lauantai 7. heinäkuuta 2012

Uusi istutuspöytä

Kyllä voi ihminen tulla pienestä onnelliseksi! Kuten tästä mieheni kasaamasta istutuspöydästä.
Siippa pyöritteli päätään sekä ideaa esittäessäni että sitä toteuttaessaan. Ja vielä valmiin tuotoksenkin äärellä. 
Mutta minusta tämä on ihana! 
Juuri täydellinen meidän sitä-sun-tätä puutarhaan.
Kuljetuslava halkaistiin, päälle kasvihuoneen sementtivalun muottina olleita lautoja pöytälevyksi, välihyllyssä sekalainen kokoelma jämälautoja. Alunperin ajattelin maalata istutuspöydän valkoiseksi, mutta ainakin toistaiseksi saa olla ihan au naturel (ei näillä keleillä malta maalikauppaan lähteä).
Toukokuussa tällä paikalla oli pieni lepokeidas, mutta nyt paahde seinustalla kävi liian kovaksi ja lepolasse on siirretty toisaalle kirsikkapuun varjoon.
Varaston seinustat alkavat olla hyvin hyödynnetty: on "puutarhapistettä" työkaluille ja kottikärryille, on maissinviljelyä ja kasvatuslaatikkoa. Istutuspöytä ja iso lelulaatikko, jonka kannelle mahtuu vaikka paistattelemaan päivää.
Ja loppuun vielä näkymä kasvihuoneelta istutuspöytään.
Ja istutuspöydältä kasvihuoneeseen päin.
Kiitos Mustikkamäki-blogiin, josta nappasin tämän loistavan idean!

45 kommenttia:

  1. Onpas kiva tuo istutuspöytä...siis tosi hieno..kelpaisi minunkin takapihalle :)
    Aurinkoista lauantaita sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele! Nyt vain etsimään jostakin kuormalava, ei ollut vaikea toteuttaa:)

      Poista
  2. Kiva istutuspöytä onkin jotain mitä minulta vielä puuttuu. Ehkä vielä joskus omistan pöydän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä ei ainakaan ollut kallis!:) Kulut 0€ ja aikaakaan ei kulunut paljoa.

      Poista
  3. Ihana istutuspöytä. Meilläkin olisi tarvetta, nytkin puutarhapöytä on hienon betonipölyn peitossa, kun ei oikein ole mitään laskutustasoa pihalla.

    Ja mahtava piha muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mervi:) Minulla on jo yksi istutuspöytä kasvarissa, mutta koska kasvihuonetta käytetään myös kahvitteluun, olen tehnyt siellä vain pienempiä ja siistimpiä istutuspuuhia. Tässä saa ronskisti roiskia ja naputella!

      Poista
  4. Siis niin hieno, että pitäisi ihan käyttää jotain voimasanaa oikeaan ilmaisuun! Sano sille miehelle, ettei kauheasti kannata päätä pyöritellä, ettei tule niska kipeäksi;) Mun on ehkä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...pakko soveltaa jotain vastaavaa meidän rinnepihaan :)

      Poista
    2. Meilläkään tuo maa ei ole tuossa kohtaa tasainen, joten tällainen EI-vatupassilla-mitattu pöytä sopii mainiosti:)

      Poista
  5. Kaunista! Istutuspöytä on tosi hieno, miehet eivät aina ymmärrä robustia kauneutta :)

    VastaaPoista
  6. Onpa se ihana! <3 Tuollaisen haluaisin itsellekin! Ja taas kerran täytyy huokaista, että on teillä vaan upea piha! <3

    VastaaPoista
  7. Kiitos Jenni! Suosittelen lämpimästi tätä ronskia lavamallia, jos ei ole kovin pikkutarkkaa tyyppiä:)

    VastaaPoista
  8. perfetto ! Mullaki tulis varmaan istuteltua jos pöytä:) ja tuollaisen munki siippa saattais saada aikaseksi päänpyörittelyn siivittämänä , ofkoos ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tiedän että ihan millinsuoraa ei edes kannata vaatia... Persoonallistahan sen pitää olla!:D

      Poista
  9. IIiihana! Taas tavoitetta :) Täällä vasta käännetään maata ensikesäiselle istutuslaatikkoalueelle. Nyt on muuten kuuma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdestä salaattilaatikosta se meilläkin lähti. Ja sitten lähti homma vähän lapasesta!:) Mutta hiljaa hyvä tulee, niin ehtii nauttiakin tuotoksista. Ja tällaisiin projekteihin ei onneksi aikaa tuhraannu:)

      Poista
  10. Tuo pöytä on hieno juuri noin naturellina... Teillä on kyllä niin kaunis tuo puutarha.

    -Tuija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija! Taidan jättää pöydän noin, sopii rouheana juuri tuohon seinustalle. Sievistellään sitten muualla:)

      Poista
  11. Todella rouhea!! WAU! Miehet, ne ei aina ymmärrä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niin! Mutta onneksi tekevät edes silloin tällöin mitä käsketään, löytyi ymmärrystä tai ei;)

      Poista
  12. Ihana paikka ja muutenkin kaunis piha! Kelpaa istutella ja seurata kasvun ihmettä =D

    VastaaPoista
  13. Kuvasi ovat taas niin ihania!
    Istutuspöytä on upea ja pihanne niin kaunis!
    Oikein mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna:) Ja oikein ihanaa viikonlopun jatkoa sinnekin!

      Poista
  14. Mullakin ois tuolla läjä harmaantuneita lautoja... Kukahan ne nakuttelisi kasaan? Sulla on kyllä ihanin blogipiha =)... Kiva tuo sudenkorentokin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kati! Mutta ne on ne kuvakulmat ja tiukat rajaukset:) Ooh, ja hienosti tunnistit väsäämäni sudenkorennon, vaikka se vähän toispuolinen onkin:D

      Poista
  15. Apua miten ihana! Just sellanen kivan rouhea. Ei tuollainen saa ollakaan "liian siisti" vaan juurikin vanhoista laudanjämistä tehty! WAU!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rouhea on siis laiskan uusi synonyymi:D Sopii mulle kuin nyrkki silmään!

      Poista
  16. Siis niin ihana... Taitaa jäähä minulle ensi kesän unelmaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä nyt kaikkia projekteja kerralla sovikaan tehdä!:)

      Poista
  17. Todella ihana tuo istutuspöytä! Äläkä nyt ihmeessä maalaa, pilaa ilmeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En maalaa! Täältä tuli niin paljon kannustusta rouheisuudelle, että jääkööt noin:)

      Poista
  18. Upea istutuspöytä, tuollaista kaivattaisiin, ettei tarvitsisi nurmikkolla istuttaa kukkia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nurmikolla ei ainakaan tarvitse välittää sotkusta:) Nyt vain kuormalavaa etsimään!

      Poista
  19. Aivan tosi ihana pöytä <3 Ja blogi täynnä kauneutta ai että! Tulin vastaviereilulle ja tulin muuten jäädäkseni ;) Ihanaa kesää!

    VastaaPoista
  20. Olkaatten hyvä. Se on tosi hieno myös naturellina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on!:) Kiitos vielä tuhannesti idean jakamisesta, tämä tässä bloggailussa on ihan parasta!

      Poista
  21. Mukavat näkymät molempiin suuntiin!
    Istutuspöytäsi on hurmaava, sellainen mukavan kotikutoinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri sellainen "mukavan kotikutoinen", ihanasti sanottu! Mies ja appiukko eivät oikein osaa arvostaa tätä mukavaa kotikutoisuutta, mutta riittää kun itse olen haltioissani:D

      Poista
  22. Tiedän tunteen! Sun pöytä on tosi upea ja kaikki muukin siellä pihamaalla. Näissä kuvissa silmä lepää, voin uskoa, että livenä tunnelma on vielä viihtyisämpi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri! Koko viikonlopun vain makoilin ulkona tekemättä mitään (ja tämä lääkärin määräyksestä, ou jee!) ja nautiskelin rauhallisesta tunnelmasta, lehtien havinasta ja amppareiden pörinästä. Kesää parhaimmillaan siis:)

      Poista
  23. Tosi hyvännäköinen, patinoitunut pöytä noinkin. Ja mikä parasta kierättäen tehty :)

    VastaaPoista
  24. Hieno idea! Tosi kivan näköinen just tuollasena! :)

    VastaaPoista