Voiton huumassa

Viime viikko oli melkoista hulinaa. Oli Halloweenia, synttäreitä ja tietenkin äärimmäisen jännittävä baseball-viikko, joka huipentui paikallisen joukkueen, Washington Nationalsin monella tapaa historialliseen mestaruuteen. Sitä seurasi kunnon "torilla tavataan" -juhlat, jota meidänkin totta kai piti käydä ihmettelemässä. Noin miljoonan muun kaupunkilaisen kanssa.

Häntäpäästä lähtenyt ja uskomattoman baseball-kauden tarjonnut joukkue teki hyvää koko kaupungille. Fanipaidat päällä katsojat unohtivat poliittiset erimielisyytensä ja epätasa-arvoiset asemansa. Hetken koko kaupunki oli yhtä saman asian puolesta. Olit sitten musta tai valkoinen, köyhä tai rikas, ulkomaalainen tai paikallinen, kaikki puhalsivat yhteen hiileen. "Go Nats!" (=Washington Nationals) huudot kaikuivat niin kaupan kassoilla kuin huoltsikalla tankatessa. Jokaisella oli mielipide kauden kulusta tai tähtipelaajan tittelistä.

Itse en ole mikään järjetön penkkiurheilija. Ja samaan hengenvetoon on todettava, että edellinen lause on melkoisen lievä ilmaisu sille tosiasialle, että olen aikoinaan nukahtanut legendaaristen Andre Agassi - John McEnroe tennisottelun katsomoon. Enkä mitenkään sievästi torkahtaen, vaan ihan rehdisti naapurin olkapäähän päätäni retkottaen, kuola poskelta valuen. Penkkiurheilija-urani tähtihetkiä, jota tennistä pelaavat mieheni ja veljeni eivät koskaan tule ymmärtämään.

Mutta tenniksestä takaisin baseballiin. Kuluvana kesänä baseballista löytyi yhteinen kiinnostuksen kohde koko perheelle. Pelkästään telkkarista katsomalla en varmasti olisi lajista niin innostunut, mutta paikan päällä peleissä tunnelma oli aina huippuhieno. Kotikenttämatseihin kuuluu niin paljon kaikkea muuta oheistoimintaa, että siinä riitti ihmeteltävää ihan jokaiselle ja jokaikäiselle. Lapsille oli aina tarjolla jotakin extraa, kuten mahdollisuus päästä pelin jälkeen juoksemaan "homerun" ihka aidoilla pelipaikoilla. Vaikka perhevapaat tässä maassa ovat aivan olemattomat, on tämä muuten ihailtavan perhekeskeinen yhteiskunta.

Pelielämyksestä puhuttaessa ei voi ohittaa pelieväitä. Täällä on suhteellisen vaikeaa löytää gluteenittomia herkkuja varsinkaan pikaruokapaikoista tai kahviloista, joten mega-extra-suuret pisteet Nationals Park -peliareenalta löytyneelle gluten-free kiskalle. Vielä kauden loputtuakin suu napsaa nacho-mätön perään, sillä se oli paikan tavallisia ruokakojuja huomattavasti herkullisempi. Kerrankin näin päin! Stadionille sai tuoda myös omia eväitä ja katsomon puolella kiertävät kaupustelijat tarjosivat niin poppareita, drinksuja, hattaraa kuin oluttakin.

Kuten The Washington Post otsikoi "It wasn't a parade. It was a giant gathering of a joyous sports family." Eli kyseessä ei ollut vain voittoparaati, vaan jättiläismäisen urheiluperheen iloinen kokoontuminen. Ja siltä se aurinkoisena marraskuun lauantaina tuntui, myös meistä suomalaisista. Olla hetken osana isoa iloista perhetapahtumaa.

Juhlahumusta pikku hiljaa toipuneina alamme valmistautua loppuviikon 7-v synttäreihin. Niistä (ja kulttuurieroista) lisää sitten toisella kertaa, nyt toivottelen oikein mukavaa viikon jatkoa!