen maton ja mietin samalla kovasti, että missähän oikein olin nähnyt sellaisen. Nyt tiedän. Kiitos inspiraatiosta!

    VastaaPoista
  16. Ihania huoneita teillä ja ihania tuotteita heillä. Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  17. Arvonnassa mukana. Lekmeriltä löytyy kyllä monenmoista ihanaa, vaikeaa valita yhtä suosikkia. Nuo lakanat esimerkiksi ovat ihan mainioita! :) Teillä on kyllä tosi hauskannäköiset lastenhuoneet, tykkään!

    VastaaPoista
  18. Kirppikseltä voi todellakin tehdä hienoja löytöjä, arvostan!
    hippu@outlook.com

    VastaaPoista
  19. Joo, tuossa on kyllä hyvä esimerkki, kuinka lastenhuoneen elävät ajan mukana! Tunnelmat ja teemat vaihtelevat :)
    Ilolla mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  20. Mukana! Kivat lastenhuoneet teillä.
    [ lotttav@gmail.com ]

    VastaaPoista
  21. Kivoja kuvia lastenhuoneista. Todellakin, pienillä muutoksilla saa piristystä. olen mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  22. Ihana kauppa. Liinavaatteet tosi kivoja.

    VastaaPoista
  23. Lastenhuoneen sisustus on juuri ajankohtainen, joten lahjakortti tulisi tarpeeseen.

    VastaaPoista
  24. Tällä lahjakortilla ostettaisiin kyllä ehdottomasti mieheni siskon vielä syntymättömälle tytölle lahjuksia :) Mukana arvonnassa siis! (susanna.hakkinen(at)hotmail.com)

    VastaaPoista
  25. Arvonnassa mukana! Erityisesti noita ihania pussilakanoita himoitsisin...
    -Anni

    VastaaPoista
  26. Onpa kivat huoneet molemmilla :) Mukana ollaan taas arvonnassa.
    Tanja T-T

    VastaaPoista
  27. Oi mahtava arvonta! kovasti tuo puolivuotias kaipailee omaan huoneeseensa kaikkea pientä kivaa :)

    VastaaPoista
  28. Ihana arvonta. Mun pikku tyllerölle ois kaikkea hienoa tuolla. :-) hemantinde@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Huippu arvonta, ehdottomasti mukana.
    -Elina
    elinaterho(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Meidän ekaluokkalaiselle on pikkuhiljaa rakentumassa oma huone parvelle rauhaan pikkusisaruksilta ja kunhan rautakauppaostokset saadaan alta pois niin lahjakortille olisi kovasti käyttöä! :) anuhanneleathotmail.com

    VastaaPoista
  31. Osallistun arvontaan:) helleaalto99@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Mukana arvonnassa. :) pilviraitti@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Kiitos ihanasta blogista! Vierailen säännöllisesti, mutta olen hieman laiska jättämään kommenttia. Nyt kuitenkin päätin reipastua, ihana palkinto! Mukana siis ehdottomasti arvonnassa :) laurankortit@gmail.com.

    VastaaPoista
  34. Voi kun ihania kuvia lastenhuoneista.
    Osallistun arvontaan.
    E-R

    VastaaPoista
  35. mukana arvonnassa, ihanan näköistä

    VastaaPoista
  36. Mukana, kyllä sieltä lapsenmieliselle mummollekin löytyy haluttavaa =)

    VastaaPoista
  37. Ihana tunnelma kummassakin huoneessa! Kyllä olisi käyttöä tuolle rahalle, joten mukaan!

    VastaaPoista
  38. Kiljusen herrasväeltä yksi arpa likoon :) Mukavaa vkonloppua!

    VastaaPoista
  39. Mukana arvonnassa! Lahjakortille löytyisi varmasti käyttöä :)
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  40. Hei! Miekin oon mukana! Voi kun arpaonni suosisi :)

    VastaaPoista
  41. arvonnassa mukana :) Ihania juttuja löytyy sivuilta!

    VastaaPoista
  42. Mukana arvonnassa :)
    miimaeia ( ät ) gmail piste com.

    VastaaPoista
  43. Vau miten ihana arvonta. Mukana ollaan.
    liisa-t@suomi24.fi

    VastaaPoista
  44. Arvonnassa mukana -Sentta-

    VastaaPoista
  45. Mukana arvonnassa :) t:Laura.K
    laurakallioniemi@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Hyppään mukaan arvontaan! Voi kun voittaisi, saisi pienelle jotain kivaa. :)

    VastaaPoista
  47. Mukana myös, olispas kiva palkinto:)

    VastaaPoista
  48. Ihanat huoneet teidän lapsukaisilla. Ja voi noita Lekmerin vaihtoehtoja, sieltä löytyy kyllä vaikka mitä... Mukana siis arvonnassa :)

    VastaaPoista
  49. Mahtava palkinto! Ehdottomasti mukana arvonnassa
    -Shiva-
    suddenconnection(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  50. Mukaan arvontaan!:) kaikkea kivaa tuolta kyllä löytyiskin!

    VastaaPoista
  51. Mukana ollaan, tuolla näyttää olevan kivoja juttuja :)

    VastaaPoista
  52. Ihana arvonta, ehdottomasti mukaan:-)
    -Satu-

    VastaaPoista
  53. Arvonnassa mukana!! Teillä on kyllä mukavat lastenhuoneet, tykkään. Tekis mieli uudistaa meidän tenavien huoneita.

    VastaaPoista
  54. Päivi* taas koittaa onneaan, kivat lasten huoneet. KYYYYYLLÄ !

    VastaaPoista
  55. Mukana arvonnassa :)
    Kylläpä olisi vaikea päättää,mikä olis kiva, mutta eiköpähän se lopulta löytyisi.

    VastaaPoista
  56. Ihania ideoita sinulla ja kivat lastenhuoneet! Täällä neljän lapsen (ja kolmen huoneen) sisustuksia vaihdellen arvontaan mukaan toiveikkaana.

    VastaaPoista
  57. ihanania kalusteita huoneissa :) arvonnassa mukana.
    miratii88@hotmail.com

    VastaaPoista
  58. Mukaan arvontaan!
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  59. mahtava arvonta, mukaan.
    ja todella hieno ruskea teak hylly lastenhuoneessa.

    paivi.pelk@gmail.com

    VastaaPoista
  60. Kyllä löytyis yhtä sun toista ihanaa tähänkin huusholliin tuolta sivustolta... Mukana siis! :)

    VastaaPoista
  61. Kauniit lastenhuoneet :)
    Mukaan arvontaan!

    VastaaPoista
  62. Mukana arvonnassa! (:

    little.sailor@outlook.com

    VastaaPoista
  63. Mukana ollaan:) jaanuska

    VastaaPoista
  64. Kunpa nyt onni potkaisisi. Ihana arvonta.

    Veera / veetu89@jippii.fi

    VastaaPoista
  65. Mukana ollaan. Lekmerillä on paljon kivaa. Ihana blogi sinulla! Yhdellä arvalla. annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  66. arvonnassa mukana!ihana arvonta!
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  67. Arvonnassa mukana. :)
    -Siny-

    VastaaPoista
  68. Mukaan kivaan arvontaan! :)

    hexunblogi at hotmail.fi

    VastaaPoista
  69. Hips!
    Mukaan arvontaan.
    -HeissuV-

    H.valimaki at hotmail.com

    VastaaPoista
  70. Mukana! :-)

    jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  71. Mukana♥ jessina.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  72. irmeli.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  73. Mukana arvonnassa :) riikka.lokasaari@vaasa.fi

    VastaaPoista
  74. Mukana, paljon ihanaa tuolta löytyisi!

    eevanpostit@gmail.com

    VastaaPoista
  75. Mukana arvonnassa! Lekmeristä on tilattu meidänkin joululahjoja tänä vuonna. :)

    VastaaPoista
  76. Mukana ollaan, huippuvalikoima Lekmerissä :) vickan27(a)gmail.com

    VastaaPoista
  77. Ihanat lastenhuoneet...niin värikästä!:) mukana arvonnassa! T. Tanjuska

    VastaaPoista
  78. Mukana :)
    joszu94@hotmail.com
    Joski

    VastaaPoista
  79. Yritin katsoa läpi etten ole jo osallistunut, sillä aiemmin en saanut ipadillä jätettyä viestiä. Mutta siis mukana tietty ja toivottavasti en tuplasti! :D

    VastaaPoista
  80. Mukana arvonnassa!
    MariM

    VastaaPoista
  81. Mukana arvonnassa ja niin mielelläni voittaisinkin! :)

    VastaaPoista
  82. Yhtä sun toista kotiutettavaa löytyisi, eli mukana :) miia484@hotmail.com

    VastaaPoista
  83. Mukana ollaan... leenvikki@gmail.com

    VastaaPoista
  84. Koetan onneani minäkin!

    Jenni Penni

    VastaaPoista
  85. maukana! maison@luukku.com

    VastaaPoista
  86. niin mukana! edellispäivänä löysin blogisi ja silmät tihrustaen luen edelleen postauksia läpi:D kiitti kivasta blogista <3 sanhelmi(at)forssalainen.com

    VastaaPoista
  87. Reippaat huoneet! Mukaan arvontaan! Heipsu

    VastaaPoista
  88. mukana ollaan, hanna.tulla@live.com

    VastaaPoista
  89. Vimehetkellä heräsin! Mukaan arvontaan minäkin.

    VastaaPoista
  90. Mukana arvonnassa, pienen pojan huone kaipais uutta sisustusta :)
    -PäiviM-

    VastaaPoista
  91. Mukana arvonnassa :)

    terkuin Anna

    VastaaPoista
  92. Meiltä löytyisi ikuinen lelujen tarvitsija, joten arvontaan mukaan.
    Nimim Paapero

    VastaaPoista
  93. Mukana arvonnassa! Ihania juttuja löytyi :)

    VastaaPoista
  94. Mukana arvonnassa! Legotalo olisi varmaankin pojan mieleen!

    VastaaPoista
  95. Arvonnassa mukana, kaikkea kivaa kyllä löytyisi... -mertsi-

    VastaaPoista
  96. Mukana arvonnassa, Lekmeriltähän löytyy vaikka mitä kivaa :)

    VastaaPoista
  97. Mukana tavoittelemassa voittoa!

    VastaaPoista
  98. Arvonnassa mukana! Kummilapset tuplaantuu juhannukseen mennessä, joten kaikki kiva lapsille on tervetullutta myös tähän "sinkkutalouteen".

    VastaaPoista
  99. Mukana arvonnassa näin viime hetkillä! Olen juuri viime viikkoina järjestellyt vauvahuonetta lastenhuoneeksi, lahjakortille löytyisi varmasti käyttöä. Terv, Ihanna.

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig