Pienin askelin

Blogi ja Insta ovat eläneet tällä viikolla hiljaiseloa. Olemme olleet maanantaista asti pikkumiehen kanssa Helsingissä, sillä tiistaina koitti pitkään pelätty päivä. Oli tullut aika operoida synnynnäinen munuaisvaiva, joka oli alkanut oireilla rajusti.

Olemme huippukäsissä huippupaikassa, Uudessa Lastensairaalassa. Siitä huolimatta mielen on viime aikoina täyttänyt pelko. Ensin operaation odottelusta ja siihen valmistautumisesta, sitten itse varsinaisesta leikkauksesta ja sen jälkeen hitaasta ja kivuliaasta toipumisesta. Äitinä sitä haluaisi ottaa lapselta kaiken kurjan olon pois. Pienen ihmisen tuskaa on lähes ylitsepääsemätöntä katsoa.

Aika Lastensairaalassa on mennyt yllättävän nopeasti, vaikka elämä on nyt yhtä odottelua. Eteenpäin mennään tunti ja päivä kerrallaan. Urhean pikkumiehen voimat eivät vielä riitä pitkiin satuihin tai peleihin, päivät menevät lähinnä torkkuessa. Puitteet toipumiseen ovat Uudessa Lastensairaalassa kyllä mahtavat. Meillä on oma tilava huone ja rauha. Näkymät ylimmästä kerroksesta yli Helsingin ovat huikean hienot. Olemme laskeneet kirkontorneja (niitä on monta!), ihmetelleet Suomenlinnan majakan valoa, haaveilleet visiitistä Linnanmäelle ja arvuutelleet suurlähetystöjen lippuja.

Toipuminen kestää sen minkä kestää, joten blogikin päivittyy nyt vähän miten sattuu. Tällä hetkellä edetään pienin askelin. Suunta on kuitenkin kohti kevättä ja kaikella tapaa valoisampia aikoja! <3