torstai 29. marraskuuta 2012

Valoa ja väriä

Olen kuulunut näihin rajoittuneisiin ihmisiin, joiden mielestä etupihalla vilkkuva sini-puna-vihreä valoporo  on vähän turhan kitchiä, ts. aika mautonta. Olemme nyt päässeet aloittamaan ulkoilut vauvan kanssa ja usein kärryttelemme iltapimeässä (eli siinä ennen viittä...). Voi itku miten pimeää tuolla onkaan! Pihavaloja pidetään päällä säästellen (periaatteessa hieno homma) ja kynttilöitä näkee lyhdyissä lähinnä viikonloppuisin. Olenkin nyt huomannut iloitsevani ihan jokaisesta valosta, niin pehmeän valkoisesta kuin kirkkaasta ledistäkin. Vilkkuvasta, värikkäästä, kuuseen kauniisti kiedotusta tai parvekkeelta epämääräisesti roikkuvasta.

Eräs ulkomaalainen vieraamme ihmetteli kerran, miksi juuri pimeimpään aikaan suositaan tummia sävyjä. Niin kotona kuin vaatteissakin. Ruskeaa, harmaata, mustaa. Eikös juuri silloin pitäisi saada väriä ja valoisuutta elämään?

Myös meillä mennään aika harmonisilla sävyillä, mutta keittiössä väriä käyteytään rohkeammin. Ja olin vallan ylpeä itsestäni, kun ihana La Case de Cousin Paul -valosarja lähti mukaan puusohvaan hienosti mätsäävänä turkoosi-lila-sävyisenä, eikä turvallisen valkoisena tai ruskeana.

Valoisampia päiviä odotellessa!
SHARE:

13 kommenttia

  1. Aivan ihanat värit kaikkialla, kyllä piristää!

    VastaaPoista
  2. Aivan tosi ihana valosarja! Itse tykkään myös hillityistä väreistä ja vilkkuvat jouluvalot saavat migreenin ja huonon olon. MUTTA: olen myös sitä mieltä, että MYÖS väriä olla pitää piristykseksi kuitenkin. Tuo valosarja on juurikin sitä!

    VastaaPoista
  3. Varsinkin haja-asutusalueella, jossa ei ole katuvaloja, nousevat pihavalot arvoon arvaamattomaan. Ihana valosarja, tosi kauniit sävyt!

    VastaaPoista
  4. Meilläkin valot lisääntyy viikonloppuna. On tosiaan niin pimeää, että edes hiukan haluaisin valkoista maahan. Ehkä sitä saadaan nyt lähipäivinä?
    Meillä ei ole mitään värivaloja, vaikka kivan piristävältä ne näyttävät! Olen silti aika perinteisen kannalla. Joskus toin Saksasta punaisia ja vihreitä tähtiä, silloin niitä ei vielä Suomessa ollut.
    Mieskin joskus ihmetteli, että miksi talvella pitää olla pitkät ja tummat verhot, kun on muutenkin pimeää...Onko sitä niin tapojensa orja!

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania värejä! Ja nuo valot on niin ihanat! :)

    VastaaPoista
  6. Ihania värejä! Noi pallovalot ovat kyllä kauniit, just sopivan värikkäät jouluvaloiksi. Niistä itsessään värikkäistä sun muista vilkkuvista en kyllä tykkää.

    VastaaPoista
  7. Mukavaa nähdä värejä, muitakin kuin joulunpunaista:)

    VastaaPoista
  8. Onpa piristäviä värejä! Sohva, kynttilät ja valosarja sopivat tosi hyvin yhteen. :)

    VastaaPoista
  9. Vau! Mä oon niin nössö värien kanssa että.

    Yritin soitella kuulumisia, palaillaan paremmalla aikaa!

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig