perjantai 30. tammikuuta 2015

Alkuvuoden rutiinit ja arvonta!

Ihan niin kuin sima kuuluu vappuun ja vihta juhannussaunaan, on alkuvuodellekin omat rutiininsa. Aloitan vuoden raikastamalla kotia tekstiileillä ja kierrättämällä turhaa tavaraa lähes kassikaupalla. Samalla suu ja silmät alkavat kaivata tuoretta, vehreää syötävää. Silloin on hyvä hetki perustaa pieni sisäkeittiöpuutarha.
Blogin Facebook-sivuja seuranneet tietävätkin, että raahasin taannoin jäätyneen multapussin pulkan avulla pesuhuoneen lattialle sulamaan. Samalla kaivoin siemenvarastoja ja vanhojen pussien pohjia. Kylvettäväksi löytyi todella nopeakasvuista vihanneskrassia, yhtä rivakasti nousevaa rucolaa, kauniisti kaartuvia herneenversoja, veikeitä auringonkukanversoja sekä rauhassa makuaan kypsyttelevää basilikaa. Jo aiemmin mainitsemiani maistuvia valkosipulinversoja unohtamatta!
Kylvin siemenet kaapin perältä löytyneisiin turveruukkuihin ja multakin oli ihan perinteistä puutarhamultaa. Multa kosteaksi, siemenet purkkiin, purkit tarjottimelle. Vesilasissa pari tuntia liotetut herneet ja auringonkukansiemenet painoin multaan,
rucolan ja basilikan siemenet peitin ohuella multakerroksella.
Vihanneskrassi ei multapeittoa tarvitse. Vihanneskrassia voi nimittäin kylvää vaikka kostutetun talouspaperin päällä. Se on joskus toimittanut meillä myös pääsiäisruohon virkaa, kun "viherpeukaloäiti" unohti rairuohon siemenet kauppaan...
Kylvöstarjottimen peitin talouskelmulla, laitoin vuorokaudeksi pesuhuoneen lattialle (jossa lattialämmitys) ja nostin sitten ikkunalle luonnonvalosta nauttimaan. Kasvilamppua minulla ei ole, mutta leivän päälle passaa vähän hontelompikin kasvusto.
Elinvoimaa pursuavat vihreät versot ovat varma tapa avittaa kevätfiilikseen pääsyä. Vielä rattoisammin kevääseen voi valmistautua puutarhalehtiä lukemalla. Siksi olenkin hirmu innoissani, sillä saan arpoa lukijoideni kesken Kotipuutarha-lehden neljän numeron määräaikaistilauksen!
* Voit osallistua arvontaan jättämällä viestin tähän postaukseen. Anonyymit osallistujat, muistakaa jättää nimimerkki.

* Kaksi arpaa saat olemalla / liittymällä blogini lukijaksi (Lukijat / Liity tähän sivustoon -palkki tuolla oikeassa reunassa) ja jättämällä viestiä.

* Lisäarvan voit lunastaa blogin Facebook-sivuilla. Käy tykkäämässä sivustosta ja jätä puumerkki itsestäsi.

Arvonta-aika alkaa NYT ja päättyy kahden viikon päästä perjantaina 13.2. klo 24.

Onnea matkaan!

163 kommenttia:

  1. Ihanaa tuoreruokaa. Meillä on koko talossa niin huonosti valoa, että tuntuu ettei mikään kasva kunnolla.

    VastaaPoista
  2. Vihreä on lupaus keväästä ja paremmasta olosta! Yrttien kasvatus on todella antoisaa.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Vihreys tuo jo kevään odotuksen!! Mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  4. Kahdella arvalla mukana + puumerkki facebookissa jätetty. :)

    VastaaPoista
  5. Mukava arvonta kevättä odotellessa. Mukana yhdellä tiinariikkanen@gmail.com.

    Tiina

    VastaaPoista
  6. Mukana arvonnassa kolmella arvalla :)

    VastaaPoista
  7. Ihanaa vihreyttä, oikein kevään airueita.
    Kahdella mukaan arvontaan.

    VastaaPoista
  8. En osallistu arvontaan... Just tajusin, että mähän voin kylvää vihanneskrassia lapsille pääsiäisruoholle, kun isompi on allerginen ohralle ja rairuoholle. Kiitos niin isosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä vaan!:) Meillä ei kukaan kotiväestä edes kommentoinut (huomannut) "ruohon" erilaista ulkonäköä, samalla tapaa koristeltiin köykäisillä pääsiäistipuilla. Ja jälkeenpäin minä pistelin pääsiäisruohot poskeeni:D

      Poista
  9. Runsaan vehreät kasvatukset. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  10. Kahdella mukana.
    riitta.m.lehtonen@luukku.com

    VastaaPoista
  11. Oi, täytyykin tehdä kylvöhommia, basilikaa pitää ainakin laittaa. Ja sun inspiroimana meilläkin valkosipulit versoo jo ikkunalla. Vihreät versot ovat niin piristäviä. Alkaa muutenkin kaipaamaan kotiin vähän keväisempiä värejä.
    En osallistu arvontaan, omat lehdet ovat jo vuosia kolahtaneet postilaatikkoon.

    VastaaPoista
  12. Ihanan vehreää!! Kauan sulla meni että valvosipuli alkoi vetsomaan.. Omat lasissa.. :)
    t. Kati Honkanen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joitakin päiviä, toisessa oli jo valmiiksi pienet alut. Toivottavasti jo vihertää!:)

      Poista
  13. sieltä se kevät pikkuhiljaa tulee, ensin koti istutusten voimin.. Ihanaa! Tääl jo kovasti aurinkoisia päiviä ja lisääntyvää valoa ootellaan.:) Mukana arvonnassa tääl ja fasen puolel. henna_make@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Kahdella arvalla mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  15. Yhdellä arvalla mukaan. millakko ( at ) gmail.com

    VastaaPoista
  16. Mukana kahdella arvalla.

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Ihanat keväisen vihreät kuvat! Kahdella arvalla mukaan arvontaan

    VastaaPoista
  18. Niin raikkaita kuvia! Kolmella mukana :)

    VastaaPoista
  19. Ihania kasvuja olet jo saanut aikaan! Täytyypä nyt itsekin aloittaa kylvöt. Kahdella mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  20. Ihania keväisiä ja valoisia kuvia! :) Kolmella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  21. Vihreä raikastaa ja antaa tuulahduksen keväästä! Yleensä oikaisen ja ostan yrttiruukut kaupasta, mutta piristää nekin keittiötä ja ennenkaikkea mieltä. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  22. Ihanat vihreät kasvustot! Yhdellä mukana!

    VastaaPoista
  23. Piristäviä kuvia, kaunista. Karhunlaukka on tämän kevään/kesän haasteeni - olisi hienoa saada se kasvamaan ja menestymään myös sitten tuolla puutarhan puolella...

    VastaaPoista
  24. Kolme arpaa :)
    ..pitäisköhän vaihtaa jo jouluiset tyynynpääliset pois kun näin keväisiä juttuja vois jo toteuttaa :D
    (oon vähän hidas)

    VastaaPoista
  25. Kaksi arpaa!!
    Täytyykin lähteä siemenkaupoille ;)

    VastaaPoista
  26. oijjoi mikä postaus :) vihreen kasvattaminen tuppaa näin talvella jäädä vähemmälle,kesällä taas senkin edestä partsilla purnukoita versomassa. Tykkäisin saada lisäideoita kasvatukseen, tuotoksia syö mun lisäksi myös kilpikonna, hamsteri sekä kissat :D ohtosanni@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Työkseni kun joudun kasvien ja kukkien kanssa väkertämään,en sitten kotona enää viitsi.
    Kahdella mukana.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Yhdellä arvalla mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Nyt onkin oikea aika pistää siemenet itämään, onneksi muistutitse! Osallistun lukijana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  30. Oi kiitos piristävästä postauksesta! Taidan kokeilla samaa vinkkiesi perusteella.

    VastaaPoista
  31. Muutakin vihreää kuin kaupan rucolaa tässä jo kaipaakin leivälle, joten kiitos vinkistä. Arvonnassa mukana kahdella arvalla, Suska koivuladesignesta.

    VastaaPoista
  32. Ihanaa vihreyttä! :) Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  33. Aurinkoa ilman hellettä, yhdellä arvalla
    marjo66@suomi24.fi

    VastaaPoista
  34. Oi mitä ihanaa vihreyttä, itse en ole ikinä mitään koittanut kasvattaa ja nyt ajattelin kokeilla herneillä :D
    Kahdella arvalla mukana, tarvis saada jotain neuvoja niin miksei lehden muodossa :)

    VastaaPoista
  35. Olipa inspiroivia kuvia, tekisi heti mieli alkaa itsekin kasvattamaan ainakin tuota krassia :)
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  36. Vaikka talvi olisikin miten kaunis tahansa, niin vihreys on jollain tapaa todella sykähdyttävää. Keväällä tunne siitä, kun lehdet puhkeavat ja vihreys valtaa maiseman on joka vuosi aivan yhtä pakahduttavaa. Mukana arvonnassa :)

    Milla
    milla.rosenlund@elisanet.fi

    VastaaPoista
  37. Voi miten keväisiä kuvia. Mukana yhdellä. Anne
    annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Ihania kuvia. Mukaan yhdellä arvalla. Sofia
    chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  39. Kevättä kohti :)

    viherpeukalo Kausalasta

    VastaaPoista
  40. Juurikin kannoin toissapäivänä pienen säkin multaa kotiin(koska edellinen säkki on jossain tuolla lumihankien alla;),tarkoituksena laittaa ainakin chilit kasvamaan kesää varten.Ja nyt laitan taatusti hernettä ja auringonkukkaakin!
    Kahdella arvalla mukana arvonnassa:)

    VastaaPoista
  41. Hmmm... Pitäisköhän kokeilla. Tuolta pihalta saattais löytyä joku jäätynyt multapussikin. :)
    Kahdella arvalla mukaan (bloggerin kautta luen).

    VastaaPoista
  42. Ihania kuvia. Nyt on ihan pakko laittaa itsekin herneet ja valkosipulit kasvamaan. Ricolaa kokeilen myös. Ulkona sen kasvatus ei onnistu, kun kirpat tai mitä lienee ovatkaan syövät rucolan aina ennen minua.Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  43. Arvalla mukana
    pauleceb(AT)gmail.com
    -Peace

    VastaaPoista
  44. Kevättä ilmassa:) Aurinkokin näyttäytyi äsken.
    Mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  45. Ihanaa! Minähän voisin viljellä tuota krassia täällä autoelämässäkin! Mukana, tiätty

    VastaaPoista
  46. Ihanaa viikonloppua. <3 En arvontaan nyt osallistu kun en ymmärrä puutarhahommista juurikaan mitään. :)

    VastaaPoista
  47. Mukana tottakai. Ihanan keväiset kuvar ja kyllä ilmassakin tuntuu jo kevään lämpö ja valo! Onnistuisikohan sitä olemaan kerrankin ajoissa kevätkylvöjen kanssa...
    Tiitu

    VastaaPoista
  48. Ihanaa vaaleanvihreää kasvustoa. Mukana 2lla arvalla.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
  49. Näyttää niin ihanalta! :) Noita turveruukkuja pitääkin pistää hankintalistalle pikimmiten ja pistää rucolat kasvamaan. Kiitos taas ihanista vinkeistä!

    Mukana kaikilla mahdollisilla arvoilla!

    VastaaPoista
  50. Mukana kahdella arvalla. Aivan ihanat kuvat tässä postauksessa, tekee itsekin mieli alkaa kasvatella jotain ihan nyt heti :)

    VastaaPoista
  51. Nyt vihertää. Ihanaa, keväisen näköistä. Kolmella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  52. Lukijana mukana kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  53. Sinulle on blogissani haaste ☺ ja 2 arpaa.

    VastaaPoista
  54. Yhdellä arvalla mukana. Ihanat kuvat! :)
    -Siny-

    VastaaPoista
  55. Siellä on jo kovin keväistä. Täällä pohjoisessa on tiivis sydäntalvi. Osallistun mukavaan arvontaan kahdella arvalla! :)

    VastaaPoista
  56. Ihanan keväistä, yhdellä arvalla mukana :)
    - Mindi-

    VastaaPoista
  57. Kahdella mukaan! hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Kaksi arpaa kiitos.

    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  59. Ihana arvonta, yhdellä olen mukana :)

    VastaaPoista
  60. Niiiin mukana arvonnassa! Uusi, ensimmäinen, iso pihani huutaa istutuksia, lehdistä olisi kiva poimia ideoita.

    Meri

    VastaaPoista
  61. Ihana arvonta, ja ihania kuvia:) Kahdella mukana tätä kautta :)

    VastaaPoista
  62. Kahdella arvalla mukana.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  63. Kokeillaan onnea yhdellä arvalla. Olipa niin inspiroivia kuvia, että nyt lähtee tämä äiti kaivelemaan kätköistään siemenpusseja ja multaa....
    Arjuska

    VastaaPoista
  64. Mukana arvonnassa! Minäkin olen juuri lähdössä hakemaan multaa, kylläkin kaupasta, että saan siemenet multaan. Ihan hirveästi syhyy jo multapeukalo. Koska aijot laittaa tomaatit itämään? Oletko kasvattanut kurkkuja? Tilasin Korpikankaalta karviaisen näköisiä kurkun siemeniä. Hauska nähdä mitä niistä oikein tulee!! Sulla on niiiiiiin ihana blogi ja piha! Aurinkoista kevättä sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  65. Lehtimyyjä just viime viikolla tarjosi tätä lehteä mulle, jätin väliin koska noita lehtiä tulee muutenkin, mutta öö...kyllähän tätä nyt lukis! ;D (eli mukana ja kahdella)

    Ihania kylvöksiä, kyllä noi on niiin kevättä täynnä että! :) Tätä se sun "hulluus" sillon siis tarkoitti! ;D

    VastaaPoista
  66. Yhdellä arvalla mukana,mielelläni lukisin puutarhalehteä.
    paivi.englund@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Yhdellä arvalla mukana. Ihanalta näyttäää tuo vihreä.Täytyy yrittää....
    tiinamarjatta@luukku.com

    VastaaPoista
  68. oi, kahdella mukaan :) Aemilia.heikkala at gmail.com

    VastaaPoista
  69. Mukana 2 arvalla :)
    MaritaK

    VastaaPoista
  70. Voi hitsi mikä kevät teillä jo on <3 <3 Ihanan raikkaan näköistä!!! Mulle tuli jo ihan ruohon tuoksu nenuun kun katselin kuvia :) Tsemppiä ja kaikkea hyvää sulle ja osallistun kolmella arvalla mukaan! Oikein mukavaa loppu viikonloppua :)

    VastaaPoista
  71. Ai että, olen unohtanut valkosipulien kasvatuksen. Jospa riennän katsomaan löytyykö kaapista multaa, ja jos löytyy, laitan muutakin vihreää tulemaan:)
    Kahdella arvalla mukana keväänodotuksessa:)

    VastaaPoista
  72. Kahdella arvalla mukana :) Ihanaa, tammikuu selätetty, nyt olisi aika alkaa selailla puutarhalehtiä!
    anne.puumala@anvianet.fi

    VastaaPoista
  73. Yhdellä arvalla mukana kivassa arvonnassa. :)

    VastaaPoista
  74. Mukana kahdella arvalla + Facebookissa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  75. yhdellä mukana. marjutk53@gmail.com

    VastaaPoista
  76. Kahdella arvalla mukana- vihreyden kaipuuta on ilmassa täälläkin!
    pamakipe@gmail.com

    VastaaPoista
  77. Yhdellä arvalla mukana. Nyt onkin ko lehti tauolla, niin olis kiva, jos voittais..

    VastaaPoista
  78. Täälläkin jo herneenversot ja mungpavun ja linssien idut kasvamassa. Pitääkin heti huomenna hakea multaa kaupasta ja laittaa lisää herneitä ja auringonkukkaa kasvamaan.
    Yhdellä arvalla mukana pyromino@gmail.com

    VastaaPoista
  79. Kahdella arvalla mukana :)

    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista
  80. Oli pakko kirjoittaa kauppalappu kun iski melkoiset idätys-inspiraatiot tästä sun postauksesta! Mä lähden kolmella arvalla mukaan tuohon arvontaan, kiitos! :)

    VastaaPoista
  81. Sullahan on vilinä täällä :D... Mä laitoin sulle haasteen Maria. Ei kun vastailemaan :D

    VastaaPoista
  82. Totta kai idätystä ja iloa juuri nyt kun ilmassa on vielä vain häivähdys keväästä pohtii ullamikkanen@siilinjarvelainen.com.

    VastaaPoista
  83. Kylvöhommiin, jee!! Piristystä kaipasinkin kahden lapsen kanssa vietettävään arkipäivään. Taidan kylvää munakennoihin, voi sitten lopuksi laittaa suoraan biojäteastian pohjaksi. Ainakin yhdellä arvalla, mutta käyn kurkkaamassa myös fb:n puolella sivusi ja saatan osallistua myös sieltä. anuliisa.oikarinen@gmail.com

    VastaaPoista
  84. Juu, lehti kelpaisi minullekin. <3


    Terveisin Una
    http://hallatar.blogspot.fi/
    unareinman(at)gmail.com

    VastaaPoista
  85. Huomaan olevani aivan ulkopuolinen: En ymmärrä lainkaan tuota 'mukana kahdella arvalla' -juttua.
    Mutta siltikin osallistun arvontaan. Olisi mukava taas pitkästä aikaa perehtyä vanhaan tuttuun lehteen.
    Kitruk (at) gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa että osallistut! Tuo "mukana kahdella arvalla" liittyy yläpuolella olleeseen ohjeistukseen. Eli jättämällä viestin saa yhden arvan ja jos haluaa liittyä blogini lukijaksi tuolla blogin oikeassa reunassa olevaan "Lukijat / Liity tähän sivustoon" -palkkiin, saa arvontaan kaksi arpaa. Osa on blogin lukijoita myös Facebookissa, sitäkin kautta voi osallistua. Mutta yhtä kaikki, kuka tahansa saa osallistua millä nimellä tahansa!

      Poista
  86. Toiveikkaana mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  87. Kevään vihreä piristää :)
    eva(at)iki.fi

    VastaaPoista
  88. mukana arvonnassa!
    elina_jokitalo(at)luukku.com

    VastaaPoista
  89. Toivossa on hyvä elää, jospa arpaonni kerrankin suosisi. Tulipa kyllä hinku laittaa kevättä odotellessa Hönö-papukaijani kanssa maukasta vihreätä kasvamaan, nam!

    VastaaPoista
  90. En oikein ole mikään rehujen viljelijä mut kyllä niitä syön.

    VastaaPoista
  91. Ihanalta näyttää, itse ryhdyn näihin puuhiin yleensä vasta hiukan keväämmällä, mutta näitä kuvia katsellessa alkoivat jo sormet syyhyämään. :) mukana arvonnassa!
    -antsu

    VastaaPoista
  92. Ihanalta näyttää, voi kevät! Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  93. Kummasti sitä alkaa piristyä ja neuleita panin jo piiloon, kun syys ja talvi menee käsitöitä tehden. Puutarhalehden tilaus onkin katkolla, joten tulen mukaan arvontaa kahdella. nina40fi@gmail.com

    VastaaPoista
  94. Mukana yhdellä arvalla! Kevättä odotellessa.. :) Anu L

    VastaaPoista
  95. Kahdella arvalla mukana! Pitäsköhän tumpelo-peukalonkin kokeilla kasvattaa jo jotain vihreää.. Näytti niin herkullisen keväiseltä kuvasi :)

    VastaaPoista
  96. Lehdet kelpaisivat oikein hyvin meille! Mukaan siis kolmella arvalla :)

    VastaaPoista
  97. Tämä oli kiva 'potkaisu' persauksiin, keväänvihreä kasvusto piristää! :-) Mukana myös arvonnassa.

    VastaaPoista
  98. Kahdella arvalla mukan kevätmielellä :)

    VastaaPoista
  99. kolmella mukana, lehti kyllä tulee - vois antaa eteenpäin.

    VastaaPoista
  100. Kepeätä kevättä ootellen kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  101. Mukana yhdellä arvalla!
    t. mallukka
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  102. Kevättä rinnassa!

    Osallistun arvontaan.
    turrimurri@netti.fi

    VastaaPoista
  103. Ihanaa.. Yhdellä mukana
    -LeenaK

    VastaaPoista
  104. Oioioi. Tulipa ikävä kesää ja omaa mökkipihaa. Heti huomenissa pitää kaivaa vihanneskrassin siemenet keittiön alakaapista pöydälle kasvamaan.
    Arvonnassa mukana!
    elkk@luukku.com

    VastaaPoista
  105. Mullan sulattelu kuulostaa hyvinkin tutulta ;) Mukana yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
  106. Yhdellä arvalla mukana.
    -Mariah.
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista
  107. Hei, mitä siemeniä käytät auringonkukan versoihin?
    Osallistun mielelläni myös arvontaan.

    heliila@suomi24.fi

    VastaaPoista
  108. Tänne vielä puumerkkiä eli kolmella arvalla olen mukana :)

    T. Miia samoilta kyliltä :)

    VastaaPoista
  109. Keväinen arvonta, yhdellä mukana.
    eeva22@hotmail.com

    VastaaPoista
  110. Oih, täytyypä myös kaivella multapusseja esille. Kahdella arvalla mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  111. Yhdellä arvalla mukana
    lmattss@luukku.com

    VastaaPoista
  112. Oi oi, ihana arvonta. Yhdellä arvalla mukaan!
    miiti(at)tamminiemi.com

    VastaaPoista
  113. Ihana arvonta! Mukana yhdellä arvalla.
    -PäiviM-

    VastaaPoista
  114. Kahdella arvalla mukana! Minulle nuo lehdet olisi tarpeen, sillä vasta harjottelen niitä taitoja :)

    VastaaPoista
  115. Täytyy heti lähteä ostamaan vihanneskrassin siemeniä. Ja kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  116. Kätevä emäntä on mukana yhdellä arvalla. :-)

    VastaaPoista
  117. Mukana ainakin yhdellä? Olen FB-tykkääjä!

    veronica.laitinen@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  118. Ihana herätys kevääseen...täytyypä kokeilla... :) tervesin miinamuori

    VastaaPoista
  119. Kahdella arvalla mukana arvonnassa! Kyllähän se tuo puutarhakuume alkaa nousta taas mitä valoisammaksi kelit muuttuu
    merja.hamalainen@pp2.inet.fi

    VastaaPoista
  120. Ihanaa vihreää! Muille onnea arvontaan! Tilaajana en lehteä tarvitse;)

    VastaaPoista
  121. Kahdella arvalla mukana kevään odotuksessa :)
    l33lamm@gmail.com

    VastaaPoista
  122. Mukana yhdellä arvalla :)
    unmuumeili(at)outlook.com

    VastaaPoista
  123. Upeaa vihreää, kyllä se kevät kohta koittaa!. Mukana yhdellä arvalla. marianne.hakala@live.com

    VastaaPoista
  124. Valkosipulin versot ovat lemppareitani, raikkaita ja voimakkaita samaan aikaan! Yhdellä arvalla mukana. -Kipsuli- fredriikka1@luukku.com

    VastaaPoista
  125. Mukaan arvontaan! Kiitos kivasta keväisestä postauksesta. Meillä mansikkaa, tomaattia, basilikaa, persiljaa, pelargonioita, munakoisoja ym. taimina jo, ja lisävaloa vielä tarvitaan... Ja lisäkylvöjä! :)
    satumarjatuulikki@gmail.com

    VastaaPoista
  126. Mukaan arvontaan yhdellä arvalla.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  127. Kiitos hyvistä neuvoista. Mukavaa kevättä.OLENHAN MUKANA ARVONNASA

    VastaaPoista
  128. Kiitos ohjeista, pidän peukkuja itselleni avonnassa.
    Ullakaarina @ gemail.com

    VastaaPoista
  129. Ihani kuvia; kesät tulee mökillä vietettyä, mutta täytyisikin innostua pitämään kotonakin pientä yrttitarhaa muina vuodenaikoina :) Mukana siis myös arvonnassa minnabragge@luukku.com

    VastaaPoista
  130. Viimetipan viestinä kiitän ohjeista ja odotan arvontaa huomenissa . harkoset@pp,nic.fi

    VastaaPoista
  131. Oi kevät ja vihreys! Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  132. Mukana kahdella arvalla
    Lintu6(at)luukku.com

    VastaaPoista
  133. Kahdella arvalla mukana
    kristapasm(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  134. Arvalla mukana! Olipas kivan keväinen postausaihe
    janttarainen@luukku.com

    VastaaPoista
  135. Onnettomalla arpaonnella mukaan kahden arvan voimin! :)

    VastaaPoista
  136. Enkäs mä ollutkaan osallistunut tähän, kummallista, mutta nyt sit mukaan kolmella arvalla (nymana40@gmail.com)

    VastaaPoista
  137. Mukaan arvontaan. 1 arpa.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  138. Yksi arpa minulle, kiitos!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  139. Se alkaa olla kevättä rinnassa, kun ikkunalaudat täyttyä kaikenlaisista kylvöksistä. Mukana kolmella.

    VastaaPoista
  140. Kolmella mukana. Kirsikankukat kukkii täälläkin.
    -päivi-

    VastaaPoista
  141. Vihreää ja aurinkoa , lupaus keväästä. Kaksi arpaa (sirpasiko@gmail.com)

    VastaaPoista
  142. Vihreä on kevään väri. Kahdella mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  143. Ihanan keväinen arvonta. Kahdella mukana
    arhippainen@luukku.com

    VastaaPoista
  144. No tämä arvonta olisi kiva voittaa! Tämä kevät menee vielä ihmetellessä mitä uuden kodin pihasta kasvaa, mutta pitäähän sitä jo ensi vuodelle suunnitelmat tehdä valmiiksi. :)

    Meri

    VastaaPoista
  145. Kahdella arvalla mukana! T. Pia Tuoksua talossa. -blogista

    VastaaPoista
  146. Yhdellä arvalla mukana.Juuri eilen ostin kasan yrttien siemenpusseja ja huomenna olisi tarkoitus aloittaa kevään ekat kylvöhommat.tv Ritu

    VastaaPoista
  147. Jatkotilaus kepaisi lehdestä jos lehtiarkistokin aukeaa

    VastaaPoista