keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Pakkaspäivän pelastus: maukas bataattikeitto

Pakkaspäivän pelastus on höyryävän kuuma, intialaisilla mausteilla höystetty bataattikeitto. Erilaiset sosekeitot ovat myös hävikkiruokaa parhaimmillaan. Näihin voi upottaa melkeinpä mitä vain, myös jo pikkuisen nahistuneet juurekset. Maun salaisuus on etukäteen uunissa paahdetut kasvikset ja mausteet.
Ensin söin paikallisessa Mimosan Aito -lounasravintolassa aivan ihanaa, intialaisella twistillä valmistettua ja paahdettua myskikurpitsakeittoa. Sitten törmäsin Viimeistä murua myöten -blogin bataattikeittoon. Niiden pohjalta syntyi tämä mieltä ja sisuskaluja lämmittävä bataattikeitto, josta tuli hetimiten perheen uusia suosikkeja.

MAUKAS BATAATTIKEITTO

noin 400 g bataattia
2-3 porkkanaa
1-2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
2 keskivahvaa chilipalkoa
1-3 tl garam masala -mausteseosta
5 dl kasvislientä 
1 limen mehu
1 tlk kookosmaitoa
suolaa oman maun mukaan
paprikamaustetta
tuoretta korianteria
(kuvan keitossa lisäksi vähän nahistuneen kesäkurpitsan jämät + ranskankermapurkin rippeet)
  1. Lämmitä uuni 225 asteiseksi.
  2. Kuori ja paloittele bataatit, porkkanat ja sipulit. Käytä valkosipulinkynnet kokonaisina. Poista chileistä halutessasi siemenet. Laita kaikki kasvikset leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele päälle garam masala -mausteseosta ja kääntele kasviksia hieman.
  3. Paahda kasviksia uunin keskitasolla noin 25-30 minuuttia.
  4. Siirrä paahdetut kasvikset kattilaan ja lisää kasvisliemi. Keitä hetki. Lisää joukkoon puristettu limen mehu sekä kookosmaito. Keitä vielä hetki.
  5. Soseuta keitto tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. 
  6. Mausta keitto suolalla ja ripottele päälle paprikamaustetta sekä reilusti tuoretta korianteria.
Tarjoa keitto naan-leivän ja höysteiden kera.
  • Itse tykkään tarjota kasviskeitot "höysteiden" kera. Eli lisään pieniin kulhoihin mm. murusteltua fetaa, kuivattua sipulia, tuoreita yrttejä, siemeniä, cashew-pähkinöitä, krutonkeja, smetanaa tai ranskankermaa. Vähän keitosta ja käytetyistä raaka-aineista riippuen.
  • Garam masala on intialaisessa keittiössä käytetty aromikas maustesekoitus, jossa on käytetty muun muassa juustokuminaa, korianteria ja kanelia. Maustesekoituksesta on olemassa lukematon määrä muunnoksia. Kaupan maustehyllyltä löytyy valmis garam masala -maustesekoitus, mutta sitä voi valmistaa myös itse. Googlaamalla löytyy erilaisia ohjeita.
SHARE:

1 kommentti

  1. Keitot on niin parhaita varsinkin näin pakkasella. Ja, kasvissosekeitot ovat meidän perheen lemppareita. Kiitos tästä ohjeesta, täytyykin testata!

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig