torstai 6. helmikuuta 2020

Kukkaterapiaa

Harmaalta taivaalta vihmoo vettä ja olokin on vielä sairastelujen jälkeen puolikuntoinen. Joten oli vähintäänkin oikeutettua suunnata kukkaostoksille!
Välillä on jo tuntunut ihanan keväiseltä, joten kukkakassiin lyötyi kaikkea kevätkivaa: isoja ja pieniä narsisseja, ruukkutulppaaneja, pajunkissoja (kaupasta ostettuna!) sekä muhkea jouluruusu.
Tämä muuten onkin mielenkiintoinen juttu, sillä joulun aikaan jouluruusuja (tai hyasintteja) ei löytynyt ei sitten niin mistään. Vaan heti kun vuosi vaihtui, kaupan kukkahyllyt täyttyivät molemmista. Kuuluvat täällä selvästi kevään odotukseen. Hyasinttia on nyt tarjolla joka värissä, sekä ruukussa että leikkona. 

Jouluruusut kukkivat juuri naapurustossa kauniina, tämäkin yksilö pääsee ulkoruukkuun. Ja myöhemmin sitten maahan, kunhan kovia yöpakkasia ei enää ole luvassa. Ruukut valitsen sen mukaan, että ne on helppo siirtää tarvittaessa autotalliin suojaan.
Keli heittelee yhä kovasti. Alkuviikosta käytiin hetkellisesti +20 asteessa, nyt on sateen lisäksi luvattu myös yöpakkasia. Viikonlopulle ennustettu lumisade sentään siirtyi syrjään.
Instagram ja ystävien viestit Suomesta ovat täyttyneet aurinkoisista talvikuvista. Eli oikein kaunista loppuviikkoa teille kaikille!

SHARE:

2 kommenttia

  1. Aivan ihania kukkia! Todella upea tuo jouluruusu, ehkä ne ruukkutulppaanit kestävät hieman kauemmin, kuin leikkotulppaanit. Minulla ne eivät kestä, kuin 2-3 päivää maljakossa. Luulen,että huoneilma on liian lämmin niille? Täällä on tänään paistanut aurinko, aivan ihansti ja pakkasta aamulla oli -9, mutta erittäin kylmä viima. Mukavaa viikonloppua ja toipumista <3 Tepa

    VastaaPoista
  2. Oi oi mitä kukkaterapiaa. Jännä juttu että siellä on hyasintteja leikkona. Ihania lämpötiloja teillä.

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig