tiistai 22. huhtikuuta 2014

Karaistumassa

Vietimme suurimman osan pääsiäisestä mökillä. Siellä keli oli viileämpää kuin ennustukset alun perin lupailivat. Kotona puolestaan mittari oli huidellut melkoisissa lämpölukemissa ja pihaan oli ryöpsähtänyt kevät ihan muutamassa päivässä. Ihanaa!
Eilen kiikutin taimia ensimmäisen kerran kasvihuoneeseen karaistumaan. Sain vahtia taimien selvitytymistä (eli makoilla kasvarin sängyllä ja juoda aamukahvia) melkein tunnin, ennen kuin perheen normaali hullunmylly pyörähti käyntiin. Mutta kyllä tuolla lämpö / aurinko / fiilistely -tankkauksella yhden hullunmyllypäivän jaksoikin sitten taas ihan heittämällä. 
Olen tähän asti aina ostanut valmiit tomaatintaimet, eli kokeilen tomaatin siemenkasvatusta nyt ensimmäistä kertaa. Aikamoisia hujoppejahan nämä ovat, mutta suurella rakkaudella kasvatettuja.  Saas nähdä kuinka meidän käy... Yläkuvassa tanakoitumassa Marmandino One pihvitomaattia ja alakuvassa Pink Baby Plum miniluumutomaattia.
Magnolia Susan joutui alkuvuodesta evakkoon viileästä varastosta huoneenlämpöön, ja on tänä vuonna jättänyt kukinnan väliin. Muuten kasvi vaikuttaa hyvinvoivalta.
En tiedä miten maltan luopua kasvihuoneen lepopaikasta. Sänkyhän on ollut kasvihuoneessa vain talvisäilytyksessä, mutta kun siinä on niiiiiin mukavaa makoilla! Jospa sittenkin karsin tomaatintaimia...
SHARE:

18 kommenttia

  1. Tuo sänky on ihan ehdoton. Hmmm olisiko jotain taimia joita voisit kasvattaa vaikka sängyn alla? No ok eipä sellaisia taida juuri olla :) Pääasia että sängyn saa pidettyä paikassaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa on kyllä ollut aika mukavaa köllötellä auringon lämmössä! Pitää katsoa saisinko tuettua tomaatit vaikka sängyn päätyihin, niin mahtuisin itse mukaan:D

      Poista
  2. Hienostihan nuo taimet ovat kasvaneet! Ja nasta tosiaan tuo sänky. Siitähän saa hienon vierashuoneen kesäksi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöllä kylmä ja päivällä kuuma, eipähän jäisi vieraat asumaan!:D

      Poista
  3. Kyllä nyt täytyy siirrellä taimia tiuhempaan, että lepopaikka mahtuu kasvariin.
    Mulla on samanlaisia hujoppeja, mutta eiköhän ne siitä taas vankistu, kun pääsevät kokonaan muuttamaan kasvariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin nuo miniluumutomaatin taimet kasvavat silmissä. Kohta joudun virittelemään tukinarut sisälle, ei enää grillitikut riitä!:)

      Poista
  4. Ihanaa ulkoiluaikaa taimilla. Ja tuo sänky on makee. Siinä on varmaan ihana köllötellä ja ihastella kasvun ihmettä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvun ihmettä ehtii ihastella harmittavan vähän. Yleensä aika menee toista ihmettä vahtiessa, pikkuihme on näet erikoistunut taimien harventamiseen:D

      Poista
  5. Isoja taimia jo! Meilläkin oli karaistumassa - hieman liian pitkään aurinko porotti niille tomaatintaimille ... ja samettikukat taitavat mennä uusiksi,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti vielä tokeentuvat! Minäkin kävin monta kertaa siirtelemässä taimia kasvihuoneessa, kun yritin etsiä sitä varjoisinta kohtaa. Yllättävän kovaa tuo aurinko jo porottaa.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos Marianne! Toistaiseksi vielä mahtuu itse mukaan, heinäkuussa viimeistään pitää muuttaa ulos. Siis minun, ei taimien:)

      Poista
  7. Voi että, omistaisinpa pian kasvihuoneen. Voin vain kuvitella fiilistä tuolla ollessa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat näitä arjen tähtihetkiä, pieni pala paratiisia omalla pihalla <3

      Poista
  8. Hih, tuo sänky sopii kyllä niin hyvin kasvariisi, että ehkä kannattaa laittaa muutama tomaatti vähemmän;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sänky hankittiin viime kesänä katoksen alle. Silloin sen valtasi aina tytär tai mies. Tuolla kasvarissa se olisi kyllä vähän niinkuin minun valtakuntaani. Hmmm...;)

      Poista
  9. Onpa hienoja taimia ulkoilemassa ja tuo lokoilupaikka on kyllä niin mainio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kevät on kyllä niin ihanaa aikaa, taimien ulkoiluine kaikkineen!

      Poista

Blog Design Created by pipdig