sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Sesongissa nyt - sitrushedelmät

Raikas sitrussalaatti on talven maukkainta väriterapiaa! Sitrushedelmien sesonki on nyt parhaimmillaan ja värikkäitä vitamiinipommeja kannattaa popsia niin paljon kuin mahdollista.

sitrussalaatti

Herkullisessa sitrussalaatissa eriväriset ja -makuiset sitrushedelmät ovat saaneet kaverikseen avokadoa, pinaattia ja fetajuustoa. Muun muassa. Tämä on loistava salaatti esimerkiksi viikonlopun brunssipöytään. Ja maistuu erityisen hyvältä täyteläisten munakkaiden kanssa, testattu on!

Löydät salaattiohjeen Versoilevan uusimmasta artikkelista: "Sitrussalaatti - väriruokaa mielelle ja kielelle".
SHARE:

maanantai 17. tammikuuta 2022

Ei meinaa perässä pysyä!

Tammikuu viilettää eteenpäin sellaista vauhtia, ettei meinaa enää perässä pysyä! Vähän sama fiilis kuin roikkuisi jäistä mäkeä alaspäin kiitävän pulkan kyydissä kynsin hampain. Ei sillä, että ihan viime aikoina olisin jäisiä pulkkamäkiä laskenut. Mutta kontrolli on mennyt jo aikaa sitten, ja nyt vaan yritetään kompuroida mukana.

tulppaanikimppu-kahvikuppi
Ei tämä pelkästään huono asia ole. Sehän tarkoittaa, että myös kevät lähenee samalla vauhdilla! Tammikuussakin on jo saatu nauttia suorastaan keväisistä päivistä, on kyllä ollut harvinaisen valoisa ja aurinkoinen talvi. Tykkään ihan hirmuisesti!
vaaleanpunaiset-tulppaanit-vanha-lauta
Välillä on pakko pysähtyä ja ottaa aikaa rauhalliselle kahvikupilliselle. Aina parempi, jos samalla saa ihastella tuoreita tulppaaneja. Blogi päivittyy nyt harmillisen harvakseltaan, aktiivisemmat kuulumiset löytyvät tällä hetkellä Instagramin puolelta.
tulppaanikimppu-narurulla
Toivotan tammikuuhun valoisia päiviä, ihania tulppaaneja ja rauhallisia hetkiä arjen kiireiden keskelle. 

Voikaa hyvin ja pysykää terveinä!


SHARE:

sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Kotitekoinen mysli ja sunnuntain suloa

Sunnuntaiaamuissa on aina sellainen ihanan suloinen kaiku. Yleensä aamu soljuu rauhallisesti eteenpäin ja on aikaa panostaa aamupalaan. Me huhkimme juuri pari päivää kaupunkikaksion remontin parissa, joten tänään on nautittu täysin rinnoin hyvästä kahvista, kiireettömästä tunnelmasta ja tietenkin kotitekoisesta myslistä.

kotitekoinen-mysli
Itse tehty mysli on meillä vakitavaraa varsinkin tammikuussa, sillä piilotan sinne aina joulun jäljiltä kulhoissa pyörivät pähkinät ja kuivatut hedelmät. Ja mikä parasta, itse tehden saa juuri sellaisia herkkuaineksia kuin haluaa. Ei ole kukaan kaivamassa mitään pois. Sellaista nimittäin sattuu toistuvasti valmismyslien kanssa. Yksi ei tykkää kookoksesta, toinen ei banaanilastuista jne. Nyt on pelkkiä herkkuja mukana! Ja tosiherkuttelija maustaa myslinsä vielä tummalla suklaalla.

Löydän ohjeen Versoilevan uusimmasta artikkelista: Kotitekoinen mysli

SHARE:

perjantai 31. joulukuuta 2021

Viimeisiä viedään!

Joulukuussa oli ihan poikkeuksellisen paljon kauniita talvipäiviä. On saatu nauttia auringosta, puhtaasta lumikuorrutteesta, nähty sinitaivasta. Mutta erityisen upeaa on ollut tämä punertava valo! Taivaanranta on ollut vaaleanpunainen monena päivänä ja se on värjännyt koko maiseman häikäisevällä sävyllään.

kesahuone_talvipuutarha

aamuvalo_talviaamu_kesahuone
Joulu tuli ja meni oikein mallikkaasti, vaikka kaikkia todo-listan asioita ei ehditty ruksia. Havutähdet sentään sain tehtyä, aatonaattona. Nämä ovat itselleni sellainen joulun must-juttu, jotka onneksi valmistuvat nopeasti, kunhan homman saa vain aloitettua.
havutähti-joulu
Joululomalla kävimme myös kaupunkikaksiossa edistämässä keittiöremonttia. Toisessa kaupungissa sijaitsevan asunnon remontointi matkan päästä on suhteellisen haastavaa, mutta kun asunto sattuu olemaan vielä vanhassa kerrostalossa, niin voipi todeta, että mikään asia ei ole mennyt kerralla putkeen. Eikä yleensä edes toisella. Matkan varrella on saatettu kuulla lauseita: "Ei koskaan enää! / Viimeinen kerta! / Hullun hommaa..." Mitä näitä nyt on.
havutähti-vanhaikkuna_kesähuone
Vuodenvaihdetta juhlistetaan kotona, ystävien kesken, perinteitä kunnioittaen. Saimme ihania vieraita, joiden kanssa olemme juhlineen joko joulua tai uutta vuotta jo 9 vuoden ajan.  Perinteeseen ei tullut katkoa edes Amerikassa, sillä vieraamme matkustivat silloin normaalin 350 km sijaan 7000 km. Ihan huikeaa!
talvinenpuutarha-joulupuutarha
Toivon, että uusi vuosi jatkuu yhtä kauniina kuin kulunut joulukuu. Toivon myös aikaista kevättä, lempeää kesää, terveyttä koko perheelle. Kulunut syksy on ollut henkisesti raskas ja kuluttava, ja koko perheen mieliala on välillä ollut alavireinen. Toivonkin, että elämä selkiytyy viimeistään kevätauringon myötä. 
kasvihuone-talvella
Tällä hetkellä oma olo on vähän kuin tällä omena- ja kirsikkapuun keskellä uinuvalla kasvihuoneella. Olen paikalla, mutta talvihorroksessa. En tee tänä(kään) vuonna uuden vuoden lupauksia, sen sijaan lupaan jatkossakin nähdä kauneutta arjen ohikiitävissä hetkissä, pysähtyä ihmettelemään lehteen puhkeavaa silmua, innostua tanssimaan kesken siivouksen.  Päivä on jo selvästi pidentynyt ja sekös tuo hymyn huulille!
keittiöpuutarha-talvella-laatikkopuutarha

Nämä kuvat on otettu aamusella. Aurinko vasta kurkisteli taivaanrannassa, mutta loi jo kaunista punertavaa valoaan. Toivotankin uuteen vuoteesi paljon valoa ja iloa. Tehdään tästä hyvä vuosi!

Hyvää uutta vuotta!

SHARE:
Blog Design Created by pipdig