Terveisiä takapihalta (koska muualle en enää mene...!)

Terveisiä takapihalta! Täällä näyttää yhä yllättävän lämpimältä, vaikka yöpakkasiakin on jo saatu. Tällä viikolla oli jo pari suorastaan hyytävää päivää. Eli muutama aste pakkasta kovan viiman kera. Ulkona paistava aurinko hämää toistuvasti aivoja. Ulos astuessaan ei meinaa millään uskoa, että keli voi oikeasti olla kylmä. Silmät kertovat ihan muuta. Itseni on yllättänyt, miten toistuvat yöpakkaset eivät vieneet kaikkia lehtiä mukanaan. Väriloistoa siis riittää yhä näin marraskuun puolivälissäkin.

Takapihan flowering dogwood eli lännenkukkakanukka on muuttunut räiskyvän punaiseksi. Tämä kukkii keväällä kauniin valkoisin kukin, mutta on kesällä mielestäni melko vaatimaton puu. Syksyn tullen lännenkukkakanukasta tuli takapihan todellinen väripilkku.

Lännenkukkakanukan takana, terassin päädyssä, on kookas sihteerikkömagnolia. Se vaihtaa väriä kovin verkkaiseen tahtiin. Siellä täällä näkyy vähän keltaista.

Viime postauksessa toivoin synttärihulinoiden jälkeen rauhallisempaa viikkoa. Osittain se toteutuikin, sillä miehen lähtiessä viikoksi työmatkalle molemmat lapset sairastuivat. Klassinen kuvio. Kun yöt meni valvoessa, ei päivisin tarvinnut (jaksanut) suuria ahkeroida. Onneksi anoppi on ollut täällä apuna, niin pääsin parin päivän jälkeen tuulettautumaan isolle kirkolle omien opintojeni pariin. 

Kaunis pakkaspäivä, takana mielenkiintoinen luento ja edessä reipastahtinen kävely kohti metroasemaa. Reipastahtinen siksi, että alue on hieman huonomaineista. Kaupunki on siistinyt aluetta jo vuosia, parantanut turvallisuutta ja lisännyt uutta rakennuskantaa. Ongelmat ovat kuitenkin yhä olemassa, vaikka eivät enää yhtä pinnalla. Siinä, keskellä aurinkoista päivää todistin omin silmin jonkin sortin huumekauppaa ja aseen erittäin näkyvää hallusapitoa. Voin sanoa, että tuli melkoista vipinää tämän keski-ikäisen mamman kinttuihin! Loppumatka menikin sitten puhelinta lujaa kädessä puristaen ja vaivihkaa olan yli vilkuillen. Saattaapi olla, että meikäläisen luennot loppuivat tähän. Kodin turvaan päästyäni vannoin, etten poistu täältä enää ikinä!

Asuinalueemme on todellinen lintukoto. Kaikki eivät edes lukitse oviaan yöksi (mikä omasta mielestäni on kerrassaan käsittämätöntä). Mutta 10 kilometriä "väärään" suuntaan ja olet keskellä slummia. Sen aina välillä unohtaa täällä omakotialueen suojissa.

Toivottelen kaikille oikein ihanaa viikonloppua! Ja samalla tasailen pulssia oman kodin rauhassa...