Viimeisiä viedään

Tässä alkaa pahasti näyttää siltä, että käsillä on vuoden viimeiset kultapallot. Tämä on ollut ihan ehdoton lempparileikkokukkani nyt loppukesästä. Rento, omapäinen, runsas, pirtsakka. Ihan sama, onko maljakossa ollut yksi vai monta oksaa, aina nämä nähdessäni olen tullut hyvälle tuulelle.

Viime päivien sade piiskasi pitkänhujoppia kultapalloa ihan urakalla. Onneksi se sai tukea ympäristöstään: kasvihuoneen rakenteista ja rungollisesta mustaherukasta. Muuten en ole kultapalloa tukenut, se on saanut elää rennosti sinne tänne kallellaan.

Ja ei tämä syksyn kullankeltainen kausi toivon mukaan vielä kokonaan ohi ole. Kultapallon vieressä oleva maa-artisokka on nimittäin nuppuja täynnä! Jos kultapallo oli kuin köyhän naisen daalia, niin maa-artisokan kukat ovat kuin miniauringonkukkia.

Kaunista syysviikon jatkoa!

Syksyn makuja puutarhasta: omena-perunapannu

Syksy on jotenkin tavattoman helppoa ruoanlaittoaikaa, koska ateriat rakentuvat pitkälti sesongin raaka-aineiden mukaan. Ja niitähän näin sadonkorjuuaikaan riittää! Vaikka tänä vuonna omalta kohdalta jäi saamatta värikkäät tomaatit ja mehevät kurkut, tarjoaa keittiöpuutarha silti yhtä sun toista ihanaa. Kuten valtavan määrän perunoita ja omenoita. Niistä rakentui syksyinen omena-perunapannu, jonka voi valmistaa joko uunissa tai liedellä. 

Ohjeen löydät Versoilevan resepteistä tästä linkistä.

Mehevien makujen täyttämää syyskuuta!

Hulluna hortensioihin

Tänä vuonna on jotenkin ihan poikkeuksellisen huikea hortensiavuosi! Ja se vain näyttää jatkuvan ja jatkuvan. Olen hullaantunut näihin nyt entistä enemmän, onneksi kotipihastakin löytyy erilaisia. Kaikki omanlaisiaan, kaikissa jokin ihana erityispiirre.

Minttua ja mustikoita -blogissa nyt lisää hortensioista ja niiden kerrassaan upeista kukista. Menenkin saman tien napsaisemaan taas pari oksaa maljakkoon. Mutta imuroida näitä ei kannata, vaikka senkin kestävät... Siitäkin lisää postauksessa, joka löytyy täältä.

Ihanaa viikonloppua!

Vähän kyllä hävettää

Vähän kyllä hävettää, että kasvihuone on elänyt (ja elää edelleen) aivan Ruususen unta. Yleensä tässä vaiheessa kasvukautta yritetään kaikin keinoin nopeuttaa tomaattien kypsymistä, korjataan satoa, pelätään hallaöitä. Mutta tuolla tuo nyt seisoo ylhäisessä yksinäisyydessään, vailla emännän huolenpitoa.

Kaipaan ihan mahdottomasti tomaattien tuoksua kasvihuoneessa ja ruukuista pursuavia yrttejä. Basilikaa, timjamia, sitruunaverbenaa... Viikonloppuna nuuskin sukulaisen tomaattiviljelmiä suurella antaumuksella, kiitos ja anteeksi siitä!

Toisaalta kasvihuone on tavattoman kaunis näinkin. Säleikkövilliviini on ryöpsähtänyt elämään ihan omia polkujaan ja punasaviruukut ovat hurmaavia tyhjinäkin. Kerrankin on mahdollista tutkailla ja nauttia puutarhan rakenteista, vähän villin boheemista meiningistä ja puutarhastressittömyydestä.

Kunhan ei nyt vallan jäisi tämä vaihde päälle..!

Mukavaa torstaita!