maanantai 2. maaliskuuta 2020

Tähtimagnolia - kevään ensimmäiset!

Täällä ollaan nyt pyörtyilemässä ilosta ja ihastuksesta melkein joka päivä. Mihin tahansa päätään kääntää, niin aina on jotakin uutta ihmeteltävää. Kuten juuri nyt nämä ensimmäiset tähtimagnoliat.
Olimme ajelemassa keskustassa ja siellä kevät oli jotenkin astetta pidemmällä. Luultavasti suojaisammat kasvupaikat ja enemmän lämpöä kerääviä seiniä. Siinä liikenteen virrassa edetessämme aloin yhtäkkiä lähes hyperventiloida. Jotenkin sain pihistyä "magnolia!" ja 17 vuoden avioliittokoulutuksen läpikäynyt mieheni tiesi mitä tehdä. Pysähtyä välittömästi. Tai ainakin ensimmäiseen suhtkoht lailliseen paikkaan. Minä syöksyin autosta pihalle ja kuljin kuin kangastuksen nähneenä. Päämääränä oli vain ja ainoastaan kukinnan aloittanut tähtimagnolia.
Mitä siitä, että se sijaitsi liikenteellisesti "hieman haastavassa" paikassa. Mikään ei tule naisen ja kevään ensimmäisen magnoliakukan väliin! Samaisesta syystä kuvat oli napsittava nopeasti, eli hampaankoloon jäi haave paremmasta kuvasaaliista. Mutta alku se on tämäkin, vieläkin sydän hakkaa nopeammin, kun ajattelen eteen tupsahtanutta näkymää. 
Viime viikon yöpakkaset olivat kyllä puraisseet osaa kukista, mutta onneksi suurin kukkaloisto on vasta edessäpäin. Sääennuste lupailee lämpimämpiä päiviä, joten toivottavasti loput nuput saavat aueta rauhassa.

Hyvää alkanutta viikkoa!


Kevätkirmailuterveisin, Maria
SHARE:

14 kommenttia

  1. Voi miten ihanaa!
    Ja odota vaan kun ovat kohta täydessä kukassaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä meillä "maalla" pitää vielä odotella, mutta tuolla keskustassa oli jo kevät puoli askelta pidemmällä. Harmillisesti vaan piti varoa autoja ja muuta siellä liikenneympyrässä seikkaillessa, mutta sehän on vain pikku hidaste päämäärätietoisen naisen tiellä:D

      Poista
  2. Vau miten mahtavan kokoinen magnolia, on taatusti vielä upeampi näky kun kukkia on avautunut enemmän. Ja pilkotti siellä yhden kuvan taustalla joku ihastuttava vaaleanpunainen puukin. Jos saa toivoa postausta niin voisit tehdä sellaisen paikallisten puistojen kukkivista puista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taustalla näkyvä on jokin aikainen kirsikkapuu, ensimmäiset avautuivat reilu viikko sitten. Ja nyt näitä vaaleanpunaisia pilviä on ihan kaikkialla (kauhean vaarallista, jos olen itse ratissa, kun pää pyörii kuin tuuliviirillä:D ) Mutta ehdottomasti postailen näistä kukkivista puista, nyt kun kausi pikku hiljaa käynnistyy. Instaan tulee enemmän laitettua, mutta yritän ehtiä myös tänne blogin puolelle. Ihanaa kevään odotusta!

      Poista
  3. Ihana magnolia! Kiva kuulla, että seitsemässätoista vuodessa aviomiehestä tulee noin kelpo. Minusta kun tuntuu, että jos mainitsen auton kyydissä vaikkapa lähellä sijaitsevan puutarhamyymälän, mieheni painaa entistä enemmän kaasua. :D Mukavaa viikkoa sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tuo kertomasi efekti Ikean kanssa. Mies sanoo aina lapsille ohi ajettaessa, että "muistakaa, Ikeaan ei päästä, sinne joudutaan!" :D

      Poista
  4. Draga Maria,
    Cat de frumos se proiecteaza magnolia alba pe albastrul intens al cerului!
    Asta e magia pura a primaverii.
    O primavara insorita va doresc, Mia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Mia! This is truly amazing time <3 Spring is so beautiful here. Wishing you a happy March!

      Poista
  5. Voin kuvitella, olisin itekin ollut ihastuksesta sekopäisenä! Minäkin toivon postausta kaikista kevään ihastuttavista kukkapuista. Itse kun en ehkä näekään tänä keväänä Israelin kirsikkapuita, nyyh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tästä se kausi alkaa, eli laitetaan korvan taa ja postataan ehdottomasti kukkivista puista! :)

      Poista
  6. Onnittelut, että olet saanut miehen ymmärtämään, milloin kuuluu pysähtyä:) Ja onnittelut, että saat asustella tuollaisten kevätkukkijoiden ympäröimänä. Voi mitä kaikkea ihanaa vielä tuleekaan vastaan! Nauti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nautitaan! <3 Ja kyllä, ei ole mennyt vuosien koulutus täysin hukkaan:D On tämä kevät ihanaa aikaa, ihan meinaa sekopäiseksi tulla. Pari lämmintä päivää ja kaikki menee hurjaa vauhtia (liian hurjaa) eteenpäin. Ihanaa kevättä myös sinne!

      Poista

Blog Design Created by pipdig