perjantai 7. lokakuuta 2016

Muuttoliikettä täälläkin

Kohta myös kesähuoneen kasvien on aika muuttaa sisätiloihin. Kesähuoneen seinät on eristetty, mutta ikkunat ovat yksinkertaiset ja lämmitys puuttuu. Aurinkoisina päivinä sisällä on vielä ihanan lämminta, mutta kylmän yön jälkeen on vilakkaa täälläkin, hrrrr!



Vielä riittää kukkia maljakkoon. Keittiöpuutarhan kääpiösamettikukka 'Golden Gem' ja ensimmäisen kuvan kesäsädekukka 'Razzledazzle' eivät ole edustaan lempivärejäni puutarhassa, mutta jotenkin tässä on alkanut mieli muuttua... Ja syksyyn ne sopivat aivan täydellisesti! Nämä ovat myös kukkineen ihanan pitkään, eli ensi vuonna uudet kylvöt.
Kesähuoneen ulkopuolella jättiverbena jatkaa kaunista kukintaansa. Jättiverbena ei ole hätkähtänyt kylmistä öistä, vaan kurkottelee yhä kohti korkeuksia. Tämän kesän kylvökokeiluja tämäkin ja paljon helpompi kuin etukäteen kuvittelin. Ehdottomasti uusi satsi tulemaan ensi vuonna.

Kaunista syysviikonloppua!

SHARE:

12 kommenttia

  1. Ihanan vihreää vielä sinulla siellä ja kiva että kukat vielä kukkivat ulkonakin.Meillä täällä on yöt melkein jo pakkasen puolella joka yö.
    Hauskaa syksyn jatkoa ja aurinkosia syyspäiviä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt näytti mittari nollaa aamulla, kohta pitää lähteä kierrokselle tarkistamaan, kukkiiko vielä jossakin. Joka päivä olen pienen kimpun pihasta vielä kerännyt <3

      Kaunista lokakuun jatkoa sinulle!

      Poista
  2. Se on kyllä jännä, että keväällä voikukkien aikaan keltainen väri ei ole yhtään niin kiva kuin syksyllä :) Tosiaan aina syksyisin alkaa mieli muuttua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan hyvä, että mielikin menee vuodenaikojen mukaan:) Tosin minä rakastan keltaista myös keväisin: narsissit, krookukset ja muut ihanuudet. Ainoastaan kesällä se jotenkin tökkii, vaikka ei enää niin paljon kuin ennen. Vanhaksi tulossa? :D

      Poista
  3. Kiitos, kokemuksistasi jättiverbenan suhteen! Ajatukseni vahvistuu, että itsekin haluan kokeilla sitä ensi kesänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä oliko tämä ensikertalaisen tuuria, mutten kokenut sitä ollenkaan hankalaksi! Ehkä ensi keväänä haron sitten hiuksia päästä, kun kylvökset eivät ala vihertää ollenkaan :D Näin on nimittäin käynyt ennenkin. Ensimmäinen kokeilu on kuin leikkiä vaan ja sitten myöhemmin alkaa vastoinkäymiset. Liikaa yrittämistä ehkä?

      Poista
  4. Ihania kuvia! Tuota verbenaa on ihan pakko kokeilla ensi keväänä ja näyttää kestävän hyvin pakkasöitäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Se on kestänyt viileän kesän ja kylmät yöt todella hyvin. Vieläkin kukkii <3

      Poista
  5. Kaunista on - TAAS! :)

    Mutta, mutta, tuo 4. kuvan viltti, se on ♥♥♥!!! Saako udella, mistä se on hankittu..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirkka! Viltti on ostettu vuosia sitten alelaarista. Yritin vielä tutkailla joskos siinä olisi ollut jotakin merkkilappua kiinni. Mutta ei ollut ja muisti ei kanna niin pitkälle.

      Poista
  6. Kääpiösamettikukkaan itsekin ihastuin tänä kesänä ja kyllä se on jotenkin niin raikas nyt tuolla puutarhassa. Ja kun siitä taittaa oksia maljakkoon tulee hyvä tuoksu sisälle, ja ne kestävät pitkään maljakossa.
    Tosi kauniilta näyttää teillä. Huomenna muuttavat pelargoniat täälläkin sisään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mustakissa! Ja kääpiösamettikukat ovat tosiaan ihania. Minulla kasvoi niitä kasvihuoneessa ja keittiöpuutarhassa. Keittiöpuutarhan samettikukat jatkavat vielä kukintaa, joten toistaiseksi näitä on riittänyt myös maljakkoon. Ihania syysilahduttajia!

      Poista

Blog Design Created by pipdig